Kahden tutkinnon opiskelu
Kiinnostaisiko sinua opiskella kahta eri alaa? Mitä se käytännössä tarkoittaa ja miten se onnistuu? UTUcast podcast -jaksossa keskustellaan kahden eri tutkinnon yhdistämisestä, omien opintojen suunnittelusta sekä ajanhallinnan tärkeydestä. Samalla käsitellään tuplatutkinnon mahdollisia haasteita ja hyötyjä niin opiskeluelämän kuin työelämän kannalta.
Miksi opiskelen kahta alaa?
Olen aina ollut kiinnostunut luonnontieteistä sekä yhteiskunnallisista asioista. Uskon, että bioalan sovelluksilla on mahdollista ratkaista monia ihmiskunnan ongelmia. Sen takia päätin lukion abivuonna hakea biokemialle, vaikka olin aikaisemmin pohtinut kauppatieteitä. Biokemian ensimmäisen opiskeluvuoden aikana tajusin, että on mahdollista opiskella kahta alaa samaan aikaan. Lähes heti tiesin, että biokemian lisäksi haluisin opiskella myös kauppatieteitä. Nyt opinnoissani pääsen syventymään bioalan sovelluksiin niin tieteellisestä kuin kaupallisesta näkökulmasta.
Miten kahden tutkinnon opiskelu onnistuu käytännössä?
Suomessa ei voi samassa yhteishaussa ottaa vastaan kahta opiskelupaikkaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ensin on haettava ja aloitettava opinnot yhdessä tutkinnossa, ja vasta myöhemmin voi hakea toiseen tutkintoon. (Opintopolku.fi)
Pääsin todistusvalinnalla biokemialle ja aloitin opinnot syksyllä vuonna 2023. Näin ollen, olin menettänyt ensikertalaisuuden enkä voinut hakea enää opiskelemaan kauppatieteitä ylioppilastodistuksella. Sen takia osallistuin kauppiksen pääsykokeisiin vuonna 2024 ja aloitin opiskelut samana syksynä. Kirjoitin aiheesta blogin Kuinka menestyä kauppiksen valintakokeessa?
On hyvä erottaa kahden tutkinnon suorittaminen sivuaineopinnoista. Sivuaineet ovat pienempiä opintokokonaisuuksia, jotka kuuluvat osaksi tutkintoa. Esimerkiksi kauppatieteiden kandivaiheeseen kuuluu 25 opintopisteen laajuinen sivuaine, jonka voi valita vapaasti Turun yliopiston laajasta sivuainetarjonnasta.
Epävarma tulevaisuus
On mahdollista, että tulevaisuudessa poistetaan mahdollisuus suorittaa useampia tutkintoja samaan aikaan. Hallitus on valmistellut lakiesityksen, joka on määrä antaa eduskunnalle syysistuntokaudella 2025.
Yliopistolakia ja ammattikorkeakoululakia muutettaisiin siten, että korkeakouluopiskelijalla voisi olla kerrallaan vain yksi saman tasoiseen tutkintoon johtava opiskeluoikeus. Jos opiskelija ottaa vastaan uuden opiskeluoikeuden, hän menettäisi voimassa olevat saman ja alemman tasoiset opiskeluoikeudet (ns. yhden opiskeluoikeuden säännös). (OKM Säädösvalmistelu)
UTUcast podcast -jaksossa keskustelemme kahden tutkinnon tulevaisuudesta ilman tarkempaa tietoa tästä lakiesityksestä. Suosittelen perehtymään lakiesitykseen, jos harkitset hakemista kahden tutkinnon suorittamista samaan aikaan.