Sanni Lilja
Historiallisia ristiretkiä ajatellessa voi mieleen nousta kuva ryhdikkäästä joukosta vaaleaan asuun pukeutuneita kristittyjä vastassaan aseistautunut ja tummanpuhuva vihollisarmeija. Mielikuva on yleinen niin kuvataiteessa, kirjallisissa kertomuksissa, kuin tiettyyn pisteeseen asti virallisessa historiankirjoituksessakin ristiretkiä käsitellessä. Asetelma on kuitenkin enemmän tai vähemmän tarkoituksella tuotettu, ja sen tuottaminen on alkanut jo kyseisenä aikakautena värikkäiden sotatarinoiden muodossa
Ristiretkistä
Ristiretket olivat keskiajan loppupuolella suosittuja Jumalan nimessä tehtyjä sotaretkiä kristinuskon ja kristittyjen vihollisia vastaan. Sotimismuoto syntyi Euroopassa noin 1100-luvun ympärillä, ja tukevoittikin asemansa yhtenä uskonnonharjoituksen muotona seuraavan reilun sadan vuoden aikana. Sodan ollessa kirkon pään, eli Jumalan sijaisen, hyväksymä se todella toimikin kirjaimellisena uskonnonharjoituksena, ja kansalaiset pyhittivät osallistuessaan omia syntejään ja näin varmistivat pääsynsä taivaaseen.
Ristiretkien virallinen aikakausi sai alkunsa ensimmäisestä ristiretkestä, joka oli käynnissä 1095–1099, ja kyseisten vuosien aikana eri puolilta Eurooppaa lähteneet sotajoukot valloittivat itselleen alkuperäisen tavoitteensa, eli arabien vallassa olleen pyhän kaupungin Jerusalemin, sekä muutamia lisäalueita matkalla sinne. Kyseinen retki nähtiinkin tästä syystä suurena menestyksenä, mutta se kätki sisäänsä myös reilusti menetyksiä, vastoinkäymisiä ja kuolemaa niin itse ristiretkeilijöille, heidän vastajoukoilleen kuin sivullisillekin.
Ristiretkikertomuksista
Ensimmäisen ristiretken ajalta on säilynyt kertomuksia, joissa ristiretkelle itse osallistuneet ja siitä toisen käden kautta kuulleet kertovat kokemistaan ja kuulemistaan asioista retkeen liittyen. Kertomukset ovat hyvin latautuneesti ja värikkäästi kirjoitettu, ja niissä pröystäillään väkivallalla, ylistetään oman puolen joukkoja sekä halveksutaan ja väheksytään vastapuolta. Kertomuksien sisällön lisäksi niissä erityisen kiinnostavaa on se, miksi ne on kirjoitettu niin kuin ne on kirjoitettu. Esimerkiksi se, miten ja millaisilla ilmauksilla ja sanoilla asioista ja henkilöistä puhutaan, kertoo paljon niiden takana piilevistä asenteista. Näin on mahdollista päästä käsiksi siihen, millaisia suhtautumisia ja mielikuvia ristiretkeä ja sille osallistuneita kohtaan kyseisellä ajalla oli.
Ristiretkikertomuksista voidaankin siis tutkia niiden retoriikkaa eli sitä, millaisia mielikuvia teksteissä rakentuu ristiretkestä ja sen eri osajoukoista. Yksinkertaisimmillaan kiinnitetään huomiota siihen, millä sanoilla eri asioihin viitataan, sillä esimerkiksi jo vastustajalla ja vihollisella on sanoina erilainen lataus. Lisäksi taustoituksella selvitetään enemmän vaikkapa ajan kirjoitustyylistä, joka itse tapahtumien ja vallitsevien asenteiden lisäksi vaikutti myös paljon siihen, millä tavoin asioita kirjattiin ylös. Keskiajan kirjoituksessa yleistä oli eräänlainen pröystäilevyys ja tarinamaisuus, jolla haluttiin korostaa tarinoiden konkreettisten tapahtumien sijasta niistä saatavia opetuksia tai elämänohjeita. Tämän takia pienet yksityiskohdat kuten päivämäärät tai lukumäärät eivät olleetkaan niin olennaisia tai välttämättä edes oikeita, vaan katse suunnattiin suurempaan kuvaan.
Historia ja nykypäivä
Ristiretket oman aikansa kuplassa toimivat hyveellisenä ja oikeutettuna puhdistuksena, mikä nykyajasta katsottuna saattaa näyttäytyä absurdina. Kärjistetyn ristiretkiaatteenkin taakse piiloutuu tuttuja inhimillisiä tunteita ja tavoitteita omaan kontekstiinsa puettuina. Ilmiö siis kytkeytyy osaksi laajempaa kokonaisuutta, ja tämän takia sen ymmärtäminen vaatii sen ja sitä ympäröivän maailman syvempää tutkimista. Samanlaisia ajatus- ja oikeutusmalleja on myös nähtävissä maailmassa tänäkin päivänä, joten aiheen ymmärtämisestä saamme samalla eväitä myös tulevaan.
Vastaa