Kuva, jossa näkyy Turun tuomiokirkko talojen välistä.

Työnhaku yliopisto-opiskelijana

Kesätyöt, keikkatyöt, sijaisuudet – itselle työpaikkojen haku on ollut osa jokaista opiskeluvuotta. Alkuvuosi on ollut usein töiden haun ja opintojen tasapainottelun aikaa, eikä tämä vuosi ole (ainakaan itselleni) poikkeus tässä asiassa.

Oma valmistumiseni häämöttää, jonka vuoksi on tullut selattua Duunitoria ja Kuntarekryä oikein urakalla. Tänä vuonna ei siis tarkoituksena ole hakea pelkästään kesätöitä vaan hakemiseni on keskittynyt enemmän ensi syksyn työpaikkoihin. Tämä, jos jokin hämmentää itseä, sillä edelliset neljä vuotta opintoja ovat menneet niin nopeasti, ettei ajankulua ole edes huomannut. Ensi syksynä en palaakaan tuttuun tapaan yliopistolle vaan toiveissa on suunnata, toistaiseksi tuntemattomaan, kouluun erityisopettajan roolissa. Tästä tulee myös sopivaa painetta saada kaikki kurssit sekä gradu-tutkielma valmiiksi, jotta voi valmistua keväällä. Onneksi tässä on vielä nelisen kuukautta aikaa saada nämä opinnot kasaan!:)

Kuntarekryn hakemuksesta kuva.
Viimeisen parin viikon näkymä on ollut aikalailla tämä

Tällä kirjoituksella halusin jakaa omia pohdintojani sekä samalla antaa vertaistukea edes jollekin teistä. Toivon, että jokainen saa haluamansa työn oli kyseessä sitten kesätyö, harjoittelupaikka tai mikä tahansa. Ja muistakaa, että on myös ihan ok viettää kesä muualla kuin töissä, jos se itselle tuntuu paremmalta vaihtoehdolta tässä hetkessä. Näiden sanojen myötä haluan toivottaa hirveästi tsemppiä kaikille tähän alkuvuoteen!

Kirjoittaja on vuoden 2025-2026 opiskelijalähettiläs. Tutustu Emmi-Kaisaan.