Uskontotieteen graduntekijät

Just another UTU Blogs site

Page 4 of 7

Hengellisten kesäjuhlien siirtäminen verkkoon

Sanotaan että Suomen kesä on lyhyt, mutta tapahtumarikas. Esimerkiksi erilaiset liikkeiden, järjestöjen ja yhdistysten kesäjuhlat ovat merkittävä suomalainen ilmiö ja ne kuuluvat olennaisena osana monen suomalaisen kesään. Myös eri herätysliikkeiden jäsenet ja uteliaat sivusta seuraajat kokoontuvat aina kesäisin pitkille riveille seurapenkkejä ulkona paahtavan auringon alla tai vesisateessa yhdessä hytisten. Hengelliset kesäjuhlat ovat monelle niihin osallistuvalle vuoden kohokohta paikka, johon tullaan saamaan hengellistä ravintoa, tapaamaan sukua ja ystäviä sekä kohtaamaan samalla tavoin uskovia. Hengellisillä kesäjuhlilla on Suomessa pitkät perinteet ja myös perinteen siirto on olennainen osa kesäjuhlien merkitystä.

Tutkin gradussani kolmen suomalaisen herätysliikkeen kesäjuhlan siirtämistä verkkoon vuonna 2021. Tapahtumat siirrettiin joko kokonaan tai osittain verkkoon jo toisena vuonna peräkkäin, johtuen maailmanlaajuisesta koronapandemiasta ja sen tuomista rajoituksista yleisötapahtumiin. Tarkasteltaviksi kesäjuhliksi valitsin kolme suurinta hengellistä kesäjuhlaa: Suviseurat, Herättäjäjuhlat ja Evankeliumijuhlat. Normaalitilanteessa nämä kesäjuhlat ovat luonteeltaan enimmäkseen ulkona järjestettäviä massatapahtumia, jotka kokoavat vuosittain yhteen kymmeniä tuhansia ihmisiä kaikkialta Suomesta. Pandemia-aikana suuret yleisötapahtumat jouduttiin kuitenkin perumaan tai järjestämään etäyhteyksin tartuntariskin vuoksi.

Myös herätysliikkeissä jouduttiin tiukan paikan eteen, kun tuhansia ihmisiä kokoavat erittäin perinteikkäät tapahtumat olikin yhtäkkiä järjestettävä täysin tutusta poikkeavalla tavalla. Kesäjuhlia ei kuitenkaan haluttu perua, vaan tapahtumat siirrettiin verkkoon. Tämä radikaali muutos kesäjuhlien perinteiseen luonteeseen herättikin mielenkiintoni aiheeseen. Verkkoon siirtämisestä huolimatta moni kuitenkin haluaa edelleen osallistua ja kokee juhlan edelleen itselleen merkityksellisenä, ja kiinnostukseni aiheeseen heräsi miettiessäni niitä muutoksia, joita sekä juhlan järjestäjät että osallistujat ovat joutuneet kohtaamaan.

Aiheekseni valikoituneet kesäjuhlat järjestettiin nyt verkossa jo toista kertaa rajoitusten jatkuessa, joten tilanne ei ollut järjestäjille eikä osallistujille enää täysin uusi ja yllättävä, vaan verkossa järjestettävään tapahtumaan oli osattua varautua. Siksi ajattelin, että verkkotapahtumia olisi nyt pyritty tekemään osallistujien toiveita ja tarpeita vastaavaksi ottaen oppia edellisen vuoden kokemuksesta. Mitä nämä toiveet ja tarpeet sitten ovat, mikä etätapahtumissa on koettu merkitykselliseksi ja miten muutokset tapahtuman yhteisölliseen luonteeseen on koettu, ovat kysymyksiä, joihon toivon löytäväni vastauksia etäjuhlille osallistuneita haastattelemalla.

Koen aiheeni tärkeäksi kahdesta syystä. Ensinnäkin hengelliset kesäjuhlat ovat tuhansille suomalaisille erittäin tärkeitä ja rakkaita, perinteisiä tapahtumia, jotka ovat nyt olleet nopeiden muutosten keskellä. Ymmärrys kesäjuhlien merkityksestä ja voi mahdollisesti auttaa edelleen parantamaan ihmisten kokemuksia, jos vastaaviin tilainteisiin vielä joudutaan tai jos verkkoympäristöjä halutaan kehittää. Toisaalta internettiä käytetään nykyään yhä enemmän ja monet uskonnolliset toimijat ovat siirtäneet toimintaansa ja tapahtumiaan verkkoon jo ennen pandemian tuomia rajoituksia. Kuitenkin pandemia-aikana verkossa digitaalisesti järjestettävien tapahtumien merkitys korostui, kun kokoontumisrajoitukset estivät normaalin kanssakäymisen, toisaalta pandemia toi verkkotapahtumat myös paremmin ihmisten tietoisuuteen ja saataville. Koska verkossa osallistuminen yhä yleistyy ja sitä pidetään tärkeänä, on myös aihetta koskeva uskontotieteellinen tutkimus tärkeää.

 

Uskontotieteellinen näkökulma 1990-luvun scifisarjaan

Teksti: Kati Timonen

Olen tällä hetkellä gradunkirjoituksen prosessissani käynyt läpi lopullisen analysoitavan aineiston, jonka rajaamisen koin työn alkupuolella yllättävän suureksi haasteeksi. Rajaamisesta vaikeaa teki osittain se, että aiheeni on jo usean vuoden ajan ollut merkittävä henkilökohtainen kiinnostuksenkohteeni. Kirjoitan gradua yhdestä suosikkitelevisiosarjastani, Star Trek: Deep Space Nine (DS9), jota esitettiin vuosina 1993-1999. Kyseinen scifisarja sijoittuu 2300-luvulla kaukana Maasta sijaitsevalle avaruusasemalle, jolla sodanjälkeisessä konfliktien aiheuttamassa epävarmuuden ilmapiirissä ihmiset ja monet eri kansakuntien jäsenet pyrkivät toimivaan yhteiseloon. DS9 on kolmas televisiosarja, joka perustuu Gene Roddenberryn (1921-1993) 1960-luvulla kehittämään fiktiiviseen universumiin. DS9 oli Star Trek -sarjoista ensimmäinen, jonka päähahmoa, Kapteeni Benjamin Siskoa, esitti tummaihoinen näyttelijä. Monessa muussakin mielessä DS9-sarjaa on pidetty edeltäjiään moninaisempana scifisarjana.

Syy, miksi pidän Star Trekista yleisesti ja sen sisällä erityisesti DS9-sarjasta on, että niissä scifin keinoin käsitellään inhimillisyydelle tyypillisiä pohdintoja, kysymyksiä ja ilmiöitä. Yleensä futuristisiin ja vieraisiin ympäristöihin sijoitetut tarinat käsittelevät kuitenkin arvoja ja eettisiä kysymyksiä, jotka ovat ihmisyydelle keskeisiä. Star trekin luomassa ympäristössä monet nykyajan ongelmat on ohitettu ja ratkaistu onnistuneesti, mikä vaikuttaa osaltaan sarjan utopiankaltaisuuteen ja puoleensavetävyyteen. Sarjan keskeisessä maailmoja yhdistävässä organisaatiossa, Tähtiliitossa (eng. Starfleet) seksismi, rasismi tai muut syrjinnän muodot eivät näytä kasvojaan, eikä 2300-luvun maailman talous perustu rahan epätasaiseen liikkuvuuteen. Star Trek maalaa siis erilaisuuden toleranssiin sekä tasa-arvoon perustuvan kuvan tulevaisuudesta, kukapa ei kiinnostuisi? Toinen viimeaikaisempi syy sille, miksi pitää Star Trekista voi näyttäytyä pandemia-ajan maalaamina valitettavan todellisina kauhukuvina, joita olisi ymmärrettävästi ilahduttavaa paeta Tähtilaivan kyydissä aina toiseen galaksiin asti. Scifi genrenä tarjoaa ainutlaatuisia mahdollisuuksia esittää pohdintoja liittyen esimerkiksi ihmisoikeuksiin, poliittiseen valtaan ja uskontoihin, mistä pääsenkin oman tutkielmani aiheeseen.

Uskonnot, Messiaat ja erilaiset uskomukset scifi-kontekstissa
Päädyin graduseminaaria edeltävän kesätauon aikana siihen lopputulokseen, että haluan tutkia DS9-sarjassa ilmenevä uskonnon representaatioita eli tapaa, jolla sarja kuvaa uskontoja. Tähän liittyy monia erilaisia kulttuurin piirteitä, joita listaamalla käyttäisin liian monta riviä tästä blogikirjoituksesta, joten todettakoon, että uskontorepresentaatiot voivat olla niin ryhmien, yksilöiden, asioiden kuin tilanteiden kuvauksia. Tämä antaa gradulle paljon potentiaalista materiaalia, jota tutkia.

Kuva: Kati Timonen

Esimerkiksi kirjoitukseni alussa mainittu päähahmo, Benjamin Sisko, on moni eri määritelmä mielessä kehitetty auktoriteettihahmo. Saapuessaan sarjan alussa sodanjälkeiselle, rähjääntyneelle avaruusasemalle hän on ensisijaisesti Tähtiliiton edustaja alueella, jossa vuosikymmenien konfliktien arvet ovat yhä näkyvissä. Tämä poliittisdiplomaattinen valtarooli kokee kuitenkin muutoksen, kun Siskon hahmo päätyy vuorovaikuttamaan vieraan ulkoavaruuden lajin kanssa. Kyseinen laji elää piilossa avaruusaseman läheisyydessä sijaitsevassa madonreiässä, mutta kiinnostava osa tässä vuorovaikutuksessa piilee siinä, että tietty asemalla elävä kansakunta, bajorilaiset (eng. Bajorans), uskovat madonreiässä elävien olentojen olevan toispuoleisia jumalia, jotka ovat jo vuosituhansien ajan kommunikoineet valikoituneille bajorilaisille näkyjen välityksellä. Siinä missä muu aseman väestö kutsuu näitä olioita vaan nimityksellä “madonreiän muukalaiset” (eng. Wormhole aliens), bajorilaiset käyttävät niistä nimitystä “profeetat”. Kun kyseiset olennot päättävät yllättäen aloittaa kommunikaation Maasta saapuneen Siskon kanssa, bajorilaiset pitävät tätä merkkinä Siskon jumalallisesta olemuksesta. Tällöin osalle avaruusaseman henkilöstöä Sisko on poliittisen valta-aseman lisäksi muuttunut paikalliseksi Messiashahmoksi.

Star Trek -kirjallisuutta löytyy niin populaarikirjallisuuden kuin myös elämänkertojen ja akateemisten tutkimusteosten muodossa. (Kuva: Kati Timonen)

Sarja käsittelee jumaluuden lisäksi uskontoa, uskomuksia sekä uskonnon ja tieteen vuorovaikutusta monitahoisesti. Tämä fakta osaltaan on hankaloittanut edellä mainitsemaani tarvetta rajata sarjasta käsittelemäni osa, jotta gradussa saisin ytimekkäästi vastattua esittämiini kysymyksiin. Päädyin lopuksi käsittelemään kolmeatoista jaksoa, joissa mielestäni uskonto ja henkisyys ovat erityisen näkyvillä ja merkittävinä osina tarinaa. Tarkasteltuani rajattua aineistoa aloin paremmin käsittämään, kuinka tarkka rajaus auttoi antamaan yksityiskohtaisempia vastauksia. Laajemmassa mittakaavassa yleisesti populaarikulttuurissa ilmenevien erilaisten representaatioiden tutkiminen uskontotieteen kontekstissa on mielestäni tärkeää, sillä tämänkaltainen tutkimus voi parhaassa tapauksessa auttaa ymmärtämään uskontoja ja erilaisuutta myös todellisuudessa, vaikka itse tutkimus pohjautuisikin fiktioon.

Eläimet kuolemaa ennustamassa

Teksti: Anu Hinkkuri

Kuolema on aihe, joka koskettaa meistä jokaista ja se onkin varsin universaalisti monia kiinnostava ja kiehtova aihe. En tee itsekään poikkeusta tässä asiassa vaan kirjoitan graduni suomalaisista kuoleman enteistä. Aloitin aiheeseen tutustumisen jo kanditutkielmassani ja nyt halusin jatkaa saman, erittäin mielenkiintoiseksi osoittautuneen, -60-luvulla kerätyn kyselyaineiston parissa laajemman tutkimuksen merkeissä ja hieman toisenlaisesta näkökulmasta. Päätöksessäni syventää ymmärrystäni kuoleman enteistä painoi myös se, että huomasin nauttivani suuresti arkistossa istumisesta, vanhojen käsin kirjoitettujen ennekertomusten lukemisesta ja niiden tulkitsemisesta.

Koiran ulvontaa on hyvin tyypillisesti pidetty kuoleman enteenä. Kuvaaja: Alexas_Fotos palvelusta Pixabay.

Ennustettava kuolema

”Äitini sairasti muutaman kuukauden. Vähää ennen kuolemansa alkoi pieniä mustia hämähäkin poikasia ilmaantua hänen vuoteeseensa ja vaikka kuinka olisi koitettu puhdistaa — aina niitä ilmaantui näyttämään itseään ihmisille. — Parin kuukauden kuluttua kuolema vieraili talossa eikä senjälkeen ole niitä nähty.” (TYKL/kys11/informantti 126)

Yllä oleva kertomus on esimerkki enteestä, jossa kuin tyhjästä ilmaantuneet hämähäkit ovat tuoneet kuoleman viestiä etukäteen. Kuoleman onkin toivottu tulevan yllätyksettömästi, jotta siihen olisi mahdollista valmistautua, hyvästellä pian menehtyvä ja toimia muutenkin siten, että kuolleella olisi mahdollisimman helppo siirtymä tuonpuoleiseen. Enteet on tältä kannalta katsottuna nähty positiivisina merkkeinä, jotka ovat antaneet aikaa varautua tulevaan kuolemantapaukseen.

Enteitä on tulkittu hyvin monenlaisista asioista ja tilanteista, jotka ovat millään tavoin poikenneet tavallisesta arkielämästä. Pihapiiriin tuleva poikkeuksellisen kesyt metsäneläin, talon nurkista kuuluvat selittämättömät koputukset tai poikkeuksellisen todentuntuinen uni, jossa omainen kertoo pian kuolevansa, ovat herättäneet huomiota ja tapahtumille on etsitty selitystä joko itseä tai jotakuta läheistä pian kohtaavasta kuolemasta. Kuoleman ennustaminen on ollut pääosin passiivista eli ympäristön tarkkailuun perustuvaa, ei niinkään aktiivista toimintaa, jossa esimerkiksi korteista katsomalla koetettaisiin selvittää tulevia tapahtumia.

Enteiden eläinsuhteet

Tarkastelen gradussani kuoleman enteitä hyödyntäen ihmistieteellisen eläintutkimuksen näkökulmaa. Olen kiinnostunut erityisesti siitä, millaisina enteissä runsaslukuisina esiintyvät eläimet kuvataan, minkälainen suhde enteiden kertojilla on näihin eläimiin sekä millaisena kirjoittajan ja eläimen välinen vuorovaikutus näyttäytyy.

Tikka pihapuussa tai talon seinää hakkaamassa on tiennyt kuolemaa. Kuvaaja: John Napier palvelusta Pexels.

Eläintutkimus ihmistieteissä on lähtenyt vauhdikkaasti nousuun 2000-luvulla. Eläimet on vähitellen alettu ottaa huomioon aktiivisina toimijoina, ei ainoastaan passiivisina kohteina ihmisen toiminnalle. Lisäksi on keskitytty tarkemmin ottamaan huomioon eläinten ja ihmisten välisiä monilajisia vuorovaikutussuhteita sen sijaan, että eläimet nähtäisiin kulttuurista ja yhteiskunnasta kokonaan erillisinä olentoina.

Vaikka kuoleman enteitä on tutkittu humanistisilla aloilla ennenkin eikä graduni näin ollen tule olemaan varsinaisesti mikään uraauurtava teos, ihmistieteellistä eläintutkimusta on toistaiseksi ehditty tehdä vasta varsin vähän Suomessa. Valitsemani tulokulma antaakin uutta perspektiiviä vanhaan tuttuun aiheeseen ja kytkee kansanperinteen tutkimustraditiota tuoreempaan eläintutkimuksen näkökulmaan.

Kotia, uskontoa ja isänmaata

Teksti: Pinja Luoma

Ollessani vaihto-oppilaana Alankomaissa kaikki ympärilläni tiesivät, millainen hallitus meillä Suomessa on. Opiskelin Religion, Conflict and Globalization -ohjelmassa, ja kurssikaverini ihailivat Suomen progressiivisuutta. Kuinka upeaa olikaan, että maailmassa oli maa, jossa 34-vuotiaasta naisesta saattoi tulla pääministeri. Ja ihan kuin se ei olisi ollut tarpeeksi, oli itse hallituskin kokonaan naisten johtama. Kun sitten maahanmuuttoa koskevan projektityöni ohessa pääsin valaisemaan kurssikavereitani Suomen suosituimmasta puolueesta, olivat he avoimen hämmentyneitä. Oikeistopopulismi jylläsikin hehkutetussa naispoliitikkojen ihmemaassa ihan samaan tapaan kuin muualla Euroopassa.

Oikeistopopulismin nousu

Perussuomalaisten kannatusprosentti oli tuolloin, vuoden 2019 lopussa 23 prosenttia. Ero toiseksi suosituimpaan puolueeseen Kokoomukseen oli kiitettävät kuusi prosenttia. Melko selkeä ykköspuolue siis. Viime eduskuntavaaleissa ääniharava oli mestarinakin tunnettu Perussuomalaisten Jussi Halla-aho, jonka johtama puolue hävisi vaalit voittaneelle SDP:lle vain 0,2 prosentilla. Perussuomalaisten suosio ei ole kansainvälisesti erikoinen ilmiö. Politiikan kentällä riittää tarjota meille esimerkkejä oikeistopopulismin noususta länsimaissa. Keneltäkään tuskin meni ohi Donald Trumpin vaalikampanja, ja siitä seurannut valinta suurvallan presidentiksi. Löytääkseen oikeistopopulismia ei tarvitse vaihtaa edes maanosaa. Ilmiö on nousussa ympäri Eurooppaa, muutamina esimerkkeinä mainittakoon Unkarin Viktor Orbán, Tanskan Kansanpuolue, Brexit ja Kansallisen Rintaman nousu Ranskassa Marine LePenin johdolla. Suurimpia oikeistopopulismin esiin nostamia aiheita sijainnista riippumatta ovat elitisminvastaisuus, kansallismielisyys ja maahanmuuttopolitiikan kritisointi. Oikeistopopulistit sanovat tuovansa tavallisen kansan äänen esiin, ja se näyttää purevan äänestäjiin.

Oikeistopuolueiden esiintyvyys Euroopan parlamentaarisissa järjestelmissä. Kuva: Wikipedia Commons.

Perussuomalaiset gradun aiheena

Graduni aiheen valinta, uskonto Perussuomalaisten puheessa tuntui itselleni hyvin luontaiselta, sillä pääsen yhdistämään siinä kaksi intohimoni kohdetta, uskonnon ja politiikan. Molemmat vaikuttavat suuresti yhteiskuntaan, niin yhdessä kuin erikseen. Jos huomioon ei oteta erästä kristillisdemokraattia, ei uskonto ole ollut järin näkyvä osa suomalaista politiikkaa. Näin tapaa olla maissa, missä uskonnollista monimuotoisuutta ei ole valtavasti. Evankelisluterilaisessa Suomessakin on alettu herätä monikulttuurisuuden ympärille ja viime vuosina uskonto on noussut osaksi yhteiskunnallista keskustelua. Poliittisiksi puheenaiheiksi ovat nousseet niin kristilliset perinteet kuin suomalainen kulttuuri ylipäätään, suurmoskeijat ja naisten oikeudet. On kiistatonta, että Perussuomalaiset ovat olleet keskustelun elävöittämisessä keskeinen tekijä. Osa tutkimuksista on jopa esittänyt kysymyksen uskonnon paluusta politiikkaan. Gradussani aion tutkia, miten uskonto näkyy perussuomalaisten puheessa eduskunnassa.

Uskonnoista etenkin islam on läsnä perussuomalaisten puheessa. Tämä johtuu pitkälti puolueen jäsenten kriittisistä kannanotoista koskien maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta. Mutta mikä on puolueen suhde kristinuskoon? Perussuomalaiset saavat kannatusta monipuolisesti: joukossa on niin hartaasti uskonnollisia kuin ateisteja. Tämä uskonnollinen monimuotoisuus on näkynyt myös puolueen johdossa: jytkyyn johtanut Soini on katolinen, mestariksi nimetty Halla-aho taas on ilmaissut olevansa ”jonkinlainen ateisti”. Perussuomalaisten arvopohja rakentuu kristillissosiaalisille ja isänmaallisille arvoille, joiden puolustajina he näkevät itsensä. Mielenkiintoista on, miten nämä arvot näkyvät tämän päivän poliittisessa keskustelussa, globaalissa maailmassa.

Kuva: Pixabay

Oikeistopopulismin suosio on kiinnostuttava herättävä poliittinen ilmiö. Se ei ole ilmiö, jolta voimme ummistaa silmämme. Politiikka vaikuttaa paitsi kokemuksiimme arjessa myös tulevaisuuteemme. Oikeistopopulismiin liitetään tiettyjä haasteita, kuten tiedekriittisyys, maahanmuuttokriittisyyteen kytkeytyvä rasismi ja polarisoituminen. Kansanedustajat toimivat yhteiskunnallisen toiminnan keskiössä julkisessa roolissa. He vaikuttavat puheillaan keskeisesti siihen todellisuuteen, missä kansalaiset keskenään elävät. Uskonto kytkeytyy moniin puheenaiheisiin, kuten kansalliseen identiteettiin, turvallisuuteen, hyvinvointiin ja maahanmuuttoon, eikä ole yhdentekevää, mitä ja miten aiheesta puhutaan. Perussuomalaiset ovat viime vuosina suosion lisäksi kohdanneet voimakasta kritiikkiä monilta eri tahoilta, esimerkiksi medialta. On tärkeää, että poissulkemisen ja syyttelevän sormen sijaan pyrimme ymmärtämään oikeistopopulismin toimintatapoja ja syitä suuntauksen vetoavuudelle. Uskontotieteellä on tärkeä rooli ymmärryksen sillan luojana eri arvojen ja aatteiden välillä.

Luokanopettajaopiskelijat ja uskonto oppiaineena

Kirjoittaja: Heini Ahonen

Olis vaan parempi, että uskonto poistettaisiin kokonaan koulusta” oli osa keskustelua, jonka kuulin muutama vuosi takaperin Helsinki-Turku-junassa matkatessani joululomilta takaisin opintojeni ääreen. Vastustin sisäistä Ulla Taalasmaatani ja laitoin vastamelukuulokkeistani podcastin soimaan, mutta kyseinen kommentti jäi mieleeni.

Uskonto jakaa mielipiteitä niin vakaumuksellisesti kuin oppiainenäkökulmastakin. Etenkin uskonnon oppiaine osana pakollista oppivelvollisuutta tuntuu pyörivän kausittain puheenaiheena ja se herättää paljon tunteita – sekä kansalaisaloitteita vaatien muutosta nykyiseen opetusmuotoon. Viimeisin kansalaisaloite koski elämänkatsomustiedon oppiaineen opiskelumahdollisuutta kaikille oppilaille, mutta se ei edennyt eduskunnan käsittelyyn. Vaikka kovaäänistä keskustelua oman uskonnon opetuksesta on käyty jo vuosikymmeniä, on oman uskontokunnan opetuskokonaisuus pysynyt samana kouluissa. Siltikin on hyvä huomauttaa, että Suomessa on tehty tutkimuksia integroidusta uskonnonopetuksesta.

Uskonnon oppiaineen ympärillä käyty keskustelu on kiinnostanut minua jo kauan ennen kuin aloitin luokanopettajaopintoni. Kiinnostus on kuitenkin kasvanut opintojeni aikana ja on ehkä suurimmillaan nyt, kun olen valmistumassa luokanopettajaksi sekä uskonnon aineenopettajaksi. Pohtiessani sivuaineen tutkielmani aihettani tiesin, että haluan sijoittaa sen koulumaailmaan ja uskonnon oppiaineeseen. Alkuperäinen tutkimusaiheeni keskittyi oppilaisiin, mutta aineistonkeruun haastavuus vaati minua muuttamaan näkökulmaani.

Löysin aiheeni, kun sijaistaessani peruskoulussa koulun opettaja hihkaisi riemusta kertoessani, että opetan mielelläni päivän uskonnon tunnit.
Miksi tämä aiheutti niin paljon iloa?

Peruskoulu ja uskonto oppiaineena

Ensimmäiset kuusi vuotta peruskoulussa uskontoa opettavat yleisimmin luokanopettajat. Luokanopettajakoulutus on keskimääräisesti viisivuotinen yliopistotutkinto, joka sisältää opettajan pedagogiset opinnot, sivuaineopinnot ja opetettavien aineiden monialaiset opinnot. Nämä monialaiset opinnot sisältävät jokaiseen peruskouluun kuuluvan oppiaineen, jonka didaktiikkaan paneudutaan muutaman opintopisteen verran. Näistä yksi on tietenkin uskonto.

Kuva Prado | Unsplash

Jo lähtökuopissaan kyseinen oppiaine on erilainen kuin muut; opiskelijan valitsema uskonnon kurssi määrää, mitä oppiainetta hän voi opettaa valmistuessaan. Omalla luokallani kaikki valitsivat tarjotun kurssin, joka oikeuttaa opettamaan evankelisluterilaista uskontoa. Opintojemme harjoitteluissa monet kuitenkin kokivat uskonnon oppitunnit haastaviksi suunnitella ja toteuttaa. Tämä johti siihen, että osa pyrki vaihtamaan uskonnon oppitunteja päittäin niiden kanssa, joilla uskonto oli sivuaineena tai jotka ”tiesivät” oppiaineesta enemmän.

Tällainen kuuman perunan heittely voi helposti johtaa siihen, että luokanopettaja valmistuu opettajaksi ilman kunnollista kokemusta uskonnon oppituntien toteuttamisesta. On myös selvää, että jos jostain asiasta ei ole kokemusta, on sen tekeminen haastavaa; omalta mukavuusalueeltaan on ikävä poistua. Onkin tutkimuksia, joiden mukaan luokanopettajat näkevät uskonnon olevan haastava oppiaine opettaa, mutta kuitenkin sen opettaminen nähdään tärkeänä. Oppiaineeseen liitetäänkin paljon tunteita, jotka liittyvät juuri aiemmin mainittuihin aiheisiin koskien sen muutosta, mitkä voivat heijastua opettajien haluun opettaa kyseistä ainetta.

Tutkielmani tarkoitus on tarkastella, mikä on tämänhetkisten luokanopettajaopiskelijoiden kokemus uskonnon opettamisesta: haluavatko he opettaa sitä, ja ovatko he omasta mielestään kykeneväisiä siihen? Onkin mielenkiintoista päästä tutkimaan, miten tulevat luokanopettajat mieltävät tämänhetkisen uskonnonopetuksen; useimmiten keskustellaan paljon siitä, miten asioiden pitäisi olla, eikä sitä, miten asiat hoidetaan nyt.

Uskonnollinen yhteisö seksuaalikasvattajana: Tarkastelussa Jehovan todistajat

Kirjoittaja: Emma Röntynen

Kokemuksia seksuaalikasvatuksesta

Millaista seksuaalikasvatusta sinä olet saanut? Muistat ehkä peruskoulusta kiusallisia animaatiovideoita, joita katsottiin biologian tai terveystiedon tunnilla, kondomin rullausta banaanin päälle, tai pelottelua seksitaudeilla ja ei-toivotulla raskaudella. Ehkä olet törmännyt myös kristillisiin kampanjoihin, jotka kehottavat odottamaan seksiä avioliittoon.

Kuva: Pixabay

Itse muistan koulun terveystiedon tuntien lisäksi evankelisluterilaisesta rippikoulusta parisuhdetta ja seksiä käsitteleviä oppitunteja, joissa toisaalta käsiteltiin seksiin liittyviä asioita avoimesti ja positiivisesti, mutta toisaalta myös muun muassa vähäteltiin samaa sukupuolta olevien välisiä parisuhteita. Yllätyin, kun luin vuosia myöhemmin rippikoulussa jaettua oppikirjaa, jossa muun muassa avoliittoon suhtauduttiin kriittisesti. Pääpiirteittäin voisi kuitenkin sanoa, että tämän päivän suomalainen valtakirkko suhtautuu seksuaalieettisiin kysymyksiin maltillisesti.

Samaa ei ehkä voi sanoa kaikista uskonnollisista yhteisöistä, sillä monet Suomessakin toimivat kristilliset yhteisöt korostavat konservatiivista, vahvasti Raamattuun pohjautuvaa seksuaalietiikkaa ja -kasvatusta, toki jokainen omilla yksilöllisillä painotuksillaan. Yksi tällainen yhteisö on Yhdysvalloista laajalle levinnyt kristillisperäinen yhteisö, Jehovan todistajat.

Jehovan todistajien konventtisali Varkaudessa. Kuva: Veljesseura.org

Kiinnostuin Jehovan todistajien seksuaalietiikasta, kun opintojeni alkupuolella ensimmäisen kerran päädyin surffailemaan yhteisön virallisilla internet-sivuilla. Huomasin hieman yllättäen, että etenkin nuorille suunnatut artikkelit sivustolla käsittelivät suurimmaksi osaksi seksuaalisuutta ja sen oikeaa ja väärää toteuttamista. Seksuaalisuuteen liittyvät säännöt ja odotukset vaikuttivat muodostavan hyvin merkittävän osan yhteisön arkielämään liittyvistä opeista. Kun kandivaiheen opinnoissa tuli ajankohtaiseksi valita aihetta tutkielmalle, halusin tutkia näitä nuorille suunnattuja materiaaleja juuri seksuaalisuuden näkökulmasta.

Seksuaalisuus Jehovan todistajien kirjallisuudessa

Kandissani tutkin siis nuorille suunnattua, Jehovan todistajien julkaisemaa kirjallisuutta. Sain selville, että Jehovan todistajat tuomitsevat ainakin virallisessa opissaan monenlaisen seksuaalisen käyttäytymisen, kuten homoseksuaalisuuden ja itsetyydyttämisen. Kiellettyä seksuaalista käyttäytymistä, eli haureutta, oli tekstien mukaan kaikki miehen ja naisen välisen avioliiton ulkopuolinen seksuaalinen toiminta.

Jehovan todistajien opin mukaan seksuaalisuus kuuluu vain miehen ja naisen väliseen avioliittoon. Kuva: Pixabay

Puhtauden ja epäpuhtauden käsitteet vilahtivat tekstissä usein. Epäpuhtautta saattoi kirjallisuuden mukaan olla vaikkapa vihjailevien viestien lähettäminen, tai toisen vartalon koskettelu vaatteiden päältä. Nämä eivät välttämättä olleet haureutta, mutta saattoivat johtaa siihen. Jos Jehovan todistajien jäsentä epäillään haureudesta, hän saattaa päätyä yhteisön oikeuskomitean eteen vastaamaan epäilyihin. Tämä taas voi johtaa yhteisöstä erottamiseen. Yhteisöstä eroaminen on monelle kova paikka, sillä Jehovan todistajat kehottavat välttämään kaikkea yhteydenpitoa yhteisöstä erotettuun, vaikka kyseessä olisi perheenjäsen.

Jehovan todistajien seksuaalikasvatus käytännössä

Koska tutkin kandissani Jehovan todistajien virallista oppia heidän julkaisemansa kirjallisuuden kautta, jäi minua kiinnostamaan se, miten seksuaalikasvatusta käytännössä toteutetaan, ja miten Jehovan todistajina kasvaneet ovat sen kokeneet. Virallinen oppi ja käytännön elämä eivät välttämättä vastaa toisiaan täydellisesti, ja ennen kaikkea yhteisön julkaiseman kirjallisuuden kautta on mahdoton selvittää sitä, miten yksittäiset jäsenet ovat kokeneet yhteisön opin seksuaalisuutta ja parisuhteita koskien.

Tähän kysymykseen toivon saavani vastauksia gradussani, kun pyydän entisiä Jehovan todistajia kertomaan kokemuksiaan siitä, miten yhteisössä on tuotu ilmi seksuaalisuuteen liittyviä sääntöjä ja odotuksia, ja miten ne ovat mahdollisesti vaikuttaneet vastaajien elämään. Toteutan aineiston keräämisen internetin kautta kirjoituspyynnöllä, jonka avulla vastaajat voivat anonyymisti ja vapaamuotoisesti kertoa kokemuksistaan ja ajatuksistaan.

Erityisesti minua kiinnostaa tietää, millaisia ajatuksia tai tunteita seksuaalisuuteen liittyvät säännöt tai odotukset ovat herättäneet, ja miten ne ovat vaikuttaneet elämään sekä ennen, että jälkeen yhteisöstä eroamisen. Toivon, että graduni avulla voin lisätä tietoa ja ymmärrystä konservatiivisten uskonyhteisöjen parissa kasvaneiden kokemuksista.

Holokausti kieltäjiensä mukaan

Kuva: Pexels.

Toisen maailmasodan aikana natsi-Saksa joukkotuhosi noin 5,8 miljoonaa juutalaista tapahtumasarjassa, jota kutsutaan holokaustiksi. Riippumatta laajoista todisteista sekä silminnäkijöiden ja suorittajien lausunnoista, kaikki eivät jaa yleisesti hyväksyttyjä käsityksiä holokaustin tapahtumista. 

Holokaustin kieltäjät eli holokaustidenialistit – tai revisionistit kuten he itseään kutsuvat – eivät usko juutalaisten massamurhan tapahtuneen niistä syistä, niissä mittasuhteissa tai sillä silmittömällä raakuudella, joista historiankirjoitus meille opettaa. 

Tunnetuin kotimainen holokaustin kieltävää materiaalia levittävä julkaisu on Magneettimedia, joka on tiede- ja historiakriittisyydessään monipuolisen denialistinen, eli todeksi näytettyihin asiantiloihin luottamaton vastamedia. Magneettimedia pyrkii määrittelemään holokaustin ja sen tapahtumat uudestaan ja näkee niiden taustalla salaliiton, jonka avulla tavoitellaan valtaa, valuuttaa ja myötätuntoa. 

Käsittelen gradussani Magneettimedian holokaustidenialismia ja antisemitismiä, jotka ovat toisiinsa limittyviä ilmiöitä. Keskeistä osaa työssäni näyttelevät sekä vaihtoehtoisen holokaustikerronnan, että holokaustin taustalla nähtyjen salaliittojen tutkimus.

Ei yhtä ainoaa todistetta

Magneettimedian pseudohistoriallinen denialismi rakentuu pitkälti samoille argumenteille, joihin holokaustidenialismi kiinnittyy myös globaalissa kontekstissa. Kieltäjien tärkeimmät väitteet voidaan tiivistää kolmeen kohtaan, joista ensimmäinen on ajatus siitä, että massamurhaa ei voinut tapahtua, sillä virallista tuhoamissuunnitelmaa ei ollut, eikä suoraa tuhoamiskäskyä koskaan annettu.

Toisena kritiikin kohteeksi joutuvat kaasukammiot, joiden väitetään joko olevan täysin keksittyjä, tai tulleen rakennetuksi muihin tarkoituksiin, kuten esimerkiksi leirivankien peseytymistä varten.

Kolmantena keskitysleireillä kuolleita väitetään olevan merkittävästi vähemmän kuin yleisesti oletetaan, kun taas toisaalla luvulla kuusi miljoona nähdään erityinen merkitys: talmudistisen profetian mukaan juuri sen määrän juutalaisia on täytynyt menehtyä, jotta kansa voi palata oikeaan kotiinsa Israelissa. 

Leuchterin raportti on pseudotieteellinen teos, joka pyrkii osoittamaan natsi-Saksan kaasukammioiden olleen sopimattomia tappamistarkoitukseen. Kuva: Zukunft braucht Erinnerung. 

Teksteissä kylmää kyytiä saavat myös todistajat ja silminnäkijät. Tekonsa tunnustaneiden natsiupseerien sanaan luotetaan yhtä vähän kuin leireiltä selvinneiden juutalaisten todistuksiin, ja molempien takana nähdään moninaisen pahansuopia motiiveja. Denialistien mukaan yhtäkään massamurhan puolesta puhuvaa todistetta ei ole olemassa, eikä kieltäviä argumentteja tarvitse edes perustella – vastapuoli on se, jonka tulee näyttää absurdeina esitetyt väitteensä toteen. 

Denialistien argumentit on jo useaan otteeseen näytetty epätosiksi, eikä holokaustin tapahtumien todellisuus ei ole tieteen silmissä kiistanalainen. Kaikki kritiikki ei kuitenkaan rakennu näennäistieteellisen argumentoinnin varaan, sillä denialistien työkalupakki pitää sisällään myös muita kiistämisen välineitä. 

Siionin viisaat globaalien kulissien takana

Osaansa Magneettimedian holokaustidenialismissa näyttelevät myös erilaiset salaliittoteoriat, joita yhdistää ajatus juonittelevista omaa etuaan ajavista juutalaisista. Useat juutalaisiin kohdistuvat salaliittoteoriat ovat ottaneet vaikutteita myyttisistä Siionin viisaiden pöytäkirjoista, joiden mukaan juutalaiset ovat tehneet salassa päätöksen maailmanherruuden hankkimisesta ja länsimaisen kristillisen kulttuurin tuhoamisesta.

Pöytäkirjat jatkavat juutalaisvihamielisyyden levittämistä huolimatta siitä, että ne on todettu väärennöksiksi jo viime vuosisadan alussa. Niillä oli merkittävä rooli natsi-Saksan antisemitismin kehittymisessä ja niissä esitetyt ajatukset ovat edelleen esillä globaalissa juutalaisvastaisuudessa. 

Yhdysvalloissa julkaistu versio Siionin viisaiden pöytäkirjoista. Kuva: Smithsonian Associates. 

Internet ja vaihtoehtoiset tiedot

Tänä päivänä antisemitismi ja holokaustidenialismi leviävät erityisesti internetissä, jossa lähes kuka tahansa voi esittää väitteitään näennäisen asiantuntijuuden verhon takaa. Tutkimalla internetin vastamedioiden sisältöjä on mahdollista tukea tietoon luottamista aikana, jona huomiostamme kilpailevat myös vaihtoehtoiset faktat. 

Magneettimedian holokaustidenialismi koostuu moninaisista oikeuttamisen ja kritisoinnin prosesseista, joilla sekä perustellaan omaa kantaa, että erottaudutaan vastapuolen näkemyksistä. Se esittää holokaustin historiallisena valheena ja näkee juutalaiset rotuna, joka jakaa tietyt ominaisuudet ja tavoitteet.

Haluan omassa gradutyössäni tuottaa lisää tietoa ilmiöstä, jota ei kotimaisessa kontekstissa ole juurikaan tutkittu. Magneettimedian artikkeleissa pseudotiede, antisemitismi ja salaliittoteoriat sekoittuvat omalaatuiseksi kokonaisuudekseen, jota ymmärtämällä on mahdollista ehkäistä uskontoon perustuvan vihamielisyyden ja salaliittoteorioiden leviämistä.

Miksi osa ihmisistä uskoo Jumalaan?

Teksti: Henni-Sofia Sainio

Erilaiset uskonnot ovat olleet merkittävä osa ihmisten elämää jo todella pitkään; monta miljardia ihmistä maailmassa kuuluu tänäkin päivä jonkin uskontokunnan piiriin. Esimerkiksi maailman suurimmalla uskonnolla, kristinuskolla, on tällä hetkellä yli kaksi miljardia jäsentä. Uskonnot ovat usein läsnä jollakin tavalla myös uskontokuntiin kuulumattomien elämässä. Esimerkiksi mediassa käsitellään päivittäin uskontoihin ja uskonnollisuuteen liittyviä asioita. Erilaiset uskontokunnat jäsenineen ovat luonnollisesti olleet mielenkiinnon kohteena myös monissa tutkimuksissa. 

Vaikka erilaisiin uskontokuntiin kuuluvia ihmisiä on maailmassa merkittävä määrä, nykyään puhutaan paljon myös sekularisaatiosta eli maallistumisesta ja siitä, miten monet eroavat kirkosta. Pisimmälle menevät ovat jopa esittäneet, että uskonnot tulisivat ajan saatossa katoamaan maailmasta. Näin ei kuitenkaan näytä olevan ainakaan suurimpien uskontojen kohdalla. On nimittäin myös esitetty, että tulevaisuudessa ihmiskunta muuttuu vain yhä uskonnollisemmaksi. Päivittäin syntyy uusia uskonnollisuuden muotoja ja uskontojen vaikutus ulottuu yhä pidemmälle tavallisessa arjessa. 

Nuoret seksuaalivähemmistöjen edustajat tutkimuksen kohteena 

Miksi ihmiset uskovat esimerkiksi Jumalaan? Mikä saa ihmisen liittymään tiettyyn uskontokuntaan ja myös pysymään sen jäsenenä? Näitä kysymyksiä olen useamman kuin kerran pohtinut elämäni aikana. Uskonnot ja ihmisten uskonnollisuus ovat jo pitkään kiehtoneet minua ja olenkin esimerkiksi valinnut aikoinaan uskontotieteen yhdeksi sivuaineekseni. Koen näihin asioihin tutustumisen muun muassa kasvattavan omaa ymmärrystäni muiden ihmisten ajatus- ja arvomaailmasta. Siten se auttaa myös ihmisten kohtaamisessa ja vuorovaikutuksessa erilaisten ihmisten kanssa. 

Viimeisenä opiskeluvuotenani kiinnostukseni uskonnollisuutta kohtaan sai minut valitsemaan sivuaineen tutkielman aiheeksi juuri ihmisten jumaluskon. Päätin paneutua pitkään mieltäni kihelmöineeseen kysymykseen: miten ihmiset perustelevat omaa jumaluskoaan? Lisäksi halusin selvittää, miten uskovat kokevat uskonsa näkyvän jokapäiväisessä elämässään. 

Ajan saatossa muun muassa kristinuskon piirissä on suhtauduttu homoseksuaalisuuteen kielteisesti, vaikkakin asenteet ovat vähitellen olleet muutoksessa. Osa uskovista suhtautuu silti edelleen tänä päivänäkin kielteisesti seksuaalivähemmistöihin. Uskova seksuaalivähemmistön edustaja todennäköisesti joutuu muita useammin perustelemaan uskoaan. Näiden seikkojen vuoksi päätin valita tutkielmaani tutkittaviksi juuri seksuaalivähemmistöjen edustajat. Aikaisemmissa tutkimuksissa on todettu nuorten uskonnollisuuden heikentyvän. Vanhemmat sukupolvet pitävät uskontoa huomattavasti tärkeämpänä kuin nuoremmat sukupolvet. Tämän vuoksi rajasin tutkimuskohteeksi juuri nuoret seksuaalivähemmistöjen edustajat. 

Seksuaalivähemmistöjen uskonnollisuutta on tutkittu melko paljon entuudestaan. Näissä tutkimuksissa on usein ollut näkökulmana uskonnollisen identiteetin ja seksuaali-identiteetin välinen konflikti. Omalla tutkielmallani haluan tuoda aiheeseen hieman uutta näkökulmaa ja siten lisätä ymmärrystä seksuaalivähemmistöjen uskonnollisuudesta. Haluan myös tarjota seksuaalivähemmistöjen edustajille mahdollisuuden saada äänensä kuuluviin. 

Muun muassa amerikkalaisista enemmistö uskoo Jumalaan. Vaikka Suomessa Jumalaan uskovien määrä on viime vuosina laskenut, myös Suomessa merkittävä osa ihmisistä uskoo Jumalaan edelleen. Tämän vuoksi onkin perusteltua tutkia tarkemmin ihmisten jumaluskoa. Uskonnollisuus ja jumalusko tulevat todennäköisesti tulevaisuudessakin olemaan suosittuja aiheita tutkimuskentällä. Oma tutkielmani ei tule tarjoamaan vastauksia siihen, mikä uskontojen rooli tulee tulevaisuudessa olemaan. Ainoastaan aika näyttää, mikä tulee olemaan uskontojen kohtalo. Tutkielmani myötä toivon kuitenkin tarjoavani pienen kurkistuksen siihen, miten omaa uskoa voidaan perustella ja miten uskonnollisuus vaikuttaa yksilön elämässä.

Kuka kulkee rinnallasi elämäsi viimeisen matkan?

Kuva: Pixabay

Kirjoittaja: Stina Aaltolahti

Kun kuolema tulee kohdattavaksi 

”Olemme aloittaneet saattohoidon”, on lause, joka iski ihmisen kuolevaisuuden ilman varoitusta osaksi todellisuuttani neljä vuotta sitten. Isoäitini oli saanut muutama päivä aiemmin aivoverenvuodon. Isku tajuntaan oli äärimmäisen rikki repivä, sillä saattohoitopäätös oli tehty meitä, potilaan lähipiiriä kuulematta. Saattohoito on vakavasti sairaan ihmisen hoitoa tilanteessa, jossa taudin etenemiseen ei enää voida vaikuttaa, eikä parantavaa hoitoa enää anneta. Kokemus herätti itsessäni pakottavan tarpeen selvittää, mitä hyvä saattohoito on. 

Istuessani pienen terveyskeskuksen vuodeosaston aulakirjastossa, silmiini osui Juha Hännisen kirjoittama saattohoito-opas. Opas on tarkoitettu sekä potilaalle että hänen omaisilleen. Psyykkistä ja hengellistä tukea käsittelevässä luvussa mainitaan saattohoidon vapaaehtoisten merkitys tukiverkoston luomisessa. Oppaan sisällöt tuntuivat korulauseilta isoäitini tilanteessa, jossa hyvä perushoitokin tuntui olevan voimia vievän taistelun takana.

En varsinaisesti halunnut miettiä tilanteessa saattohoitoa, joka isoäitini kohdalla tarkoitti käytännössä ainoastaan nesteytyksen lopettamista. Korutonta, mutta totta. Toivottomalta tuntuvassa tilanteessa heräsi usein kysymyksiä siitä, minkälaista aika ennen kuolemaa on, ja kuka kohtaa kanssani kuoleman, oli kyse sitten omasta tai toisen kuolemasta. Samoja kysymyksiä miettii varmasti meistä jokainen, ainakin silloin, jos satumme muistamaan oman kuolevaisuutemme. 

Kuva: Stina Aaltolahti

Kokemuksista kohti tutkimusta 

Kun kuolema lopulta vieraili perheessäni, tuli siitä matkakumppani, joka on pysynyt rinnallani lupaa kysymättä. Koin tapahtumien jälkeen vahvaa tunnetta siitä, että minun on tehtävä graduni kuolemaan liittyen, sillä olin päässyt kokemusteni jälkeen tarpeeksi tasapainoon käsitelläkseni jälleen vakavaa aihetta. Kuolema päätti kuitenkin tulla uudelleen osaksi elämänkulkuani reilu vuosi sitten, kun isäni kuoli äkillisesti ja yllättäen sydänkohtaukseen. Aluksi kuolemantutkimuksen tekeminen tuntui tulevan aivan liian lähelle, mutta sen merkitys kasvoikin entisestään.  

Tunsin vahvaa halua päästä tekemään kokemuksen tutkimusta itselleni äärimmäisen merkityksellisestä aiheesta. Erityisesti mieleeni oli jäänyt saattohoito-oppaan sisällöt vapaaehtoisten roolista ja merkityksestä. Varmasti osittain perustuen sanontaan: ”Siitä puhe, mistä puute.” Minulla oli siis lähtökohtaisesti palava halu selvittää, mitä hyvä saattohoito voi parhaimmillaan olla potilaan ja läheisten kannalta, kun saattohoidossa toimii myös vapaaehtoisten joukko. Tutkimukseni tarkoitusta pohtiessani keskiöön nousi ennen kaikkea kysymys siitä, miten vapaaehtoiset merkityksellistävät saattohoitokokemuksiaan osana elämänkulkuaan. Tämä oli ensimmäinen keskeinen kysymys, jonka avulla lähdin rakentamaan omaa tutkimustani. 

Keskiössä saattohoidon vapaaehtoisten kokemukset 

Saattohoidon vapaaehtoistyön kehittämiseen panostetaan Suomessa tälläkin hetkellä. Kolmevuotinen SAAVA-hanke keskittyy saattohoidon vapaaehtoistoiminnan kehittämiseen kaikkialla Suomessa, ja sen tavoitteena on tuoda saattohoidon vapaaehtoistoiminta pysyväksi osaksi hyvää saattohoitoa. Saattohoidon vapaaehtoistyö on organisoitua ja palkatonta toimintaa, joka täydentää hyvää hoitoa, ja on osa ihmisen kokonaisvaltaista tukemista. Saattohoidon vapaaehtoistoimintaa ja vapaaehtoisten koulutusta järjestävät ja koordinoivat esimerkiksi säätiöiden ylläpitämät saattohoitokodit, syöpäjärjestöt, syöpäyhdistykset sekä seurakunnat ja saattohoitoa tarjoavat yksiköt. 

Saattohoidon vapaaehtoisiin liittyviä tutkimuksia löytyy muun muassa hoitotieteestä, mutta uskontotieteessä aiheeseen liittyvää tutkimusta on hyvin vähän. Aiemmat tutkimukset ovat uskontotieteessä keskittyneet esimerkiksi saattohoitopotilaan tai palkkatyötä tekevien kokemuksiin.

On tärkeää, että saattohoidon vapaaehtoisten kokemukset ja ääni tulevat kuuluviin, sillä heidän merkityksensä ja roolinsa osana kokonaisvaltaista hoitoa on tärkeä. Saattohoidon vapaaehtoiset ovat osaltaan toteuttamassa saattohoidon tavoitteita, jotka liittyvät sekä hyvään elämään että hyvään kuolemaan, kärsimysten lieventämiseen ja läheisten tukemiseen. Ennen kaikkea keskiössä on yhtä saattohoidon vapaaehtoista lainaten: ”Olla ihmisenä ihmiselle.”

Kuva: Pixabay

Maailmankaikkeus mielessä – Giordano Brunon muistitekniikka

Teksti: Heikki Kråkström

On helmikuinen aamu Roomassa vuonna 1600. Väkijoukko on kerääntynyt Campo ´de Fiorin aukealla seuraamaan, kun aasin selässä istuvaa pienikokoista miestä johdatetaan kohti aukean lounaiskulmaan koottua valtavaa roviota. Aiemmin, kun Rooman inkvisitio oli lukenut miehelle tuomionsa, hän oli vastannut uhkaavasti: ”Saatatte pelätä enemmän tämän tuomion langettamista, kuin minä sen hyväksymistä.”

Teloitustaan kohti kulkeva inkvisition harhaoppisena tuomitsema mies oli pienestä italialaisesta Nolan kylästä kotoisin oleva Giordano Bruno. Bruno oli entinen dominikaaninen munkki, filosofi, runoilija ja kosmologi, joka oli erityisen tunnettu ilmiömäisestä muististaan. Hän uskoi, että maailmankaikkeus oli rakenteeltaan ääretön ja että tähdet olivat muita aurinkoja, joita kiersivät Maan kaltaiset planeetat.

Kosmologiset ajatuksensa Bruno oli muodostanut ilman minkäänlaisia havainnointivälineitä, kymmenen vuotta ennen kuin Galileo Galilei julkaisi ensimmäiset teleskoopilla tekemänsä havainnot Kuusta ja aurinkokunnan planeetoista. Ajatustensa kehittämiseen Bruno oli käyttänyt muistitekniikkaansa, jonka huhuttiin toimivan magian avulla.

Maaginen muisti

Bruno eli hyvin vaiherikkaan elämän, joka vei hänet ympäri Eurooppaa, aina Ranskasta Englantiin ja protestanttiseen Saksaan asti. Bruno luennoi lukuisissa eri yliopistoissa, opetti kehittämäänsä muistitekniikkaa Ranskan kuninkaalle ja esitteli nuorena munkkinoviisina paaville taitojaan lausumalla ulkomuistista psalmeja hepreaksi etu- ja takaperin.

Bruno kirjoitti lukuisia teoksia kosmologiasta, matematiikasta ja geometriasta sekä myös näytelmiä ja runoutta. Kaiken taustalla toimi kuitenkin aina Brunon muistitekniikka, hänen ajattelunsa väline. Bruno kirjoitti useita teoksia tekniikastaan, jotka yhtä lukuun ottamatta ovat selvinneet tähän päivään asti.

Kuvitusta Brunon teoksesta De Umbris Idearum (1582).

Brunon tekniikkaa ei siis ollut tarkoitettu pelkästään sanojen muistamiseen. Tekniikka pyrki kuvaamaan koko universumia, niin luonnollisen maailman ilmiöitä kuin niiden takana olevia filosofisia periaatteita. Juuri luonnon ja sen yhteyksien ymmärtäminen oli sitä, mitä Bruno ymmärsi magialla.

Tekniikassa ajatukset muodostettiin mielensisäisinä kuvina, joita sijoitettiin erilaisiin taustoihin, kuten rakennuksiin ja maisemiin. Tarkoituksena oli luoda kokonainen mielensisäinen maailma, jossa kaikki tieto oli koodattu siihen sijoitettuihin kuviin. Hieman kuten sähköisellä ruudulla olevan kuvakkeen takaa aukeaa tietoa tai ohjelma.

Kuvan sisältämä tieto ei varsinaisesti ollut sanasta sanaan olevaa tietokirjatietoa vaan tärkeämpää oli asian ymmärtäminen. Eli esimerkiksi Akilleen kuva saattoi sisältää ymmärryksen siitä, mitä rohkeus on. Olennaista oli myös, että kuvat olivat vaikuttavia ja tunteita herättäviä. Tällä tavoin itse kuvat ja niiden sisältämä tieto oli helpompi muistaa.

Mielensisäisten kuvien löytämisen ja järjestelemisen helpottamiseksi Bruno käytti erilaisia menetelmiä. Esimerkiksi tähtikuvioita voitiin käyttää eräänlaisina hakemistoina, joiden taakse voitiin koota saman aihealueen tietoa. Muistipyörät olivat myös tärkeä osa tekniikkaa. Pyörässä oli 30 kirjainta, jotka voitiin yhdistää haluttuihin kuviin. Asettamalla useita pyöriä sisäkkäin voitiin luoda yhdistelmiä useiden eri kuvien välille, tutkia niiden välisiä yhteyksiä ja näin muodostaa uutta ymmärrystä. Monet tekniikan visuaaliset aiheet voivat nykynäkökulmasta tuntua hankalilta ja omituisilta, mutta 1500-luvun oppineille ne olivat yhtä tuttua kuvastoa kuin Marvelin supersankarit ovat nykyään.

Brunon tekniikka oli hänen filosofiansa ja ajattelunsa pohjalla. Äärettömän maailmankaikkeuden tutkiminen vaati menetelmän, joka pystyi käsittelemään maailmaa kaikessa monimuotoisuudessaan

Taipumaton marttyyri

Kumouksellisten kosmologisten ajatustensa ja erikoisen tekniikkansa lisäksi Bruno oli omaksunut paljon teologisia vaikutteita katolisen maailman ulkopuolelta. Brunon protestanttisilta kalskahtavat ajatukset yhdistettynä hänen kumartelemattomaan luonteeseensa olivat lopulta sekoitus, joka 1500-luvun katolisessa maailmassa oli liikaa auktoriteetistaan epätoivoisesti kiinni pitävälle kirkolle.

Koska Bruno ei suostunut perääntymään näkemyksissään, inkvisitio päätyi tuomitsemaan hänet harhaoppisena kuolemaan. Kaikki hänen kirjoituksensa joutuivat kiellettyjen teosten listalle. Nykyään Brunon patsas Campo ´de Fiorilla katsoo uhmakkaasti kohti Vatikaania, joka yhä 400 vuotta myöhemmin pysyy inkvisition langettaman tuomion takana.

Brunon patsas Rooman Campo ´de Fiorilla. Kuva: Sergio D’Afflitto
« Older posts Newer posts »