Historiallisen ymmärryksen teistä: in situ ja in deposito

Historiallisen ymmärryksen rakentuminen ei ole ollut itselleni täysin selvä asia. Tämän johdosta oli valaisevaa päästä kahdelle monitieteiselle opintomatkalle, joissa perehdyttiin tarkemmin myös historiaa koskevien käsitysten muodostumiseen ja muodostamiseen. Nämä matkat herättivät lopulta monenlaisia ajatuksia, joiden satoa käyn läpi tässä kirjoituksessa.

Sigmund Freud esittää niin kutsutun tosiasiatiedon muodostumisesta seuraavaa: “On olemassa opinkappaleita; ulkoisen [–] todellisuuden tosiseikoista ja olosuhteista esitetään lausumia ja kerrotaan niissä jotakin, mitä asianosainen itse ei ole havainnut, ja lausumiin edellytetään uskottavan.” (Erään toivekuvitelman tulevaisuus, suom. Markus Lång.) Hän jatkaa: “Maailma on tietenkin täynnä tuollaisia opinkappaleita, ja ne koskevat hyvin monenlaisia asiaintiloja. Jokainen koulun oppitunti vilisee niitä.” Tämänlainen tiedon kulku on ihmiselle väistämätöntä. Suuri osa tiedoksi kutsumastamme perustuu näin ollen sellaisiin asioihin, joista meillä ei ole omakohtaista, suoraa kokemusta – seikka tuntuu perin hämmästyttävältä!

Epäsuoruuteen perustuvat opinkappaleet synnyttävät tietysti epäilevää vastarintaa: missä määrin näiden sanomaan on syytä uskoa tai olla uskomatta? Eräs ratkaisu käy ilmi Freudin kokemuksen kautta: “Olin jo kypsässä iässä, kun ensi kertaa seisoin Ateenassa Akropoliin kukkulan laella, keskellä temppelin raunioita ja katselin sinistä merta. Onnentunteeseeni liittyi hämmennys, joka johti mieleeni tulkinnan: asia on todellakin niin kuin meille koulussa opetettiin!” Näin siis selkeimmissä tapauksissa epäsuoraksi tosiasiatiedoksi julistettu asia on todistettavissa suoralla kokemuksella; uskomus, Akropolis, on totta de facto ja a posteriori, tosiolojen ja kokemuksen mukaan. Kuka tahansa epäilevä Tuomas voi nyt huudahtaa Akropoliilla: “Asia on pihvi!”

The Acropolis in Athens, Greece.

The Acropolis in Athens, Greece. By Christophe Meneboeuf – Own workMore of my work on my photoblog: http://www.pixinn.net, CC BY-SA 3.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=17628432

 

Opintomatkoista ensimmäinen, Judaism and Christianity in Rome in the first millennium -seminaari, keskittyi Rooman uskonnollisen kehityksen ympärille. Ekskursiot olivat paikallisia: kirkkoja ja katakombeja, antiikin ja keskiajan muistomerkkejä. Koin monen kohteen äärellä hieman Freudin kokemuksen kaltaisen havahtumisen, ja lausuin mielessäni: kohdehan on todella olemassa! Tämä ei tarkoita sitä, että olisin epäillyt kohteiden olemassaoloa etukäteen, vaan sitä, että suora kokemus kyseisistä kohteista in situ, alkuperäisessä paikassa, yhdistettynä annettuun tutkimustietoon ja laajempaan historialliseen kuvaan läiskäsi ikään kuin kohteisiin liittyvien opinkappaleiden kylkiin “hyväksytty”-leimat – menneisyyden huudot alkoivat todellakin kuulua! Sain samalla todeta: osa historiallisesta ymmärryksestä syntyy hyvinkin konkreettisten asioiden äärellä.

Entä miten tulisi suhtautua sellaisten opinkappaleiden sisältöihin, jotka ovat saavutettavissa vain ja ainoastaan epäsuorasti? Bertrand Russell on esittänyt välillistä tietoa koskevan vaikutusvaltaisen teorian: “Siitä huolimatta, että voimme tuntea vain totuuksia, jotka kokonaan koostuvat tutuiksi kokemistamme termeistä, voimme kuitenkin kuvauksesta saavuttaa tietoa esineistä, joita emme ole koskaan kokeneet. Ottaen huomioon välittömän kokemuksemme perin ahtaan alueen tämä tulos on elintärkeä[.]” (Filosofian ongelmat, suom. Pellervo Oksala.) Russellin esittämiä “kuvauksia” ovat siis kaikki suoraan kokemukseen perustuvat epäsuorat lähteet, kuten esimerkiksi Freudin antama selonteko hänen Akropolis-kokemuksestaan. “Kuvauksiin” kuuluu lähtökohtaisesti myös kaikki historiaa koskeva aineisto.

Russellin “kuvaus” on ongelmallinen ja kiistanalainen teoria. Olettakaamme “kuvaus” tässä kohtaa mahdolliseksi. Historiaan liittyvä tieto olisi tällöin mahdollista epäsuorien lähteiden avulla, kunhan näiden perusteet ovat suorassa kokemuksessa. Erääksi keskeiseksi ongelmaksi nousee seuraava: kykeneekö jonkin kohteen välitön kokija välittämään tätä kohdetta koskevan tiedon totuudenmukaisesti, puolueettomasti ja ymmärrettävästi? Tämä on vaikeaa ja haasteellista, jonka johdosta historiaa koskeviin “kuvauksiin” olisi hyvä saada vähintäänkin moniääninen näkökulma ja kriittinen lähestymistapa.

Olettakaamme “kuvaus” nyt hyväksyttäväksi teoriaksi epäsuorasta tiedosta. On kysyttävä miten “kuvauksista” saadaan laajempia menneitä aikoja koskevia kokonaisuuksia. Toinen opintomatka, Crossing borders. The transmission of religious texts and the migration of scholars in late medieval and early modern Europe -kurssi, keskittyi tiedon ja ajatusten leviämiseen Euroopan historiassa. Budapest tarjosi kurssille puitteet. Eräänä kohokohtana oli pääsy satumaiseen Unkarin kansalliskirjastoon, joka sijaitsee hulppeassa Budan linnassa

River_Beatrice_(ship,_2007)_005

Budan linna. By Cristian Bortes – Flickr: Budapest, CC BY 2.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=19516148

Tonavan varrella. Kirjasto sisältää valtavan määrän unkarilaista ja muuta eurooppalaista aineistoa, erityisen paljon historiaa koskevia “kuvauksia”: karttoja ja kuninkaita, sotia ja sukupuita, tapaturmia ja tautiaaltoja. Näiden “kuvausten” kautta päästään läheisempiin kosketuksiin historian tapahtumien kanssa, jonka myötä historia alkaa ikään kuin ilmaista itseään yksityiskohtaisemmin – huudot menneestä alkavat taas kuulua, tällä kertaa toisen reitin kautta! Tällainen menneiden aikojen henkiin herääminen mahdollistuu “kuvausten” avulla, jotka ovat tässä tapauksessa in deposito, talletettuna ja säilössä. Säilöttynä oleminen mahdollistaa “kuvausten” siirtymisen sukupolvelta toiselle ja niiden vaalimisen ja tutkimisen.

Opintomatkojen antaman keskeisen annin voisi kiteyttää edellisen perusteella seuraavasti. Koen saaneeni valaisevan kuvan siitä, miten historiallista tietämystä ja ymmärrystä rakennetaan in situ ja in deposito. Paikan päältä ja säilöstä saadaan näkymiä menneeseen, olkoon nämä näkymät sitten kirkkaita ja selviä tai hämärämpiä ja vihjailevampia. Näkymät ovat meille tietysti jo itsessään arvokkaita mutta usein myös hyödyllisiä ja ihmisymmärrystämme lisääviä.

Visa Helenius

Kirjoittaja tutkii filosofiassa riittävän perusteen periaatetta à la Leibniz et alii ja latinalaisessa filologiassa Lucretiuksen De rerum naturaa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *