Graduni aiheena on (todennäköisesti) Martti Lutherin alatyylinen, erityisesti skatologinen (tässä; merkityksessä ’ulosteisiin liittyvä’), kieli hänen Pöytäpuheita-kokoomateoksessaan. Etsin kyseisestä teoksesta Lutherin käyttämää alatyylistä kieltä ja sitä, millaista alatyylistä kieltä siitä löytyy, millaisissa yhteyksissä tuo kieli esiintyy ja onko osa alatyylisestä kielestä luokiteltavissa skatologiseksi. Tämän alatyylisen/skatologisen kielen analyysin tuloksia tulkitsen vielä varovaisesti suhteessa Lutherin oletettuun pakko-oireisen häiriön (englanniksi obsessive-compulsive disorder, josta yleisesti käytetään lyhennettä OCD) diagnoosiin.

Aiheeni voi vielä mahdollisesti kokonaan vaihtua, tai muovautua. Aihetta pitää vaihtaa, mikäli aineistoa ei kerry riittävästi gradua varten. Aiheen muokkaaminen tulee kyseeseen, jos Pöytäpuheita ei yksistään sisälläkään tarpeeksi alatyylistä kieltä, vaan mukaan on otettava muitakin Lutherin tekstejä.

Miksi tämä aihe?

Graduni aihe on ikään kuin jatkoa kanditutkielmalleni. Sen tein Lutherin, sekä kahden muun uskonnollisen (kristillisen) merkkihenkilön – John Bunyanin ja Pyhän Thérèsen – uskonnollisista pakko-oireista. Gradussa keskityn vain Lutheriin ja hänen oletettuun OCD:nsä hieman toisenlaisesta näkökulmasta.

Lutheria on tutkittu todella paljon. Hän on myös erittäin kuuluisa ja merkittävä, historiallinen vaikuttaja. Kaikki tietävät Lutherin ja hänen tekonsa. Mutta Lutherin alatyylinen/skatologinen kieli ei ole tunnettu, ainakaan suuren yleisön keskuudessa. Skatologinen kieli ei ollut 1500-luvulla sellainen tabu, mitä se on nykyaikana. Sama koskee myös myöhäiskeskiajan ruumiintoimintojen kuvailua, josta Luther myös kirjoitti. Hän kärsi pahasta ummetuksesta. Luther käytti skatologista kieltä häntä kiusannutta paholaista kohtaan. Tuohon aikaan yliluonnollinen oli osa ihmisten arkielämää, sillä esimerkiksi taikuuteen uskottiin ja magiaa käytettiin yleisesti paljon ja Kristus ja paholainen olivat Lutherille konkreettisia toimijoita.

Lutherin oletettu OCD on samoin ainakin suurelle yleisölle tuntematon aihe. Lutherin OCD:n ”diagnosoi” satoja vuosia myöhemmin psykologi Erik H. Erikson, teoksessaan Nuori Luther. Erikson tekee siinä psykoanalyysia Lutherin lapsuudesta ja nuoruudesta. Tällainen kuoleman jälkeinen diagnoosi ei ole tietenkään tieteellisesti pätevä.

Pakonomainen kiroilu eli koprolalia liittyy Touretten oireyhtymään, joka on neuropsykiatrinen häiriö, ja niin sanotusti sukua OCD:lle. Samalla henkilöllä voi esiintyä sekä Tourette että OCD, ja näiden diagnoosien kesken voi tällöin olla vaikeaa tehdä eroa. Onkin mielenkiintoista pohtia Lutherin oletetun OCD:n ja hänen skatologisen kielensä yhtäläisyyksiä.

Miksi aihe on tärkeä?

Kuten edellä jo mainitsinkin, vaikka Luther itse on hyvin tunnettu ja paljon tutkittu, ei hänen skatologinen kielensä, eikä mahdollinen OCD-diagnoosinsa kuitenkaan ole yleisessä tiedossa. OCD on yleinen mielenterveyden häiriö, jota sairastaa noin kaksi–kolme prosenttia Suomen ja koko maailman väestöstä. Kyseessä on yleinen, mutta kuitenkin huonosti tunnettu sairaus; myös psykiatrien ja psykoterapeuttien keskuudessa. OCD on yleensä krooninen, ja aiheuttaa sitä sairastavalle paljon ahdistusta ja kärsimystä. WHO:n mukaan se on neljänneksi invalidisoivin sairaus. On tärkeää lisätä OCD-tietoutta ja tuoda esiin kyseisen sairauden moni-ilmeisyyttä. 

OCD:stä on tehty muutamia opinnäytetöitä eri aloilta, mutta tämän hetkisen tietoni mukaan siitä ei toistaiseksi olla tehty uskontotieteen gradua. Kuitenkin uskonto on eräs OCD:n ”ilmenemismuoto”. Tällöin oireina ovat esimerkiksi uskonnolliset pakkoajatukset, pelko siitä, että sanoo tai tekee jotakin rienaavaa, ja/tai pakonomainen rukoilu. Yksi tunnetuimmista ja yleisimmistä OCD:n teemoista on kammo likaa, eritteitä ja bakteereita kohtaan.

Tätä taustaa vasten tarkasteltuna on mielestäni tärkeää ja hyödyllistä tutkia gradussani Martti Lutherin mahdollista OCD:tä ja hänen käyttämäänsä alatyylistä/skatologista kieltä.