Teksti: Tuomas Karmisto
Poliittinen uskonto
Kaikki tuntevat Adolf Hitlerin ja hänen kirjoittamansa, natsi-ideologian kiteyttävän teoksen Mein Kampfin – taisteluni. Natsismin ja fasismin ravisuttaen maailmaa sekä tutkijayhteisöä sodan jälkeen, pyrittiin äärimmäisten totalitaaristen ideologioiden perimmäistä olemusta selvittämään. Mitkä mekanismit selittävät ihmisten hurmosmaisen kiinnittymisen äärimmäisiin liikehdintöihin ja ajatuksiin? Tämä on aina kiehtonut minua. Mielenkiintoni ja tutkimusintressini kohde ei kuitenkaan sijaitse äärioikeiston kentällä, vaan täytyy ottaa useampi askel vasemmalle, kommunismin puolelle. Tutkin gradussani Kiinan puhemies Mao Zedongin (1893-1976) poliittista manifestia Pientä punaista kirjaa, jonka tulkitsen olevan malliesimerkki poliittisuskonnollisesta teoksesta.
Uskontotieteessä tutkitaan lyhyesti sanottuna ihmisen uskonnollista käyttäytymistä ja uskontojen olemusta. Uskonnon määritelmiä on varmasti yhtä monta kuin tutkijaa, mutta mielenkiintoisimman määritelmän tutkimukseni kannalta tarjoaa Émile Durkheim (1858-1917), joka redusoi uskonnon puhtaasti miksi tahansa tietyn yhteisön jakamiin merkitysjärjestelmiin, joihin kohdistetaan elämän suurin arvostus ja kunnioitus.
Italialaistutkija Emilio Gentile on tutkinut pitkään totalitaaristen liikkeiden olemusta ja huomannut niiden jakavan huomattavan paljon samanlaisia fundamentteja systeemejä, kuin uskonnoissa: Pyhitetyt eli sakraalisoidut merkitykset ja arvot, näitä ilmentävät ja yhteisöllisyyttä korostavat rituaalit, tiukat jakolinjat oikeaoppisuuden ja vääräoppisuuden välillä, tulevaisuussuuntainen ajattelutapa (palkinto odottaa uurastuksen jälkeen) ja kanonisoidut, eli pyhäksi tulkitut ja kootut teokset, jotka ilmentävät tätä “uskontoa”. Gentile määritti termin poliittisen uskonnon uudestaan vuoden 2001 teoksessaan La religioni della politica. Fra democrazie e totalitarismi kyseisten luokittelujen kautta, ja sitoi sen nimenomaan totalitaaristen poliittisten ideologioiden kenttään. Siitä lähtien käsiteen ympärillä on liikkunut uudestisyntyneesti paljon keskustelua, kiitosta ja kritiikkiä.
Miksi Mao?
Hitlerin Mein Kampf voisi edellä mainituilla luokituksilla olla poliittisuskonnollinen teos. Painomäärältään taisteluni kalpenee kuitenkin massiivisesti Pienestä punaisesta kirjasta. Pelkästään vuosina 1964-1976 Kiinan kulttuurivallankumouksen aikana, teosta painettiin arvioilta noin miljardi kappaletta. Vain Raamattua on painettu enemmän. Mikä tekee kyseistä kirjasta niin vaikutusvaltaisen ja samalla myös uskontotieteen näkökulmasta mielenkiintoisen tutkimuskohteen?
Puhemies Mao Zedong ajoi kiinalaisen maailmankuvan murrokseen. Maon noustessa kiinalaisen kommunistisen puolueen kiistattomaan johtoon 1920-luvulla, Maon henkilöhahmoon liitettiin yhä enenevissä määrin, miltei yliluonnollisia ominaisuuksia. Kaikki tämä palvonta ja henkilökultti kulminoitui Kiinan kulttuurivallankumouksessa, jonka aikana Mao usutti punakaartilaiset väkivalloin uusintamaan kiinalaista kulttuuria kohti kommunistiseen yhteiskuntaan – ihmisuhreja kaistamatta. Kaikki turmeltunut, vanhakantainen “feodaalinen” ja “imperialistinen” aines tuli tuhota. Tuhansia temppeleitä, reliikkejä, kirjoja ja perinteitä systemaattisesti kitkettiin kommunistisen utopian nimeen.
Kulttuurivallankumouksen ja kiinalaisten käsitykseen Maosta vaikutti valtavasti Maon Pieni punainen kirja (viralliselta nimeltään Otteita/Sitaatteja puhemies Mao Tse-Tungilta). Kirjaa ja siinä olevia sitaatteja tuli opetella ulkoa. Juna-asemien kuulutuksissa, tehdaskommuunien aamunavauksissa, jumpan yhteydessä, aamurukouksessa Maon muotokuvalle, uutislehtien sivuilla ja kouluissa kaikkialla tuli lukea Pienen punaisen kirjan sitaatteja.
Kirjoitetut merkitykset todellisuuden rakentajana
“Laajojen joukkojen omaksuttua Mao Tse-tungin ajatukset niistä tulee ehtymätön voimanlähde ja äärettömän voimakas henkinen atomipommi.” – Lin Biao, Kiinan vapautusarmeijan kenraali 16.12.1966. S. 14 Otteita Puhemies Mao Tse-Tungin Teoksista.
Mao Zedong oli huomattavan tuottelias kirjoittaja. Tunnetuimmat selonteot ja Marxilais-leninismin teoretisoinnit päätyivät sitaattien muodossa Pieneen punaiseen kirjaan. Gradussani olen erityisen kiinnostunut analysoimaan, miten kirjoitetut merkitykset ovat tulkittavissa poliittisuskonnollisena tekstinä, sekä toissijaisesti, miten koetut merkitykset vaikuttavat yhteisön maailmankuvaan ja sen myötä käyttäytymiseen. Kielelliset merkitykset, niin sanotut kuin kirjoitetutkin, luovat sosiaalista todellisuutta ympärillämme. Näitä merkitysyksiköitä kutsutaan diskursseiksi.
Tel Avivin Itä-Aasian tutkimuksen professori Mark Gamsa on tutkinut paljon kiinalaisessa kirjallisuudessa esiintyviä diskursseja, mutta huomauttaa, ettei kokonaisvaltaista maolaisuutta tutkivaa diskurssianalyysia olla tehty. Tutkimusartikkelissaan Gamsa painottaa, että maolaisuuden vallankumouksellisessa kielenkäytössä on hyvin vallitsevassa asemassa vastavallankumouksellisten demonisointi, kirjaimellisesti. Mao usein viittasi vastavallankumouksellisiin “käärmedemoneina” tai vastaavina, dehumanisointitarkoituksiin viittaavilla nimikkeillä. Vastakkainasettelu puhdasoppisiin maolaisiin ja vääräuskoisiin vastavallankumouksellisiin, on yksi keskeisimpiä teemoja Pienessä punaisessa kirjassa.
Tutkimukseni tarkoitus ei ole normatiivisesti osoittaa Pienen punaisen kirjan olleen vastuussa hirmuteoista, joita Kiinan kulttuurivallankumouksen aikana tehtiin. Tutkimukseni tarkoitus on puhtaasti ymmärtää tutkittavaa lähdemateriaalia. Analyysini kohteet gradun kirjoittamisen raameissa kohdistuu kolmeen alustavaan kirjassa esiintyvään diskurssiin: Moraalisiin velvoitteisiin, kommunistisen utopian rakentamiseen ja luotuun kahtiajakoon. Kyseisistä teemoista käsin tulkitsen tekstilähdettä suhteessa Gentilen poliittisen uskonnon teoreettiseen käsitteeseen. Koen graduni antavan hyödyllisen näkökulman myös nykykiinalaisen poliittisen johdon autoritääriseen poliittiseen filosofiaan, jonka historialliset juuret ovat maolaisuudessa.
Vastaa