Blog

Opettajan ympäristöherkkyys ja myönteinen ympäristöasenne vaikuttavat merkittävästi siihen, miten opettaja hyödyntää ympäristölähtöisiä opetusmenetelmiä. Opetustilat ovat keskinen osa jokaista koulutuslähestymistapaa, ja ulko-opetustilojen merkitys osana koulutusta ei ole uusi ajatus. Monet kasvatusteoreetikot, kuten Fröbel, Dewy Montessori, Steiner, Rosseau ja Malaguzzi painottivat luontokokemusten merkitystä pienten lasten kehitykselle ja hyvinvoinnille. (kts. Ernest 2013.)

Luonnonmukaiset ulko-oppimisympäristöt tarjoavat runsaasti oppimismahdollisuuksia kaikilla opetussuunnitelman osa-alueilla, mutta varhaiskasvatuksen työntekijät eivät aina tunnista näitä mahdollisuuksia tai ymmärrä pedagogiikan ja luontokokemusten keskinäistä yhteyttä (Ernest 2013). Ernestin (2013) tutkimuksessa: “Early childhood educators’ use of natural outdoor settings as learning environments: an exploratory study of beliefs, practices, and barriers” todettiin, varhaiskasvatuksen opettajien henkilökohtaiset uskomukset ja heidän luontosuhteensa vaikuttavat ulkoympäristöjen hyödyntämiseen opetustyössä.

Varhaiskasvatuksen työntekijöiden rajalliset henkilökohtaiset lapsuuden kokemukset luonnonmukaisista ulkoilmaympäristöistä voivat heikentää heidän taitoaan tunnistaa ulko-oppimisympäristöjen pedagoginen potentiaali. Lisäksi opettajien koulutukselliset uskomukset ohjaajat opettajien opetustuntien suunnittelua, päätöksentekoa ja luokkahuonetoimintatapoja. Vaikka osa opettajista tunnistaa luontokokemusten arvon lapsuudessa, nämä käsitykset eivät välttämättä siirry käytäntöön. (Ernest 2013.)

Luontokokemusten integroiminen varhaiskasvatuksen ympäristöihin voi olla haastavaa, mutta se on tärkeää. Varhaislapsuus on keskeinen ajanjakso luonnon kunnioittamisen kehittymiselle, sillä monet elinikäiset arvot ja asenteet rakentuvat jo tässä vaihessa. Lasten tulisikin saada luontokokemuksia jo varhaislapsuudessa. (Ernest 2013.)

Ulko-opetuksessa lapset oppivat fyysisen ja aktiivisen vuorovaikutuksen kautta ympäristöstään. Ulkoleikkialueiden tulisi tarjota mahdollisuuksia luonnon ympäristöjen tutkimiseen erilaisilla pinnoilla ja alueilla, joissa on luonnonmateriaaleja. Positiivinen vuorovaikutus luonnon kanssa vaikuttaa myönteisesti lasten fyysiseen terveyteen, psyykkiseen hyvinvointiin ja kognitiiviseen kehitykseen. Sen sijaan lapset, joilla ei ole mahdollisuutta viettää aikaa luonnossa, saattavat olla heikompia sosiaalisissa ja motorisissa taidoissa (kts. Ernest 2013).

Ulko-opetuksen keskeisimmät esteet liittyivät esimerkiksi kävelyyn soveltuvien luontoympäristöjen puutteeseen, ajan rajallisuuteen, talvisäähän ja turvallisuuskysymyksiin. Lisäksi lasten sopivien ulkovaatteiden puute ja fyysisen turvallisuuden varmistaminen voivat rajoittaa ulko-opetusta. Näitä esteitä voidaan kuitenkin vähentää tukemalla opettajia tunnistamaan ulkopaikkoja ja suunnittelemalla ulko-opetusta järjestelmällisesti ammatillisessa yhteistyössä. (Ernest 2013.)

Opettajan on reflektoida omia asenteitaan ulko-opetusta kohtaan sekä keskustella tiimin ja yksikön johtajan kanssa ulko-opetuksen toteutuksesta. Tärkeää on suunnitella, kuinka säännöllistä ulko-opetus on ja kuka vastaa, minkäkin asian ohjaamisesta. Lisäksi opettaja toimii esimerkkinä ryhmän lapsille ulko-opetuksessa muun muassa säänmukaista pukeutumisesta.

Lähteet:

Ernest, J. 2013. Early childhood educators’ use of natural outdoor settings as learning environments: an exploratory study of beliefs, practices, and barriers. Early childhood educators’ use of natural outdoor settings as learning environments: an exploratory study of beliefs, practices, and barriers. – EBSCO (Luettu 26.1.2026.)

Ulko-opetuksen onnistunut toteuttaminen vaatii huolellista suunnittelua, erityisesti silloin, kun opettaja toteuttaa ulko-opetusta ensimmäistä kertaa. Huolellinen opetuksen suunnittelu luo pohjan onnistuneelle opetukselle, ja siksi ulko-opetuksen suunnitteluun tulee varata riittävästi aikaa. Tämä mahdollistaa toimintatapojen, opetuspaikkojen ja ryhmänhallinnan mukauttamisen kulloisenkin opetustunnin edellytyksiin. (Myllyniemi & Kaasinen 2023, 240.) 

Ryhmien ja opetusympäristöjen moninaisuuden vuoksi yhtenäisen ja kaikille tilanteille sopivan yleisohjeistuksen tekeminen on vaikeaa. Tämän takia ulko-opetuksen toteuttamista suositellaan kokeiltavaksi matalalla kynnyksellä, esimerkiksi jatkamalla oppituntia välitunnin jälkeen koulun pihalla tai siirtämällä luokkahuoneoppitunti ulos. (Myllyniemi & Kaasinen 2023, 240–241.) Näin opettaja voi oppia arvioimaan, millaisia pedagogisia mahdollisuuksia koulun piha tai lähiympäristö antaa. Näin luokkahuonepedagogiikka voi kehittyä ulko-opetusta hyödyntäväksi niin sanotuksi fuusiopedagogiikaksi. (Myllyniemi & Kaasinen 2023, 241.) 

Mahdolliset ulko-opetuksen alkuvaiheen epäonnistumiset ovat osa oppimisprosessia. Tilanteita tulisi tarkastella reflektiivisesti opetustilanteen purkamisen ja kehittämisen näkökulmasta. (Myllyniemi & Kaasinen 2023, 241.) 

Ulko-opetuksen vakiinnuttaminen osaksi koulun toimintakulttuuria vaatii: 1. koulun johdontukea, 2. opetussuunnitelmaan tehtäviä kirjauksia, 3. lukujärjestykseen liittyviä ratkaisuja, 4. toimivia työtapoja ulko-opetuspaikkojen varaamiseen, 5. materiaalien hankintaan, säilytykseen ja huoltoon sekä 6. yhteistyötä koulun sisällä ja ulkopuolella. (Myllyniemi & Kaasinen 2023, 241.) 

Ulko-opetuksessa on paljon muuttujia. Ulko-opetuksen suunnittelussa on tärkeää huomioida oppilaiden fyysinen turvallisuus, säätila ja lasten kiinnostus opetettavaan aiheeseen. Esimerkiksi säätilan vaihtelut voivat vaikuttaa opetuksen toteutukseen sekä oppilaiden oppimiskokemukseen. Opettajalta ulkona opettaminen vaatiikin joustavuutta ja kykyä muuttaa suunnitelmia. 

Lähteet: 

Myllyniemi, U. 2023. Ulkona opettaminen käytännössä. Teoksessa Kaasinen, A. & Myllyniemi, U. (toim.) Ulkona opettamisen käsikirja. Printon, Viro: PS-Kustannus, 240–263.  

Metsäsuhteella tarkoitetaan yksilön tai ryhmän suoraa tai välillistä suhdetta metsään. Metsäsuhde rakentuu vuorovaikutuksessa metsän kanssa sekä metsään liitettyjen merkitysten kanssa. Metsäsuhteeseen vaikuttavat niin aineettomat kuin aineellisetkin elementit.  Aineeton metsäsuhde perustuu ajatuksiin, kokemuksiin, havaintoihin, muistoihin sekä tunteisiin. Aineellinen metsäsuhde puolestaan liittyy metsän raaka-aineista tehtyihin tuotteisiin, kuten puutaloihin ja paperiin. (Kaasinen 2023, 67.)  

Ulko-opetus tarjoaa mahdollisuuden vahvistaa tätä suhdetta tekemisen ja havaintojen kautta. Luonnossa toteutettava toiminta auttaa hahmottamaan asioiden ja ilmiöiden välisiä yhteyksiä sekä oman toiminnan merkitystä ympäristölle. Yhteyksien tiedostaminen itseen nähden ulkopuoliseen maailmaan on keskeinen osa ihmisenä kasvamista, sillä ilman henkilökohtaista yhteyttä vastuunotto luonnosta heikentyy. Ihminen huolehtii erityisesti siitä, minkä hän kokee kuuluvan omaan elämänpiiriinsä. (Salonen 2023, 28.) Kun ihminen kokee luonnon omassa elämässään merkityksellisenä ja tärkeänä, hän suhtautuu siihen vastuullisesti ja noudattaa toiminnassaan jokaisenoikeuksia. Tällöin luonto ei näyttäydy vieraana ja etäisenä kohteena, vaan elinympäristönä, jonka hyvinvointi on yhteydessä yksilön omaan elämään ja hyvinvointiin. 

Lähteet:  

Salonen, A. O. 2023. Sivistymällä kohti ihmisen täyttä mittaa. Teoksessa Kaasinen, A. & Myllyniemi, U. (toim.) Ulkona opettamisen käsikirja. Printon, Viro: PS-Kustannus, 25–32. 

Kaasinen, A. 2023. Metsäsuhde kehittyy ulkona. Teoksessa Kaasinen, A. & Myllyniemi, U. (toim.) Ulkona opettamisen käsikirja. Printon, Viro: PS-Kustannus, 64–69. 

Luonto on monipuolinen oppimisympäristö. Luonnossa on mahdollista toteuttaa niin toiminnallisia, taiteellisia kuin tutkimuksellisia työtapoja. Luonnossa oppilaalla on mahdollisuus käyttää eri aisteja ja omaksua opetettava sisältö paremmin. Luonnossa tapahtuva oppiminen kehittää lapsen itsetuntoa, sosiaalisia taitoja ja parantaa mielialaa. Ulko-opetus vaikuttaa myös positiivisesti opettajan työssä jaksamiseen, sillä luonnossa ei ole melu- tai sisäilmaongelmia. (Kettunen & Laine 2018.) 

Varhaiskasvatuksella ja perusopetuksella on tärkeä tehtävä luontosuhteen muodostumisessa. Nykyään on monia lapsia, joille luonto on vieras elementti. Lapsuudessa ja nuoruudessa saaduilla luontokokemuksilla on keskeinen vaikutus läpi elämän. Ulkona tapahtuva oppiminen tukee lasten luontosuhteen rakentumista ja syventymistä. (Kettunen & Laine 2018.) 

Luontosuhteella on keskeinen merkitys myös yksilön identiteetin rakentumiselle. Identiteetti ei kiinnity vain lähiympäristöön, vaan se rakentuu tietoisuudesta omasta kulttuurista, yhteisön taustoista ja historiasta. Lapsi kasvaa näiden lähtökohtien pohjalta kansalaiseksi ja yhteisön jäseneksi. Yksilöllä on vain yksi persoona, mutta mahdollisesti useita identiteettejä, jotka tuovat esiin hänen suhdettaan ympäröivään maailmaan sekä käsitystään siitä, kuka on ja haluaa olla. Ihmisen identiteetti vaikuttaa siihen, miten ihminen määrittelee itsensä sosiaalisissa suhteissa. (kts. Hämäläinen 2018.) 

Henkilökohtainen luontosuhteeni on muodostunut jo lapsuudessa erilaisten toiminnallisten kokemusten kautta. Kotonani on paljon keväisin ja kesäisin pyöräilty, talvella olemme käyneet hiihtämässä ja luistelemassa, ja syksyisin laavuretkillä. Puolestaan ala- ja yläasteella partiotoiminta tarjosi mahdollisuuksia luonnon tutkimiseen ja uusien asioiden opetteluun metsässä. Erityisen myönteisinä kokemuksina partiosta on jäänyt mieleen hiihtoretket, luonnossa ruoan laitto, toiminnallinen Afrikan tähti ja perinteiset ulkoleikit. Aikuisena luonto on säilynyt minulle merkityksellisenä ja läheisenä ympäristönä, ja haluan oppia lisää luonnosta sekä toiminnallisista opetusmenetelmistä. 

Hämäläinen, J. 2018. Ulkona opettamisen käsitteitä ja opettajien käsityksiä. Teoksessa Laine, A., Elonheimo, M. & Kettunen, A. Loikkaa ulkoluokkaan. Opas ulkona opettamiseen. Ulvila: Plusprint.  https://ulkoluokka.fi/wp-content/uploads/2020/01/ulkoluokka-nettiin.pdf 

Kettunen, A. & Laine, A. 2018. Ulkona oppiminen innostaa. Teoksessa Laine, A., Elonheimo, M. & Kettunen, A. Loikkaa ulkoluokkaan. Opas ulkona opettamiseen. Ulvila: Plusprint.  https://ulkoluokka.fi/wp-content/uploads/2020/01/ulkoluokka-nettiin.pdf