Page 5 of 7

Opetusharjoittelu + koronakriisi = mahdoton yhtälö?

23 tammikuun, 2022 / sajara1 / 0 Comments

Teksti: Sanni Rajala

Monen mieliin on varmasti jäänyt maaliskuussa 2020 hallituksen pitämä tiedotustilaisuus, jonka myötä muun muassa koulut siirtyivät etäopetukseen, ihmisiä kehotettiin pysymään kotona ja siirtymään etätöihin, kirjastot ja kuntosalit suljettiin sekä ihmisten kokoontumisia rajoitettiin. Suomesta tai ylipäätään maailmalta on varmasti vaikeaa, ellei mahdotonta, löytää ihmistä, jonka elämään korona-aika ei olisi jotenkin vaikuttanut. Koronaviruksen levitessä pitkin maailmaa monien ajatuksena varmaankin oli, että koronan ja siihen liittyvien rajoitusten kanssa elettäisiin muutama viikko tai korkeintaan muutama kuukausi – todennäköisesti harva osasi olettaa, että edelleen, kaksi vuotta myöhemmin koronavirus aiheuttaa yhä sairastumisia, kuolemia ja rajoituksia.

https://pixabay.com/fi/illustrations/koulutus-verkko--oppiminen-kuvaketta-5600987/ — Kuva: pixabay.com

Keväällä 2020 etäopetukseen siirryttäessä tein itse kandidaatintutkintoani loppuun. Etäopetus ja yliopiston tilojen sulkeminen vaikutti jo silloin opiskeluihini, mutta enemmän koronakriisin vaikutus konkretisoitui tehdessäni opettajan pedagogisia opintoja lukuvuonna 2020–2021. Kyseisenä lukuvuotena kaikki yliopiston antama opetus oli etänä muutamaa alkusyksyn pihalla tapahtunutta tapaamista lukuun ottamatta. Opetusharjoittelut pyrittiin pitämään paikan päällä Turun normaalikoulussa, mutta heikentynyt koronatilanne ajoi meitä edelleen välillä etäopetukseen ja -opiskeluun. Kuvaavaa onkin, että itse pidin lähes puolet harjoitustunneistani etänä Zoomin välityksellä. Omien oppituntien lisäksi harjoitteluun kuuluu muun muassa muiden pitämien oppituntien seuraamista. Yhteensä seurasin harjoittelujeni aikana noin 60 oppituntia, joista paikan päällä normaalikoulussa seurasin vain alle kymmentä. Oliko etäopetukseen siirtyminen vain negatiivinen asia, vai voiko etäopetustaidoista olla hyötyä tulevaisuudessa? Millaisia opettajia meistä valmistuu poikkeuksellisten harjoitteluvuosien myötä? Miten etäopetus vaikuttaa erityisesti katsomusaineiden opettamiseen?

Tutkimusaiheena katsomusaineiden opettaminen opetusharjoittelussa korona-aikana

Nämä omat kokemukseni opetusharjoittelusta korona-aikana ja niistä nousseet kysymykset ohjasivat minua myös graduaiheeni pariin. Jo aikaisemmin minulle oli selvää, että tulevaisuuden opettajan ammattini vuoksi haluaisin, että graduaiheeni liittyisi jotenkin katsomusaineisiin ja/tai opettamiseen, mutta aiheeni rajaus selkeytyi vasta omien kokemusteni myötä. Gradussani aion tutkia katsomusaineiden, tässä tapauksessa evankelisluterilaisen uskonnon ja elämänkatsomustiedon, opettamista opetusharjoittelussa koronakriisin aikana uskonnon opetusharjoittelijoiden näkökulmasta. Tarkastelen sitä, miten opetusharjoittelijat eli ”auskut” kuvaavat ja arvioivat koronan vaikutuksia katsomusaineiden opettamiseen opetusharjoittelussa sekä sitä, millaisiksi opetusharjoittelunsa poikkeusaikana suorittaneet kokevat omat valmiutensa toimia opettajina. Lisäksi minua kiinnostaa, eroavatko eri lukuvuosina harjoittelunsa suorittaneiden opetusharjoittelijoiden kokemukset toisistaan – lukuvuoden 2019–2020 auskuille etäopetustilanne tuli eteen nopeasti ja yllättäen, kun taas lukuvuoden 2020–2021 auskuille etäopiskelu oli jo tutumpaa ja etäopetukseen siirtymisen riski oli tiedossa jo lukuvuoden alussa.

Verkossa, Opettaja, Tietokone, Elearning, Skype — Kuva: pixabay.com

Vaikka katsomusaineiden opetus ja etäopetus ovat olleet suhteellisen suosittuja tutkimusaiheita, ei niitä tietääkseni ole vielä tutkittu yhdessä, varsinkaan opetusharjoittelijoiden näkökulmasta.

Tutkimustani varten kerään kirjoitelmia sekä lukuvuoden 2019–2020 että lukuvuoden 2020–2021 uskonnon opetusharjoittelijoilta Turun yliopistosta. Toki on edelleen mahdollista, että aineistoni laajenisi myös tällä hetkellä opetusharjoittelujaan suorittaviin opetusharjoittelijoihin, mutta peruskoulut ja lukiot ovat ainakin vielä saaneet yleisesti olla lähiopetuksessa. Näiden kirjoitelmien ja tutkimukseni myötä tiedämme toivottavasti enemmän katsomusaineiden (etä)opetuksesta opetusharjoittelussa opetusharjoittelijoiden näkökulmasta ja sekä siitä, miten etäopetus vaikutti opetusharjoitteluun eri lukuvuosina. Graduni tuloksia ei voida yleistää koskemaan kaikkea opetusta tai edes kaikkea katsomusaineiden opetusta korona-aikana, mutta sen myötä saamme kuitenkin pienen katsauksen siihen, miten korona-aika näyttäytyi Turun yliopiston uskonnon auskujen opetusharjoitteluissa.

Papitko feministejä? Lämmön, lempeyden ja saarnaajaan ristiaallokossa

6 tammikuun, 2022 / mjkarh / 0 Comments

Teksti: Miska Karhu

Papit koetaan usein vain liturgian toteuttajina tai saarnaajina. Kuva: Miska Karhu

Vihkijä, kastaja, paimentaja, saarnaaja… Tällaisia ajatuksia pappeus herättää ihmisissä. Harvemmin pappeja ajatellaan tuntevina ja kokevina kanssavertaisina, jotka voisivat ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin. Siksi feminismi ei useinkaan tule ihmisillä ensimmäisenä mieleen, kun puhutaan papeista.

Voivatko papit olla feministejä? Miten he toteuttavat feminismiä työssään? Tällaisia kysymyksiä ryhdyin pohtimaan, kun aloitin gradun tekemisen. Minua kiehtoi se virallisuuden ja jäykkyyden sekä lempeyden ja lämmön vaihtelu pappeudessa ja sen herättämissä mielikuvissa. Toisaalta pappeja on usein ajateltu kovaäänisinä saarnaajina, jotka pelottelevat synnillä, mutta toisaalta yhä useampi pappi yrittää olla lämminhenkinen ja helposti lähestyttävä, kansanihminen.

Feminismi osana kristinuskoa

*Feminismi on monitahoinen liike, jonka tarkoituksena on parantaa naisten ja vähemmistöjen asemaa.* Kuva: Miska Karhu

Harva tietää, että on olemassa kokonainen feministisen teologian haara, joka on keskittynyt naisten ja vähemmistöjen aseman parantamiseen. Feministiteologia toimii kahdessa eri tasossa: toisaalta termillä voidaan tarkoittaa akateemista tutkimusta, toisaalta aktivismia ja ruohonjuuritason toimintaa.

Feministisen teologian ydin on tuoda naisten ja vähemmistöjen sanomaa kirkkoon. Tähän on olemassa useita eri keinoja. Jotkut haluavat nostaa esille Raamatussa olevia naisia, jotka ovat jääneet miesten varjoon vuosisadoiksi. Kuinka moni tietää, että apostoli Paavalin kanssa työskenteli naisia siinä missä miehiäkin?

Toiset luottavat kuvittelun voimaan. He pyrkivät näyttämään sen, miten mieskeskeinen näkökulma on vaikuttanut perustavanlaatuisesti kristinuskon puhetapoihin. Minkälainen kristinusko olisi, jos Jumalaa puhuteltaisiin Äitinä?

Pieni osa feministiteologeista katsoo, että Raamattu on täysin miesten luoma, eikä sitä voida käyttää nykyisessä kristinuskossa. Osa on jopa hylännyt Raamatun ja etsii toisenlaisia tapoja toteuttaa kristinuskoa.

Loppujen lopuksi kukaan ei tiedä, minkälaisia erilaisia tapoja on feminismin toteuttamiseen Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Yllä mainitut esimerkit olen poiminut kansainvälisistä feministiteologian liikkeistä. Kukaan ei siis ole tutkinut sitä, miten juuri Suomessa papit toteuttavat feminismiään – ja tähän minun graduni on tekemässä muutosta.

Kirkon uudelleenbrändäys kohti tavan ihmistä

Haluaisin gradullani olla mukana keskustelussa siitä, missä menevät pappeuden ja kristinuskon rajat. Näitä rajoja on koeteltu aivan hiljattain. Yksi esimerkki tästä on Ylen tuottama sarja Papisto. Se leikittelee juuri tällä konservatiivisuuden ja liberaalisuuden välimaastolla. Dokumenttisarja antaa kameran neljälle erilaiselle papille, jotka kuvaavat omaa elämäänsä ja työtään Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Sen mainostetaan romuttavan mielikuviamme pappeudesta.

Niin feminististen pappien kuin Ylen Papisto-sarjan voi nähdä uudenlaisen, lämpimämmän pappeuden keulakuvina. Evankelis-luterilainen kirkko ei halua enää näyttäytyä jäykkänä saarnaajana, vaan se on ottanut askeleita kohti “tavallista” ihmistä. Tätä kai voisi kutsua jo jonkinlaiseksi uudelleenbrändäykseksi.

Kirjoittaja on uskontotieteen maisterivaiheen opiskelija sekä utelias kirkon maallikkojäsen.

Ohjelmoi aivosi uudelleen ja tunne olosi hyväksi aina

11 helmikuun, 2021 / maantap / 0 Comments

Tietokoneet ja internet ovat nykyajan teknologiat, jotka vaikuttavat merkittävästi ihmisten elämissä. Niiden avulla tapahtuu suuri osa tiedonvälityksestä. Tässä ajassa on olemassa valtavat määrät informaatiota, kuten käsityksiä, ymmärryksiä, ehdotelmia, ohjeita ja sääntöjä. Todellisuutemme on muuttunut enemmän virtuaaliseksi ja sitä hallitaan ja muokataan matemaattisilla kaavoilla. Miten tämän kaltainen tilanne vaikuttaa uskontoon ja uskonnollisuuteen? Tämä oli kysymys, joka askarrutti mieltäni, kun aloitin pro gradu -tutkielmani tekemistä.

Mitä haluaisit kuunnella tänään?

Muistan, kuinka jouduin YouTuben nielaisemaksi vuosia sitten. Tämä videopalvelusivusto kehittyi yhdeksi merkittävimmistä tiedonvälityskanavista askel askeleelta kuin varkain. YouTuben alkuaikojen merkityksettömät hupivideot saivat rinnalleen montaa muunlaista materiaalia, kuten musiikkikappaleita, tavallisten ihmisten omia tekemiä videoita aiheesta kuin aiheesta ja isojen mediatoimijoiden materiaaleja, kuten uutisia, elokuvia ja televisiosarjoja. Lisäksi jossain vaiheessa YouTubeen alkoi ilmestyä huomattavissa määrin podcastien kaltaista materiaalia. Yleinen käsitys podcasteista on, että ne ovat useita minuutteja kestäviä keskusteluita tai kerrontoja jostakin aiheesta ja niitä enemmänkin kuunnellaan, kuin katsotaan. Eräällä kertaa YouTube-sivustoa käyttäessäni sivusto ehdotti minulle näitä podcastien tyylisiä videoita ja ne vaikuttivat mielenkiintoisilta, mutta niiden pituus tuntui liialliselta. Monet näistä mielenkiintoisista videoista kestivät useita tunteja. Katsomisen sijasta aloin kuunnella näitä videoita samalla kun hoidin tiettyjä arkirutiineja ja se toimi hyvin.

Vuosien kuluessa elämä muuttuu ja sitä myötä asiat, joihin haluaa keskittymisensä kohdentaa. Jossakin vaiheessa aloin opiskelemaan uskontotiedettä yliopistossa. Tämä asia vaikutti merkittävästi siihen, että aloin kuunnella uskonnollisuuteen liittyviä aiheita podcasteissa. Sitten eräänä päivänä yliopistossa tehtäväksi tuli pro gradu -tutkielman tekeminen. Päätin, että teen tutkimukseni kuuntelemistani podcasteista, jotka olivat liittyneet uskonnollisuuteen. Mieleeni olivat jääneet uushenkisiä käsityksiä esitelleet podcastit.

Kuinka avata mielen täysi potentiaali ja saada kaikki mahdolliseksi? Katso tämä joka päivä!

Kiinnitin huomiota graduaihetta pohtiessani podcasteihin, joissa oli ollut mitä villimpiä selityksiä terveyden ja sairauksien parantamisista, ajatuksen voiman kyvystä muuttaa asioita ja miten monet yliluonnolliseksi luokiteltavat asiat toimivat. Olin tutustunut näihin podcasteihin YouTuben kautta ja ne olivat saaneet valtavat määrät katselemiskertoja: osaa videoista oli katseltu/kuunneltu miljoonia kertoja. Näiden podcastien aiheena oli siis uushenkisyyden piiriin kuuluvia asioita, joita joku guru-tyylinen henkilö oli selittämässä. Kiinnostuin, että mitä uushenkisyydessä tuttuja oppeja näissä podcasteissa valtaville yleisömäärille oikein selitetään. Lisäksi pro gradu -tutkielmani edetessä, halusin tutkia myös, että miten näitä asioita selitetään.

Ydinviesti näissä podcasteissa tuntui olevan, että yksilö itse määrittää millainen hänen elämänsä on. Menestys ja epäonnistuminen, asioiden saavuttaminen ja menettäminen sekä onnellisuus ja onnettomuus ovat täysin yksilön omia valintoja. Toistuvia näkemyksiä olivat, että on mahdollista parantaa syöpä mystisillä harjoitteilla, kuten meditaatiolla; emme oikeastaan ole olemassa ruumiissamme, vaan jossakin korkeammassa ulottuvuudessa, josta ruumiimme antennin tavoin ottaa signaaleja vastaan sekä materialistinen käsitys maailmasta on paha asia. Nämä podcastit edustivat amerikkalaistyylistä menestysopastusta, jossa pyritään hyviin tuloksiin itse sekä monet kulttuurilliset yksiköt voidaan sulatusuunimaisesti yhdistää joksikin uudeksi yhdeksi, esim. maailman monet valtauskonnot voidaan yhdistää vain yhtä näkemystä edustavaksi. Nämä podcastit esittivät näitä uushenkisiä aiheita hyvin positiivisessa valossa, melkeinpä tarkoituksenaan toimia aiheiden levittäjänä tai myyjänä. Ja uskoisin niiden onnistuneen siinä hyvin, sillä niitä on melko miellyttävää kuunnella.

Punaisen kolmion palvontaa vai varteenotettava opinahjo?

9 helmikuun, 2021 / tituma / 0 Comments

Suvi Virtanen

”Ovatko steinerkoulujen opettajat käyneet päivääkään opettajankoulutusta?” ”Mitä on eurytmia ja ketä se hyödyttää?” ”Onko teillä samanlaiset ylioppilaskokeet kuin muissakin kouluissa?” ”Miksi naapurin lapsi on opetettu kuvaamataidossa piirtämään pentagrammeja ja punaisia kolmioita?” ”Rukoiletteko oppitunnin alussa ja palvotte välituntisin Rudolf Steinerin kuvaa?”

Koska steinerkouluissa opetuksen yhtenä ohjenuorana käytettävä steinerpedagogiikka perustuu Rudolf Steinerin ajatteluun, antroposofiaan, on sillä varmasti tietynlainen kalske ihmisten ja instituutioiden keskuudessa, jotka eivät esimerkiksi ole olleet steinerkoulussa tai eivät siitä juuri tiedä.

Monilla ihmisillä on paljon erilaisia mielikuvia ja jopa täysin väärää tietoa liittyen steinerkouluihin, joita kuitenkin nykyään ympäri maailmaa on jo yli 1000, Suomessakin yli 20. Steinerpedagogiikka muiden vaihtoehtopedagogiikkojen ohella on siis suosiotaan kasvattava ja ihmisiä kiinnostava aihe. Se on myös herättänyt kiinnostusta sen sovellutuksista kunnalliseen koululaitokseen.

Vaihtoehtopedagogiikasta ei kuitenkaan ole tehty juuri tutkimusta, minkä takia tämänkin pro gradu- tutkielman aihe on myös mielenkiintoinen. Vaihtoehtopedagogiikat, kuten myös steinerpedagogiikka, perustuvat pohjimmiltaan 1700-luvulla vaikuttaneen valistusfilosofi Jean-Jacques Rousseaun ajatuksiin lapsikeskeisestä kasvatuksesta, jossa kasvatuksen tulisi alkaa lapsesta ja luonnosta ennemmin kuin aikuisesta ja yhteiskunnasta. Ylipäätään vaihtoehtopedagogiikassa usein korostetaan toiminnallisuutta, luonnonmukaisuutta, opetuksen eläväisyyttä ja lapsen kasvamista omaksi persoonalliseksi itsekseen.

Kasvava kiinnostus

Kuitenkin Steinerin ajatuksiin pohjautuvat steinerpedagogiikka on herättänyt ihmisissä myös uutta kiinnostusta. Antroposofia voidaan lukea länsimaisen esoterian piiriin, josta on viime vuosina tehty paljon tutkimusta, sekä vuonna 2020 ilmestynyt Tiina Mahlamäen ja Nina Kokkisen toimittama kokoomateos Moderni esoteerisuus ja okkultismi Suomessa. Ilmiö kiinnostaa monia lukijoita ja kokijoita.

Omassa gradututkielmassani aion selvittää, millaisia käsityksiä ja näkemyksiä liittyen steinerkouluihin ja siellä opettajana toimimiseen steinerkoulujen luokan- ja aineenopettajat kohtaavat. Toteutan tutkimusaineiston keräämisen opettajien haastatteluilla, jotta saisin muodostettua ilmiöstä yksityiskohtaista kuvaa. Pyrin selvittämään, millaisia erilaisia käsityksiä opettajat ovat työhönsä liittyen kohdanneet, miten he ovat näihin reagoineet, ja onko erilaisilla käsityksillä ja näkemyksillä vaikutusta opettajien ammatti-identiteettiin. Olennaista tutkielmassani ovat juuri opettajien omat kokemukset; haluan selvittää, miltä niin sanotusti ulkopuolelta tulevat erilaiset näkemykset opettajista tuntuvat.

Oma kiinnostukseni tutkimusaiheeseen virisi oman steinerkoulutaustani perusteella. Olen käynyt ala- ja yläasteen sekä lukion Turun Steinerkoulussa, ja pidin sitä paikkaa ja ilmapiiriä itselleni sopivana. Kuitenkin olen nähnyt, että kokemukset steinerkouluista (niin oppilaiden, vanhempien, ulkopuolisten kuin jopa opettajien keskuudessa) tuppaavat jakaantumaan eri ryhmiin; positiivisiin, negatiivisiin ja neutraaleihin. Tutkielmassani haluaisin tutustua ilmiöön syvemmin juuri opettajien näkökulmasta, sillä opiskelen itsekin opettajaksi. Muistan myös omilta kouluajoiltani oppilaiden ja opettajien yhdessä käymät keskustelut, joissa kummastelimme ihmisten eriskummallisia näkemyksiä koulustamme.

Ristiretkitarinoita tutkimassa

9 helmikuun, 2021 / tituma / 0 Comments

Kuvitus Antiokian taistelusta (lähde: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Krizaci_neverici.jpg)

Sanni Lilja

Historiallisia ristiretkiä ajatellessa voi mieleen nousta kuva ryhdikkäästä joukosta vaaleaan asuun pukeutuneita kristittyjä vastassaan aseistautunut ja tummanpuhuva vihollisarmeija. Mielikuva on yleinen niin kuvataiteessa, kirjallisissa kertomuksissa, kuin tiettyyn pisteeseen asti virallisessa historiankirjoituksessakin ristiretkiä käsitellessä. Asetelma on kuitenkin enemmän tai vähemmän tarkoituksella tuotettu, ja sen tuottaminen on alkanut jo kyseisenä aikakautena värikkäiden sotatarinoiden muodossa

Ristiretkistä

Ristiretket olivat keskiajan loppupuolella suosittuja Jumalan nimessä tehtyjä sotaretkiä kristinuskon ja kristittyjen vihollisia vastaan. Sotimismuoto syntyi Euroopassa noin 1100-luvun ympärillä, ja tukevoittikin asemansa yhtenä uskonnonharjoituksen muotona seuraavan reilun sadan vuoden aikana. Sodan ollessa kirkon pään, eli Jumalan sijaisen, hyväksymä se todella toimikin kirjaimellisena uskonnonharjoituksena, ja kansalaiset pyhittivät osallistuessaan omia syntejään ja näin varmistivat pääsynsä taivaaseen.

Ristiretkien virallinen aikakausi sai alkunsa ensimmäisestä ristiretkestä, joka oli käynnissä 1095–1099, ja kyseisten vuosien aikana eri puolilta Eurooppaa lähteneet sotajoukot valloittivat itselleen alkuperäisen tavoitteensa, eli arabien vallassa olleen pyhän kaupungin Jerusalemin, sekä muutamia lisäalueita matkalla sinne. Kyseinen retki nähtiinkin tästä syystä suurena menestyksenä, mutta se kätki sisäänsä myös reilusti menetyksiä, vastoinkäymisiä ja kuolemaa niin itse ristiretkeilijöille, heidän vastajoukoilleen kuin sivullisillekin.

Ristiretkikertomuksista

Ensimmäisen ristiretken ajalta on säilynyt kertomuksia, joissa ristiretkelle itse osallistuneet ja siitä toisen käden kautta kuulleet kertovat kokemistaan ja kuulemistaan asioista retkeen liittyen. Kertomukset ovat hyvin latautuneesti ja värikkäästi kirjoitettu, ja niissä pröystäillään väkivallalla, ylistetään oman puolen joukkoja sekä halveksutaan ja väheksytään vastapuolta. Kertomuksien sisällön lisäksi niissä erityisen kiinnostavaa on se, miksi ne on kirjoitettu niin kuin ne on kirjoitettu. Esimerkiksi se, miten ja millaisilla ilmauksilla ja sanoilla asioista ja henkilöistä puhutaan, kertoo paljon niiden takana piilevistä asenteista. Näin on mahdollista päästä käsiksi siihen, millaisia suhtautumisia ja mielikuvia ristiretkeä ja sille osallistuneita kohtaan kyseisellä ajalla oli.

Ristiretkikertomuksista voidaankin siis tutkia niiden retoriikkaa eli sitä, millaisia mielikuvia teksteissä rakentuu ristiretkestä ja sen eri osajoukoista. Yksinkertaisimmillaan kiinnitetään huomiota siihen, millä sanoilla eri asioihin viitataan, sillä esimerkiksi jo vastustajalla ja vihollisella on sanoina erilainen lataus. Lisäksi taustoituksella selvitetään enemmän vaikkapa ajan kirjoitustyylistä, joka itse tapahtumien ja vallitsevien asenteiden lisäksi vaikutti myös paljon siihen, millä tavoin asioita kirjattiin ylös. Keskiajan kirjoituksessa yleistä oli eräänlainen pröystäilevyys ja tarinamaisuus, jolla haluttiin korostaa tarinoiden konkreettisten tapahtumien sijasta niistä saatavia opetuksia tai elämänohjeita. Tämän takia pienet yksityiskohdat kuten päivämäärät tai lukumäärät eivät olleetkaan niin olennaisia tai välttämättä edes oikeita, vaan katse suunnattiin suurempaan kuvaan.

Historia ja nykypäivä

Ristiretket oman aikansa kuplassa toimivat hyveellisenä ja oikeutettuna puhdistuksena, mikä nykyajasta katsottuna saattaa näyttäytyä absurdina. Kärjistetyn ristiretkiaatteenkin taakse piiloutuu tuttuja inhimillisiä tunteita ja tavoitteita omaan kontekstiinsa puettuina. Ilmiö siis kytkeytyy osaksi laajempaa kokonaisuutta, ja tämän takia sen ymmärtäminen vaatii sen ja sitä ympäröivän maailman syvempää tutkimista. Samanlaisia ajatus- ja oikeutusmalleja on myös nähtävissä maailmassa tänäkin päivänä, joten aiheen ymmärtämisestä saamme samalla eväitä myös tulevaan.

Tattarisuon noitien magia

9 helmikuun, 2021 / tituma / 1 Comment

Tattarisuon ensimmäinen löytö 1930. Kuvaaja: Pietinen. Lähde: Museovirasto

Toni Brander

Tutkin valmisteilla olevassani pro gradu -tutkielmassa 1930-luvulla Helsingissä vaikuttanutta noitapiiriä.

Vuonna 1931 Helsingin Malmin kaupunginosassa sijaitsevasta Tattarisuon lähteestä löydettiin lukuisien vainajien ruumiinosia. Poliisitutkimusten edetessä selvisi, että irti leikatut ruumiinosat olivat peräisin Malmin linjahaudoista, joihin haudattiin Helsingin vähävaraisia. Lähteen ruumislöydöt ja linjahaudoilla tapahtuneet silpomiset tultiin tuntemaan päivälehtien sivustoilla ”Tattarisuon mysteerinä”.

Media nosti syytettyjen penkille vuorotellen niin vapaamuurareita, Ruusu-Risti -järjestön, Malmin alueen mustalaisväestöä, lääketieteen opiskelijoita, Harjun ruumishuoneen työntekijän, kierteleviä poppamiehiä, kuin myös erään helsinkiläisen makkaratehtailijan. Näistä epäillyistä vahvimman jäi elämään vapaamuurareihin ja ”knallipäisten herrasmiesten” salaseuroihin liitetyt teoriat, jotka ovat tänä päivänä jo osa vapaamuurareita koskevaa folklorea.

Sensaationhakuisen päivälehdistön suureksi pettymykseksi kävi ilmi, että hautarauhaa Malmilla oli rikkonut taikauskoisissa tarkoitusperissä toiminut helsinkiläisestä rahvaasta koostunut noitakultti, eivätkä kansainvälisten ja elitististen salaseurojen arvovaltaiset herrasmiehet.

Kansanomaista rituaalimagiaa ja ruumissinettejä

Helsingin tuomiokunta tuomitsi Malmin ruumiinsilpomistapauksesta ajomiehenä Helsingin Kalliossa työskennelleen Vilho Kallion ja tämän johtaman noitapiirin. Myös Poppa- ja Noita-Kallio nimillä tunnetun kansanparantajan noitakulttiin kuului ”Maailman Herraksi” ja Perkeleeksi julistautunut satamatyöntekijä Ville Saari, Hilma Sundberg, siivoojana työskennellyt Hilda Friman, ompelijatar Ida Maria Widen, sekä hänen avioton poikansa Johan Ilmari Hedman.

Noitapiirin monimutkaisilta vaikuttaneet maagiset rituaalit syntyivät, kun Noita-Kalliolta selvännäön taidon oppinut Widen alkoi kanavoimaan näkyjä henkimaailmasta. Vilho Kallio yhdisti Widenin saamia näkyjä omaan tietoonsa magiasta ja noituudesta. Noitapiirin johdattavana voimana toimi Kallion omistama loitsukirja, ”Mooseksen 6. ja 7. kirja”, joka tunnettiin kansan keskuudessa paremmin ”Mustana Raamattuna”. Noita-Kallion johdolla köyhät hengentieteilijät loivat rituaalejaan yhdistämällä Mustan Raamatun loitsuja Widenin saamiin käskyihin henkimaailmasta.

Tattarisuon noidat. Syksyllä 2020 ottamani valokuva rikospoliisin asiakirjoista Kansallisarkistossa.

Mooseksen 6. ja 7. kirja on yksi tunnetuimmista kansanomaisista grimoireista eli loitsukirjoista, jota on käytetty aina Yhdysvaltojen mustan väestön keskuudessa harjoitetun voodoon parista eurooppalaisen rahvaan harjoittamiin maagisiin rituaaleihin. Teos sisältää hepreankielisiä maagisia sinettejä, juutalaisesta mystiikasta ammennettuja käytäntöjä ja reseptejä, sekä maagisia psalmeja.

Mustan Raamatun sinetit yhdistyivät Tattarisuon noitapiirin mytologiassa Widenin näkyihin irti leikatuista ruumiinosista. Laskemalla ”ruumissinettejä” Tattarisuon lähteeseen noitapiiri uskoi saavuttavansa maagisia päämääriään. Rituaalien taustalla oli lukuisia niin henkilökohtaisia, kuin myös sosiaalisia ja poliittisia syitä. Heidän päämäärinään oli löytää aarre Tattarisuon lähteestä, ratkaista Widenin entisen puolison kiistanalainen perintöasia, estää Lapuan liikkeen eteneminen Helsinkiin, sekä käydä okkultistista sotaa teosofeja ja vapaamuurareita vastaan.

On helppo nähdä, miksi Musta Raamattu puhutteli Kallion köyhiä noitia, sillä se sisältää mm. kuvauksen ”Jupiterin kuudennesta taulusta”, jonka kerrotaan auttavan kaikissa käräjäasioissa. Tämän on varmasti puhutellut Wideniä ja Noita-Kalliota, jotka ovat magiansa avulla pyrkineet voittamaan oikeustaistelun noitapiiriä koskevassa perintöjupakassa. Tutkimukseni yhtenä päämääränä onkin selvittää, miten noitapiirin harjoittama magia heijastuu laajempaan kansanomaisen magian harjoittamisen kontekstiin.

Disinformaatiota ja maagisia rituaaleja – Noitapiirin okkulttinen sota vapaamuurareita vastaan

Tutkimukseni toisena päämääränä on selvittää, minkälaisia tarkoitusperiä varten Tattarisuon noitapiiri teki maagisia rituaalejaan. Syytetyt kertoivat poliisikuulustelujen aikana, että yksi syy rituaalien taustalla oli vapaamuurareiden ja teosofien vastustaminen. Noitapiirin mukaan nämä tahot edustivat pahaa ja vahingollista hengentiedettä, ja he pyrkivätkin käyttämään kyseisten järjestöjen maagisia rituaaleja heitä itseään vastaan. Helsingin tuomiokunnan ja rikospoliisin asiakirjat eivät tarkemmin paljasta, miksi noidat kokivat nämä hengentieteelliset seurat uhkina.

Vapaamuurareihin kohdistunut viha kumpusi luultavasti suomalaisen kansanperinteen tarinoista, joissa järjestön jäsenet kuvailtiin usein sydämettömiksi porvareiksi, jotka riistivät köyhiä itse Saatanalta saaduilla maagisilla voimillaan.

Noitien okkulttinen sota ei kuitenkaan rajoittunut vain hämärän jälkeen salassa tehtyihin rituaaleihin, vaan he hyödynsivät okkulttisessa taistelussaan myös disinformaation levittämistä. Vapaamuurareita kohtaan kohdistuneet epäilyt saivat nimittäin alkunsa, kun kotimaisen äärioikeiston äänekkäin lipunkantaja everstiluutnantti Paavo Susitaival lähetti kirjelmän oikeuskanslerille, jossa hän syytti sisäasiainministeri von Bornin peitelleen vapaamuurareiden osuutta Tattarisuon ruumislöytöihin.

Susitaipaleen todisteina olivat kaksi asiakirjaa, joista toinen oli noitapiirin selvännäkijän Ida Widenin antama lausunto, jossa hän kertoi suomalaisten poliitikkojen vapaamuurarikytköksistä, sekä vapaamuurareiden harjoittamista rituaaleista, joissa käytettiin ruumiinosia. Widen onnistui väärällä valallaan nostamaan vapaamuurarit päivälehtien epäiltyjen listalle ja samalla kääntämään huomion pois noitapiirin omasta toiminnasta. Noitapiirin levittämällä disinformaatiolla oli kauaskantoisia seurauksia, sillä Tattarisuon tapaus varjosti arvovaltaisen herrakerhon mainetta useiden vuosikymmenien ajan.

Takaisin luontoon

9 helmikuun, 2021 / tituma / 0 Comments

Luontosuhde on ajankohtainen puheenaihe. Ympäristöongelmat osoittavat, että ihmiskunnan luontosuhde on vääristynyt. Ympäristötietoisuus laajenee vuosi vuodelta, mutta muutokset ovat hitaita. Tämä on johtanut monenlaisiin reaktioihin ja ympäristöaktivismin muotoihin. Mielenosoitukset, kulutusvalinnat ja kansainväliset ilmastokokoukset ovat näkyviä ilmiöitä. Yksi ratkaisu on ollut elämäntapamuutos ja paluu luonnonläheisen elämäntavan pariin. Mikä saa ihmisen ylittämään ympäristöystävällisen ajattelun ja teon kuilun? Minkälainen on läheisen luontosuhteen maailmankatsomus?

Hyvä elämä

Esimoderni aikakausi oli maapallon kantokyvyn kannalta ihanteellista aikaa. Ei siis ole yllättävää, että monet hakevat inspiraatiota menneisyydestä elämän merkitystä sekä kestävyyden ja luonnollisuuden ehtoja pohtiessa. Perinteinen maaseudun omavaraistalous pyrkii toimimaan materiaalistisesti kestävällä tavalla, ja nykytiedon valossa voi parhaimmillaan rikastuttaa ympäristönsä biodiversiteettiä. Vastaavanlaiset elämäntavat kutsuvat yhä useampia. Maallemuutto-liike ei ole uusi ilmiö, vaikka tämän moderni ilmentymä onkin merkittävällä tavalla 1960-luvun vastakulttuurillisen liikehdinnän perua. Luonnon kaipuu, henkinen etsijyys ja yleinen tyytymättömyys valtakulttuuria kohtaan onkin monen elämäntapamuutoksen taustalla. Myös koronakevät herätti kiinnostusta omavaraisuutta ja maallemuuttoa kohtaan, mutta muuttovirta kaupunkeihin on edelleen voimakkaampi.

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen luonnonmukaisten omavaraistalouksien luontosuhteita ja elämäntapaa suomalaisessa kontekstissa. Tutkimukseni selvittää, minkälaisia merkityksiä tutkimuksen kohteena olevat henkilöt antavat luonnolle, minkälaisena ihminen koetaan osana luontoa, sekä minkälaisia henkisiä tai uskonnollisia ulottuvuuksia luontosuhteisiin ja elämäntapoihin liittyy. Lähtökohtana tutkimukselle on yleinen ympäristöhuoli ja uskomus siitä, että vastaavanlaiset elämäntavat ja -polut lisääntyvät tulevaisuudessa ympäristöön ja hyvinvointiin liittyvien huolien, asenteiden ja arvojen muuttuessa. Lähtökohta tutkimukselle on myös henkilökohtainen, sillä olen pitkään ollut kiinnostunut kestävistä, vaihtoehtoisista ratkaisuista ja elämäntavoista.

Maallemuutto ei välttämättä itsessään ole ympäristöteko, mikäli se esimerkiksi lisää merkittävällä tavalla yksityisautoilua. Ongelmat ovat syvemmällä yhteiskunnan rakenteissa, maailmankatsomuksissa, ehdollistumisissa. Monenlaisia ratkaisuja tarvitaan, myös kestävää kaupunkikulttuuria. Periaatteet ovat kuitenkin samat. Kestävää luontosuhdetta kunnioittavat periaatteet ovat sovellettavissa kaikkiin ympäristöihin. Kompromissit ovat kuitenkin välttämättömiä.

Ihminen ja luonto

Ympäristöongelmien taustalla vaikuttaa ihmiskeskeinen maailmankuva. Tämän oireita ovat pitkään jatkunut ympäristön tuho ja luonnon välineellistetty arvo. Ihminen ja luonto, luonto ja kulttuuri, nähdään erillisinä kategorioina. Tämä siitä huolimatta, että maapallon ekosysteemi on riippuvuussuhteiden verkosto, olemme samojen luonnonlakien alaisia, ja yhdessä muodostamme maapallon biösfäärin. Luonto on kuitenkin monelle ensijsijaisesti paikka, johon mennään, jota katsotaan, jota käytetään. Vain harvat haluavat elää luonnon ehdoilla.

Suomalaiset tunnetaan luonnonläheisenä kansana. Suomalainen luontosuhde ilmenee varsinkin kesämökkikulttuurin sekä jokamiehenoikeuksien tarjoamien monien mahdollisuuksien kautta. Metsät, kansallispuistot ja erämaat ovat tehneet vaeltamisesta ja retkeilystä suositun harrastuksen. Näin ollen myös luontokokemuksien vaikutukset hyvinvointiin tunnetaan hyvin. Luonto rauhoittaa, antaa voimaa, parantaa vastustuskykyä, ja päiväkotilapsia kehoitetaan möyrimään metsämaassa.

Pyhä luonossa

Toisille luonto on pyhä. Itsessään arvokas. Luonto voi toimia symbolisena keskuksena, jonka kautta lähestytään erilaisia uskomuksia ja maailmankatsomuksia. Metsä voi olla paikka, jossa koetaan yhteenkuuluvuutta johonkin itseään suurempaan, jossa ymmärretään todellinen itsemme. Luontohenkisyys on inhimmillinen ominaisuus, sillä luonnossa ovat juuremme, ja sieltä löytyy vanhimmat uskomusjärjestelmämme. Merkittävää on myös se, että monet maailmanuskonnot, jotka omalta osaltaan ovat vaikuttaneet antroposentrisen maailmankuvan rakentumiseen, ovat ottaneet luontosuhteet ja kestävän kehityksen tavoitteet tarkastelun kohteeksi. Luontohenkisyyttä löytyy monenlaisesta kulttuurillisesta toiminnasta, kuten kirjallisuudesta, luontodokumenteista, populaarikulttuurista, sekä ympäristö- ja new age-liikkeestä. Nämä ilmiöt kertovat uskonnollisten ja luonnontieteellisten maailmankuvien symbioosista. Tämä kaikki puolestaan tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia uskontotieteelliselle tutkimukselle.

Vettä keuhkoissa ja tiiliskiviä vatsassa – sukellus graduprosessiini

9 helmikuun, 2021 / tituma / 0 Comments

Se sattui ihan sattumalta. Sinä keväisenä päivänä etsin jotain, ihan mitä tahansa, mikä auttaisi minua löytämään graduni aiheen. Tapaamiseen oli jäljellä enää vain tunteja. Inhottava tunne kasvoi vatsassa. Se oli stressin ja hiljaisen pakokauhun piinaava yhtälö. Olo oli kuin tiiliskiven nielleellä, mutta tästä tunteesta huolimatta eteenpäin oli mentävä. Selasin aikaisemmin tehtyjä tutkimuksia kiinnostavasta aihealueesta. Hätääntyvät ajatukset poukkoilivat mielessä: mitä jos en pysty tähän? Työnsin ahdistavan ajatuksen sivuun, ja jatkoin matkaa syvemmälle tutkimusten hämmentävään maailmaan. Paras olisi olla ajattelematta turhia, ja puskea eteenpäin. En muista mitä tutkimuksia kahlasin läpi. En edes muista kuinka monta tutkimusta silmäilin, ennen kuin lamppu syttyi. Siinä se oli, se odotettu hetki. Se oli jotain, ihan mitä tahansa, eli juuri sitä mitä etsinkin: ristiriita.

Ristiriita on mielenkiintoinen tutkimuksen lähtökohta. Näin olen ainakin kuullut. Jos kuitenkin ollaan rehellisiä, niin minua ei erityisesti innostanut löydökseni mielenkiintoisuus. Tärkeintä oli, että minulla oli jotain. Jotain, mihin tarttua, ja mistä aloittaa. Tuo jotain sai painavan tiiliskiven putoamaan, ja matkan alkamaan.

Matkani alkoi sattuman kaupalla, mutta sattuma ei tulisi kantamaan matkaa päätökseen asti. Haparoiden, suurella epävarmuudella mutta varovaisen toiveikkaana, aloitin työstämään graduani eteenpäin. Ehkäpä tästäkin selvitään.

Nyt istun koneeni äärellä kahdeksan kuukautta myöhemmin. Tuo päivä on enää pelkkä kulahtanut muisto. Sen voitokkuus on hautautunut monien uusien sekä paljon suurempien ongelmien alle. Mukaan on mahtunut monia epätoivoisia hetkiä ja raskaita askelia. Lampun valo on himmentynyt…

Ei ole kuitenkaan syytä huolestua. Jos jotain olen oppinut näiden kahdeksan kuukauden aikana, niin sen, että graduprosessi on epätasainen matka. Mielialat muuttuvat, ja uudet tuulet puhaltavat alati. Vielä ei olla perillä.

Graduprosessi on osoittautunut olevan kuin voimakkaasti virtaava joki. Sen pauhu ja voima vie eteenpäin, vaikka et olisi vielä valmis antautumaan sen vietäväksi. Se saa haukkomaan henkeäsi. Kun luulet oppineesi uimaan ja iloitset pinnalla pysymisestä, tuleekin mutkan takaa vielä voimakkaampi virtaus, joka imaisee sinut veden alle. Hetken aikaa pyörit vimmatusti vailla mitään kontrollia, mutta pian saat otteen jostain tukevasta. Nyt voi hetken hengähtää.

Tätä on tapahtunut kerta toisensa jälkeen, mutta tässä ollaan: keuhkot täynnä vettä, mutta silti hengittäen. Onneksi olen oppinut, että tämä räpiköinti on täysin asiaan kuuluvaa. Sitä ei tarvitse pelätä.

Haluaisin sanoa, ettei tuo jo alun metreiltä tuttu stressin ja hiljaisen pakokauhun tunne olisi minulle enää tuttu. Se on edelleen uskollinen vierailija, joka käy silloin tällöin ovella. Se on kuitenkin saanut nimen, gradustressi, eikä näin ollen enää pääse ottamaan minua haltuunsa, ja tiiliskivien lailla painamaan pohjamutiin asti. Gradustressi on osa tätä matkaa. Sen ymmärtäminen on tuonut vapauden olla ajoittain veden pinnan alla. Pitää muistaa vain rauhoittua ja hengähtää.

Matkan loppu kuitenkin jo häämöttää edessä, ja virta vie sinne vaikka väkisin – toivottavasti ennemmin kuin myöhemmin. Tulen päättämään matkan viisaampana, mutta en oppimieni tietojeni vuoksi, vaan ennen kaikkea oppimieni elämäntaitojen takia. Olen oppinut uimaan epävarmoissa vesissä ja samalla antamaan virran viedä.

Digitaalisia kameja ja kirkkoja – Uskonnot japanilaisissa roolipeleissä

9 helmikuun, 2021 / tituma / 1 Comment

Muistan istuneeni nuorempana sohvalla katselemassa, kuinka ystäväni pelasi Final Fantasy X -peliä, ja saavuimme tilanteeseen, jossa paljastui, että uskonto, jota useampi pelin hahmo on uskollisesti seurannut pelin alusta lähtien, olikin korruptoitunut ja paha. Myöhemmin pelin lopulla vielä paljastui, että hahmo, jota uskonto oli palvonut jumalana, oli kaiken pahan takana, ja täytyi tappaa. Tämä oli itselleni ensimmäinen kerta kun näin japanilaisen roolipelin kuvauksen uskonnosta.

Tämän jälkeen olen pelannut useita japanilaisia roolipelejä, joissa uskonto on tullut esille sekä hyvässä että pahassa. On ollut itselleni mielenkiintoista seurata, kuinka uskonto, aihe, joka yleensä länsimaisissa roolipeleissä jää pienempään asemaan, toistuu japanilaissa peleissä kerta toisensa jälkeen sekä teemana että pohjamateriaalina. Ja tietysti oli hauskaa nähdä asia, joka kiinnosti itseäni jo valmiiksi, olevan niin keskeisessä asemassa mediassa, josta pidän. Tämä ei kuitenkaan ollut ensimmäinen gradun aiheeni, vaan päädyin aiheeseen pitkän mietinnän ja aikaisemman nyt hylätyn aiheen työstön manailun jälkeen.

Uskontoa vieraissa maailmoissa

Uskonnot, joita peleissä esiintyy, ovat usein ainakin jollain tasolla inspiroituja oikean maailman uskonnoista, mutta se, millaisen aseman ne saavat omassa maailmassaan ja pelien tarinassa, voi olla hyvin erilainen kuin niiden malliesimerkki. Vastaavasti oikean maailman uskontoja voidaan esittää fantastisella tavalla tai käyttää välittämään merkityksiä.

Esimerkiksi oman graduni toisena aiheena olevan Final Fantasy 14 -pelin sisällä esiintyy Ishgardin Pyhä Istuin, uskonnollinen valtio, jossa on piirteitä keskiajan vatikaanista, mutta laupean rauhan uskon sijaan kyseessä on pysyvässä osatilassa oleva uskonkiihkoilijoiden asuttama valtio, jonka politiikkaan pelaaja päätyy osallistumaan.

Toisaalta Shin Megami Tensei -pelisarja taas on tunnettu siitä, että se käyttää uskontoa ja mytologiaa vapaasti, antaen Thorin ja ilmestyskirjan valkoisen ratsastajan esiintyä samassa maailmassa. Shin Megami Tensein hyvin vapaa uskonnollisten ja mytologisten hahmojen käyttö voi vaikuttaa kaoottiselta, mutta peli käyttää jumalhahmoja ja uskontoa kantamaan tarinaa, joka on luotu erityisesti urbaanin fantasia genren konseptin ”kaikki myytit ovat totta” pohjalle. Näin kumpikin peli käyttää uskonnon konseptia eri lailla, välittämään erilaisen tarinan uskonnon avustamana.

Digitaalisten pelien tutkimus.

Pohjimmiltaan itse koen sen sekä kiinnostavaksi että merkittäväksi, miten eri kulttuurit kuvaavat uskontoa eri viestinnän keinojen avulla. Digitaalisten pelien tutkimus on vielä suhteellisen nuori, monitieteellinen tutkimusala, jonka sisällä uskontotieteelläkin on jo sijansa. Päädyin aiheeseeni ”Miten uskonto näkyy japanilaisissa roolipeleissä” juuri aikaisemman kiinnostukseni kautta. Mielestäni aihe on tärkeä, koska sen kautta voi tarkastella sitä, miten japanilainen kulttuurikenttä käsittelee uskontoja, millaisia rooleja uskonnolla on, ja miten tarkkoja kuvauksia uskonnosta saa pelien kautta. Tämä antaa mielestäni tavan perehtyä kulttuuriin digitaalisten pelien linssin kautta, antaen tien ymmärtää kulttuuria enemmän. Digitaaliset pelit ovat myös hyvin menestyvä median muoto, mikä antaa pelien levitä laajalle ja usealle kielelle, mikä mielestäni on hyvä lisäsyy perehtyä siihen, millaisen kuvan japanilaiset pelit antavat uskonnoista ja uskonhahmoista.

Uskonto nuorisotyöntekijöiden puheessa

8 helmikuun, 2021 / jaevka / 0 Comments

Omassa gradussani tutkin nuorisotyöntekijöiden uskontopuhetta. Kohteenani on yksi Turussa sijaitseva nuorisotalo, jonka työntekijöitä haastattelemalla yritän selvittää, millaista on heidän uskontopuheensa. Gradussani termi uskontopuhe viittaa, kuten voi ehkä ennalta arvatakin, kaikkeen uskonnollisuuteen ja uskontoihin liittyvään puheeseen. Gradun suunnittelun alkuvaiheessa olin kuvaillut tutkimusaihetta hieman kömpelösti, mutta ohjauksen kautta päädyin termiin uskontopuhe. Työntekijät koen mielenkiintoisina, sillä tutustuessani aiempaan tutkimukseen joka käsittelee tätä tiettyä nuorisotaloa, huomasin niiden keskittyneen pääasiassa talon kävijöihin. Tämä tietenkin on ymmärrettävää, sillä kävijöiden kokemukset auttavat muokkaamaan ja kehittämään nuorisotalon toimintaa. On kuitenkin myös tärkeää ymmärtää työntekijöitä ja heidän ajatuksiaan, sillä se auttaa muodostamaan kokonaisvaltaisemman kuvan tilanteesta, ja voi kävijöiltä saatujen vastauksien tapaan auttaa kehittämään talon toimintaa edelleen.

Aiheen valinta ja toteutus

Yliopisto-opintojeni alkuvaiheessa tuskin olisin osannut arvata millaista aihetta gradussani päädyin tutkimaan. Minua, kuten monia muitakin opiskelijoita, kiinnostaa monet eri aiheet. Opintojen edetessä minulle alkoi muodostumaan kaksi mielenkiinnon kohdetta, jotka eivät kuitenkaan liity juurikaan toisiinsa, muuten kuin että niitä voidaan tutkia uskontotieteessä. Maisterivaiheen lähestyessä, aiheen valintaan alkoi vaikuttamaan kaksi eri syytä. Ensin, kanditutkielmaa tehdessä huomasin valitsemani aiheen kiinnostavan minua aina vain entistä vähemmän. Aihe liittyi toiseen mielenkiinnon kohteistani, joten aloin luonnollisesti kallistumaan eri suuntaan. Toiseksi, opintojen ulkopuolella olin aloittanut vapaaehtoistyön, joka myös vahvisti tämän aiheen valitsemista.

Kerään tutkimukseeni siinä analysoitavan aineiston teemahaastatteluiden avulla. Haastatteluihin aineistonkeruutapana päädyin, sillä se on ainoa työkalu jonka avulla saan kasattua laadukkaan ja riittävän aineiston tutkimukseeni. Teemahaastattelut sopivat tutkimukseeni, koska en halua laatia tarkkoja kysymyksiä joihin haastateltavien tulee vastata, vaan luoda vapaamman tilanteen, jossa haastateltavan oma ajatusvirta saa enemmän tilaa. Kuten aiheen valinnan kanssa, en olisi ensimmäisen opiskeluvuotena uskonut, että päätyisin suosimaan haastatteluita aineistonkeruutapana. Yleisesti, en koe haastatteluiden olevan helppoja toteuttaa, mutta koen taidon olevan hyödyllinen oppia.

Työntekijät muutoksen keskellä

Graduni aiheeseen liittyy vahvasti monikulttuurisuus ja intersektionaalisuus. Molemmat ovat teemoja, jotka ovat mielenkiintoisia ja antoisia, mutta myös ajankohtaisia. Suomi monikulttuuristuu vuosi vuodelta enemmän, ja tämä sekä luo uusia kysymyksiä että vahvistaa vanhoja. Esimerkiksi, millaista on työskennellä monikulttuurisessa työympäristössä, ja miten tämä ympäristö näkyy työntekijöiden puheessa? Nämä ovat kysymyksiä, joihin toivon ainakin osittain vastaavani gradussani. Nuorisotyöntekijöillä voi olla suurikin rooli ja vaikutusvalta nuorisotalon kävijöiden elämässä. On siis mielenkiintoista kuulla, millaista puhetta työntekijät tuottavat uskonnosta, joka on eri tavoin osa monen nuoren elämää. Haastattelemani työntekijät työskentelevät sukupuolitetussa tilassa, mikä nostaa esiin mielenkiintoisia kysymyksiä liittyen intersektionaalisuuteen. Jos uskonto on esimerkiksi vaikuttanut nuorten sukupuoli-identiteetin muodostumiseen, niin miten työntekijät tästä mahdollisesti puhuvat? Tässä vaiheessa tutkimusprosessia pystyn vain arvailemaan millainen on graduni lopullinen aineisto. Odotan, että pääsen tekemään haastatteluita päästäkseni prosessissa eteenpäin.

Tutkimuksen päämääränä ei ole tehdä yleistyksiä, ja väittää sen tulosten olevan verrattavissa Suomen tai edes Turun muihin nuorisotyöntekijöihin. Tarkoituksena on saada ymmärrettävä kuvaus näistä muutamasta työntekijästä ja heidän uskontopuheestaan. Onnistunut tutkimus voi kuitenkin auttaa jatkotutkimuksia, jos esimerkiksi haluaa laajentaa tutkimuskenttää tai tarkentaa tutkimuksessa saatuja tuloksia.