Unelmien toteutuminen yliopistossa
Yliopiston suhteen on usein paljon odotuksia ja haaveita, niin oli minullakin. Nyt lähes kahden vuoden opiskelujen jälkeen on hyvä tarkastella, miten nämä odotukset toteutuivat.
Ylisuorittaja ja unelmaopinnot
Minulle oli lukion alusta asti selvää, että haluan lukion jälkeen opiskelemaan historiaa Turun yliopistoon. Vanhemmat ja opettajat kehottivat harkitsemaan myös muita aloja ja kaupunkeja, mutta vertailussa historia voitti aina ja Tampere jäi Turun varjoon. Sain tietää saaneeni haluamani opiskelupaikan toipuessani hirveän stressaavasta abikeväästä ja kaksi vuotta jatkuneesta burnoutista. Myös kaverini oli lähtemässä syksyllä Turkuun ja elokuussa meillä olikin kaunis ja tilava vuokrakolmio Turun ydinkeskustassa – katupöly ja autojen melu tunkeutuu muuten tosi kivasti ensimmäiseen asuinkerrokseen, eikä luontoa näy mailla halmeilla.
Opiskelut ovat olleet juuri sellaisia kuin olin haaveillut: mielenkiintoista ja mukavasti mieltä haastavaa juttua historiasta ja alan tutkimuksesta. Entinen ylisuorittaja on alkanut tyytymään keskitason arvosanoihin ja ensimmäinen hylätty kurssisuorituskin on tullut jo. Itselleni sopivan, rauhallisen opiskelutahdin varjopuolena on se, että ei ole mitään mahdollisuuksia valmistua lähelläkään tavoiteajassa. En kuitenkaan tule valmistumaan tavoiteajassa silloinkaan, jos saan burnoutin kesken opiskelujen, joten olen päättänyt ottaa varman päälle.
Laiha lompakko ja opiskelijaelämä
Olen lähes kahden vuoden aikana päässyt tutustumaan täysillä Turun tapahtumatarjontaa. Lukuvuoden aikana on runsaasti opiskelijatapahtumia ja kesällä järjestetään lukuisia historiatapahtumia. Näissä kaikissa ei kuitenkaan voi käydä, sillä opiskelijan lompakko ei tunnetusti ole kovin paksu. Onneksi maksuttomiakin tapahtumia on. Pyöräilyetäisyydellä olevat hiekkarannat ja luonto kutsuvat puoleensa kesällä. Varjopuolen kesän aurinkoon heittävät kuitenkin työt, joita tein koko viimekesän ja huomasin, ettei tällainen toiminta anna aikaa palautua. Ensikesänä pidän kuukauden lomaa, mutta loppuajan käyn töissä. Tällä tavoin saan rahaa, mutta ehdin toivottavasti nollata mittarin uutta lukukautta varten.
Fuksisyksynä ystävystyin nopeasti fuksiryhmän tyttöjen kanssa – ja stressasin siitä, ettei minulla ole aikaa pitää yhteyttä vanhoihin kavereihin. Yllättävästi (<- huomaa sarkasmi) heillä oli sama ongelma, joten olemme tyytyneet näkemään ehkä pari kolme kertaa vuodessa. Vaikka olen saanut paljon kavereita yliopistossa, vietän heidän kanssaan vähemmän aikaa kuin olisin kuvitellut ja usein koko porukan menoja ei vaan saa sovitettua yhteen. Välillä tämä turhauttaa ja olo on yksinäinen, mutta olen tottunut käymään tapahtumissa ja esimerkiksi museoissa myös yksin.
Unelmat – ovatko ne totta?
Kaiken kaikkiaan olen nauttinut opiskeluistani valtavasti. Lukiossa hankittu turha henkinen kuormitus on hiljalleen väistymässä terveempien ja miellyttävämpien elämäntapojen tieltä ja tulevaisuus näyttää kirkkaalta. Vaikka aina ei siltä tunnukaan, olen silti tavalla tai toisella saanut kaiken, mistä haaveilin. Samalla suhteeni opiskeluun, perheeseen ja urheiluun on parantunut huomattavasti. Kuten sanottu, en tule nykyisellä opiskelutahdilla valmistumaan “tavoiteajassa”, mutta se ei enää häiritse minua: oma tavoiteaikani koostuu hyvällä mielenterveydellä hankituista opintopisteistä ja pääsen sen aikana nauttimaan hyvin ansaituista opiskelijaelämästä.
Opiskelustressin keskellä on hyvä muistuttaa itseään toteutetuista haaveista. Opiskelijat: te saatte olla ylpeitä siitä, mitä olette saavuttaneet. Toivon, että sekä nykyiset että tulevat opiskelijat pääsevät toteuttamaan yliopistossa haaveitaan – tai huomaamaan, että vaikka ne eivät toteutuneet, olet saanut tilalle jotain muuta yhtä arvokasta!