Kalenteri opiskelijan pöydällä.

Kauneimmat kalenterit vuodelle 2020 ja viisi vinkkiä parempaan ajanhallintaan

Rakastan kaikenlaisia kalentereita, sillä ne auttavat pitämään elämän järjestyksessä. Halusin kerätä tähän postaukseen omasta mielestäni kauniita kalentereita vuodelle 2020 ja pohtia omaa suhdettani ajanhallintaan, ajankäyttöön ja opiskeluun. Jaan myös viisi hyväksi havaitsemaani vinkkiä, jotka ovat auttaneet minua opiskelemaan paremmin ja nauttimaan enemmän vapaa-ajastani.

Olen opiskellut valtio-oppia yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa nyt jo kuusi vuotta. Valtio-opin opiskelu on usein hyvin itsenäistä, jolloin oman ajankäytön suunnittelu on tärkeää. Ajanhallinta on kuitenkin taito, jota voi ja kannattaa harjoitella: hyvän opiskelusuunnitelman avulla opinnot edistyvät ja tenttiin lukeminen jää harvemmin viimeiseen tenttipäivää edeltävään iltaan. Seuraavien vinkkien avulla pääset alkuun omien opintojesi suunnittelussa.

Garden party taskukalenteri 2020.
Rifle Paperin Garden Party -taskukalenteri on kaunis ja näppärän kokoinen. Siinä on vuosi-, kuukausi- ja viikkonäkymät ja tilaa omille muistiinpanoille.

Kirjaa kalenteriin kaikki menot.

Kirjaan itse kalenteriini kaikki tentit, luennot ja kurssitehtäviin liittyvät palautuspäivät sekä vapaa-ajan harrastukset ja tapaamiset ystävien ja perheen kanssa. Mitä useammin kalenteriin varaa aikaa itsenäiselle opiskelulle, sitä varmemmin esimerkiksi kirjatentteihin tulee valmistauduttua ajoissa ja huolella. Myös vapaa-ajan harrastukset on mielestäni tärkeää merkitä kalenteriin, sillä kalenterissa harrastukset tuntuvat yhtä arvokkailta kuin opiskeluun varattu aika. Harrastaminen antaa energiaa opiskeluun, minkä vuoksi on tärkeää huolehtia siitä, että omissa harrastuksissa tulee käytyä myös opintokiireiden keskellä.

Kokeile viikkokalenteria.

Tykkään itse viikkokalentereista, sillä viikkonäkymän avulla koko viikon tapahtumat näkee kerralla kokonaisuudessaan. Et välttämättä tarvitse erityistä viikkokalenteria, sillä monissa vuosikalentereissa on jo valmiiksi hyvä viikkonäkymä. Vai riittäisikö sinulle oma mielen sisäinen viikkokalenteri? Aloitan usein oman viikkoni sillä, että pyrin varaamaan esimerkiksi sunnuntai-illalle aikaa miettiä rauhassa tulevaa viikkoa, käydä läpi viikolle asettamiani tavoitteita ja muistuttaa itseäni viikon aikana hoidettavista asioista.

alva taskukalenteri 2020
Notemin Alva -taskukalenterissa on viikkonäkymien yhteydessä tilaa omille muistiinpanoille.

Tee listoja hoidettavista asioista.

Teen usein viikon  jokaiselle päivälle oman päiväkohtaisen to do -listan. Listaan ensimmäisenä sellaiset asiat, jotka tulee hoitaa tiettynä viikonpäivänä tiettyyn aikaan. Sen jälkeen lisään listalle muut tehtävät tärkeysjärjestyksessä. Opintokiireiden keskellä listojen tekeminen on hyödyllistä, sillä kaikki tehtävät pysyvät mielessä eivätkä ne pääse unohtumaan, vaikka niille ei olisikaan juuri sillä hetkellä aikaa. Minulle listoista on apua myös hoitamattomien asioiden aiheuttamaan ahdistukseen, sillä tekemättä jääneet tehtävät siirtyvät näppärästi listan kärkeen.

Aseta itsellesi viikkotavoitteita.

To do -listoista tulee helposti sellainen olo, että uusia tehtäviä ja tekemättömiä asioita vain kertyy, eikä lista lyhene koskaan. Sen vuoksi kakkoskohdan vinkki on niin hyvä! Kalenterin viikkonäkymä auttaa jäsentämään erityisesti sellaisia viikkoja, jolloin tehtävää on paljon. Yliopisto-opiskelu on lisäksi usein kokonaisuuksien opiskelua, jolloin kirjatenttiin tai esseen kirjoittamiseen on hyvä suunnitella oma aikataulu. Haluatko esimerkiksi opiskella yhden kirjan kahden viikon aikana? Voit muotoilla tavoitteestasi viikkotavoitteita ja pilkkoa ne päiväkohtaisiin opiskelutavoitteisiin, jotka auttavat sinua edistymään oman aikataulusi mukaisesti.

Mieti, mikä sinulle on tärkeää.

Mieti, mitä haluaisit tavoitella opinnoissasi juuri nyt. Haluaisitko aloittaa jonkin sivuaineen opiskelun, edistyä kandisi tai gradusi kanssa tai ehkä keventää opiskelusuunnitelmaasi? Ajankäyttö on suurimmaksi osaksi valintoja, joiden tarkoituksena on viedä sinua kohti omia opiskelutavoitteitasi. Jos sinulla ei ole erityisiä tavoitteita, voit aloittaa esimerkiksi miettimällä sitä, mitkä opiskelumuodot sopivat omaan arkeesi juuri nyt. Minulle luennot tuovat rytmiä arkeen, kun taas itsenäinen kokonaisuuksien opiskelu sopii hetkiin, jolloin haluan edistyä omassa tahdissani. Tärkeintä on, että löydät juuri sinulle oikean tasapainon omiin opintoihisi.

wild rose kalenteri 2020.
Rifle Paperin Wild Rose -lukuvuosikalenterissa on kauniit kuvitukset ja paljon tilaa omille muistiinpanoille.

Hyvää alkavaa lukukautta ja nautinnollisia opiskeluhetkiä!

Opiskelijalähettiläs Lumi