Vapaus valita – oman tutkinnon rakentaminen
Saako yliopistossa suorittaa muita kuin oman alan opintoja? Monet ovat varmasti pohtineet ennen yliopiston alkua, millaiselta yliopistotutkinto oikein näyttää ja kuinka vapaasti sitä saa muovata omannäköiseksi. Jokaisella alalla on oma opintosuunnitelma, joka sisältää pakollisia kokonaisuuksia. Niiden lisäksi omaan tutkintoon mahtuu kuitenkin vapaavalintaisia suorituksia, oli ne sitten kokonaisia sivuaineita tai nk. ylimääräisiä opintoja. Yksinkertaisin vastaus alun kysymykseen onkin kyllä, yliopistossa saa ja kannustetaan suorittamaan monipuolisesti muita opintoja!
Omien opintojeni aloittaminen yliopistossa jännitti minua, sillä en tiennyt kuinka vapaasti kursseja saisi oman alan ulkopuolelta suorittaa. Muistan fuksivuodeltani sen, että silloinen yliopiston rehtori painotti puheessaan, kuinka hän suosittelee jokaisen kokeilevan kursseja jopa yli tiedekuntarajojen. Itselleni on aina ollut tärkeää mahdollisuus kokeilla ja oppia uusia asioita. Luulen, että juuri tästä syystä rehtorin lausahdus onkin jäänyt mieleeni.
Onnekseni olen viimeisen kolmen vuoden aikana saanut opiskella vaikka ja mitä omien (kemian) opintojeni ohella. Kandidaatin tutkintooni saa sisällyttää vapaavalintaisen sivuaineen, minkä johdosta olenkin kokeillut useita eri kursseja eri oppiaineista: muun muassa biokemiaa, tähtitedettä, ranskaa ja biologiaa! Sivuaineeksi valitsin lopulta biokemian, mutta muut ”kokeilut” eivät olleet turhaa. Niistä olen koostanut tutkintooni monipuolisen ja varmasti monen muun opiskelijan tutkinnosta poikkeavan muiden opintojen kokonaisuuden.
Oman tutkinto on siis yleisesti vapaasti räätälöitävissä juuri omiin tarpeisiin. Esimerkiksi tutkinnon muovaaminen omaa unelma-ammattia varten on erinomainen syy valita kursseja esimerkiksi eri tiedekunnasta! Myös oma mielenkiinto ja kiinnostus riittää syyksi käydä kursseja. Jokainen voi siis sivuainevalinnoillaan tai ylimääräisillä opinnoillaan rakentaa ja muokata omasta tutkinnostaan juuri omannäköisen ja persoonallisen.
Tieto on rikkaus. Jo pelkkä pieni kiinnostus jotain muuta alaa tai kurssia kohtaan kertoo siitä, kuinka ihmismieli janoaa tietoa. Tieto yhdistää ihmisiä sekä luo myös elämään enemmän polkuja ja mahdollisuuksia. Uuden tai vähän tuntemattomamman aiheen opiskelu voi myös olla hyvä tapa lepuuttaa aivoja. Kemistinä olen ainakin kokenut rentouttavalta, kun välillä on saanut laskujen ja työselostusten sijasta opiskella hieman ranskan kielen kielioppeja.
Kannustankin siis jokaista teistä testaamaan teille mielenkiintoisilta tuntuvia kursseja, vaikkei ne olisikaan teidän alalle olennaisia tai kuulu täysin opintosuunnitelmaanne. Kun saavutte yliopistoon, ottakaa ilo irti Turun yliopiston kattavasta kurssitarjonnasta ja opiskelkaa niitä asioita, mitkä juuri teitä kiinnostavat!
Kirjoittaja on vuoden 2025-2026 opiskelijalähettiläs. Tutustu Nannaan