Tulevaisuuden kaupungit tarvitsevat asiantuntijoita kaikilta tieteenaloilta
Turun yliopiston ja Åbo Akademin kaupunkitutkimuksen opintokokonaisuus (25-35 op) lähestyy kaupunkia tutkimuksen ja kehittämisen kohteena, monen eri tieteenalan näkökulmasta. Kokonaisuus antaa valmiudet erikoistua kaupunkikysymyksiin omassa oppiaineessa.
Kaupunkitutkimuksen opiskelu vei kaupunkisuunnittelijaksi
Maantiedettä pääaineena opiskelleet Eeva-Maria Niemi ja Pihla Sillanpää suorittivat vasta perustetun opintokokonaisuuden ensimmäisten joukossa vuonna 2012. Molemmat työskentelevät nykyään kaupunkisuunnittelijoina, Eeva-Maria yleiskaavasuunnittelijana Vantaan kaupungilla ja Pihla kaavoitusarkkitehtina Kirkkonummen kunnalla. Molemmat muistelevat kaupunkitutkimuksen opintokokonaisuutta lämmöllä.
– Lähdin opiskelemaan sivuainekokonaisuutta maisterivaiheessa, sillä maantieteen puolella kaupunkia käsitteleviä kursseja oli vähän. Sain sivuaineella täydennettyä maisteriopintoja kaupunkiteemalla, joka kiinnosti näkökulmana jo silloin. Se kiehtoi, miten opintokokonaisuus tarjosi vähän kuin monta sivuainetta samassa paketissa, nivottuna kaupunkitutkimuksen alle, Pihla kertoo.
– Opintokokonaisuus tarjosi laajan katsauksen kaupunkiin eri tieteenalojen näkökulmista. Opinnoissani käsiteltiin kaupunkia niin sosiologian kuin talousmaantieteenkin kautta, muistelee Eeva-Maria.
Mieleen on jäänyt muun muassa Aurajoen toiminnallisen rakenteen tutkimus
Kysyttäessä mieleenpainuvinta muistoa opintokokonaisuudesta nousee molemmilla mieleen kaupunkikansatieteen kurssilla tehty tutkimus Aurajoen toiminnallisesta rakenteesta.
– Varsinkin käyttäjäanalyysi on jäänyt mieleen. Tehtävänämme oli havainnoida miten ihmiset käyttävät Aurajokirantaa eri vuorokauden aikoina. Istuimme esimerkiksi viikonloppuna yömyöhään autossa analysoimassa humalaisia ihmisiä ja heidän tapaansa käyttää tilaa, Pihla kertoo nauraen.
Myös opintokokonaisuuden pakollinen teemaseminaari kerää kiitosta. Ryhmäkeskustelut, joissa keskityttiin aina kerrallaan yhden henkilön valitsemaan aiheeseen, olivat mielenkiintoisia, sillä opiskelijoiden pääaineiden erilaisuus avarsi myös omaa käsitystä kaupungista ja tavoista tutkia sitä.
Eeva-Maria ja Pihla kokevat kaupunkitutkimuksen opintokokonaisuuden antaneen heille ymmärrystä ja taitoja, joita tarvittiin esimerkiksi opiskelujen aikaisissa harjoitteluissa.
– Kaupunkitutkimuksen opintokokonaisuus antoi mahdollisuuden erikoistua syvemmin kaupunkitematiikkaan kuin minkä vain oma pääaine mahdollisti. Kaupunkitutkimuksen opintojen ja menetelmien esiintuominen edesauttoi varmasti rekrytointivaiheessa, Eeva-Maria huomauttaa.
Monialainen työskentely eri asiantuntijoiden kesken korostuu, kun Eeva-Maria ja Pihla kertovat työstään. Kaupunkisuunnittelussa eri asiantuntijat tuovat esiin näkemyksiään ja niitä yhteensovittava keskustelu on yleensä hedelmällistä. Lopulta toteutettaviin ratkaisuihin vaikuttavat monen eri alan näkökulmat ja usein sellainen lopputulos on myös kaupungin kannalta ideaali. Tällaiseen työskentelyyn valmistaa myös kaupunkitutkimuksen opintokokonaisuus.
Monialaisuus on valttikortti
Kenelle kaupunkitutkimuksen opintokokonaisuutta sitten voisi suositella?
– Kaikille, joita kiinnostavat kaupungit, oli opiskelutausta mikä tahansa. Monialaisuus on tulevaisuudessa entistä tärkeämpää tutkittaessa ja kehitettäessä toimivaa kaupunkia. Suuret tulevaisuuden teemat, kuten ilmastonmuutos ja sen vaikutukset kaupunkeihin, tarvitsevat asiantuntijoita kaikilta eri tieteenaloilta, Pihla sanoo.
Kuva: Pihla Sillanpää (vas) ja Eeva-Maria Niemi (kuva: Eeva-Maria Niemi)