Teksti: Saara Eskelinen
Luonto tarjoaa parhaimmillaan kokonaisvaltaisia koko ihmisolemuksen täyttämiä henkisiä kokemuksia, joiden aikana voi kokea syvää yhteyttä luontoon. Luonnolle annetut merkitykset ovat muuttuneet aikojen kuluessa. Sen syvintä olemusta on pohdittu eri näkökulmista, myös kristillisen animismin näkökulmasta. Mutta mitä on kristillinen animismi?
Animismin juurilla
Animismin käsite on eurooppalaisen Edward B. Tylorin käsialaa ja se on peräisin 1800-luvulta, jolloin tutkittiin uskonnon alkuperäisintä muotoa. Alun perin sillä kuvattiin elämän, sielun tai hengen liittämistä elottomiin kohteisiin, kuten kiviin. (Chidester 2005, 78.) Käsitteen alkuperäinen merkitys tulee kuitenkin ymmärtää oman aikakautensa tuotteena. Tuolloin länsimaisessa tieteessä korostui luonnon tarkastelu fysikaalisena, kulttuurista erillisenä kohteena (Väyrynen 2006, 42–43). Eurooppalaiset saivat tietoa muista kulttuureista ja uskonnoista hallitessaan siirtomaa-alueita. Kristillisestä perinteestä ja mekanistisesta ajattelusta poikkeavat henkiset tavat suhtautua luontoon ymmärrettiin virheellisinä tai alkukantaisina uskontoina ja niitä kutsuttiin animistisiksi katsomuksiksi. Näkemystä on syytetty Eurooppa-keskeisyydestä, minkä on väitetty vaikuttaneen animismin käsitteen vähäiseen käyttöön tieteellisessä tutkimuksessa. (Joerstad 2020, 250–251.)
Uudempaa animismia
Tim Ingoldin mukaan alkuperäinen määritelmä animismista on harhaanjohtava, sillä se keskittyy uskoon maailmassa olemisesta. Hän esittää, että uskon sijaan maailmassa oleminen on jatkuvaa havainnointia ja reagointia alati muuttuvaan ympäristöömme. (Ingold 2006, 10–11.) Graham Harvey on määritellyt käsitteen uudelleen ja hänen mukaansa animismi kuvaa luonnon ei-inhimillisten ja inhimillisten olentojen muodostamaa suhdeverkostoa (Joerstad 2020, 254). Animismin käsitettä on käytetty perinteisesti uskonnottomissa yhteyksissä tai pakanallisina pidettyjen uskontojen kuvauksissa, mutta Mark I. Wallace on ottanut käsitteen käyttöön tutkiessaan kristillisyyden suhdetta animismiin. ”Henki ja maa ovat yhtä, pyhä ja planeetta ovat yhtä, Jumala ja luonto ovat yhtä” hän kirjoittaa teoksessaan When God was a bird: Christianity, Animism, and the Re-enchantment of the World, joka toimii oman gradututkimukseni aineistona. Hänen mukaansa kristillinen animismi on seurausta Raamatun uskonnon ja maan uskonnon välisen suhteen paranemisesta. (Wallace 2018, 10.)
Miten päädyin tutkimaan kristillistä animismia?
Wallacen teos on toiminut oman gradututkimukseni innoittajana. Tutkimuksellani haluan selvittää, miten kristillinen animismi jäsentyy hänen teoksessaan. Kiinnostukseni luonnon henkisiä merkityksiä kohtaan on syntynyt kaipuusta ymmärtää elämää syvällisemmin ja kokonaisvaltaisemmin. Tehdessäni kanditutkielmaa kristinuskon luontosuhteesta Suomen evankelisluterilaisen kirkon saarnoissa koin koskettavia hetkiä tutkimusaineiston parissa. En olisi silloin arvannut, että vuoden päästä aloitan tutkimusta kristillisestä animismista. Ajatuksissani kristillisyys ja animismi eivät vaikuttaneet sopivan samaan lauseeseen. Kuitenkin tutkimuksen edetessä huomasin, että aineistossa esiintyi henkisesti tarkasteltuna varsin kokonaisvaltaisia kuvauksia luonnosta. Löysin itseni pohtimasta Jumalan läsnäolon mahdollisuutta luomassaan, mikä sai minut etsimään aineistoa kristinuskon suhteesta animismiin.
Lopuksi
Perinteiset kristillisyyden muodot ovat murroksessa, mikä kertoo maailman muuttumisesta. Uskontoekologinen tutkimus on tutkinut, miten ympäristö muuttaa uskontoja ja toisinpäin. Kristillinen animismi on osa aikakautemme uskonnollisuutta, joka on saanut vaikutteita maailmanlaajuisesti leviävistä kulttuurisista sisällöistä. Toisaalta elämme aikaa, jolloin ilmastonmuutos ja lajien monimuotoisuuden heikkeneminen haastavat elämää myös kulttuurisesti. Se on haastanut länsimaisen kristillisyyden suhdetta luontoon. Kristillinen animismi voi tarjota uusia näkökulmia kristilliseen arvomaailmaan luonnon kannalta kestävämpien asenteiden muodostumiseksi.
Chidester, David 2005: Animism. Teoksessa Bron Taylor (toim.) Encyclopedia of Religion and Nature, 78–81. Continuum, Lontoo & New York.
Ingold, T. 2006. Rethinking the animate, re-animating thought. Ethnos, 71(1), 9–20. Saatavissa: https://www.tandfonline.com/doi/abs/10.1080/00141840600603111
Joerstad, Mari 2020: A Brief Account of Animism in Biblical Studies. Journal for the Study of Religion, Nature and Culture 14 (2), 250–270.
Väyrynen, Kari 2006: Ympäristöfilosofian historia: maaäitimyytistä Marxiin. Niin &
näin -kirjasarja, Tampere
Vastaa