Millaista on opettaa ja opiskella etä- ja lähiopetuksessa?

Olen aloittanut opintoni Turun yliopiston kemian laitoksella syksyllä 2016 ja sain vuosien lähiopetuksen jälkeen ensikosketukseni etäopiskeluun keväällä 2020. Silloin kaikki opintoni siirtyivät etämuotoon ja palasinkin jo aikaisin maaliskuussa kotipaikkakunnalleni loppulukuvuodeksi. Kesän jälkeen syksyllä 2020 koulunkäyntiä aloiteltiin varovasti turvatoimenpiteet huomioiden jälleen etäilyn parissa.

Omalla kohdallani syksyllä 2020 alkanut lukuvuosi tuli kuitenkin poikkeamaan tuntemastani tavallisesta korkeakouluopiskelijan arjesta etäilystä riippumatta. Opiskelukokemustani muokkasi nimittäin se, että aloitin opiskelut aineenopettajan pedagogisissa opinnoissa. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että opintoihini kuului paljon opetusharjoittelua Turun normaalikoululla, jossa opinnot suoritettiin rajoitusten salliessa lähiopetuksena. Välillä toki myös etäilimme yläkoulu- ja lukioikäistenkin kanssa asiantuntijatahojen määräysten niin sanellessa.

Olen siis saanut rutkasti kokemusta kuluneiden lukuvuosien aikana niin etä- ja lähiopiskelusta kuin myös etä- ja lähiopetuksesta. Haluankin tässä kirjoituksessa nostaa esille havaitsemiani ”plussia” ja ”miinuksia” toimiessani näissä kahdessa erilaisessa tilanteessa kahdessa erilaisessa roolissa: opiskelijana ja opettajana.

Opiskeleminen etä- ja lähiopetuksessa

Helpoin lähtökohta on aloittaa kertomalla, miltä etäopiskelu on tuntunut minusta korkeakoulun opiskelijana.

Plussaa:

-On mahtavaa, kun minun ei tarvitse joka aamu lähteä vaivalla polkemaan pitkää matkaa yliopistolle. Säästyy valtavasti aikaa ja saan valita päivän liikuntamuodon vapaammin.

-Koska säästän paljon aikaa koulumatkoistani, pystyn käyttämään ylimääräisen ajan johonkin itselleni hyödyllisempään asiaan. Minulle se on tarkoittanut lisää nukkumisaikaa aamulla. Olen poistanut herätykset ja antanut kropan herätä luonnollisemmin unesta.

-Kun luennot toteutetaan videopuhelupalveluilla striimaamalla, vuorovaikutus on pitkälti yksisuuntaista, mikä vapauttaa minut kuuntelijana touhuamaan pinnallista aktiivisuutta vaativia tehtäviä samanaikaisesti. Pystyn olemaan täten tehokkaampi päivän aikana.

-Opiskeleminen kotoa käsin on myös antanut minulle mahtavan mahdollisuuden keskeyttää hommat juuri silloin, kun siltä tuntuu ja siirtyä hetkeksi tekemään jotain mielekkäämpää, kuten lähteä ulos kävelylle tai rojahtaa sängylle pitkäkseen hetkeksi.

Miinusta:

-Kaipaan ruokapöytäkeskusteluja kavereideni kanssa. Samoin kaipaan spontaaneja kohtaamisia vanhojen tuttujen kanssa sekä ajatusten ja kuulumisten vaihtoa luppoajalla luentojen väleissä ja siirtymissä. Moni ajatus ja idea jää syntymättä näiden kohtaamisten uupuessa.

-Samoin jää kokematta monet opiskelijaelämän ainutlaatuisista tapahtumista. Onneksi ehdin kokea fuksivuoteni hyvissä ajoin ennen etäilyä. Olisin toki mielelläni myös viettänyt viimeisen opiskelijavappuni vapaammissa merkeissä.

-Onneksi olen saanut jo vuosia sitten opiskelukavereideni porukan ympärilleni, sillä he ovat olleet läpi opiskeluideni yksi suurimmista motivaattoreistani. Heidän kanssaan on ollut hyvä edetä yhdessä eteenpäin. Sääliksi käy uudempia opiskelijoita, joille ei varmastikaan ole ehtinyt muodostua yhtä vahvaa vertaistukea ympärilleen etäilyn aikana.

-Aiemmin olisin myös saattanut sanoa, että pidän siitä, kuinka aamuluennot yliopistolla pakottavat minut heräämään aikaisin, istahtamaan pyörän selkään ja käynnistämään päiväni reippaalla otteella hyötyliikkuen. Nykyään onnistun tässä myös ilman vastaavia pakotteita.

Opettaminen lähi- ja etäopetuksessa

Oma kokemukseni korkeakoulun loppuvaiheen opiskelijana on siis se, että etäily on tuonut elämääni uusia mielekkäitä tuulia ja voinkin sanoa olevani yksi heistä, joille etäopiskelu on sopinut vallan mainiosti. Havaintoni opetusharjoittelun ajalta ovat kuitenkin olleet kovin erilaisia, sillä roolini muuttui opiskelijasta opettajaksi. Opettajana on helpompi lähteä liikkeelle etäilyn aiheuttamista miinuksista.

Miinusta:

-En näe oppilaitani! En näe heidän ilmeitään, en näe heidän asentojaan enkä voi aistia heidän olemustaan. En pysty päättelemään mistään oppilaiden non-verbaalisista kommunikaation välineistä mitään. Enkä varsinkaan tiedä, kuka oppilaistani voi hyvin ja kuka huonosti.

-En tiedä, ketkä oppilaistani kuuntelevat ja ketkä eivät. En tiedä, kuka on tunnilla aktiivisesti mukana ja kuka touhuaa jotain muuta. Riittävien oppimistuloksien varmistaminen on näissä olosuhteissa erittäin haastavaa.

-En pysty hyödyntämään omaa läsnäoloani ja olemustani oppimisen tehostamiseksi olenkaan samalla tavalla. En voi katsoa oppilasta merkitsevällä katseella luokan toiselta puolelta. En voi kävellä lähelle oppilasta ja kurkata, mitä ruudulla tapahtuu. En pysty myöskään huomauttamaan ohimennen höpöttävälle parivaljakolle, että palauttaisivat keskustelun takaisin opiskeltavaan aiheeseen.

-Oman ainekokonaisuuteni huomioiden on myös mainittava, että emme pysty tekemään kokeellisia töitä fysiikan ja kemian oppitunneilla tai jos niitä tehdään, niin ne tehdään hyvin rajoitetusti. Kotoa löydettävät välineet ovat nimittäin paljon alkeellisempia, kun verrataan koulun kattaviin välinekokoelmiin.

-Fysiikan ja kemian opetuksesta puuttuu myös tietynlainen elävyyden tuntu, joka välittyy omassa opetuksessani kehon liikkeillä ja tuo opetukseen konkretiaa ja tartuttavuutta. Esimerkiksi pystyn havainnollistamaan molekyylien liikehdintää värisemällä fyysisesti paikallani ja levittämällä käsiäni sivuille auki. Tämän kokemuksen aistiminen ei ole ruudun välityksellä ollenkaan niin vahva elämys oppilaille kuin se voisi olla luokassa.

Plussaa:

-Eipä mene aikaa koululle siirtymiseen, mutta siinä se taitaa ollakin.

Mitä näistä huomioista voidaan päätellä?

Tästä voidaan ehkä vetää johtopäätöksenä se, että oppijan itseohjautuvuuden taso määrittelee todella paljon sitä, kuinka hyvin hän voi hyödyntää etäopetusta ja kuinka hyvin sen voi olettaa toimivan. Korkeakoululaisena minulle voidaan antaa paljon vastuuta omasta opiskelustani ja oman elämäni pyörittämisestä, ja pakan voidaan olettaa pysyvän kasassa melko hyvällä todennäköisyydellä. Yläkoulu- tai lukioikäisen kohdalla yksilön toiminnanohjaus onkin sitten puolestaan hyvin vaihtelevaa ja tarvittavan tuen ja ulkopuolisen ohjauksen määrä on hyvin yksilöllistä.

Yksilön valmiudet ja yleinen elämäntilanne vaikuttavat asiaan, mutta opettajana on todella haastavaa tarjota kaikille sitä tukea, jota he tarvitsisivat ja ansaitsisivat. Siispä asennoiduin itse näiden kokemusten seurauksena mahdollisiin tuleviin etäjaksoihin opiskelijana ja opettajana hieman eri tavalla: Opiskelijana jatkan samaan malliin ja opettajana pyrin hyväksymään sen, että täysin samoja oppimistuloksia en välttämättä pysty saavuttamaan, mutta kaikkeni yritän yhdessä oppilaideni kanssa.