Mitä on tieteellinen kirjoittaminen?

Yliopisto-opinnoissa tavoitteena oman alan tietoon perehtymisen lisäksi tuottaa omia tieteellisiä tekstejä. Tieteellinen kirjoittaminen, seminaari-, kandi- ja gradutyöt kuulostavat jo melko monimutkaisilta asioilta, ja tulevan opiskelijan mielessä jopa hieman pelottavilta. Tieteellinen kirjoittaminen on maineestaan huolimatta kohtalaisen lähestyttävää touhua.

Teksti rakentuu tiedon pohjalle

Tieteellisen kirjoittamisen tavoitteena on tuottaa uutta ja merkityksellistä tietoa joko uudesta tai aiemmin tunnetusta aineistosta. Askeleet onnistumiseen ovat siis tiedonhaku, analyysi ja johtopäätökset.

Aivan aluksi siis etsitään perusaineistoa ja jo olemassa olevia tutkimuksia, eli kootaan lähdeaineistoa. Tieteellisessä kirjoittamisessa oleellista on riittävä lähdeaineisto ja sen asianmukainen käyttö. Aineistoa tutkimalla saa hyvän kuvan tutkittavasta aiheesta, jonka jälkeen oman näkökulman määrittely muuttuu huomattavasti helpommaksi. Laaja lähdeaineisto osoittaa myös perehtyneisyyden tiedeyhteisön näkemyksiin tutkimuksen kohteesta.

Miltä lähdeaineisto siis näyttääkään? Alasta riippumatta perehtyminen tieteellisiin artikkeleihin ja laajempiin teoksiin on aina hyvä ensiaskel. Iso osa lähdeaineistosta on usein kirjallisuuslähteitä, mutta lähdepohjaa kannattaa laajentaa useisiin suuntiin. Omalla alallani eli oikeustieteessä lähdepohjana käytetään usein lainvalmisteluaineistoa, kuten hallituksen esityksiä, sekä eri oikeusasteiden tuomioita. Alan sisälläkin voi esiintyä reippaasti vaihtelua lähteiden käytössä: oikeushistoriallisessa tutkielmassa lähteinä voivat toimia esimerkiksi sanomalehdet ja kirjeet, kun taas eurooppaoikeudellisessa työssä isossa osassa ovat erilaiset sopimukset ja säädökset. Tärkeintä onkin miettiä, mistä lähteistä omaan aiheeseen kannattaa ammentaa. Tutkimukseen ja aineiston keruuseen kuuluu alakohtaisesti myös erilaiset haastattelut, koetilanteet ja kyselyt, joilla saadaan omaa aineistoa, johon lähtöoletuksia voidaan peilata.

Oma teksti, omat ajatukset

Aineiston keruun ja aiheeseen perehtymisen jälkeen on aika aloittaa varsinainen kirjoitusprosessi. Työn rakenne on usein kaavamainen: Johdannossa esitellään aihe, tutkimuskysymykset ja rajaukset sekä käytetyt menetelmät, jonka jälkeen asiaa käsitellään useammassa pääluvussa. Lopuksi esitellään tutkimuksen tulokset ja johtopäätökset.

Tieteellisen kirjoittamisen laajuus vaihtelee paljon. Opintojen merkittävän kirjoitelmat ovat kandidaatin tutkielma ja gradu, joiden nimet vaihtelevat hieman alakohtaisesti. Kandi kirjoitetaan alemman tutkinnon päätteeksi, ja siinä päästään pureutumaan haluamaansa aiheeseen noin 10-20 sivun verran. Gradu on yleensä viimeinen asia, jonka opiskelija yliopistossa tekee, ja sen laajuus on jo useampia kymmeniä sivuja. Pienempiin töihin lukeutuvat esimerkiksi seminaarityöt ja tohtoriopiskelijat kirjoittavat tutkimastaan aiheesta väitöskirjan. Kirjoittamisessa edetään pikkuhiljaa laajempiin kokonaisuuksiin opintojen edetessä, jolloin polku isompiin töihin ei tunnu niin haastavalta.j

Aineiston käsittelyssä on ehdottoman tärkeää erottaa oma ääni ja muiden äänet. Lähteitä lainatessa tekstiin lisätään alaviitteet, joista käy ilmi, kenen kirjoituksia on lainattu. Vanhan tiedon kopiointi ja kirjoittaminen uusilla sanankäänteillä ei täytä tieteellisen kirjoittamisen määritelmää, vaan mukaan on aina saatava myös omia ajatuksia ja tuoreita johtopäätöksiä. Tieteellisen kirjoittamisen tavoitteena on aina sanoa jotain uutta ja viedä tutkimusta eteenpäin, ja se onkin yliopisto-opintojen mielenkiintoisin osa: olla osana tiedeyhteisöä ja sanoa ja tehdä jotain merkityksellistä.

Kirjoittaja on vuoden 2022-2023 opiskelijalähettiläs, tutustu Veetiin.