Alanvaihtajan tarina – aina ei tarvitse valita ekalla oikein

Täällä kirjoittaa vuoden 2024-2025 UTU-lähettiläs Olga! Alani on poliittinen historia, sivuaineina opiskelen sosiaalitieteitä ja historiaa. Halusin kirjoittaa ensimmäiseksi blogiksi vähän pidemmän selonteon omasta polustani yliopistoon sekä erityisesti alanvaihdosta. Tarkoitukseni on nostaa esille, että kaikki eivät tiedä suoraan lukiosta minne mennä, eikä tarvitse päästä huipputodistuksella suoraan pitkään suunniteltuun tutkintoon. Erilaiset polut voivat johtaa samoihin päämääriin ja uskon vahvasti, että korkeakoulusta löytyy paikka kaikille, joilla riittää kiinnostusta ja intoa sitä tavoitella. Keinot paikan löytämiseen ja saavuttamiseen voivat vaihdella, mutta lopputulos voi ylittää jopa omat odotukset. Tässä yhden turkulaisen 23-vuotiaan opiskelijan tarina…

Mistä kaikki alkoi

Jo ala-asteella olin koulussa perushyvä suorittaja. Pärjäsin ja osasin hyvin, monet asiat kiinnostivat. Kuitenkin pahimmat teinivuodet yläasteella ja lukiossa verottivat motivaatiota ja tätä myöten myös suoriutumista, lukion läpäisin hyvin keskinkertaisilla arvosanoilla. Vasta myöhemmin tajusin, että olin pettynyt ja koin haaskanneeni potentiaaliani. Silti aina oli melko selvänä mielessä, että tieni veisi yliopistoon, ja juuri Turun yliopistoon. Lieneekö johtunut siitä, että äitini on työskennellyt Turun yliopiston palveluksessa jo yli 30 vuotta ja isänikin on valmistunut maisteriksi 2000-luvun alussa juurikin Turusta. Pienenä sanoin isälle ja äidille haluavani tohtoriksi, koska pidin silinterihattua ja miekkaa niin siisteinä.

Muistaakseni yläasteen aikana sain päähäni, että oikeustiede tulisi olemaan alavalintani. Sain usein kehuja argumentaation taidoistani ja mielessäni vahvistui ajatus oikiksessa opiskelusta. Ala pysyi ykkösvaihtoehtonani lähes koko lukion läpi. Kuitenkin abivuonna huomasin, että arvosanani laskivat ja ylioppilaskirjoitukset tulisivat menemään huonommin kuin mitä olin suunnitellut lukion aloittaessani. Koin epäonnistumisen ja huonommuuden tunteita, vaikka samalla iloitsin valmistumisesta. Lukio oli rankka ajanjakso elämässäni, johon liittyi paljon negatiivisia kokemuksia ja tunteita. Ainakin se oli ohi.

Lukion lopulla päällimmäinen ajatus oli, että osaamiseni ei tulisi ikinä riittämään oikeustieteellisen kilpailtuihin aloituspaikkoihin. Todistuksella en tulisi pääsemään sisään ja pääsykoeurakka tuntui siinä tilanteessa mahdottomalta edes yrittää. Minulla ei ollut mielessä kakkosvaihtoehtoa. Valitsin siis mennä töihin ravintolaan ja kokeilla itsenäistymistä ja kotoa muuttoa. Päätin, että antaisin itselleni aikaa pohtia kunnolla alan valintaa kiirehtimättä kouluun.

 

Muutoksen vuodet

Minulle kertyi kaksi välivuotta ja olen todella tyytyväinen, että päätin pitää ne. Olen vuoden 2020 ylioppilas, joten välivuoteni osuivat pahimpiin koronavuosiin. Monet kaverini olivat koronavuosien fukseja ja heidän kokemuksiaan kuunnelleena voin todeta, että onneksi en itse ollut. Mutta välivuodet toivat minulle myös uutta näkemystä alanvalintaan. Mielessäni alkoi kypsyä ajatus hakemisesta historian tutkinto-ohjelmaan ja sitä kautta historianopettajan ammattiin. Välivuosien aikana kartutin myös kokemusta työelämästä, keräsin säästöjä ja itsenäistyin sekä totuttelin aikuisuuteen.

Koska tein päätöksen historialle hakemisesta vasta 2021 kesän aikana, olin juuri missannut yhteishaun. Keksin kuitenkin, että avoimen yliopiston kursseja käymällä voisin valmistautua pääsykokeeseen, kokeilla alan opintoja ja helpottaa opintoja siinä kohtaa, kun pääsisin sisään alalle. Minulle oli selvää, että ensisijainen reittini olisi pääsykokeen kautta, sillä todistuspisteeni eivät millään olisi riittäneet ja avoimen väylä kuulosti sekä työläältä että kalliilta. Suoritin kuitenkin avoimessa itsenäisiä opintoja kolmen peruskurssin (yhteensä 15 op) verran. Koen, että hyödyin näistä käydyistä kursseista valtavasti erityisesti pääsykokeessa, mutta myös aloitettuani tutkinnon. Olen halutessani voinut keventää lukujärjestystäni jäämättä jälkeen opintopistemäärissä, sillä aloitin 15 opintopistettä muita edellä.

Yhteishakuun kirjasin hakukohteeksi ainoastaan Turun yliopiston historian ja arkeologian tutkinto-ohjelman. Koska silloin oli vielä pakollista merkitä kaksi kohdetta, toisena taisi olla Turun OKL, jonka pääsykokeeseen en mennyt. Pääsykokeeseen hissalle valmistauduin lähinnä kertailemalla lukion historian oppimääriä ja tekemällä nuo muutamat mainitut avoimen yliopiston kurssit. Koepäivän koittaessa olin hermona. Onneksi tilannetta helpotti hieman, että satuin istumaan samassa pääsykoesalissa kaverin kanssa. Istuimme vierekkäin kulmat kurtussa vastauksia kirjoittaen. Kun lähdimme kokeesta, totesin kaverilleni olevani epävarma. Hän vakuutti minulle, että pääsisin sisään.

Vajaata kuukautta myöhemmin olin valmistautumassa lähtemään junalla Helsinkiin kohti Kiss-bändin jo kahteen kertaan siirtynyttä keikkaa. Sain viestin äidiltä, että hissan pääsykoetulokset oli julkaistu. Kädet täristen avasin Opintopolun puhelimella. Innostuksen, onnen, kauhun, jännityksen ja ennen kaikkea onnistumisen tunteet valtasivat minut, kun näin kaikkien hakijoiden toivoman tekstin: ”Sinulle tarjotaan opiskelupaikkaa”. Kauan odotettu keikka sekä opiskelupaikka samana päivänä takasivat sen, että tuon päivän tulisin muistamaan aina.

Haaveet alanvaihdosta alkaa kypsyä

Koulu alkoi syksyllä jännittyneissä tunnelmissa. Onneksi osa kavereista opiskeli jo yliopistossa toista tai kolmatta vuotta, joten kaikki ei tullut minulle uutena. Kurssit, uudet tuttavuudet, tapahtumat ja bileet täyttivät ensimmäisen lukukauden. Minulla oli tosin hieman hankaluuksia alkuun löytää itselleni tekemistä kurssien muodossa, sillä minulla oli jo suoritettuna peruskurssit, joita muut vasta aloittelivat. Aloitin siis saksan alkeiskurssilla, sekä täysin uudella tuttavuudella, eli poliittisella historialla (polhissa) ja valtio-opilla (vop).

Kuulin paljon puhetta siitä, miten haastavia ja työläitä polhissan ja vopin peruskurssit olivat. Tämä piti kyllä paikkansa, ainakin kun vertasin käytyihin historian peruskursseihin. Kuitenkin heti ekasta kurssista lähtien tunsin, että nyt olin löytänyt jotain sellaista, johon voisi uppoutua. Politiikan tutkimuksen teoriat ja käsitteet haastoivat, innostivat ja kiehtoivat. Sopivaa haastetta toi myös valtavan järkälemäinen englanninkielinen kurssikirja, sillä en ollut tässä vaiheessa tottunut juurikaan lukemaan englanniksi.

Jatkoin perusopintoja polhissasta ja vopista seuraavanakin vuonna, vaikka kokeilin sivuaineena myös esimerkiksi paria kurssia kirjallisuustieteestä. Kun tuli aika valita poliittisen historia ja valtio-opin kurssien väliltä kumpaan haluaisin suuntautua, valitsin poliittisen historian. En osaa perustella tätä valintaa muulla kuin sillä, että se tuntui minulle sopivammalta vaihtoehdolta. Kurssit olivat sujuneet minulta hyvin, jopa paremmin kuin oman pääaineeni kurssit.

Ajatus alanvaihdosta alkoi muistaakseni kypsyä jo ensimmäisenä opiskeluvuotenani. Mitä pidemmälle opinnot etenivät, sitä enemmän koin vetoa yhteiskunta-alaa kohtaan. Poliittinen historia tuntui luonnolliselta valinnalta vaihtoa ajatellen, koska minulla oli alalta jo perusopinnot lähes plakkarissa. Alan vaihto herätti kuitenkin ristiriitaisia tuntemuksia. Omissa ajatuksissani se tarkoittaisi, että myöntäisin tehneeni virheen alan valinnassa ekalla kerralla – ihan kuin siinä olisi jotain kamalan pahaa ja väärää. Iso huolenaihe oli myös opintojen viivästyminen ja se, kuinka paljon saisin edes korvattua vanhoilla opinnoilla uusia. Koitin selvitellä asiaa, mutta tietoa löytyi aika rajallisesti. En myöskään törmännyt paljonkaan kokemuksiin alan vaihdosta.

Turun yliopistossa alaa on mahdollista vaihtaa siirtohaulla. En kuitenkaan löytänyt paljoakaan tietoa aiheesta, esimerkiksi että minkä alojen välillä tämä olisi mahdollista. Myös esimerkiksi kandin jälkeen on mahdollista hakea toiseen maisteriohjelmaan jollain kriteereillä, mutta minulla ei ole näistä tarkempaa tietoa. Tein itse lopullisen päätöksen alanvaihdosta kun kuulin, että yhteiskunta-alojen pääsykokeeseen vuonna 2024 ei ole lainkaan ennakkomateriaalia. Viimeisenä yhteishaun päivänä naputtelin lomakkeen Opintopolussa työvuoroni lounastauolla. Pakko oli ainakin yrittää, ja jos en pääsisi kokeesta läpi, minun ei tarvitsisi itse tehdä päätöstä alanvaihdosta.

 

Valinnan paikka

Kokeeseen menin valmistautumatta, vaikka en tiedä olisiko siihen edes voinut juuri valmistautua. Kävelin saliin ja olin päättänyt, että annan kokeessa sen minkä sinä päivänä, sillä hetkellä pystyin. Koe koostui kolmesta aineistosta ja niihin liittyvistä monivalintakysymyksistä. Luulen, että kahden vuoden opinnot yliopistossa olivat valmentaneet minua kokeeseen paremmin kuin hyvin. Historian kursseilla suoritustapaan kuului usein vastaavat tehtävät: lue aineistoja ja vastaa sen perusteella. Näin pystyin hyödyntämään aineistoja tehokkaasti ja vastattua tehtäviin melko suurella varmuudella. Pidin koetta kuitenkin vaikeana, ja poistuessani en ollut mitenkään itsevarma suorituksesta.

Lopullinen valinnan paikka tuli eteen, kun sain Opintopolusta sähköpostia. Olin päässyt sisään, ja ihan kiitettävillä koepisteillä. Tässä kohtaa pohdin muutaman päivän paikan vastaanottoa, mielessä pyörivät yhä huolet opintojen viivästymisestä ja korvaavuuksista. Enhän joudu käymään virkamiesruotsia uudestaan? Kelpaavatko historian opintoni sivuaineeksi uuteen tutkintoon? Tein kuitenkin päätöksen opiskelupaikan vastaanottamisesta samalla perusteella kuin esimerkiksi UTU-lähettilään paikan vastaanottamisesta: harmittaa, jos en ota. Muutos on aina jännittävää, mutta tällä kertaa ei enää yhtä jännittävää kuin ensimmäisen opiskelupaikan kohdalla.

Ensimmäisistä kahdesta vuodesta hissalla ja ainejärjestö Kritiikissä jäi käteen paljon kokemusta yliopisto-opinnoista ja erityisesti esseen kirjoittamisesta, ihana ystäväporukka, itsevarmuutta kokeilla uutta sekä luottoa omaan itseeni. Kritiikki-kaverini tulevat olemaan osana opiskelijaelämääni jatkossakin ja aion liittyä heidän seuraansa myös Kritiikin ja arkeologian ainejärjestö Vareen tapahtumiin, olenhan yhä järjestöjen jäsen. Kaiken ei siis tarvitse muuttua, ja kokemukset aikaisemmassa tutkinnossani tulevat olemaan opiskelijaelämääni ja opintojani rikastavia tekijöitä.

Uudella alalla aloittaminen oli jännittävää, mutta koin silti helpotuksen tunteita siitä, ettei kaikki ollut aivan uutta. Monet koulun alkuun liittyvät jutut olivat minulle jo tuttuja, eikä tiedekunnan vaihtuminenkaan aiheuttanut isoja muutoksia käytäntöihin. Onnekseni sain myös hyväksiluettua kaikki aiemmat opinnot, ja monia orientaatioviikon yleisiä infoja ei ollut pakko käydä uudestaan, kun asiat olivat tuttuja ekalta kerralta. Uudet haalarit ompelin täyteen merkkejä ensimmäisen viikon aikana, sillä halusin saada ne näyttämään siltä, etten ollut ihan fuksi kuitenkaan. Uusi ainejärjestö on ottanut minut hyvin vastaan ja uudet tuttavuudet ovat rikastaneet opiskelijaelämääni valtavasti. Isoin kiitos kuuluu ystävilleni niin Kritiikissä, Varessa kuin P-klubissakin <3

 

Miksi?

Miksi sitten ylipäätään vaihdoin alalta toiselle? Tämän kysymyksen kuulen joka kerta, kun keskustelussa käy ilmi, että olen alanvaihtaja. Ymmärrän kyllä, että miksi sitä kysytään, mutta välillä se jopa ärsyttää. Se ärsyttää siksi, että ei minulla ole mitään kovin tyhjentävää vastausta antaa. Tässä nyt kuitenkin muutamia ajatuksiani aiheen ympärillä:

Työllisyystilanne: olin ja olen edelleen siinä käsityksessä, että valtiotieteen maistereiden ja poliittiselta historialta valmistuneiden työllisyystilanne on melko hyvä. Käsittääkseni humanistisilla aloilla tilanne on huonompi, vaikka sielläkin tilanteet tietysti yksilöllisiä ja esimerkiksi suuntautuminen sivuaineilla vaikuttaa merkittävästi. Yhteiskunta-alan palkkauskin on lähtökohtaisesti parempi, enkä ala väittämään, etten välittäisi ollenkaan rahasta. Pieni vastuuvapauslauseke, ymmärrän kyllä hyvin, että sekä uudelta että vanhalta alaltani voi työllistyä melko samoihin työpaikkoihin. Minun valintaani vaikutti lähinnä yleinen näkemys ja oletukset, mikä on mielestäni ihan okei, koska ne eivät olleet ainoa kriteerini.

Toisena tekijänä menestys opinnoissa: arvosanani polhissan kursseilta olivat keskiarvoltaan parempia kuin hissalta. Toisaalta sivuaineopiskelijoilta saatetaan vaatia vähemmän panosta ja menestystä samojen arvosanojen saavuttamiseksi, kuin pääaineen opiskelijoilta. Silti koin, että minulla olisi enemmän annettavaa, enemmän ajatuksia, enemmän kykyä suoriutua polhissan opinnoissa. Taas kerran, perustuen ei mihinkään muuhun kuin fiilikseen. Mutta, kun kyseessä on minun elämäni ja opintoni, se riittää aivan hyvin perusteeksi.

Kolmantena tekijänä ehkä sellainen asia, joka minua jopa hieman hävettää ja saattaa kertoa omasta ennakkoluuloisuudestani ja jollain tapaa kapeakatseisuudesta. Haluan kuitenkin puhua UTU-lähettiläänä rehellisesti ja avoimesti kaikista tunteista ja myös asioista, joista en ole ylpeä. Minulla on nimittäin sellainen olo, että saan enemmän arvostusta ja tunnustusta yhteiskuntatieteellisen opiskelijana. Olen kokenut, että yhteiskunta-alalla opiskellessani minuun suhtaudutaan vakavammin, minut otetaan enemmän tosissaan kuin humanistisen alan opiskelijana. Tämä kai heijastelee yhteiskuntamme koventuneita arvoja ja sitä, miten humanistiset ja kulttuurialat nähdään. Sen sijaan, että taistelisin ennakkoluuloja vastaan, päätin hakea hyväksyntää ja asemaa…kenen silmissä? Omissani vai yhteiskunnan?

 

Loppusanat

Tekstistä tuli pidempi ja sävyltään vakavampi kuin olin suunnitellut. Jos joku jaksoi tänne asti lukea, haluan kiittää mielenkiinnosta. Toivon, että tarinani herättää ajatuksia, auttaa niitä, jotka ehkä kokevat olevansa vastaavassa tilanteessa opinnoissaan tai muuten vaan olisi kiinnostavaa ajanvietettä. Tämän blogin kirjoittaminen toimi itsellenikin hyvänä reflektoivana prosessina omasta polustani ja herätteli ajatuksia, jotka olen ehkä sysännyt kiireen keskellä taka-alalle. Itsereflektointi on kuitenkin aina kannattavaa, ja mitä paremmin itsensä ja valintansa tuntee, sitä paremmalla itsetunnolla voi mennä eteenpäin elämässä.

ps. Aloitin sosiaalitieteen sivuaineopinnot viime keväänä ja olen jatkanut tänä syksynä niitä ahkerasti. Luulen, että ne kurssit ovat suurin syy siihen, miksi blogini muotoutui näin pohdiskelevaksi. Kyseinen ala on aivan käsittämättömän silmiä avaava, peruskursseja voisin suositella todella laajasti kaikille, joita vähänkään kiinnostaa yhteiskunta.

 

Kirjoittaja on vuoden 2024-2025 opiskelijalähettiläs. Tutustu Olgaan täältä.