Uuteen kotikaupunkiin kotiutuminen – viisi vinkkiä tuleville opiskelijoille
Hellouu!
Lukuvuosi alkaa lähentyä loppuaan, ja kesä on ihan just täällä. Itselleni tämän lukuvuoden päätös merkitsee erityistä siirtymää, sillä kandivaihe tulee päätökseen ja syksyllä starttaa opintojen toinen vaihe, maisteriopinnot.
Tässä hetkessä haluan hetkeksi palata niihin ajatuksiin, joita minulla oli kolme vuotta sitten. Sen Oonan mielenmaisemaan, joka muutti uuteen opiskelijakaupunkiin. Jännittävä elämänvaihe, joka toi mukanaan paljon odotuksia ja epävarmuutta. Suurin kysymys mielen päällä oli: Miten kotiudun Turkuun? Miten rakennan arkeni uuteen kaupunkiin ilman omaa turvallista lähipiiriä ja löydän oman paikkani?
Nyt, kolme vuotta myöhemmin, voin sanoa, että se paikka todella löytyi! Ylpeänä kutsun Turkua kodikseni. On kuitenkin hyvä muistaa, että uuden kotikaupungin omakseen kokeminen ottaa oman aikansa ja sille kannattaa antaa aikaa. Ainakaan omalla kohdallani se ei tapahtunut ihan hetkessä. Se muistutti oikeestaan uuden ystävän löytämistä: vaatii aikaa, tutustumista, avoimuutta ja joskus vähän vaivannäköäkin. Lopulta vaivannäkö kuitenkin palkitaan. Opit tuntemaan kaupungin nurkat ja kulmat, sen luonteen ja tunnelman. Pääset kokemaan unohtumattomia hetkiä ja ehkä jopa luomaan opiskelijakaupunkiin siteen, joka kestää läpi elämän.
.
Turkulaiseen kaupunkikulttuuriin ihastuneena ja uuteen kotikaupunkiin rakastumisen ammattimimminä haluan jakaa viisi vinkkiä, jotka auttoivat minua sopeutumaan – ja toivottavasti auttavat myös sinua!
1. Kahvilakierrokset
Sympaattiset kahvilat ovat ihan huippu tapa tutustua uuteen kaupunkiin rennolla tavalla. Ne johdattavat uusiin kaupunginosiin ja tarjoavat mahdollisuuden tarkkailla ympäristöä rauhassa. Kävely keskustan halki, läppäri messiin, ja pysähdys hyvän kahvin äärellä, mikä ihana kombo uuden kotikaupungin fiiliksen aistimiseen! Samalla saa huomaamatta edistettyä koulujuttuja.
2. Uusi ystävä
Uusi kaupunki tuntuu heti kodikkaammalta, kun sen jakaa jonkun kanssa. Uusien ystävien saaminen ja hankkiminen voi tuntua jännittävältä, mutta pienetkin jutut auttavaa! Osallistu rohkeasti oman tyyppisiin tapahtumiin, käy ainejärjestöjen toiminnassa tai juttele vaikka luentokaverille. Erityismaininta paikallisille ystäville, koska heidän kautta kaupunki aukeaa aivan uudella tavalla.
3. Yhteinen harrastus
Olipa kyseessä vanha tuttu laji tai uusi kokeilu, harrastukset tuovat rytmiä arkeen ja auttavat tutustumaan ihmisiin. Ehkä voitte jopa uuden ystävän kanssa aloittaa lajikokeilun? Turusta löytyy super monipuoliset harrastusmahdollisuudet ja monet ainejärjestöt tarjoavat myös omiaan.
4. Seikkailu kerran kuukaudessa (tai useammin!)
Tee pieniä retkiä, joiden avulla löydät niitä oman kotikaupungin helmiä. Turussa kannattaa lähteä Ruissaloon, Naantaliin tai ihan vaan pyöräretkelle Aurajoen varteen. Näin tutustuu helposti ympäristöön ja saa samalla vähän hengähdystaukoa opiskelusta. Seikkailut voivat olla pieniä tai suuria, mutta tärkeintä on pitää mieli avoimena. Itse ainakin löysin tätä kautta suosikki lenkkipolut, spesiaalit avantopaikat ja lemppari piknik-spotit.
5. Uppoudu kaupungin kulttuuriin ja tapahtumiin
Jokaisella kaupungilla on oma spesiaali tarinansa, ja opiskelijana sulla on täydellinen tilaisuus syventyä siihen. Käy museoissa, tutustu paikallisiin nähtävyyksiin tai nappaa kaveri mukaan keikalle, teatteriin tai leffaan. Esimerkiks Turussa järjestetään myös kesäisin festareita, ulkoilmatapahtumia ja markkinoita, jotka tuo niin paljon eloa.
Kulttuuri ei tarkoita aina pelkästään historiallisia rakennuksia vaan se voi olla myös sitä, että fiilistelee livemusiikkia kirkkopuistossa, osallistuu aurasouduille tai löytää uuden suosikkitaiteilijan pikkugalleriassa.
Olitpa sitten ensi syksynä fuksi tai jo vähän kokeneempi tieteenharjoittaja, toivon, että löydät näistä vinkeistä apua ja inspiraatiota. Mikään ei oo niin tärkeetä ku tuntea olevansa kotona. Niin ja, mikä tärkeintä hurjasti onnea koulupaikkaa hakeville! Toivottavasti pääset just sinne, minne sydän haluaa!
Aivan ihanaa tulevaa kesää, muistakaa rentoutua ja nauttia! 🙂
Ps. Ehkä jokin näistä vinkeistä päätyy myös osaksi sun kesäsuunnitelmia.
Kirjoittaja on kauden 2024-2025 opiskelijalähettiläs, kauppatieteiden opiskelija Oona.