Miltä opiskelupaikan saaminen tuntui? Oma hakupolkuni osa 4

Aiemmissa blogipostauksissa olen kertonut päätöksestäni hakea yliopistoon, valmistautumisesta pääsykoetta varten ja lopulta itse pääsykoepäivästä. Tämä viimeinen osa omasta hakupolustani kertovaa blogisarjaa käsittelee aikaa pääsykokeen jälkeen. Jos  pääsykokeen odottelu oli raskasta, pääsykokeen jälkeinen aika vasta piinaavaa olikin!

Pääsykokeen jälkeen fiilis oli luottavainen ehkä tunnin tai kaksi. Välillä sitä ihmettelee, miten ihmisen mieliala voikin muuttua ääripäästä toiseen vain pienessä hetkessä. Välillä uskoin sisäänpääsyyn täysin. Hetkittäin taas olin varma, että ei tästä mitään tullut. Voimakkaat tunteet kertoivat, että asialla oli minulle todella suuri merkitys. Odottavan aika oli pitkä. Kun jotain haluaa todella kovasti, aika suorastaan matelee. Ensimmäiset pari viikkoa menivät suhteellisen tyynellä mielellä. Tarkoituksena oli opiskella puuttuvia sosiaalityön aineopintoja kesällä. Kun alettiin lähestyä juhannusta, mieliala alkoi kuitenkin laskea ja opintoihin keskittyminen tuntui mahdottomalta. Päivitin Opintopolkua (vähintään) kymmenen kertaa päivässä. Eksyinpä tutkimaan netistä löytämieni ohjeiden mukaan  Opintopolun lähdekoodejakin. Joidenkin teorioiden mukaan näistä voi päätellä oman sisäänpääsyn jo ennen tulosten julkistusta. Kaikkeen sitä ihminen haksahtaakin!

Olimme puolisoni kanssa kaupassa, kun tein taas jo rutiiniksi muodostuneen keskipäivän Opintopolku-vierailun. Tällä kertaa kuitenkin jähmetyin paikoilleni. Opiskeluvalinta kesken -teksti oli kadonnut. Tilalle oli ilmestynyt uusi näkymä. Se näkymä, josta olin pian kuukauden haaveillut. Se näkymä, joka teki 15 vuotta sitten alkaneista haaveistani totta. Minut oli hyväksytty haussa ensimmäiseen hakukohteeseeni: sosiaalityön oppiaineeseen Turun yliopistoon. Minun on vaikea kuvailla, miltä tämä tuntui. Vuosien pelot, odotukset, epätoivo, toivo. Kaikki vilisi silmissä ja humisi päässä. Nyt se ei enää ollut haavetta. Nyt se oli totta.

Kirjoitin myöhemmin samana päivänä Facebookiin julkaisun, joka päättyi näihin sanoihin:

Tämä sai taas muistamaan, että elämässä moni asia on mahdollista, kun vaan uskaltaa haaveilla ja mennä kohti niitä haaveita. Epäonnistumisen riski on siedettävä, koska muuten ei voi mitään uutta saavuttaa. Tänään olen enemmän kuin onnellinen, että uskalsin tämän riskin ottaa.

Kirjoitukseni oli sen hetken fiiliksiin pohjautuva. On selvää, että kaikille kaikki ei ole mahdollista. Omassa taustassanikin on monta tekijää, jotka olisivat voineet päätyä esteeksi tällä matkalla – ja melkein päätyivätkin. Olen saanut apua ja tukea ahdistuneisuushäiriööni. Minulla on mahtava tukiverkosto, joka on kannatellut vaikeina hetkinä. Menneet traumaattiset kokemukset ovat lisänneet resilienssiä ja tehneet minusta mukautuvamman ja kimmoisamman elämän kriiseissä. Kaikilla ei kuitenkaan näin ole. Inhimillinen pääomakaan ei auta, jos ihminen joutuu pärjäämään vaikeissa elämäntilanteissa yksin. On selvää, että voimavarojen ollessa vähissä, ei opiskelupaikan hakeminen ole ensimmäisenä mielessä. Siksi väittämä ”jos minä tähän pystyin, pystyy kuka vain” ei ole kovinkaan pätevä. Se asettaa vastuun onnistumisesta yksilön harteille, ikään kuin kaikki olisi vain ihmisen omien valintojen tulosta. Meillä kaikilla on toki mahdollisuuksia vaikuttaa oman elämämme kulkuun. Siitä huolimatta  rakenteet, yhteiskunnan asenteet ja sattuma voivat asettaa lähes ylitsepääsemättömiä esteitä. Epävarmoista lähtökohdista huolimatta omalla polulla suojaavia tekijöitä oli niin paljon, että haaveeni oli mahdollista muuttua todeksi.

Vei 15 vuotta lopulta saavuttaa unelmani. Hetkittäin mietin, menivätkö nämä vuodet hukkaan? Jos olisin tehnyt toisenlaisia valintoja, olisin voinut tehdä jo pitkän uran sosiaalityöntekijänä. Vastaukseni omaan pohdintaani on kuitenkin ehdoton ei. Ei, vuodet eivät ole menneet hukkaan. Aiemmat epäilyni ja pohdintani ovat ohjanneet minua oikeaan suuntaan. Aiemmin en ollut valmis. Nyt olen. Menneet vuodet ovat kasvattaneet, vahvistaneet ja muovanneet minusta sen ihmisen, joka nyt olen. Nyt olen valmis uuteen tulevaisuuteen. Nyt olen valmis elämään unelmaani.

Toivottavasti myös joku muu, joka unelmoi, löytää voimaa ja rohkeutta unelmansa saavuttaa. <3

Tämä blogiteksti on osa kokonaisuutta, jossa kerron omasta hakuprosessistani, siihen liittyvistä tunteista ja itselleni hyödyllisistä työskentelytavoista aina siihen asti, kun lopulta sain tiedon opiskelupaikasta. Toivon, että lukijat tulevina hakukausinakin voivat saada näistä kirjoituksista itselleen tukea ja uskoa siihen, että vaikka pelottaa, yrittämättä ei ainakaan voi unelmiaan saavuttaa.

Kirjoittaja on kauden 2023-2024 opiskelijalähettiläs. Tutustu Riikkaan.

Kuvat: Pexels