Joulukuussa 2022 Helsingin Sanomat julkaisi laajan artikkelin otsikolla ”Herran haltuun – Joukko vaikuttajia löysi kovan linjan kristinuskon”, jossa käsitellään suomalaisia sosiaalisen median vaikuttajia, jotka koronapandemian jälkimainingeissa näyttivät kääntyvän sankoin joukoin kristinuskoon. Näitä ihmisiä yhdisti kolme asiaa: naissukupuoli, aikaisempi osallisuus uushenkisyyteen sekä kääntyminen konservatiiviseksi katsottuun kristinuskoon. Noin kuukautta myöhemmin Yle julkaisi henkilökuvan samasta aiheesta.
Artikkelit jäivät mieleeni. Tallensin molemmat tietokoneeni kirjanmerkkeihin ja palasin niiden pariin säännöllisin väliajoin. Olin aikaisemmin kirjoittanut kandini suomalaisesta rokotekriittisyydestä implisiittisen uskonnollisuuden näkökulmasta ja törmännyt silloin teoriakirjallisuutta lukiessani salaliittoteorioiden ja uushenkisyyden kaltevalle pinnalle. Nyt näytti kuitenkin siltä, että uushenkisyyden viehätykseen oli ilmestynyt säröjä ja minä tahdoin selvittää miksi.
Tein sukelluksen sosiaaliseen mediaan ja päädyin nopeasti lukemaan kymmenien naisten kertomuksia uushenkisyyden jättämisestä ja kristityksi kääntymisestä. Suurin osa kertoi matkastaan avoimesti ja omilla nimillään. He kuvasivat kriittisesti vaiheitaan uushenkisissä yhteisöissä korostaen nykyisen kristillisen maailmankuvan tärkeyttä ja uskon henkilökohtaista merkitystä omassa elämässään.
Uushenkisyydestä kristinuskoon maallistuvassa Suomessa
Viimeaikaiset tutkimukset toteavat yhdessä tuumin Suomen olevan sekularisaation eli maallistumisen tiellä. Vuoden 2023 tilastojen mukaan vain vajaat 64 % suomalaisista kuului evankelisluterilaiseen kirkkoon, kun 10 vuotta sitten lukema on ollut yli 75 %. Samanaikaisesti uushenkisyys on kasvattanut tasaisesti suosiotaan erityisesti naisten ja viime aikoina myös miesten keskuudessa. Uushenkisyydellä viittaan tässä eräänlaiseen sateenvarjokäsitteeseen, joka kattaa laajan kirjon erilaisia holistisia uskomuksia ja käytänteitä, joiden keskiössä on usein henkinen kehitys, moninaiset vaihtoehtohoidot sekä niin sanottu oman totuuden etsiminen. Nykyään nähdään, että monet uushenkiset käytänteet ovat myös valtavirtaistuneet ja asettuneet itsestään selväksi osaksi modernia yhteiskuntaa. Tällaisia ovat esimerkiksi jooga, mindfulness sekä meditaatio.
Pro gradu -tutkimuksessani pyrin avaamaan niitä syitä, jotka ovat johtaneet uushenkisyyden hylkäämiseen ja kristinuskoon kääntymiseen. Tarkoituksenani on keskittyä erityisesti kääntymisprosessiin ja haastateltavieni toimijuuden sekä henkisen etsijyyden kokemusten tarkasteluun. Koska uushenkisten käytänteiden julkinen hylkääminen ja sitä seuraava (kristin)uskoontulo on varsin tuore ilmiö, ei aikaisempaa tutkimusta aiheesta ole löydettävissä. Tähän syynä on todennäköisesti se, että myös uushenkisyys on asettunut varsinaiseksi tutkimuksen kohteeksi vasta muutama vuosikymmen sitten. Niinpä oma tarkoitukseni on raivata tilaa kiistanalaiselle ilmiölle, joka ei vielä ole saanut ansaitsemaansa huomiota suomalaisen uskontotieteen kentällä.
Ennen kaikkea pyrkimykseni on osoittaa, että suosittu näkemys vauraiden länsimaalaisten yhteiskuntien maallistumisesta ei ole niin suoraviivainen, kuin mitä yleensä on ymmärretty. Vaikka suomalaiset ennusteet erityisesti evankelisluterilaisen kirkon jäsenmäärien laskusta pitäisivätkin paikkaansa ja vapaa henkisyys kasvattaisi yhä enenevissä määrin suosiotaan, on kuitenkin havaittavissa myös liikettä henkisyydestä kohti instituutiota. Kenties kristinuskoon kääntyminen voitaisiin nähdä eräänlaisena vastaliikkeenä vapaamuotoiselle ja yksilökeskeiselle henkisyydelle -ja laajemmin koko nykyiselle yhteiskuntajärjestelmälle?