Turun yliopiston opiskelijalähettiläät.

Opiskelijaelämää

Kuva Medisiinan sisätiloista.
Vapaus valita – oman tutkinnon rakentaminen
Saako yliopistossa suorittaa muita kuin oman alan opintoja? Monet ovat varmasti pohtineet ennen yliopiston alkua, millaiselta yliopistotutkinto oikein näyttää ja...
Kuva, jossa näkyy Turun tuomiokirkko talojen välistä.
Työnhaku yliopisto-opiskelijana
Kesätyöt, keikkatyöt, sijaisuudet – itselle työpaikkojen haku on ollut osa jokaista opiskeluvuotta. Alkuvuosi on ollut usein töiden haun ja opintojen...
Joulukoristeita
Hoitotieteen opiskelijan vuosi 2025 paketissa
Vuosi lähenee loppuaan, ja vaikka opiskelijan elämässä vuodet hahmottuvat enemmänkin lukuvuoden kuin kalenterivuoden perusteella, tuntuu uudenvuodenaatto aina jonkinlaiselta päätökseltä. Kurssit...
Hoitotieteen opetus sijoittuu pääsääntöisesti Medisiina-rakennuksiin, mutta tiloissa on paljon muutakin toimintaa ja tapahtumia.
Englannin kieli opiskelussa – kuinka hyvää kielitaitoa yliopisto-opinnot vaativat?
Englannin kieli on kiinteä osa yliopisto-opintoja, sillä valtaosa tieteellisistä julkaisuista on englanninkielisiä ja myös kursseja järjestetään englanniksi. Kampuksilla englantia saattavat...
Oikkarin elämää Turun yliopistossa.
Turun oikiksessa tapahtuu – elämää opiskelujen rinnalla
Turun yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta tarjoaa paljon muutakin kuin pykälien ja tenttikirjojen kahlaamista. Monelle opiskelijalle oikis merkitsee ennen kaikkea yhteisöä sekä...
Kesäopintojen ansiosta opintoni etenivät
Kesä, tuo Suomen suvi, on monelle opiskelijalle aikaa, jolloin paiskitaan hiki hatussa kesätöitä. Itse päätin kuitenkin keväällä 2024 hyödyntää kesän...
Opiskelija ja äiti: ajatuksiani kahdesta tärkeästä roolista
Lähdin opiskelemaan avoimin mielin ajatuksella, että tulen varmasti löytämään oman polkuni akateemisessa maailmassa. Nyt neljännen opiskeluvuoden kohdalla huomaan kantavani mukanani...
Avajaiskarnevaalien väenpaljoutta.
Miten yliopistosta saa kaiken irti?
Yliopisto on paljon enemmän kuin luentoja, tenttejä ja istumista kirjan ääressä. Se on elämänvaihe, jossa saa mahdollisuuden piirtää suuntaviivat omalle...
Turun yliopiston päärakennus talvella.
Onko oman alan töitä pakko saada heti?
Monen opiskelijan mielessä pyörii sama kysymys: Mistä niitä kuuluisia oman alan töitä saa? Opintojen ohella työpaikan metsästäminen voi tuntua raskaalta,...