Sanotaan että Suomen kesä on lyhyt, mutta tapahtumarikas. Esimerkiksi erilaiset liikkeiden, järjestöjen ja yhdistysten kesäjuhlat ovat merkittävä suomalainen ilmiö ja ne kuuluvat olennaisena osana monen suomalaisen kesään. Myös eri herätysliikkeiden jäsenet ja uteliaat sivusta seuraajat kokoontuvat aina kesäisin pitkille riveille seurapenkkejä ulkona paahtavan auringon alla tai vesisateessa yhdessä hytisten. Hengelliset kesäjuhlat ovat monelle niihin osallistuvalle vuoden kohokohta paikka, johon tullaan saamaan hengellistä ravintoa, tapaamaan sukua ja ystäviä sekä kohtaamaan samalla tavoin uskovia. Hengellisillä kesäjuhlilla on Suomessa pitkät perinteet ja myös perinteen siirto on olennainen osa kesäjuhlien merkitystä.
Tutkin gradussani kolmen suomalaisen herätysliikkeen kesäjuhlan siirtämistä verkkoon vuonna 2021. Tapahtumat siirrettiin joko kokonaan tai osittain verkkoon jo toisena vuonna peräkkäin, johtuen maailmanlaajuisesta koronapandemiasta ja sen tuomista rajoituksista yleisötapahtumiin. Tarkasteltaviksi kesäjuhliksi valitsin kolme suurinta hengellistä kesäjuhlaa: Suviseurat, Herättäjäjuhlat ja Evankeliumijuhlat. Normaalitilanteessa nämä kesäjuhlat ovat luonteeltaan enimmäkseen ulkona järjestettäviä massatapahtumia, jotka kokoavat vuosittain yhteen kymmeniä tuhansia ihmisiä kaikkialta Suomesta. Pandemia-aikana suuret yleisötapahtumat jouduttiin kuitenkin perumaan tai järjestämään etäyhteyksin tartuntariskin vuoksi.
Myös herätysliikkeissä jouduttiin tiukan paikan eteen, kun tuhansia ihmisiä kokoavat erittäin perinteikkäät tapahtumat olikin yhtäkkiä järjestettävä täysin tutusta poikkeavalla tavalla. Kesäjuhlia ei kuitenkaan haluttu perua, vaan tapahtumat siirrettiin verkkoon. Tämä radikaali muutos kesäjuhlien perinteiseen luonteeseen herättikin mielenkiintoni aiheeseen. Verkkoon siirtämisestä huolimatta moni kuitenkin haluaa edelleen osallistua ja kokee juhlan edelleen itselleen merkityksellisenä, ja kiinnostukseni aiheeseen heräsi miettiessäni niitä muutoksia, joita sekä juhlan järjestäjät että osallistujat ovat joutuneet kohtaamaan.
Aiheekseni valikoituneet kesäjuhlat järjestettiin nyt verkossa jo toista kertaa rajoitusten jatkuessa, joten tilanne ei ollut järjestäjille eikä osallistujille enää täysin uusi ja yllättävä, vaan verkossa järjestettävään tapahtumaan oli osattua varautua. Siksi ajattelin, että verkkotapahtumia olisi nyt pyritty tekemään osallistujien toiveita ja tarpeita vastaavaksi ottaen oppia edellisen vuoden kokemuksesta. Mitä nämä toiveet ja tarpeet sitten ovat, mikä etätapahtumissa on koettu merkitykselliseksi ja miten muutokset tapahtuman yhteisölliseen luonteeseen on koettu, ovat kysymyksiä, joihon toivon löytäväni vastauksia etäjuhlille osallistuneita haastattelemalla.
Koen aiheeni tärkeäksi kahdesta syystä. Ensinnäkin hengelliset kesäjuhlat ovat tuhansille suomalaisille erittäin tärkeitä ja rakkaita, perinteisiä tapahtumia, jotka ovat nyt olleet nopeiden muutosten keskellä. Ymmärrys kesäjuhlien merkityksestä ja voi mahdollisesti auttaa edelleen parantamaan ihmisten kokemuksia, jos vastaaviin tilainteisiin vielä joudutaan tai jos verkkoympäristöjä halutaan kehittää. Toisaalta internettiä käytetään nykyään yhä enemmän ja monet uskonnolliset toimijat ovat siirtäneet toimintaansa ja tapahtumiaan verkkoon jo ennen pandemian tuomia rajoituksia. Kuitenkin pandemia-aikana verkossa digitaalisesti järjestettävien tapahtumien merkitys korostui, kun kokoontumisrajoitukset estivät normaalin kanssakäymisen, toisaalta pandemia toi verkkotapahtumat myös paremmin ihmisten tietoisuuteen ja saataville. Koska verkossa osallistuminen yhä yleistyy ja sitä pidetään tärkeänä, on myös aihetta koskeva uskontotieteellinen tutkimus tärkeää.