Opettajan ympäristöherkkyys ja myönteinen ympäristöasenne vaikuttavat merkittävästi siihen, miten opettaja hyödyntää ympäristölähtöisiä opetusmenetelmiä. Opetustilat ovat keskinen osa jokaista koulutuslähestymistapaa, ja ulko-opetustilojen merkitys osana koulutusta ei ole uusi ajatus. Monet kasvatusteoreetikot, kuten Fröbel, Dewy Montessori, Steiner, Rosseau ja Malaguzzi painottivat luontokokemusten merkitystä pienten lasten kehitykselle ja hyvinvoinnille. (kts. Ernest 2013.)
Luonnonmukaiset ulko-oppimisympäristöt tarjoavat runsaasti oppimismahdollisuuksia kaikilla opetussuunnitelman osa-alueilla, mutta varhaiskasvatuksen työntekijät eivät aina tunnista näitä mahdollisuuksia tai ymmärrä pedagogiikan ja luontokokemusten keskinäistä yhteyttä (Ernest 2013). Ernestin (2013) tutkimuksessa: “Early childhood educators’ use of natural outdoor settings as learning environments: an exploratory study of beliefs, practices, and barriers” todettiin, varhaiskasvatuksen opettajien henkilökohtaiset uskomukset ja heidän luontosuhteensa vaikuttavat ulkoympäristöjen hyödyntämiseen opetustyössä.
Varhaiskasvatuksen työntekijöiden rajalliset henkilökohtaiset lapsuuden kokemukset luonnonmukaisista ulkoilmaympäristöistä voivat heikentää heidän taitoaan tunnistaa ulko-oppimisympäristöjen pedagoginen potentiaali. Lisäksi opettajien koulutukselliset uskomukset ohjaajat opettajien opetustuntien suunnittelua, päätöksentekoa ja luokkahuonetoimintatapoja. Vaikka osa opettajista tunnistaa luontokokemusten arvon lapsuudessa, nämä käsitykset eivät välttämättä siirry käytäntöön. (Ernest 2013.)
Luontokokemusten integroiminen varhaiskasvatuksen ympäristöihin voi olla haastavaa, mutta se on tärkeää. Varhaislapsuus on keskeinen ajanjakso luonnon kunnioittamisen kehittymiselle, sillä monet elinikäiset arvot ja asenteet rakentuvat jo tässä vaihessa. Lasten tulisikin saada luontokokemuksia jo varhaislapsuudessa. (Ernest 2013.)
Ulko-opetuksessa lapset oppivat fyysisen ja aktiivisen vuorovaikutuksen kautta ympäristöstään. Ulkoleikkialueiden tulisi tarjota mahdollisuuksia luonnon ympäristöjen tutkimiseen erilaisilla pinnoilla ja alueilla, joissa on luonnonmateriaaleja. Positiivinen vuorovaikutus luonnon kanssa vaikuttaa myönteisesti lasten fyysiseen terveyteen, psyykkiseen hyvinvointiin ja kognitiiviseen kehitykseen. Sen sijaan lapset, joilla ei ole mahdollisuutta viettää aikaa luonnossa, saattavat olla heikompia sosiaalisissa ja motorisissa taidoissa (kts. Ernest 2013).
Ulko-opetuksen keskeisimmät esteet liittyivät esimerkiksi kävelyyn soveltuvien luontoympäristöjen puutteeseen, ajan rajallisuuteen, talvisäähän ja turvallisuuskysymyksiin. Lisäksi lasten sopivien ulkovaatteiden puute ja fyysisen turvallisuuden varmistaminen voivat rajoittaa ulko-opetusta. Näitä esteitä voidaan kuitenkin vähentää tukemalla opettajia tunnistamaan ulkopaikkoja ja suunnittelemalla ulko-opetusta järjestelmällisesti ammatillisessa yhteistyössä. (Ernest 2013.)
Opettajan on reflektoida omia asenteitaan ulko-opetusta kohtaan sekä keskustella tiimin ja yksikön johtajan kanssa ulko-opetuksen toteutuksesta. Tärkeää on suunnitella, kuinka säännöllistä ulko-opetus on ja kuka vastaa, minkäkin asian ohjaamisesta. Lisäksi opettaja toimii esimerkkinä ryhmän lapsille ulko-opetuksessa muun muassa säänmukaista pukeutumisesta.
Lähteet:
Ernest, J. 2013. Early childhood educators’ use of natural outdoor settings as learning environments: an exploratory study of beliefs, practices, and barriers. Early childhood educators’ use of natural outdoor settings as learning environments: an exploratory study of beliefs, practices, and barriers. – EBSCO (Luettu 26.1.2026.)
Vastaa