Viestinnän visuaalisuus

Tämän viikon teema liittyi visuaaliseen viestintään ja lähdimme tutustumaan aiheeseen kuva-analyysin kautta. Yrityksen tai yhdistyksen käyttämillä kuvilla voi olla monenlaisia merkityksiä ja vaikutuksia. Esimerkiksi sommittelun, värimaailman, symboliikan tai eri semioottisten elementtien avulla voidaan vaikuttaa kuvasta välittyviin mielikuviin. Semiotiikalla tarkoitetaankin kuvan purkamista merkkeihin ja niiden tulkitsemista suhteessa yhteiskuntamme ja kulttuurimme rakenteisiin.

Valitsemani kuva oli liitetty mtv:n uutiseen poliisia huolestuttaneesta ilmiöstä, jossa nuoret varastavat toisiltaan merkkivaatteita jopa väkivallalla uhaten. Kuvasta voidaan erottaa kaksi elementtiä, mustiin pukeutunut nuori poika tai tyttö ja poliisiauton katto. Nuori on kävelemässä yksin junaraiteilla jalassaan mustat vans-merkkiset tennarit. Taustalla näkyy ehkäpä Etelä-Suomelle ominainen talvinen maisema, marraskuisen harmaana. Poliisiauton katolla ovat vilkkuvat vilkut ja se piettää häivytettynä nuorta henkilöä.

Kuvassa käytetyt värit vaikuttavat myös kuvasta välittyvään tunnelmaan. Värit ovat melko tummia ja harmaan sävyisiä. Eri väreillä voi myös olla omat symboliset merkityksensä. Esimerkiksi sininen väri voidaan tulkita surun ja kylmyyden värinä. Tosin tässä kuvassa sininen väri on poliisin symbolina, jonka taas kuvittelisi viittaavan turvallisuuteen. Harmaaseen väriin voidaan taas yhdistää epävarmuutta ja voimattomuutta, jota välittyy tässä kuvassa. Mustaan väriin puolestaan voidaan yhdistää esimerkiksi suruun, ahdistukseen ja vakavuuteen.

Kuvasta välittyy jollain tavalla surullinen, mutta myös huolestunut tunnelma. Harmaat ja tummat värit voisivat viitata niin nuorten hyvinvoinnin ongelmiin kuin yhteiskunnassakin vallitseviin ongelmiin ja toisaalta siihen, että näitä ongelmia ei onnistuta korjaamaan. Myös virkavallan ja nuoren henkilön vastakkainasettelu on tunteita herättävä.

Tämän harjoituksen jälkeen

  • tiedän, miten visuaalisilla elementeillä voi vahvistaa viestinnän vaikuttavuutta
  • ymmärrän, miten väreillä, sommittelulla ja muilla elementeillä voidaan muokata esimerkiksi brändin ilmettä
  • voin soveltaa oppimaani tulevaisuudessa, jos pääsen tekemään visuaalista viestintää
  • pohdin, kuinka monia eri ulottuvuuksia visuaalisessa viestinnässä todella pitää ottaa huomioon

Lähteet:
https://www.wtfdesign.fi/blogi/varipsykologiaa-brandinakokulmasta
https://www.viestintapalvelut.fi/blogi/visuaalinen-viestinta-semiotiikka-kuvallinen-merkitys

One thought on “Viestinnän visuaalisuus

  1. Moi Johanna!
    Kiitos kivasta kuva-analyysistä. Pidin erityisesti siitä, että aloitit sen informatiivisella aiheen esittelyllä. Mukavaa, kun erittelit sommittelun, värimaailman, symboliikan ja semioottiset elementit. Näin kuva, postaus tai aihe ylipäätään ei jäänyt ilmaan roikkumaan, vaan myös asiaan ja kurssiin perehtymätön saisi siitä hyvin kiinni.

    Analysoit kuvassa tosi hyvin sen eri elementtejä, nuoren henkilön ja poliisin mukanaoloa ja mitä ne symboloivat. Eri värien analyysi on tekstissäsi oivaltavaa, ja esimerkiksi suruun, ahdistuksen ja vakavuuden elementtejä löydän kuvasta itsekin. Myös tunnelman tarkastelu on hyvää ja olet oikeassa vastakkainasettelun tunteita herättävästä luonteesta.

    Itse olisin näidän lisäksi kenties yrittänyt analysoida lisää ympäristöä, miksi nuori on junaraiteilla, mistä metsä kertoo? Ehkä olisin analysoinut itse nuorta, miksi hän on yksin, mistä se voi viestiä?

    Kaiken kaikkiaan tykkäsin analyysistasi ja kuva on mielestäni tähän tehtävään hyvin valittu. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *