Yours truly tällä viikolla mukana IABA Turku 2022 -konferenssissa. Saa nähdä onnistuuko julkinen puhuminen pitkän paussin jälkeen?
Loppuvuodesta agendalla on myös Historiantutkimuksen päivät. Pysykää kanavalla!
Amerikansuomalaisuus kiinnostaa sukupolvesta toiseen. Itse olen viime aikoina vastaillut huutoon kahdessa eri medialähteessä.
SAM Magazine on Suomi-Amerikka -seuran perinteinen julkaisu. Manifetsi taasen on punk-legenda Kimmo Miettisen uusi sekakulttuurilehti.
Miettinen kielsi jutusta kaiken akateemisen puheen kategorisesti, joten niillä ohjeilla mentiin. Metodikuvaukset, keskiöt ja kehystämiset menivät kerralla romukoppaan! Vähän pääsin kuitenkin mussuttamaan amerikanisaatiosta ja polkkabändien (etno)kulttuurisen dominanssin loppumisesta mikä jätti jälkensä amerikansuomalaistenkin kulttuuriin. Alkoi yleisamerikkalainen rock’n’roll-aika. Ei kerrota kenellekään.
Joskus olisi hyvä kartoittaa kaikki Finn Am -rokkarit edes levytyskriteerillä. Siltikin tulisi pitkä lista läpikäytäväksi. Puhumattakaan muista tyyleistä. Tiesitkö, että esimerkiksi Frank Sinatra on levyttänyt amerikansuomalaisen Einar Swanin jazzstandardiksikin määritellyn kappaleen?
SAM Magazinen juttu on tulevan väitöksen teemojen väljää hahmottelua. Ideana on mm. esittää, että 1900-luvun jälkipuoliskon historian käyttö amerikansuomalaisilla on yhteisen kokemushistorian rakentelua tilanteessa, jossa assimilaatio on jo edennyt pitkälle. Vastaavasti 1900-luvun alun historian käyttö linkittyy vahvasti historiapolitiikkaan, amerikkalaistamispaineeseen ja jopa rotukysymykseen.
No niin. Covidin, muuttuvien työtilanteiden, lähiomaisen kuoleman jne. jne. kautta blogin päivitystauko on venynyt peräti vuoteen. Tänä aikana projektia on kuitenkin edistetty aina kun kalenteri on sen suinkin sallinut.
Päällimmäisenä tuloksena lienee historian käytön alustava periodisointi 1900-lukua ja amerikansuomalaisia koskien. Vaiheita on neljä ja ne menevät osin ajallisesti limittäin.
Klubiaskin kanteen hahmoteltuna lista voisi näyttää vaikkapa tältä:
- Rotu ja eurooppalaisuus suomalaisen amerikanisaation tukipylväinä (1900-l alkupuolisko)
- Huoli suomen kielen ja kulttuurin katoamisesta USA:ssa (1940-60-l)
- Amerikkalaistunut suomalaisuus ja identiteettityö (1950-70-l)
- Huoli amerikkalaistuneen suomalaiskulttuurin katoamisesta ja uusi kulttuuriperintötyö (1980-l ->)
Oheinen lista on vasta alustava luonteeltaan mutta sitä luonnehtivat seuraavat arkisto- ym. lähteet periodeittain:
- Tyypillisimmillään eri historiakulttuuriyhteyksissä tarvetta korostaa suomalaisuuden vahvaa asemaa a) eurooppalaisena kulttuurikansana ja toisaalta b) suomalaisia alkuperäisenä osana Yhdysvaltojen asutushistoriaa. Suuntaus näkyy vahvasti ns. mongolikeskusteluissa ja Delaware-juhlinnan yhteydessä. Vielä 1958 Minnesotan 100-vuotisjuhlissa paljastettu “Finnish Monument” -patsas edustaa keskeiseltä viestiltään tätä suuntausta.
- Tähän ajanjaksoon kuuluvat näkyvänä osana erilaiset amerikansuomalaiset historiayhdistykset. Niiden tehtävänä oli dokumentoida katoavaa suomalaiskulttuuria nuorten sukupolvien kadottaessa yhteyden aiheeseen kieliongelmien vuoksi. Osa historiayhdistysten ponnisteluista toteutettiin tietokirjamuodossa. Tästä suuntauksesta esimerkkinä Armas Holmion “Michiganin suomalaisten historia”, joka valmistui lopulta vuonna 1967, yhdeksän vuoden valmisteluvaiheen jälkeen.
- Kenties omaperäisin vaihe amerikansuomalaisessa historiakulttuurissa. 1960-luvun lopulta alkaen on julkaistu erilaisia amerikansuomalaisia murrepakinoita lehdissä ja kirjamuodossa. Jo edeltävän vuosikymmenen puolella lanseerattiin St. Urhon päivän etninen riitti. Tarinoiden ja myyttien kielenä on englanti, joka kirjoitetaan kuten suomalaiset sen lausuisivat. Ilmiö tunnetaan murrehuumorina (dialect humor) myös muiden euroamerikkalaisten ryhmien parissa. Tunnettuja esimerkkejä amerikansuomalaisista murrehumoristeista ovat Heino Puotinen ja Jingo Viitala Vachon. Jälkimmäinen julkaisi tarinoitaan myös suomenkielisinä. Historian käytöltään tarinat ovat sikälikin kiinnostavia, että tarinoiden miljööt ja suomalaisuuden kuvaukset liittyvät jo puhtaasti amerikkalaisuuteen. Kaukokaipuuta Suomeen ei enää tunneta vaan nostalgia tiivistyy lämpimiin muistikuviin suomalaisfarmien kyljessä sijainneilta baseballkentiltä, suomalaisten osuuskauppaliikkeistä jne. Amerikkalainen Suomi oli nopeasti kotiutunut uusiin olosuhteisiin Pohjois-Amerikassa. Murteellisen puheen laukaisema identiteettityö oli myös merkittävää kuten Kathryn Remlinger on tutkimuksissaan esittänyt. Akateemisella saralla Finnish Americana -tutkimuslehden perustaminen liittyy tähän ajanjaksoon.
- Nykyinen historian käytön vaihe, joka käynnistyi 1980-luvulla. Tältä ajalta ovat lähtöisin 1900-luvun alun asutustilojen restauroinnit, uudet kulttuurikeskukset, FinnFest-juhlat ja vastaavat. Keskeinen fokus historian käytössä on, paitsi restauroida menneisyyden elinympäristöjä, konstruoida uutta kulttuuriperinnettä, joka vetoaisi myös nuorempiin sukupolviin. Perustasolla Finnish American Reporter -lehden muokkaaminen poliittisesta mediasta yleiseksi kulttuurijulkaisuksi on malliesimerkki tästä kehityskulusta. Kaikki poliittiset ja sosiaaliset ristiriidat siivotaan pois uudesta menneisyyskuvasta ja amerikansuomalainen historia saa pastoraalisen asun ilman kriittisiä havaintoja menneisyydestä. Kriittisiäkin ääniä toki kuullaan: kanteleet tulkitaan myytiksi amerikansuomalaisen maahanmuuttajakulttuurin yhteydessä. Samalla hahmottuu mielenkiintoinen vaikutelma vaiheen 2. historiankäytöstä vielä vaiheessa 4.
Kysymys on hyvä ja ponnahtelee aika ajoin esille. Vastaan siihen kysymyksien ja vastausten voimin.
Amerikansuomalaisuus tutkimusalueena on jo pelattu läpi. Suomessa klassikot kuten Kero, Virtanen ja Kostiainen hoitivat homman maaliin saakka. USA:ssa Kivisto, Alanen, Lockwood, Loukinen et al. tekivät samoin. Miksi siis vaivautua?
Tutkimusaluetta ei itseasiassa ole likimainkaan tyhjennetty aiheista. Se aihepiiri missä tutkimus on ollut runsasta ja hyvälaatuista, on maahanmuuttovaihe Pohjois-Amerikkaan reilut sata vuotta sitten. Ehkä väärinkäsitys on syntynyt tätä kautta. Tiedämme poliittisesta ja hengellisestä suuntautumisesta. Tiedämme amerikansuomalaisista organisaatioista haaleista osuustoimintaan. Tiedämme paluumuutosta, tiedämme alkuperäisistä lähtösyistä Suomesta. Myöhemmät historialliset vaiheet ovat kuitenkin pääosin käsittelemättä etenkin suomalaisessa tutkimussuuntauksessa. Mitä tapahtui maahanmuuttovaiheen ja maahanmuuttokulttuurin ajan jälkeen, on omassa kysymyksenasettelussanikin kärkisijoilla.
Pureudut aiheeseen laajemman amerikansuomalaisen historiakulttuurin kautta. Mitä etuja tällä lähestymistavalla saavutetaan?
Historiakulttuurin ja historian käytön tutkimus auttaa meitä ymmärtämään amerikansuomalaisuutta uudessa valossa. Muunkin kun akateemisen aineiston valossa voimme päästä käsiksi yksilön kokemukseen, kulttuurin ja identiteetin muutokseen sekä historiapoliittisiin tendensseihin. Pelkästään amerikansuomalainen muistelmakirjallisuus paljastaa uusia piirteitä tästä etnisestä ryhmästä. Naisnäkökulma tulee väkevästi sille, samoin assimilaation vaikutukset amerikansuomalaiseen kulttuuriin. Oma lukunsa on 1900-luvun lopun kulttuuriperintötyö, jossa amerikansuomalaista menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta muokataan näkyvästi uudenlaiseen olomuotoon. Pelko kulttuurin lopullisesta kuolemasta sata vuotta maahanmuuttovaiheen jälkeen ajaa etnisiä toimijoita muokkaamaan kulttuuriperintötuotteita ja palveluja joskus radikaaleinkin ottein.
Mitä amerikansuomalaisuus on nykyhetkessä? Allekirjoitatko vanhan kliseen 1900-luvun alkuun “jäätyneestä” suomalaiskulttuurista?
En allekirjoita väitettä. Amerikansuomalaisuus nykyhetkessä on amerikkalaista kulttuuria ja kulttuuriperintöä, jossa on toki vahva etninen historia ja identifikaatio taustavoimana. Erityisen vahvana tämä ilmiö näkyy maaseutualueilla pohjoisessa keskilännessä. Michiganin ja Minnesotan pohjoisilta alueilta on vieläkin löydettävissä suomen kieltä taitavia ihmisiä kolmannesta ja neljännestä sukupolvesta. Etnisissä juhlissa ja perinnekeskuksissa näkyy autenttisiksi koettuja suomalaisuuden symboleita kanteleista potkukelkkoihin, kangaspuihin ja Sibelius-patsaisiin. Kulttuuri ja etnisyys ovat kuitenkin sekoittuneet historian kuluessa muihin kulttuureihin (valtavirran amerikkalaisuus, muut etniset kulttuurit) ja muuttaneet olomuotoaan joskus hyvinkin näkyvästi. Amerikansuomalaisuus nykyhetkessä onkin selkeästi monikulttuurinen ilmiö, jossa paitsi kulttuurinen sekoittuminen myös eri historialliset aikakaudet sekoittuvat mielenkiintoiseksi kokonaisuudeksi. Hancockin Heikinpäivän paraatissa suomalaisen maahanmuuttokulttuurin symboleita voivat seurata 1900-luvun jälkipuoliskon uuden ei-suomensuomalaisen kansanperinteen hahmot St. Urho ja Heikki Lunta. Etnisten juhlien pitopöydässä karjalanpiirakan rinnalla tarjotaan englantilaista pastya amerikansuomalaisena perinneruokana. Kulttuurinen kirjo on vaikuttava ja kiehtoo ilmiönä jo sinällään. Oma ilmiönsä on suomalaistaustaisen kulttuurin sulautuminen osaksi alueellista amerikkalaista kulttuuria esimerkiksi ns. yooper-kulttuurin tapauksessa. Eli paitsi, että aika on muokannut amerikansuomalaisuutta, on amerikansuomalaisuus joissain tapauksissa muokannut myös paikallisia amerikkalaiskulttuureita.