Julia Jansen

Uskontotieteen opintoja aloittaessani syksyllä 2018 ja siitä seuraavina vuosina koin pienen paniikin siitä, miten mikään ei tuntunut loksahtavat niin sanotusti ’’omaksi jutukseni’’. Ympärilläni pystyin näkemään humanististen alojen hienouden – laajat mahdollisuudet yhdistää mielenkiinnonkohteita ja tutustua todella erikoisiin, myös poikkitieteellisiin ilmiöihin. Ajauduin koronavuosien aikana suorittamaan monikulttuurisuuden opintokokonaisuutta sivuaineena puoliksi vahingossa ja siitä alkoi matka kohti sitä ’’omaa juttuani’’ opinnoissani.

Kanditutkielman aihetta valitessa huomasin nopeasti palaavani aina aiheeseen Suomen evankelisluterilaisen kirkon ja seurakuntien osasta yhteiskunnassamme. Päädyin tekemään hyvin pintapuolisen katsauksen Suomen kristillisten kirkkojen ja seurakuntien osallistumisesta turvapaikkatyöhön. Palasin ajattelemaan aihetta uusiksi 2022 keväällä graduaiheita valitessa. Tiesin, miten paljon tulisin nauttimaan kirjoitusprosessista niin sanotusti omalla kentällä – uskontososiologian käsitteitä pyöritellen, monikulttuurisuuden laaja-alaisuutta tutkien, maahanmuuttotyön teemoissa sekä käsitellen uskonnollisen instituution merkitystä yhteiskunnassa.

Aloitin sillon parhaimmalla vaihtoehdolla minkä näin eli kirjoittamalla alustavaa tutkimussuunnitelmaa kahden eri aiheen väliltä. Kun huomasin kirjoittavani jo liki flow-tilassa monta sivua tekstiä nykyisestä aiheestani toisen aihepiirin pyöriessä edelleen otsikon tasolla, tiesin heti minkä aiheen valitsisin. Aiheeni paikantuu uskontososiologiselle kentälle, minkä esimerkiksi suomalainen sosiologi Erik Allardt tiivistää ytimekkäästi tutkivan yhteiskunnallisten olojen vaikutusta uskontoon sekä uskonnon vaikutusta yhteiskunnallisiin oloihin.

Toimijuuden rakentumista tutkimassa

Tutkimuksessani tarkastelen Salon seurakunnan työntekijöiden toimijuuden rakentumista vastaanottokeskuksissa 2015–2023. Toimijuuden valitseminen ohjaavaksi käsitteeksi oli luonnollinen valinta, koska se käsittää sisällään juurikin yksilön suhdetta ympäristöön, kykyä tehdä (tai olla tekemättä) päätöksiä sekä sosiaalisten verkkojen muodostumisen. Kun kirjoitusprosessia alkaa olla takana jo melkein puolet, voin myös lisätä toimijuuden itsessään olevan äärimmäisen moniulotteinen ja keskusteltu käsite.

Toimijuus käsitteenä vastaavanlaisissa tutkimuksissa on osittain kritisoitu, koska sen on katsottu edistävän länsimaalaista vapauden ja itsenäisyyden romantisointia eikä sen katsota ottavan huomioon yksilön resursseja toimijuuden käsittämiseen tai miten paljon ympäristömme todellisuudessa ohjaa päätöksentekoa. Tämänkaltainen ajattelu on tuonut haasteensa, mutta toisaalta laajentanut omaa käsitystäni siitä, miten tarkastella ihmisen valintojen muodostumista. Haluankin tarkastella rakentumista prosessina, joka ajoittuu aikaan ennen, aikana ja jälkeen toimijuuden.

Olen kotoisin Salosta ja seurannut rutkasti alueella syntyneiden ja toimineiden vastaanottokeskuksien tilanteita vuodesta 2015 alkaen. Tiedän alueen evankelisluterilaisen seurakunnan (tai kuntien, kyseessä on 12 eri seurakunta-alueesta koostuva kokonaisuus) toiminnasta pintapuolisesti esimerkiksi rippikoulun kautta, mutta nykyisin asuinalueeni muututtua Salosta Turkuun en koe enää juurikaan sisäpiiriläisyyttä kyseiseen seurakuntaan tai sen toimintaan.

Haluan gradussani selvittää sen, mistä kaikista pienistä rakennuspalasista muodostuu seurakunnan työntekijän toimijuus turvapaikkatyössä. Ammatillisen identiteetin merkitys, koulutus, sosiaaliset suhteet, osallisuus, toimnan järjestäminen, vapaaehtoisuus, uskonnollinen toimijuus….. lista asioista, joiden näen mahdollistavan koetun toimijuuden on pitkä. Haastatteluaineistot voivat, ja todennäköisesti tulevatkin, tarjoamaan näkökulmia mitä en itse osaisi ajatellakkaan.

Miksi aihe on tärkeä?

Varsinaisesti mielenkiintoni aiheeseen lisääntyi myös helmikuun 2022 jälkeen, kun Venäjä aloitti sotilaallisen hyökkäyksen Ukrainaan. Tämä käynnisti ikään kuin uuden aallon turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten saapumisessa Suomeen, nopealla aikataululla. Seurasin kiinnostuneena mediakeskustelua aiheesta ja aloin miettimään, miten paljon nopeammin toiminta organisoitui nyt kuin 2015 aikana. Voisiko olla mahdollista, että vastaavanlaisissa tilanteissa tulevaisuudessa Suomi pystyisi tarjoamaan apuaan yhä tehokkaammin? Uskon vahvasti, että kaikkien aspektien tutkiminen voi auttaa kehittämään vastaanottokeskuksien toimintaa ja sen malleja, vaikkei juuri evankelisluterilaisen seurakunnan työntekijöiden osuus tulisi ensimmäisenä mieleen. Yksi keskeinen aspekti ovat tekijät eli työntekijät, jotka tulevat toimimaan eri taustoista saapuneiden kanssa nopeastikkin muuttuvissa tilanteissa.

Mediassa on tuotu usein esille vakava tilanne siitä, miten esimerkiksi ilmastonmuutoksen seuraukset tulevat aiheuttamaan vakavia seurauksia alueille, missä resurssit elämiseen ovat muutenkin rajalliset. Ilmastokriisi tulee lisämään niin sanottua ilmastopakolaisuutta, kun tulvat, ääriolosuhteet sekä kuivuus tulevat ajamaan ihmiset liikkeelle asuinalueiltaan. Myös kiristyneet tilanteet sekä Euroopassa että sen ulkopuolella voivat mahdollistaa tulevaisuudessa tilanteita, joissa Suomeen saapuu apua tarvitsevia yli resurssien. Tällöin olisi tärkeää, että pohjamme ja ymmärryksemme nopeassa auttamisessa olisivat jo rakentuneet.