Miten yhteisöllisyyden tunnetta voi vahvistaa?

Turun yliopistosta oli mukana neljä edustajaa Kööpenhaminassa toukokuussa pidetyssä European First Year Experience (EFYE) -konferenssissa. Suomen delegaatiossa oli ennätyksellisesti kaikkiaan 20 edustajaa useista yliopistoista ja ammattikorkeakouluista. Meitä edustivat Susanna Ahteensuu, Erkki Härkönen, Ulla Morelli ja Valtteri Kiviö.

Konferenssin teemana oli yhteisöllisyys. Ohjelmassa kuultiin kolmen keynote-puheenvuoron lisäksi useita rinnakkaissessioita, joissa opintojen alkuvaiheen sujuvoittamista käsiteltiin konferenssiesitysten, työpajojen ja ns. show and tell -sessioiden muodossa. Sosiaalinen ohjelma koostui yhteisöllisyyttä herättävistä käytännöistä kuten aamu-uinnista, aamulenkistä ja joogasta, joiden lisäksi vähemmän liikunnallisia ohjelmanumeroita olivat mm. aamulaulu ja iltavastaanotot, joista varsinaista konferenssi-illallista vietettiin Home of Carlsberg -ravintolassa.

Ehkä mielenkiintoisinta ja ajankohtaisinta antia saatiin torstain 30.5.2024 aikana kuullun keynote-esityksen muodossa, jonka piti Aarhusin yliopiston kasvatustieteiden yksikköä edustanut Associate Professor Ib Ravn. Hänen aiheena oli “Facilitating a Sense of Community – Through the Lens of Self-Determination Theory”. Hän lähestyi teemaa esittelemällä Richard M. Ryanin ja Edward L. Decin kehittämää itsemääräämisteoriaa, josta hän on itsekin kirjoittanut teoksen ”Selv Bestemmelses Teorien”. Lisää SDT-teoriasta voi lukea myös verkkosivulta https://www.selfdeterminationtheory.org.

Itsemääräämisteoria (Self-Determination Theory) pähkinänkuoressa

Teoriassa tarkastellaan motivaation eri muotoja, eli sisästä motivaatiota ja ulkoista motivaatiota, joiden lisäksi mukaan on otettu integroitu motivaatio. Sisäinen motivaatio perustuu Ravnin mukaan toiminnan sisäiseen iloon, mielenkiintoon ja koettuun innostuneisuuteen; tekeminen itsessään tuottaa niitä aineksia, joista motivaatio rakentuu. Ulkoinen motivaatio puolestaan pohjautuu palkkioihin ja/tai rangaistuksen uhkaan; toiminnalla itsessään ei ole niinkään merkitystä, vaan siitä saaduilla ulkoisilla vaikutuksilla rakennetaan motivaatiota.

Liiallinen ulkoisen motivaation kultivointi eli palkkioiden ja rangaistusten painottaminen vähentää sisäisen motivaation rakentumista, mistä esimerkkinä Ravn esitti sen, miten keskittyminen esim. arvosanoihin opintosuorituksissa vähentää mahdollisuuksia aitoon akateemiseen kiinnostukseen.

Välittävänä motivaation muotona esiteltiin integroitua motivaatiota. Tätä Ravn kuvaa pohtimalla, voidaanko oikeasti odottaa, että kaikki akateeminen toiminta voisi olla sisäisesti motivoitua. Kysymykseen hän vastaa, että joudumme/saamme aina hyväksyä kuitenkin sen, että oppilaitoksissa on vastuut, normit, velvollisuudet, säännöt ja käytännöt, joiden puitteissa toimitaan. Hyväksymällä nämä ehdot, yhdistämme sisäiset (aito kiinnostus, ”tieteen palo”) ja ulkoiset (tässä yhteydessä lähinnä rangaistusten uhka) motivaation ainekset.

Itsemääräämisen edistäminen käytännössä

Miten tätä motivaation muotoa sitten voidaan edistää? Tätä kysymystä Ravn lähestyy kolmen tarpeen kautta:

1. Autonomian tarve

Kyseessä on tarve olla kuskin penkillä ja tunnistaa omien tunteiden, ajatusten ja toiminnan omistajuus. Autonominen toiminta perustuu autenttisuuteen, jolloin toiminta on linjassa omien arvojen ja syvällisen kiinnostuksen kanssa. Valintoja tehdään arvioiden vaihtoehtojen relevanssia itselleen.

Autonomia ei ole sama kuin riippumattomuus, koska autonomiakin edellyttää luottamusta toisiin, kuten yhteistyössä, joka perustuu suoraselkäisyyteen ja rehellisyyteen.

2. Kompetenssin tarve

Kompetenssi pohjautuu kyvykkyyteen toteuttaa suunnitelmia, saada aikaan tuloksia ja saavuttaa tavoitteita. Työkalujen hallinta, oppiminen ja kehittyminen kuuluvat tähän tarpeeseen; kun autonomian tarve pohjautuu tarpeeseen olla kuskin paikalla, kompetenssin tarve luo kyvyn ajaa autoa, eli kyvyn toimia autonomisesti.

3. Yhteenkuuluvuuden tarve

”Yhteenkuuluvuudella tarkoitetaan sitä, että tuntee olevansa yhteydessä toisiin, huolehtii ja saa huolenpitoa toisista, tuntee kuuluvansa sekä toisiin yksilöihin että yhteisöönsä.” (Ryan & Deci, 2002)

Miten SDT-teoriaa sitten voisi soveltaa esim. opetuksessa? Ravnin (2021) mukaan kukin voi motivoida muita auttamalla heitä tyydyttämään näitä tarpeita. Sen voi toteuttaa ennen kaikkea luomalla sellaisia sosiaalisia konteksteja, joissa psykologiset tarpeet voidaan kohdata. Kun tarpeet kohdataan, ihmiset voivat paremmin, he ovat motivoituneempia, kiinnostuneempia ja luovempia sekä työskentelevät sinnikkäämmin.

Ravn esitteli tekniikoita, joilla voi tukea kutakin tarvetta. Autonomiaa voi tukea tunnistamalla esim. opiskelijoiden tunteita ja valittavissa olevia vaihtoehtoja sekä tukemalla heidän aloitteitansa – tässä on hyvä välttää liian kontrolloivaa kieltä. Kyvykkyyttä rakennetaan tunnistamalla ja tunnustamalla opiskelijoiden aiempaa osaamista, tarjoamalla haasteita (onnistumisen kokemuksia) ja antamalla rakentavaa palautetta – tässä puolestaan tulee välttää lannistavaa kieltä. Yhteenkuuluvuutta tuetaan ryhmätyöskentelyn fasilitoimisella ja omalla läsnäololla muistaen kuitenkin, että jokainen on uniikki eikä kukaan ole tarpeeton. Tässä tulee välttää turhaa kilpailua ja me/he-jargonia.

Opettajien ja kouluttajien haasteena on tunnistaa niin akateemiset kuin sosiaaliset tekijät, joista esim. Vincent Tinto on kirjoittanut jo 1970-luvulla. Opiskelijat voivat hyvin ja tuntevat kuuluvansa yhteisöihinsä, kun he tuntevat tulevansa nähdyiksi, kyvykkäiksi ja osallisiksi. Fasilitoiva, proaktiivinen opettaja antaa opiskelijoille aikaa ajatella ja tilaa omaksua oppimaansa uutta sisältöä. Ryhmäkeskusteluja voidaan fasilitoida niin, että jokainen ryhmän jäsen tuntee voivansa osallistua ja hänen psykologiset tarpeensa voidaan huomioida.

Käytännön vinkkejä:

• jos mahdollista, ole paikalla luokkatilassa 10-15 minuuttia ennen opetuksen alkua
• hoida tekniikka kuntoon ajoissa
• tervehdi jokaista opiskelijaa sitä mukaa, kun he saapuvat
• kuvittele vaikka, että isännöit/emännöit kutsutilaisuutta
• rupattele paikalle tulleiden yksittäisten opiskelijoiden kanssa tyyliin ”onko kaikki ok tänä lukukautena?”, ”tuntuuko aineiston lukeminen raskaalta?” tms.
• aloita tuntisi ajoissa ja esittele luentosi yleiskuvaus ja rakenne
• luo tilanteita, joissa opiskelijat voivat esittäytyä toisilleen – toista tätä niin, että mahdollisimman moni saa tilaisuuden esittäytyä mahdollisimman monille
• rohkaise opiskelijoita siirtymään luokan etuosaan ja etsiytymään jokaisella uudella kerralla eri penkeille kuin edellisellä kerralla

Keynote-esityksessään Ravn esitteli joitakin vielä yksityiskohtaisempia keinoja edistää yhteisöllisyyden tunnetta opetustilanteissa. Voit esim. fasilitoida paripulinoita, joissa toinen kertoo, miten jokin opintojaksoon liittyvä asia meni (esim. essee, tehtävä) ja toinen kertoo, mitä vahvuuksia huomasi toisen toiminnassa. Yksi keskusteluaihe paripulinaan voisi olla myös kysymys siitä, mikä tällä opintojaksolla antaa toiselle energiaa – aineisto, luennot, toiset opiskelijat, ystävällinen käytös tms. Erilaiset keinot tarjota keskustelumahdollisuus, kuten kävely opetustilassa ja lyhyt 5 minuutin keskustelu aina uuden parin kanssa valitusta teemasta, kysymyksestä tai ongelmasta, auttavat myös yhteisöllisyyden synnyttämisessä.

Kaiken takana on siis kohtaaminen ja tervehtiminen, jota voidaan jatkaa myös opetuskerran ulkopuolella esim. rohkaisemalla opiskelijoita käymään lounaalla määritellyssä kolmen hengen porukassa tai vaikka koko porukan kesken, juttelemaan luennon sisällöistä ja jakamaan omia huomioita mielenkiintoa herättäneistä asioista. Esimerkiksi lukupiirit ovat erinomaisia toiminnan muotoja, joilla voidaan edistää kaikkien tarpeiden – autonomia, kyvykkyys, yhteenkuuluvuus – toteutumista.

Lisäksi Ravn ehdotti, että opiskelijoille voisi myös opettaa joitakin yhteenkuuluvuutta edistäviä käyttäytymistapoja, joita emme ehkä tule normaalisti sanoittaneeksi. Näitä ovat esimerkiksi:

• Katso ja tervehdi toista opiskelijaa, joka tulee lähellesi, vaikka et tuntisikaan häntä entuudestaan.
• Ota keskusteluun mukaan lähellä istuva, ei välttämättä niin tuttu henkilö esimerkiksi lounas- tai odottelutilanteissa. Esim. “Olimme juuri puhumassa aiheesta x. Mitä mieltä sinä olet tästä?”
• Pitäkää lounaskeskustelut ei-yksityisinä/inklusiivisina eli älkää puhuko aiheista, jotka koskevat vain muutamaa henkilöä ryhmässä ja josta muut eivät tiedä.