Tekijä: ansakiv

Teksti: Anniina Kivineva

Vaikka suomalaisessa yhteiskunnassa evankelis-luterilaisesta kirkosta eroaminen on ollut viime vuodet voimakasta, yksi ikäluokka osallistuu kirkon toimintaan väestön keskitasoa aktiivisemmin. Tämä on 15-vuotta täyttävät rippikoululaiset. Evankelis-luterilaisen kirkon mukaan reilusti yli 70 % koko ikäluokan nuorista käy rippikoulun. Samaan aikaan 65 % koko väestöstä kuuluu kirkkoon ja vain noin puolet syntyvistä lapsista kastetaan. Rippikoulu on siis säilyttänyt suosionsa suhteellisen hyvin. Näistä rippikoulun käyneistä nuorista miltei kaikki osallistuvat koulussa evankelis-luterilaisen uskonnon opetukseen.

Toisin sanoen suurin osa suomalaisista yläkouluikäisistä nuorista elää todellisuudessa, jossa he oppivat uskonnosta sekä koulussa että rippikoulussa. Näkökulma näiden kahden opetuksen välillä eroaa kuitenkin merkittävästi: Rippikoulu on luonteeltaan tunnustuksellista, eli se pyrkii sitouttamaan uskontoon, kun taas uskonnonopetus on tunnustuksetonta, eli se ei sitouta tiettyyn uskontoon vaan käsittelee kaikkia katsomuksia neutraalisti. Siitä huolimatta niissä käsitellään osittain samoja aiheita. Kysymys kuuluukin, miten nuoret näkevät tämän kokonaisuuden, jossa opetusta tulee kahdesta eri suunnasta ja kahdesta eri näkökulmasta.

Kirkon ja koulun yhteiset juuret

Kirkko alkoi 1600-luvulla opettaa kansalaisia. Se järjesti lukkarikoulua, jossa lukkarit opettivat kansaa lukemaan, ja lukukinkereitä, jossa kirkko valvoi kansan oppimista. Tavoitteena oli katekismuksen opettaminen. 1700-luvun puolivälissä kirkko ryhtyi pitämään rippikoulua, jolloin lukutaidosta tuli välttämättömyys, mikäli halusi naimisiin. Pitkälle 1800-luvulle kansanopetus olikin lähinnä kirkon vastuulla.

1860-luvulta lähtien alkoi tapahtua merkittäviä muutoksia. Koululaitos siirtyi kirkolta yhteiskunnalle, ja kansakoulu kehittyi. Tämä ei kuitenkaan poistanut kokonaan kirkon asemaa kansan opettajana, sillä läheskään kaikki eivät käyneet kansakoulua. Vasta vuoden 1921 oppivelvollisuuslain myötä kansakoulu tuli pakolliseksi kaikille. Uskonnonopetus säilyi kansakoulussa pitkään hyvin samanlaisena kuin kirkon opetus, vaikka keskustelua uskonnonopetuksen luonteesta ja oikeutuksesta ollaan käyty 1900-luvun alusta alkaen. Kirkon vaikutuksesta uskonnonopetukseen kertoo muun muassa se, että kirkko tarkisti kaikki uskonnon oppikirjat aina vuoteen 1992 asti.

Uskonnonopetus muuttui hiljalleen kohti nykyistä muotoaan, ja vasta vuonna 2003 se määriteltiin kouluissa tunnustuksettomaksi. Vaikka uskonnonopetus ei nykyään pyri sitouttamaan oppilasta uskontoon, opetus on järjestetty siten, että oppilas osallistuu oman uskonnon opetukseen tai vaihtoehtoisesti elämänkatsomustietoon. Samaan aikaan rippikoulu kirkon toimintamuotona on säilynyt aina 1700-luvun puolivälistä näihin päiviin saakka. Vaikka rippikoulu ja uskonnonopetus ovat vuosikymmenten aikana erkaantuneet toisistaan, niiden opetettavissa sisällöissä on edelleen useita yhtäläisyyksiä.

Miksi tutkia rippikoulua ja uskonnonopetusta?

Päädyin aiheen pariin aidon ihmettelyn pohjalta. Opiskelen uskonnon, elämänkatsomustiedon ja yhteiskuntaopin opettajaksi. Olen opetusharjoitteluiden ja töiden parissa saanut maistiaisia sekä uskonnonopetuksesta että rippikoulusta ja päätynyt pohtimaan, minkälaisessa tiedon ympäröimässä todellisuudessa nuoret yläkouluikäisenä elävät. Miten he näkevät uskonnonopetuksen ja rippikoulun muodostaman kokonaisuuden, jossa koulussa opitun tiedon päälle muodostuu uutta tietoa rippikoulussa ja toisin päin? Näyttäytyykö uskonnonopetuksen ja rippikouluopetuksen ero jollain tavalla nuorille vai onko se vain opettajien ja seurakunnan työntekijöiden ajatuksissa?

Ihmettelyn seurauksena päädyin kirjoittamaan aineenopettajan opintoihin kuuluvan loppututkielman rippikoulun ja uskonnonopetuksen opetettavista sisällöistä. Pro gradu -tutkielmassa jatkan samasta aiheesta, ja tarkastelenkin tutkielmassani uskonnonopetuksen opetussuunnitelmaa ja rippikoulusuunnitelmaa sekä nuorten näkemyksiä aiheesta. Nuorten näkemysten äärelle pääsen kyselylomakkeen avulla. Olen kiinnostunut erityisesti siitä, mitä yhtäläisyyksiä ja eroja uskonnonopetuksen ja rippikoulun opetettavissa sisällöissä on sekä miten nämä yhtäläisyydet ja erot näyttäytyvät nuorille.

Jos katseen kohdistaa tulevaisuuteen, saatamme huomata olevamme mielenkiintoisessa murroskohdassa. Mikäli paljon puhuttu yhteinen katsomusaine tulee kouluissa uskonnonopetuksen tilalle, tulevaisuudessa myös rippikoulun ja koulun opetuksen suhde muuttuu merkittävästi. Tällöin tutkielmani saattaa luoda kiinnostavan vertailukohdan uuteen tilanteeseen.