Reipas työtahti ei ole synonyymi uupumiselle

”Siis miten sä ehdit tehdä kaiken?”, ”Öööm, onko sulla mitään muuta elämää?”, ”Eihän tuossa ole mitään järkeä.”

Ei ole vain kerran tai kaksi, kun olen jättänyt kertomatta mitä kaikkea teen tai olen jo tehnyt, sillä pelkään saavani osakseni edellä mainittuja kommentteja. On toki hienoa, että tällä hetkellä yhteiskunnassa tartutaan laajasti palautumisen tärkeyteen ja työtaakan kohtuullistamiseen suorituskeskeisen kulttuurin vastavoimana, mutta koen tämän uuden tulokulman jopa joiltain osin huolestuttavaksi. Tämä huoli johtuu siitä, että  koen huomattavasti helpommaksi kertoa suorittaneeni vain hyvin pienen määrän opintoja keskittyen hyvinvointiini, kuin että tein oikeastaan todella paljon opintoja, vähän töitä päälle ja silti pystyin pitämään hyvinvointini etusijalla.

Siinä missä aiemmin tekemättömyys on hävettänyt, nyt  hävettää tekeminen. Kaiken ”ylimääräisen” tunnen joutuvani erikseen perustelemaan. Huomautan kuitenkin, että on aivan yhtä arvokasta tehdä vähemmän. Voi olla, että ketään ei oikeasti edes kiinnosta, mutta silti tahdon varmistaa, ettei kukaan pahastu – ja lisään disclaimerin.

On aivan totta, että opiskelen paljon ja reippaaseen tahtiin, hoidan useita työtehtäviä  ja käyn tekemässä opettajan sijaisuuksia, kun kalenterista suinkin lohkeaa palanen. Ehdin kuitenkin myös nähdä ystäviäni, käydä retkeilemässä sekä viettää muuta vapaa-aikaa. En ole milloinkaan elänyt mentaliteetilla, että opiskelu olisi koko elämäni, mutta aina olen pitänyt sitä ykkösprioriteettinani. Oikeastaan olen todella ylpeä kaikesta tästä, mutta harvoin kehtaan sen sanoa.

Ei mitään supervoimia työtahdin edellytyksenä

En osannut vielä yliopistoa aloittaessani lainkaan arvioida, paljonko pystyisin opiskelemaan ja mitä arvosanoja minun on realistista tavoitella. Otin kursseja kiinnostukseni mukaan sen verran, mitä kalenteriini kivasti mahtui, ja huomasin ehtiväni aika paljon. Tämän kaiken uskon olevan vain luonnollinen jatkumo kilpaurheilu-uralleni; uskon tarvitsevani jonkun asian, jota tehdä intohimolla, tavoitteellisen uutterasti.  

Ja lopulta sen kyllä huomaa, kun tekee liikaa. On minullakin ollut yksittäisiä viikkoja, kun olen tajunnut, etten enää opi samaan tapaan kuin normaalisti, vaan lukemani unohtuu saman tien. Tällöin olen tunnistanut olevani rajalla, jota ei auta ylittää. Näinä hetkinä on ollut aika jättää suorittaminen taka-alalle ja tehdä kaikkensa palautumisen mahdollistamiseksi.  En siis suinkaan ole mikään superihminen. Tavallisuuskin riittää. 

Nyt seuraa todellinen disclaimer: En halua kannustaa ketään vastoin omaa jaksamistaan tai luonnettaan tekemään yhtään sen enempää, kuin hyvältä tuntuu, enkä varsinkaan halua viestiä minkäänlaista paremmuusajattelua. Haluan kuitenkin nostaa esille sen tosiasian, että on myös ihan oikeasti ok tehdä paljon, eikä se väistämättä ole aivan järjetöntä. Etenkin, jos  opinnot ja työt toimivat toisilleen vastapainona ja näiden päälle löytää ajan palautumiselle, ollaan täysin oikealla polulla.

Ja vaikka jonakin päivänä uupuisinkin tai päättäisin hidastaa tahtia (niin kuin ihan varmasti tulenkin tekemään), en silti söisi näitä sanojani. Jaksaminen on niin monen asian summa, että raskaiden kokemusten keskellä saattavat voimat tyrehtyä nopeastikin. Toivoisin kuitenkin silloinkin niiden, jotka jaksavat, voivan ylpeästi kertoa sen.

Suunnitelulla ja itsetuntemuksella tehokkuutta

Mutta miten siis oikeastaan ehdin tämän kaiken tekemään ja mitkä ovat kulmakivet jaksamiselleni?  

Ensimmäiseksi välttämättömyydeksi nostaisin huolellisen suunnittelun. Toinen olennainen työkalu on hyvä itsetuntemus. Nämä yhdessä yleisen hyvinvoinnin kanssa mahdollistavat sujuvan arjen pyörittämisen.  

Vinkkini ajankäytön tehostamiseen: 

• Laadi itsellesi joka viikko kunnollinen viikkosuunnitelma esimerkiksi kalenteriisi, johon merkitset kaiken olennaisen, kuten luennot, työt, kurssien viikkotehtävät, vapaa-ajan jne. 
• Tunnista päivistä ja viikoista sellaiset ajat, jolloin olet tehokkaimmillasi ja ajoita vaativimmat tehtävät näihin aikoihin, jos mahdollista. Itse esimerkiksi teen haastavimmat jutut aamupäivisin, mielellään alkuviikosta. 
• Rajaa tarpeeksi pitkäkestoinen lepo viikkoihisi palautumisesi varmistamiseksi. Itse en tapaa opiskella viikonloppuisin lainkaan, jotta jaksan pitkiä päiviä viikolla. 
• Luo itsellesi sellaiset rutiinit, joiden pohjalta tehtävien ajoittaminen viikko-ohjelmaasi on helpompaa. Itse esimerkiksi kirjoitan työselostuksen heti labrapäivän iltana, jolloin työ on vielä hyvin mielessä. 
• Tunnista, sopiiko sinulle ennemmin urakkaluontoinen työ vai jatkuva vaihtelu, ja aikatauluta tehtävät tämän pohjalta. Itse esimerkiksi teen mieluummin kaikki yhden kurssin viikkotehtävät putkeen, kun taas yksittäisen tehtävän aloittamiseen kynnys itselleni on hyvin suuri. 
• Koita löytää iloa tekemisestä, sillä hyvä mieli auttaa jaksamaan. Aina ei tietystikään huvita, mutta koita silti keksiä jotain, mikä nostattaa motivaatiotasi. 
• Silloin, kun ei yhtään huvita, älä tee. Ota hetki levolle ja yritä uudelleen. Jos ei vieläkään tule mitään, koita toista lähestymistapaa. Ja jos edelleen tökkii, ei ehkä ole hyvä työpäivä. 
• Priorisoi. Jos haluaa tehdä paljon, kannattaa tehdä itselleen selväksi mihin panostaa eniten. Kaikkea ei tarvitse saada tehtyä täydellisesti, ja se on ihan ok. 
• Ennakoi. Jos tiedät kiireen kasvavan, tee jo mahdollisuuksien mukaan valmiiksi silloin, kun kalenterissa on tyhjempää.  

Siis, tee mitä teet ja anna muiden tehdä sama. Ei kyseenalaisteta muiden valintoja turhaan, jottei kaikkea tarvitsisi aina selitellä.  

Kirjoittaja on vuoden 2022-2023 opiskelijalähettiläs, Tutustu Reettaan.