Opetusharjoittelu Klaipedassa

 

Aivan opintojen alussa, ensimmäisten viikkojen aikana, meille kerrottiin mahdollisuudesta suorittaa opetusharjoittelu Klaipedassa, Liettuassa. Harjoittelussa olleiden opiskelijoiden sanat ja kuvat jäivät mieleen ja ajatus kansainvälisestä opetusharjoittelusta alkoi kytemään. Uskaltaisinko lähteä? Tulisiko mukaan muita opiskelijoita? Entäpä riittäisikö kielitaitoni? Ja ennen kaikkea onnistuisiko se opintojen ja muun elämän puitteissa? 

Meidän vuosikurssiltamme innokkaiksi lähtijöiksi ilmoittautui lopulta kolme: Minna, Maarit ja Anne-Mari. Harjoitteluajankohta sijoittui huhtikuulle 2019. Kevään aikana oli sopivasti aikaa opetuksen suunnittelulle ja muiden opintojen ja elämän yhteensovittamiselle.

Etukäteen olimme saaneet toiveen opetettavasta aiheesta, hoitotyön interventioista, Klaipedan ammattikorkeakoulusta. Sen lisäksi teimme kaksi muuta opetussuunnitelmaa itse valitsemistamme aiheista, jotka olivat ikääntyneiden suun hoito ja Suomen terveydenhuoltojärjestelmä. Omat aiheemme valikoituivat oman taustan (Maarit on suuhygienisti, Anne-Mari ja Minna sairaanhoitajia) ja kiinnostuksen mukaan. Ohjaava opettajamme, Heli Virtanen, hyväksyi opetustilanteen suunnitelmat (hoito- ja kasvatustieteelliset lähtökohdat, opetus- ja arviointimenetelmät sekä opetuksen diat) ennen matkalle lähtöä. Klaipedaan saapui Turun yliopistolta myös yliopisto-opettaja Maija Hupli arvioimaan opetustamme.

Harjoittelu toteutettiin Klaipedan Ammattikorkeakoulussa sekä yliopistossa, joista molemmista valmistuu sairaanhoitajia. Opetukseemme osallistuneet olivat 1.-3, vuosikurssin opiskelijoita. Opetustilanteita meillä oli yhteensä 4, joihin jokaiseen olimme suunnitelleet opetukseemme konstruktivistisen lähestymistavan mukaisia, opiskelijoita aktivoivia, opetusmenetelmiä. Etukäteen hieman pohdimme kuinka aktiivisia ja uskaliaita opiskelijat olisivat, koska meillä ei juurikaan ollut heistä etukäteistietoa. Pelko oli kuitenkin turha. Opiskelijat vaikuttivat erittäin kiinnostuneilta ja osallistuivat rohkeasti meidän suunnitelmiemme mukaisiin ryhmätöihin sekä Flingaan, surveyMonkey’n ja Socrative- kyselyihin. Oli ihanaa huomata maan vieraanvaraisuus, kun meidät otettiin joka puolella avosylin vastaan ja tunsimme itsemme lämpimästi tervetulleiksi. 

Kansainvälinen harjoittelu valoi meihin lisää itsevarmuutta ja uskallusta mennä rohkeasti oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Lisäsimme osaamista opetuksen suunnittelussa, tietoutta käsiteltävistä aiheista, tehdä nopeasti varasuunnitelma sekä loimme kansainvälisiä kontakteja. Nyt opintojen valmistumisen kynnyksellä, voimme todeta, että kansainvälinen harjoittelu ei pelkästään ollut opettavainen, vaan se on myös ylpeydenaihe omassa CV:ssä. Uskommekin, että sillä on vain positiivisia vaikutuksia tulevassa työnhaussa.

Pelkkää harjoittelua matka ei kuitenkaan ollut, vaan tutustuimme myös Liettuan kulttuuriin. Vietimme Klaipedassa 5 päivää ja opetusten välissä kiertelimme kaupungin nähtävyyksiä. Tosin ajankohta ei tällä kertaa tarjonnut parastaan, koska hyinen 5 asteen tuulinen sää verotti jonkin verran intoa lähteä esimerkiksi tutustumaan Kuurinkyngäkselle, jonka on kerrottu olevan kaunis paikka luonnosta nauttimiseen ja etenkin paikallisten suosiossa. Nautimme kuitenkin tunnelmasta, ystävällisistä ihmisistä ja erityisesti hyvästä ruoasta. Löysimmekin mitä herkullisisimman lounaspaikan johon päädyimme useamman kerran. Klaipedasta suuntasimme vielä bussilla kohti Vilnaa. Siellä saimme nauttia pari päivää kierrellen kaupunkia, syöden edullisesti (edelleen) ja hyvin. Kun kotimatka viikon jälkeen alkoi, olimme kaikki erittäin tyytyväisiä lähdöstämme Klaipedaan. 

Opettajaopiskelija, ota haaste vastaan ja koe ainutlaatuinen tilaisuus toteuttaa opetusharjoittelu kansainvälisesti inspiroivassa Klaipedassa. Se voi myös hyvinkin avata ovia päästä työllistymään kansainvälisille markkinoille. Ja niin, se kielitaito. Sitä ei tarvitse jännittää! Jos me pärjäsimme, kyllä sinäkin pärjäät!

Anne-Mari Seppälä, sh TtM-opiskelija
Minna Tuukkanen, sh TtM-opiskelija
Maarit Vuori, suuhygienisti, TtM-opiskelija

 

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *