Aurinkoinen Aurajoki

Turkuun muuttaminen – omia fiiliksiä

Yhteishaku on loppumetreillään, olen kohta suorittanut kandidaatintutkinnon, JA olen muuttamassa parin viikon päästä! Tämä tapahtumien yhteiskombo sai meikän vähän pohdiskelemaan niitä fiiliksiä mitä mulla oli muuttaessani Turkuun. Juonipaljastus: Jännitti ihan hirveesti!! Toinen juonipaljastus: En ole katunut tänne muuttamista hetkeäkään.

Alkutilanne

Lukion jälkeen päätin pitää välivuoden, jonka ajan tein osa-aikatöitä Vantaalla, missä olin asunut koko elämäni. Tän välivuoden jälkeen olin kuitenkin ihan valmis lähtemään opiskelemaan, ja olin löytänyt vihdoin alan, joka tuntui oikealta! Vuoden 2022 heinäkuussa otin vastaan opiskelupaikan Turun yliopistosta. Mä olin ihan valtavan innoissani, mutta samalla mua jännitti muuttaa uuteen kaupunkiin, erityisesti koska suurin osa mun ystävistä ja mun perhe jäisivät Vantaalle. Kuitenkin onnekseni paras kaverini oli muuttanut Turkuun jo aikaisemmin, ja saadessani opiskelupaikan me päätimme ryhtyä kämppiksiksi!

Muuttaminen

Muutin jo heinäkuun lopussa, ja jännitin itse muuttoa, ja muuttopäivää valtavasti. Onneksi kaikki sujui todella hyvin.

Ikeasta ostettu sohva palasina ja väsynyt kokoaja
Sohvan kokoaminen on rankkaa

 

Myönnän koti-ikävän iskeneen ensimmäisenä yönä uudessa kaupungissa, uudessa asunnossa. Koti-ikävä ei kuitenkaan tarkoita, että muuttaminen olisi ollut virhe. Se on vain uutta ja jännittävää. Koti-ikävä hellitti erityisesti elokuun puolessavälissä, kun opinnot alkoivat. Pääsin tutustumaan uusiin ihmisiin, joista tulisi minulle hyviä ystäviä. Pääsin opiskelemaan mielenkiintoista alaa, ja pääsin kokemaan opiskelijaelämää ja sen monipuolisuutta.

Muuttaminen ei kuitenkaan ollut pelkkää jännittämistä. Olin innoissani siitä, että pääsen sisustamaan asuntoa. Olin innoissani alkavista opinnoista. Olin myös innoissani uudesta ympäristöstä. Turun yliopisto oli ensimmäinen hakukohteeni yhteishaussa, sillä tiesin haluavani muuttaa tänne. Turku on mielestäni Suomen kaunein kaupunki, loistavalla sijainnilla, täynnä kaikenlaista innostavaa tekemistä.

Asuminen

Olen kotoisin pääkaupunkiseudulta, joten muuttaessani pohdin, onko Turku liian pieni kaupunki. Olisiko täällä mitään tekemistä? Tylsistyykö täällä? Yleisesti ottaen Turku on ollut just täydellisen kokoinen kaupunki. Täältä löytyy kaikki tarvittava ja vielä enemmän! Opiskelijatapahtumia on ollut valtavan monia erilaisia, bileistä kuviskerhoihin ja rastikierroksiin. Turusta löytyy muutenkin paljon harrastusmahdollisuuksia, niin liikunnan, taiteen, kuin ulkoilun parissa. Olen myös huomannut, että Turun ilmapiiri on rennompi kuin pääkaupunkiseudulla, mistä pidän kovasti.

Aurajoen ranta kesällä
Aurajoen ranta on mun lempipaikkani Turussa

On ihan hyvä asia, ettei Turku ole paljoa suurempi, sillä meikä on vähän krooninen eksyjä. Eksyn minne tahansa, jopa parkkipaikalle. Eksyin kerran matkalla suunnistamaan. Kun mä muutin Turkuun, olin huolissani siitä, että olen ihan hukassa seuraavat 5 vuotta. Onneksi täällä yliopistoalueella on ollut helppo löytää perille, ja Turun kompakti koko on helpottanut reittien oppimisen urakkaa. Muu ei auttanut, kuin avata Google Maps ja kulkea kohti seikkailua (tai ihan vaan keskustaa). Tää eksymistaipumus toisaalta pakotti mut tutustumaan moniin uusiin paikkoihin, koska löysin itteni milloin mistäkin.

Fiilikset nyt

Uudelle paikkakunnalle muuttaminen oli pelottavaa, ja stressaaminen sekä murehtiminen olivat tuttuja fiiliksiä. Kuitenkin Turkuun muuttaminen oli yksi elämäni parhaista päätöksistä. Turusta on tullut mulle koti, ja saatan hyvinkin jäädä tänne myös opintojen jälkeen. Tämän kaupungin historia, kauneus ja ilmapiiri ovat antaneet mulle valtavasti iloa. Oon saanut täältä aivan ihania ystäviä, ja löytänyt mielenkiintoisen ja innostavan opintoalan! Oon älyttömän onnellinen siihen päätökseen, että muutin tänne.

Vapputunnelmaa: haalarit, ylioppilaslakki ja saippuakuplia
Turun vappu paras vappu

 

Kirjoittaja on vuoden 2024-2025 opiskelijalähettiläs. Tutustu Lauraan!