Teoriaa teemapäivän ja risteilyn muodossa

 

Kaisa Jakobsson, tehohoitaja, TtM-opiskelija

Legendaarista teorian teemapäivää on vietetty Turun yliopistossa jo useiden vuosien ajan. Teorian teemapäivä linkittyy ensimmäisen vuoden hoitotieteen opiskelijoiden Hoitotieteen teoria 1 –kurssiin. Opiskelijat ovat aiemmin esitelleet hoitotieteen teorioita pienryhmissä ja näistä esityksistä he ovat äänestäneet kuusi parasta esitystä teorian teemapäivään. Teemapäivään on myös kutsuttu niin sanottuja keynote –esiintyjiä opiskelijoiden esitysten lisäksi. Tänä vuonna teorian teemapäivän aihe oli ”Vuorovaikutus hoitotyön eri tilanteissa”. TtT –opiskelija Terhi Lemetti puhui keynote-esiintyjänä innostavasti sairaanhoitajien välisestä yhteistyöstä ja siihen liittyvästä teoreettisen mallin kehittämisestään: hienoa työtä Terhi! Sinua oli inspiroivaa kuunnella!

Hoitotiede on varsin uusi tieteenala ja siksi sen teoreettinen pohjakin on aika nuorta moniin muihin tieteenaloihin verrattuna. Epäileville Tuomaille tiedoksi- hoitotieteelläkin on oma teoreettinen pohjansa – uskokaa tai älkää! Hoitotieteen alkuaikoina teorioita lainattiin varsin yleisesti muilta tieteenaloilta. Teorioita johdettiin hoitotieteeseen usein niin, että käsitteistö oli kuitenkin hoitotiedelähtöistä. Hoitotieteen voimakkaan kehityksen vuoksi myös sen teoreettinen kehitys on ollut runsasta. Nykyisin suosituimpia teorioita hoitotieteessä ovat pienet ja keskisuuret teoriat. Pienet, tilannesidonnaiset teoriat käyvät kuitenkin sellaisenaan vain niihin tilanteisiin ja olosuhteisiin, joihin ne on kehitetty. Keskitason teorioita puolestaan pystytään hyödyntämään usein sellaisenaankin käytännön hoitotyössä. Suuria teorioita on sen sijaan hankalaa soveltaa suoraan hoitotyöhön, eikä se ole niiden tarkoituskaan; tämä saattaakin olla asia, joka on hämmentänyt hoitotieteen teorioihin suhtautumista. Suurten teorioiden tarkoitus on kuvata hoitotodellisuutta metateoreettisella tasolla. Kaikki hoitajat tosin käyttävät jotakin teoriatietoa hoitotoimiensa pohjana, vaikka he eivät ole tästä välttämättä edes tietoisia. Hoitotyön interventiot tehdään aina jonkin syyn vuoksi, niillä on jokin tarkoitus ja siten myös teoreettinen pohjansa.

Teorian teemapäivän yhtenä ideana onkin lisätä tietämystä hoitotieteestä ja sen teoreettisesta pohjasta – näyttöön perustuvan teoriatiedonhan tulisi toimia käytännön hoitotyön lähtökohtana. Teorian teemapäivään osallistuminen on ilmaista ja kaikki hoitotieteestä kiinnostunet ovat tervetulleita osallistumaan tähän. Opiskelijoille tämä päivä antaa hyvää kokemusta muun muassa siitä, kuinka koulutuspäiviä organisoidaan. Opiskelijat saavat tehtäväkseen hoitaa esimerkiksi päivän markkinointia, ohjelman laatimista, lehdistötiedotetta, teknisiä asioita, puheenjohtajuutta ynnä muita töitä päivän liittyen. Näistä taidoista on varmasti hyötyä tulevaisuudessa!

Teorian teemapäivään liittyy perinteisesti myös teoriaristeily, jonne lähdetään Turun satamasta teoriapäivän päätteeksi. Teorialla ei sinänsä ole juurikaan yhteistä risteilyn kanssa, mitä nyt tänä vuonna jotkut halusivat leikkimielisesti tehdä empiiristä tutkimusta siitä, ehkäisevätkö vitamiinilaastarit todella seuraavan päivän päänsärkyä! No, eivät ehkäiseet ainakaan omalla kohdallani! Olisi kuitenkin aika mielenkiintoista nähdä asiasta hyvin laadittu tutkimus vertaisarvioidussa lehdessä julkaistuna!

Toisen ja kolmannen vuoden opiskelijat olivat valmistaneet oikein mukavaa ohjelmaa ”päämme menoksi” tänä vuonna ja hauskaa oli niin kauan kuin sitä riitti! Nyt on parempi, etten kerro enempää tästä risteilystä, sillä jokaisen parasta kokea tämä ihan itse! Siitä olemme varmasti kaikki yksimielisiä, että meillä on kyllä ihan huippuhyvä yhteishenki tiedekuntamme opiskelijoiden keskuudessa: kiitos kaikille mahtavasta seurasta! Ensi vuonna uudestaan? Haalarit päälle ja menoksi!

 

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *