Kohti opiskelijavappua – Miten vietän kevään odotetuinta päivää?
Huhtikuu on ylittänyt jo puolivälin, mikä tarkoittaa yliopisto-opiskelijalle sitä, että opintojen loppu tältä vuodelta häämöttää jo. Osa opiskelijoista järjestää asiansa niin, että hommat on hoidettuna jo vappuun mennessä, osalla opinnot jatkuvat vielä toukokuussa ja ehkä kesälläkin. Itse olen aikatauluttanut siten, että teen vielä toukokuussa hommia, koska kesätyöt alkavat vasta kesäkuun puolella. Toukokuussa on siis oivallisesti aikaa paneutua vielä esseen kirjoittamiseen.
Koko huhtikuu on monella kiireistä aikaa tenttien ja muiden opintojen kanssa, mutta sen vastapainoksi on tarjolla monenlaista ohjelmaa liittyen vapun viettoon. Erityisesti teekkarit järjestävät valtavan määrän tapahtumia koko huhtikuun liittyen vapun juhlintaan (Teekkariwappu). Myös monet ainejärjestöt sekä muut yliopiston alaiset järjestöt tarjoavat erityisen paljon ohjelmaa vappua edeltävillä viikoilla. Tarjolla on sekä alkoholittomia että alkoholia sisältäviä tapahtumia, vappua voi vallan mainiosti viettää myös holittomana ja ohjelmaa riittää silti. Kaikki kulminoituu kuitenkin vappuaaton viettämiseen ja vapunpäivän piknikkeihin, mikä on ehkä jopa vuoden tärkein juhla korkeakouluopiskelijoille.
Itsellänikin on usein, kuten tänäkin vuonna, kova kiire opinnoissa tässä huhtikuun mittaan. Monet kurssit päättyvät vappuun mennessä ja viimeiset deadlinet ja tentit osuvat huhtikuulle. Kovasta kiireestä sekä koulun että töiden suhteen minulla jää usein vappua edeltävillä viikoilla juhliminen vähemmälle. Minulle riittää kuitenkin se, kun vappuaaton ja -päivän saa viettää rauhassa juhlien ja ystävien kanssa miettimättä muita menoja. Vappu on ehdottomasti kaikista tapahtumista oma suosikkini ja odotan sitä joka vuosi innolla.
Vappuaatto – aamusta iltaan ohjelmaa
Opintojen aikana olen joka vuosi viettänyt vappua koko vappuaaton ja -päivän. Vappuaatto alkaa usein nukkumalla hieman pidempään, jotta koko päivän jaksaa viettää menoissa mukana. Aamu alkaa vetämällä haalarit jalkaan, hakemalla juomat kaupasta ja pakkaamalla oman muovisen viinilasin laukkuun. Ensimmäinen kohde on yliopiston kampusalue, jossa tarjolla on eri ainejärjestöjen tarjoamia booleja ympäri aluetta. Mukaan tarvitsee vain oman lasin booleille!
Mikäli on hyvä sää, olemme usein viettäneet koko päivän ulkona piknikvilteillä hengaillen. Myös Assarin Ullakon vappubrunssi kuuluu ohjelmaan joko ennen tai jälkeen boolituksen. Suuntaamme mielellämme taidemuseonmäelle ajoissa, jotta saamme hyvät paikat kuunnella vappupuhetta lakituksen yhteydessä. Taidemuseonmäen puistossa voi myös makoilla piknikvilteillä ja nauttia vapputunnelmasta. Lakituksen jälkeen matka usein jatkuu vielä jokirantaan tai johonkin kaupungin puistoista.
Parasta vappuaatossa on ehdottomasti se, että koko päivän saa viettää ystävien seurassa ilman tiukkoja aikatauluja tai kiirettä. Aikaa riittää hengailuun, yhdessäoloon ja herkutteluun. Vappuriennoissa on myös liikkeellä valtavasti opiskelijoita, joten on mahdollista törmätä sekä vanhoihin että uusiin tuttavuuksiin ympäri Turkua.

Vapunpäivän piknik
Vapunpäivänä 1.5 TYY järjestää valtavan vappupiknikin Vartiovuoren puistossa. Piknikillä järjestetään myös erilaista ohjelmaa, kuten musiikkiesityksiä. Puistoon kerääntyy varsinkin hyvällä säällä tuhansia ihmisiä hengailemaan, syömään eväitä ja nauttimaan keväästä ja ohjelmasta.
Omasta mielestäni piknik on ihanan rento ja hyväntuulinen tapahtuma, ehdottomasti paras tapa viettää vapunpäivää. Siinä ehtii myös palautua ja rentoutua edellisen päivän jälkeen, joka on usein venynyt melko pitkäksi. Evääksi piknikille tykkään ottaa sekä suolaisia että makeita herkkuja, kuten croissantteja, sipsejä, mansikoita, viinirypäleitä ja suklaata. Piknikillä voi myös nauttia vappusimaa ja munkkeja. Joskus käyn myös vapputorilla pyörähtämässä.
Vapun jälkeen palaan vielä hieman opintojen pariin ja viimeistelen kevään kurssit. Osalla opiskelijoista kesä ja kesätyöt alkavatkin aika lailla heti vapun jälkeen, toisilla taas vähän myöhemmin. Useimmiten ainejärjestöjen vuoden viimeinen tapahtuma on vappu ja sen jälkeen toiminta jää kesäksi tauolle ennen seuraavaa syksyä ja uutta lukuvuotta.

Kirjoittaja on vuoden 2024-2025 opiskelijalähettiläs. Tutustu Olgaan.