Mitä, jos valitsen koulutukseni väärin?
Pystyn kuvittelemaan melko realistisesti tämän hetken lukiolaisen elämäntilanteen. Niin kovin kaukana, mutta samalla aivan liian lähellä häämöttävä tulevaisuus jännittää ja ahdistaa. Tänä keväänä lukion viimeisen vuoden abeilla on vapaus tehdä valinta, joka ratkaisee koko loppuelämän suunnan. Ensikertalaiskiintiö tuo kuvioon myös omia mausteitaan, kun alan vaihtaminen vaikeutuu ensikertalaisuusstatuksen menettämisen myötä. Entä, jos valitsee väärin? Mitä sitten käy?
Yle julkaisi tammikuussa artikkelin Annasta, joka ei aio opiskella lukion jälkeen mitään. Artikkelin voit lukea tästä. Ymmärrän Annan näkökulmaa. En kuitenkaan ole aivan varma siitä, kannattaako jatkokouluttautumista jättää kokonaan välistä. Jos valitsisi kuten Anna ja jättäisi kokonaan hakeutumatta korkeakoulutukseen, elämä varmasti suttaantuisi aikanaan oman näköisekseen, mutta samalla myönnän miettiväni, tuleeko hänenkaltaistensa juostua ongelmia pakoon. Korkeakouluopiskelu tuo kuitenkin elämään niin paljon hyviäkin asioita. Myös sellaisia, joita ei edes osaa ottaa huomioon vielä 19-vuotiaana abina. Sen sijaan esimerkiksi välivuodet ovat mielestäni pohtimisen arvoinen vaihtoehto. Niillä voi olla oikein hyödynnettynä mahtavan voimaannuttava vaikutus.
Palatakseni takaisin abien huoleen siitä, tulevatko he pyydystäneekseen väärän koulutuskalan onkiessaan suurella valinnanvapauden vavallaan opiskelutarjonnan valtameressä, aion sanoa, että huoli pois. Tilanne ei ole aivan niin dramaattinen kuin voisin kuvitella teidän luulevan. Ainakin, jos vertaan omaa abivuoden aikaista ajatusmaailmaani tämänhetkiseen vastaavaan, minulla on paljonkin kerrottavaa teille abeille.
Generalisti- ja professiotutkinnot
Ensinnäkin muistan, etten tiennyt abi-ikäisenä, mitä tarkoitti asiantuntija-ammatti. Joskus korkeakoulututkintoja voidaan pintapuolisesti luokitella professio- ja generalistialoihin. Professioalat ovat sellaisia aloja, joille työllistyäkseen tarvitsee suorittaa tiettyjä lainsäädännölläkin varmistettuja tutkintoja. Tällaisia ovat esimerkiksi lääketiede ja opettajuus. Tutkintotasolla tämä ilmenee siten, että koulutus koostuu monista kaikille yhteisistä pakollisista kursseista ja valinnanvapautta esimerkiksi sivuaineiden suhteen on vähemmän. Myös esimerkiksi logopedia ja psykologia ovat tällaisia aloja.
Sen sijaan generalistialat ovat sellaisia aloja, joille voidaan työllistyä jos jonkinlaisella koulutustaustalla. Pääasia on pikemminkin se, että osaa juuri tähän kyseiseen tehtävään vaadittavia tietoja ja taitoja, ja tällöin se, mistä nämä taidot on hankittu, on toissijaisempaa. Toisin sanoen riippumatta siitä, oletko opetellut koodaamaan itseksesi harrastuksena arki-iltaisin vai käynyt korkeakoulussa tutkinnon oppiaksesi koodaamisen saloja, ei ole välttämättä niin kriittinen tekijä työllistymisprosessissa. Yritys tai organisaatio voi myös palkata henkilöstöpäällikökseen ihmisen, jonka koulutustausta on kauppatieteessä tai kasvatustieteessä riippuen siitä, minkälaista näkökulmaa he haluavat painotettavan.
Tutkinnon suorittamista arvostetaan
Äsken antamani esimerkit ovat kuitenkin hyvin kärjistettyjä ja aionkin siksi palauttaa lukijan saman tien takaisin maan pinnalle. Tulevaisuudessa, kun haet työpaikkaa, on ehdottoman hienoa pystyä kirjoittamaan ansioluetteloonsa Koulutus-otsikon alle jotain muuta kuin ’peruskoulu’. On vielä hienompaa pystyä työhaastattelutilanteessa näyttämään jotain konkreettista, kuten todistusta, osoituksena tutkinnon suorittamisesta. Tutkintotodistus jostakin oppilaitoksesta kertoo viestiä siitä, että olet ollut osa oppimisyhteisöä tietyn ajanjakson ajan ja olet kyennyt pitkäjänteiseen työskentelyyn tietyn aihealueen parissa pidempään kuin yhden lukukauden verran. Sinulla voisi olettaa tällöin siis olevan jotain sisäsyntyistä kiinnostusta alaa kohtaan ja se miellyttää tietysti työnantajaa.
Tutkinnon suorittaminen on siis ehdottomasti arvostuksen arvoinen asia ja siksi sitä kehtaa esitellä ylpeyden aiheena. Vaikka tutkintonimike vie ansioluettelosta ehkä 2-5 riviä tilaa, sen painoarvo on kuitenkin sitäkin huikeampi. Sen sijaan harrasteluna alkanut tietojen ja taitojen kerääminen saattaa olla painoarvoltaan pienempää, vaikka ansioluettelon koko sivupalkki olisi täynnä kurssisuorituksia. Tämän voisin kuvitella johtuvan siitä, että koulutuksenjärjestäjiä velvoittavat yleensä objektiivisuuden arvot opetusta järjestettäessä, kun taas oma harrastuneisuus tuppaa lähestymään asiakokonaisuutta tietystä subjektiivisesta näkökulmasta. Tutkinnon suorittaneen ihmisen katsomus aihetta kohtaan saattaisi siis olla laajempi ja suvaitsevaisempi kuin mutuilijan.
Harrastukset kertovat paljon sinusta ihmisenä
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö työllistymiseen vaikuttaisi henkilön harrastukset. Harrastukset kertovat paljon ihmisestä, koska niitä tehdään yleensä silkasta mielenkiinnosta ja spontaanista halusta. Harrastukset kertovat ihmisen arvomaailmasta. Ihminen käyttää aikaa asioihin, jotka ovat hänelle korkeassa arvossa ja joita hän priorisoi muita asioita tärkeämmiksi. Liikunnasta kiinnostunut ihminen arvostaa todennäköisesti hyvää oloa ja omaa kehoaan. Neulomisesta kiinnostuneen henkilön voisi kuvitella viettävän iltojaan mieluummin sohvalla teostaan työstäen kuin rymyämällä kaupungilla tölkki kourassaan. Musiikkia harrastavan henkilön voisi yhdistää kurinalaiseen ja periksiantamattomaan treenaajaan tai luovaan ja idearikaaseen eläytyjään.
Harrastukset ovat siis tärkeitä ihmiselle. Viisaan opiskelijan on kerrottu aloittavan viikkonsa aikatauluttamisen kirjoittamalla kalenteriin tärkeimpien harrastuksiensa ajankohdat ja vasta sen jälkeen kirjaamalla opintonsa tyhjiksi jääneisiin väleihin. Ansioluettelossa kannattaa siis ehdottomasti korostaa myös sitä kaikkea muuta, mitä elämässään tekee, kuin vain tutkintoaan. Tutkinnon painoarvon täytyy ymmärtää olevan useimmiten suurempi, mutta loppujen lopuksi tutkinto tarkoittaa vain sitä, että olet kerännyt tietystä aihealueesta asiantuntijuutta useamman vuoden ajan määrätietoisesti. Tietyn alan asiantuntijana sinulla on siis paremmat todennäköisyydet selvittää tehokkaammin ja oikeaoppisemmin tämän kyseisen alan piirissä ilmennyt ongelma verrattuna johonkin toiseen asiaan perehtymättömämpään ihmiseen.
Työllistymiseen vaikuttaa tutkinnon lisäksi se, kuka olet henkilönä ja miten pystyt kertomaan siitä
Siis lukija-hyvä. Oma näkemykseni on, että tutkinnon suorittaminen on ylpeyden aihe ja oikeastaan hyvä valttikortti sekä jonkinasteinen turvallisuuden takaaja elämää ajatellen, mutta se, että pelkäät valitsevasi elämäsi suunnan abikeväänä Opintopolkuun tutkintoja kirjatessasi, on hieman ylitseampuvaa. Tutkinto antaa sinulle pitkälle vietyä asiantuntijuutta jostakin alasta. Generalistialoilla voit itse rikastuttaa omaa tutkintoasi sinua kiinnostavilla sivuaineilla, jotka sitten työelämässä voivat toimia ratkaisevina tekijöinä työllistymiskamppailussa. Sivuaineiden lukeminen ei ole mahdotonta myöskään professioaloilla, se vain vaatii hieman enemmän järjestelyjä. Työllistymisessä merkkaa mielestäni kuitenkin yllättävän paljon se, millainen olet henkilönä ja tätä pystyt konkretisoimaan sanoittamalla omia harrastuksiasi ja mielenkiinnon kohteitasi. Toisaalta, joskus omilla harrastuksilla pystyy ehkä myös kompensoimaan huolimattomammin valittua tutkintoa. Jos olet oikein etevä omassa harrastuksessasi, voit ehkä kääntää sen loppujen lopuksi ansiotyöksesi.
Loppuun vielä erään viisaan nuoren miehen kertoma esimerkki: Olet työnantaja ja sinun täytyy palkata kahdesta hakijasta toinen. Molemmat osaavat työtehtävään vaadittavat taidot mallikkaasti, mutta toinen kertoo harrastaneensa viulunsoittoa jo seitsemän vuoden ajan. Palkatakko mekaanikko vai viulua soittava mekaanikko? Jälkimmäinen hakija kuulostaa kieltämättä kiinnostavammalta henkilöltä. Kumman itse valitsisit?