Taiteiden ja kristinuskon kohtaamisia

Monitieteinen päiväseminaari
Turun yliopisto
Perjantaina 8.11.2019

Taiteiden ja kristinuskon kohtaamisia -seminaari kohdistaa huomion taiteiden, kristinuskon ja yhteiskunnan väliseen vuorovaikutukseen ja limittyneisyyteen hienovaraisesti ja kriittisestä näkökulmasta. Tarkastelun alla ovat ne moninaiset tavat, joilla kristinusko ja taiteet ovat kohdanneet. Seminaarissa tullaan keskittymään sekä historialliseen että nykyhetkeä koskevaan tutkimukseen luoden näin myös ajallista perspektiiviä taiteiden ja kristinuskon suhteeseen. Tutkimuksellisesti on hyödyllistä asettaa asiat historialliseen jatkumoon, sillä kaikella on vertailukohtansa. Kristinuskon ja taiteiden vuorovaikutus on monimutkainen ja herkkä. Kristillinen kirkko on koko olemassaolonsa ajan tarjonnut taiteelle mahdollisuuksia ja ollut sen merkittävä tukija.  Kuitenkin samalla se on asettanut rajoitteita tilaamiensa teosten kuvakielelle.  Kristinuskon teemat ovat toimineet suurena inspiraation lähteenä eri alojen taiteilijoille. Uskonto ja hengellisyys on yhtäältä innoittanut ideaalikuvauksiin ja taiteelliseen etsintään, ja toisaalta se on saanut taiteilijat tekemään yhteiskunta- tai uskontokriittisiä kannanottoja.

Taiteiden ja kristinuskon kohtaamisia työssään käsittelevät tutkijat Suomessa ovat hajallaan eivätkä eri aikakausien ja eri taidemuotojen tutkijat välttämättä kohtaa toisiaan. Seminaari tuo teologisilla, humanistisilla ja yhteiskuntatieteellisillä aloilla toimivat asiantuntijat yhteen, mikä synnyttää uusia oivalluksia, tietoisuutta tutkimuskentästä ja edellytyksiä tieteidenväliselle yhteistyölle. Päiväseminaarin ohjelma koostuu kolmesta avoimesta keynote-esitelmästä, lyhyistä nykyistä tutkimuskenttää kartoittavista alustuksista, ja lopun vapaamuotoisesta tulevaisuuden tutkimusyhteistyömahdollisuuksia pohtivasta verkostoitumistyöpajasta.

Seminaarin järjestää  Turun yliopistolla toimiva monitieteinen tutkimuskeskus Centre for the Study of Christian Cultures  (CSCC). Tapahtumaa tukee Oskar Öflunds Stiftelse sr.


Encounters between Arts and Christianity

Multidisciplinary Day Seminar
University of Turku, Finland
Friday 8.11.2019

The seminar zooms in on the relationship and interaction between arts, Christianity and the society from a critical viewpoint. It discusses the diverse ways in which Christianity and the arts have come across. The focus is on both the research concerning the past and present.

The interaction between Christianity and the arts is both complex and delicate. Christian church and community has provided opportunities and has been a significant supporter of the arts. However, at the same time the church has set limitations to the ordered artworks. The themes of Christianity have served as a vast source of inspiration to the artists. Religion and spirituality have motivated artists to create idealistic works, but religion has also driven them to make critical statements.

The seminar brings together researchers from different disciplinary backgrounds to study the relationship between Christianity and the various manifestations of arts.

The seminar is organised by the multidisciplinary Centre for the Study of Christian Cultures (CSCC) that focuses on the humanistic and social scientific study of diverse forms of Christianity.