Laulukirjat – opiskelijoiden kannettava vessan seinä

Yliopisto-opiskelijoilla on erilaisia keinoja tunnistaa toinen kaltaisensa liikkuessaan opiskeluluolansa ulkopuolella. Haalarit ovat nousseet monen “ulkopuolisenkin” tietoisuuteen ja ne ovat usein ensisijainen keino huomata toinen kemisti tai psykologi jopa vieraalla paikkakunnalla. Siinä missä haalarit ovat näkyvin opiskelijan käyntikortti, on olemassa toinenkin opiskeluidentiteetin väline, joka ei tule välttämättä kadulla vastaan.

Sitsilaulut lauletaan laulukirjasta

Moni opiskelijayhteisö on tehnyt itselleen laulukirjan, johon on koottu tekstejä akateemisia pöytäjuhlia eli sitsejä varten. Tämä lienee aika vapaa määritelmä, sillä myös esimerkiksi Turun yliopiston ylioppilaskunta on julkaissut oman laulukirjan. Teekkareilla eli tekniikan opiskelijoilla puolestaan on oma yhteinen laulukirja. Biokemistit ja kemistit kuuluvat yhteiseen ainejärjestöön, Turun yliopiston kemistit TYK ry:yn, jonka laulukirjana toimii Katalysti.

Laulukirjat ovat todella yksilöllisiä edustamilleen tahoille ja ne sisältävät jopa rituaalien kaltaisia ohjeita sitsien kulusta tai käyttäytymisestä. Monelle saattaa olla myös aivan vieras käsitys miltä toisten järjestöjen laulukirjat näyttävät. TYK ryn Katalystiä on kuvitettu kappaleisiin liittyvillä piirrustuksilla sekä ainejärjestön logolla. Lisäksi sitsilauluihin on lisätty ohjeistuksia muistiin miten ne kuuluu laulaa. Joihinkin kappaleisiin kuuluu spesifiä koreografiaa tai ohjeistuksia siitä, kuka laulaa mitkäkin osuudet. Tutuin tällainen lienee monet sitsit aloittava Helan går, joka alkaa laulunjohtajan soololla.

”Tää on taas jonkun tuntemattoman kemistin vihko”

Laulukirjojen päiväkirjamainen täyttäminen alkaa sitsien loppupuolella, kun ne laitetaan kiertämään osallistujien kesken. Tätä varten monella on kirjassaan mukana kynä, joka sekin saattaa olla osa opiskelijan opintoidentiteettiä. Omaan Katalystiini on jäänyt ammattiliiton sponsorikynä. Joistain kirjoituksista kuitenkin huomaa, ettei kynä ole kauhean pysyvä elementti, joten omaa rakkainta raapustinta siihen ei kannata liittää mukaan.

Mitä toisten kirjoihin sitten kirjoitetaan? Mitä vain. Usein tekstit pyörivät muutaman teeman ympärillä, jotka ovat terveiset ja puumerkit, alatyyliset meemit sekä täysin aivoton tajunnanvirta. Isoilla sitseillä, jossa on paljon innokkaita osallistujia, saattaa kirjoja kiertää paljon, joten sydäntään ei ehdi vuodattaa jokaiseen vastaan tulevaan opukseen. Toisaalta saadun kirjan omistajaa ei välttämättä tunne ollenkaan, joten tuotokseensa ei osaa laittaa mitään sisäpiirin vitsejä tai tarinoita.

Toisen laulukirjasta voi nähdä usein haalarien tavoin tietoa hänen opintoajastaan. Ahkerat sitsaajat ja ännännen vuoden opiskelijat kantavat mukanaan räsyistä ja kulunutta kirjaa, josta on vaikea löytää vapaata kohtaa. Toisaalta joku voi pyörittää laulukirjansa sitseillä vain pöytäseurueensa kesken, joten tekstit ovat spesifimpejä ja niistä saattaa löytää lisätietoa ulkopuolisen näkökulmasta kirjan haltijan sitsikäyttäytymisestä. En ole itse ollut kauhean ahkera sitsaaja ja olen vasta viime vuosina poistunut omien järjestöjen sitsien ulkopuolelle. Tällöin kirjaani on kertynyt erilaisia mainintoja (bio)kemistien arkkityypeistä. TYK ryn perinnelaulun, Tango deliriumin, sivulle onkin kertynyt erityisen paljon epäkemistien muisteloita.

Laulukirjaa on hauskinta selata läpi sitsien jälkeisinä päivinä, kun kirjastaan saattaa löytää mitä mystisintä sisältöä. Välillä toisten oivallukset sitsien tuiverruksessa hämmentävät ja yllättävät, välllä taasen tekstit ja piirrustukset kelpaisivat Rorschachin musteläiskätestien aineistoksi. Muutamia taideteoksia ei voi edes suoraan silmiin katsoa, sillä ne ovat rakentuneet niin mystisen ja oudon piirretyn rikkinäisen puhelimen myötä luomakunnan syntien tyyssijaksi. Yksi omista suosikeista kirjastani on koko aukeaman kokoinen “VIINA”, jonka muut sitsaajat kautta aikain ovat ystävällisestä kunnioituksesta jättäneet sikseen.

Kirjoittamiseenkin liittyy sääntöjä

Laulukirjoihin ei liity montaa kirjoittamatonta sääntöä, tai ainakaan näitä ei ole tullut itselleni vastaan (kuten mainitsin, sitsikirjat saattavat olla hyvinkin erilaisia säännöiltään ja ohjeistuksiltaan). Tärkein lienee kuitenkin kaikille se, ettei toisen kirjaan laiteta mitään ilkeää toista ihmistä kohtaan eikä sitä hallussa pidettäessään tuhota tai sotketa. Toisen kirjaa tulisi suojata tietynlainen pyhyys ja kunnioitus, ja toivon, ettei kukaan ole laulukirjan kautta ole kokenut kiusaamista tai häirintää. Monelle on myös sanomaton sääntö, ettei omaan kirjaan kirjoitella itse liialti. Omaani olen kirjoittanut nimen sekä lisäsäkeistöjä joillekin lauluille, joissa niitä on ollut tapana laulaa. Myös jos tarvitsee puheenvuoronsa aasinsiltaan tukea, on laulukirja saattanut toimia muistivihkona. Toisaalta, kukapa käsialavertailua ja ristiinnaulitsemista omaan kirjaan kirjoittamisesta tekisi, joten kukin tehköön omalla kirjalleen mitä haluaa.

Laulukirjat ovat jälkikäteen hauska muisto koetuista opiskelijatapahtumista ja ajasta sen ympärillä. Koska kirjoituksia ei aina allekirjoiteta, on myös hauska arvuutella, ketkä tekstejä ovat tehneet. Todennäköisesti joukossa on myös sellaisia, joita ei enää sen kertaisten sitsien jälkeen ole tavannut. Näin laulukirjat luovat kullakin oman opiskelijaelämän vessan seinän, jota voi illan tullen selailla ja joka kerralla löytää jotain uutta.

Tuntematon biokemisti,

Anita

Opiskelijan toisista identiteettivälineistä eli haalareista on kirjoittanut utulähettiläs Suvi tekstissään Näin puen opiskelijahaalarin.

Kirjoittaja on vuoden 2022-2023 opiskelijalähettiläs, Tutustu Anitaan