Page 6 of 7

Saamelaisten mytologiaa turistin taskussa – Matkailutuote kulttuurin kuvastajana

8 helmikuun, 2021 / roanka / 0 Comments

Kaksitoistavuotiaana seisoin keskellä Rovaniemen Lordi-aukiota haltioituneena. Olin matkustanut ystäväni kanssa yöjunalla isovanhempieni luokse, jotka kyyditsivät meitä esiteinejä minne satuimme milloinkin haluamaan. Tällä kertaa halusimme kaupungin keskustaan tekemään ostoksia. Sivukujat olivat täynnä yksi toistansa houkuttelevampia putiikkeja, joissa myytiin Lappi-aiheisia matkamuistoja turisteille. Magneetteja, neljäntuulenhattuja, puukkoja, symboleilla kirjailtuja rumpuja, laseja, vaatteita. Mitä hyvänsä satut yhdistämään pohjoiseen elämään, oli tuotteistettu jollain tavalla matkamuistoksi. Monissa tuotteissa toistuvana teemana oli poro. Tarjolla oli sen eri osia, kuten sarvia ja taljoja, sekä esineitä snapsilaseista tuikkukuppeihin erilaisilla poroaiheisilla kuvilla varustettuina. Jopa ”poron pipanoina” myytäviä salmiakkirusinoita löytyi kassan vierestä. Kävi selväksi, että tämä kesyyntynyt peuraeläin oli jotain ainutlaatuista maailmassa.

Graduaiheeni ei sentään syntynyt tuolloin, sillä olin vielä onnellisesti autuaan tietämätön opiskelijaelämän stressinlähteistä. Uteliaisuus muita kulttuureja kohtaan sekä kiinnostus matkailuun ovat kuitenkin säilyneet ja osaltaan tuoneet minut tähän tilanteeseen, jossa nyt olen uskontotieteen graduntekijänä. Mutta miten matkamuistomyymälässä myytävä porokuvioitu tuikkukuppi liittyy niin vahvasti kulttuuriin?

Matkailutuote kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

Matkamuistot ammentavat kuvastoaan pohjoisesta maisemasta ja elämäntavasta. Poro kuuluu niihin oleellisesti, sillä se on tärkeä eläin saamelaisille, pohjoisen alkuperäiskansalle. Saamelaiset ovat harjoittaneet pienimuotoista poronhoitoa jo kauan ennen nykyisen poronhoitomuodon syntyä. Noin 1500-luvulta alkaen poronhoito alkoi kehittyä täysinomadiseksi suurporonhoidoksi, jossa koko perhe kulki tokan mukana. Porolla on keskeinen asema saamelaisessa kulttuurissa, ja se näkyy esimerkiksi terminologiassa ja mytologiassa. Aurinkokeskisissä noaidi-rummuissa kuvataan usein poroja, sillä ne olivat uskomusten mukaan shamaanien tärkeimpiä apuhenkiä ja peräisin auringosta. Poro oli myös suosittu uhrieläin ja sen ruumiinosilla oli erilaisia maagisia ominaisuuksia. Valkoiset porot olivat peräisin maahisilta, ja ne toivat tokassa onnea.

Poroon liittyvät uskomukset ovat vain yksi esimerkki saamelaisesta mytologiasta, joka on todella kiehtova, laaja-alainen, koko elämää ja sen osa alueita koskettava tapa jäsentää maailmaa ja antaa asioille merkityksiä. Gradussani pyrin selvittämään, mitä tästä ainutlaatuisesta kulttuurista kerrotaan matkailijoille erilaisten tuotteiden ja palvelujen välityksellä. Käsitän matkailutuotteet representaatioina, edustuksina saamelaisesta kulttuurista. Pohdin myös, miten nämä representaatiot suhteutuvat autenttisuuden käsitteeseen. Voiko matkailija pitää jotain sellaista aitona, mitä saamelaiseen yhteisöön kuuluva ei tunnistaisi omakseen?

Tutkimuksen merkitys osana yhteiskunnallista keskustelua

Vähemmistöjen oikeuksista on keskusteltu viime vuosina yhä enemmän, mikä on hienoa. Samalla on alettu kiinnittää voimakkaammin huomiota alkuperäiskansojen oikeuksiin koskien heidän omaa kieltään ja kulttuuriaan. Matkailun kenttä on hyvä tilaisuus opettaa ja jakaa tietoa saamelaisista, sillä Lappiin suuntaavat matkailijamäärät ovat suuria.

Aineistossa tarkastelun kohteena tulee olemaan sekä saamelaisten että ei-saamelaisten tarjoamia tuotteita. Gradussani ei oteta kantaa eettiseen keskusteluun, vaan pyritään kuvaamaan matkailutuotteita mahdollisimman objektiivisesti. Gradun tuottamaa tietoa voidaan kuitenkin käyttää hyödyksi, jos halutaan kartoittaa Lapin matkailuteollisuudessa esiintyvien saamelaisuuteen liittyvien tuotteiden tarjontaa, tai vaikka selvittää Vastuullisen ja eettisesti kestävän saamelaismatkailun toimintaperiaatteiden toteutumista käytännössä muutama vuosi ohjeistuksen julkaisun jälkeen.

Lähteet:

Pentikäinen, Juha & Risto Pulkkinen 2018. Saamelaisten mytologia. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.

Lutherin seksuaalinäkemysten lähempi tarkastelu

8 helmikuun, 2021 / juvaai / 0 Comments

Kuvituskuva. Lähde: Workshop of Lucas Cranach the Elder, Public domain, via Wikimedia Commons.

Eduskuntatalolla kuultiin vielä muutama vuosi sitten tasa-arvoista avioliittolakia käsitellessä puheenvuoroja, jotka käyttivät uskontoa argumentointikeinona aloitteen vastustamisessa. Niiden perusteella, ja kirkon nykyisestä kannasta huolimatta, luterilaisuuteen ei nähty kuuluvaksi samaa sukupuolta olevien avioliitto, saati seksuaalisuus. Lutherin mielipiteet varmasti puhuivat tämän puolesta, mutta hänen ajatusmaailmansa edustivatkin keskiajan katolista kirkkoa seksuaaliarvoineen. Olihan hän pappismies, joka oli saanut uskonnollisen kasvatuksen omaten samalla osansa kirkon siveellisestä normistosta.

Mielenkiintoni aiheeseeni heräsi, kun ymmärsin haluavani tutkia uskontohistoriallisesti seksuaalisuutta. Pienen pohdinnan jälkeen päädyin sen ehkä enemmän esillä olevaan kiellettyyn puoleen. Se veti minua puoleensa, ehkä juuri saamansa mediahuomion takia. Suomella ei ole ikinä ollut valtionkirkkoa, mutta luterilaisuus tuntuu silti olevan osa suomalaisuutta. Itse kirkkoon kuulumattomana huomasin, että jollakin tapaa minulle opetettu seksuaalinormisto nojasikin Lutherin mielipiteisiin.

Kansanaloite tasa-arvoisesta avioliittolaista

Muistan elävästi, kuinka kansanaloite tasa-arvoisesta avioliittolaista meni läpi ja päätyi kaikkien lehtien kansiin. Aihe sai ilokseni paljon kannatusta, mutta valitettavasti ainakin yhtä paljon riitasointuja. Kotikaupunkini oma poliitikko Päivi Räsänen kertoi mielipiteitään aiheesta ja kas, kirkko menettää jäseniään. Aina kun hän asiasta avasi suunsa, myös poistuvien jäsenten virta kiihtyi. Pystyin vain kuvittelemaan, että lain hyväksymisen myötä myös aihe painuisi unholaan ja yhteiskunnan viimeiset modernisoituisivat ajatusmaailmaltaan myös tasa-arvoisemmaksi.

Tutkielmani aiheen kanssa tapellessani törmäsin Joonas Korpelan graduun Pyhän avioliiton rajat: Tutkimus eduskunnan täysistunnon sukupuolineutraalia avioliittoa koskevista puheenvuoroista 2012–2017 (2018). Tasa-arvoista avioliittolakiahan oli tosiaan yritetty aktiivisesti kumota sen hyväksymisen jälkeen. Käytetyt puheenvuorot olivat röyhkeydessään mielenkiintoisia, koska luterilaisuutta yritettiin valjastaa aseeksi ihmisten epätasa-arvoisen kohtelun oikeuttamisessa. Mielipiteiden lukeminen sai kuitenkin minut pohtimaan graduni aiheen tulokulmia.

Miten Luther määriteli seksuaalisuuden, ja oikeastaan vielä tarkemmin, sen kielletyn puolen? Tämä alkoi Korpelan gradun pohjilta kiinnostaa minua. Ymmärsin toki, että hän on tuskin hirveän suorapuheisesti tai kokoavasti käsitellyt aihetta. Onneksi Martti oli kova poika kirjoittamaan omia näkemyksiään ylös, joten kirjallisuutta oli tarjolla. Paikallisista kirjastoista oli hyvin löydettävissä hänen suomennettuja tekstejään, ja internetin välityksellä kykenin hankkimaan päälle vielä muutaman englanninkielisen. Onneksi en ollut ainoa, joka oli pohtinut Lutherin suhdetta seksuaalisuuteen. Aiempaa tutkimustakin oli tarjolla ja jopa suomalaisilta kirjoittajilta.

Fiilikset nykytilanteesta

Hakuluvun jalo taito on mitä mahtavin osata. Itse ainakin olen kyvystä kiitollinen. Useamman pitkän Lutherin teksteistä koostuvien kirjojen muistiinpanot jäivät vain muutama word-sivun pituiseksi, mutta laatuhan korvaa määrän. Lyhyet ja selvät muistiinpanot olivatkin lopulta plussaa. Olin myös perehtynyt keskiajan seksuaalikäsityksiin ja sieltä saralta minulla onkin tallessa useita tiedostoja ja kymmeniä sivuja tekstiä. Keskiarvoisesti kaikki onkin muistinpanojen osin kohdallaan. Ehkei sittenkään less is more, vaan More Is More!

Aluksi olin hieman peloissani siitä, että uusinnan jo muiden tekemää tutkimusta. Helpotuksen määrä oli suuri, kun ymmärsin asian olevan toisin. Lakialoitteen aiheen tavoin Lutherin avioliittoa koskevia näkemyksiä on tutkittu laajalti. Tällöin huomion keskipisteessä oleva seksuaalisuus on lähinnä liittynyt homoseksuaalisuuteen ja sen määritelmän tutkimiseen. Oma tutkimuskysymykseni pyrkii sen sijasta selvittämään sellaisia seksuaalitekoja, joita Lutherin voi katsoa pitäneen vääränlaisina tai kiellettyinä. Kyllähän aiheet menevät aavistuksen ehkä päällekkäin, mutta ei todellakaan haitallisesti.

Nyt jo hieman projektia aloitettuani ja jonkin verran edettyäni huomaan, ettei urakka vaikutakaan enää niin suurelta kuin kesällä. Oman aiheen keksiminen, aiemman tutkimuskirjallisuuden löytäminen ja oman näkemyksen kehittäminen ovat vaivaalloisia työtehtäviä. Niistä kun jaksaa puskea lävitse, on jo hyvässä vauhdissa. Eihän gradun tekeminen ole loppujen lopuksi mitään rakettitiedettä, siinä pärjätäkseen tulee osata vain lukea, pohtia ja kirjoittaa.

Lähteet:

Korpela, Joonas 2018. Pro-gradu tutkielma Pyhän avioliiton rajat: Tutkimus eduskunnan täysistunnon sukupuolineutraalia avioliittoa koskevista puheenvuoroista 2012–2017. Turun Yliopisto.

Onko katsomusaineilla aikaa ympäristökysymyksille?

7 helmikuun, 2021 / ekkesa / 0 Comments

Ilmastonmuutos.

Valtavat maastopalot, kuolema. Jäätiköiden sulaminen, vedenpinnan nousu. Vesistöjen ja ilman saastuminen. Roskaantuminen. Eläinten tukehtuminen ja kuristuminen muoviin. Hälyttävä luonnonvaraisten lajien vähentyminen, suuret sukupuuttoaallot. Tartuntatautien lisääntyminen tulevaisuudessa.

Ahdistaako?

Koulu maailmassa ja maailma koulussa

Koulun sanotaan olevan yhteiskunta pienoiskoossa. Koulu ja yhteiskunta ovat myös vuorovaikutuksessa keskenään.

Vuoden 2018 nuorisobarometrin mukaan yli 70% nuorista olivat huolissaan ilmastonmuutoksesta ja kokivat ilmastoahdistusta. Tämä ei ole ihme, sillä elämme hiljalleen enemmän ja enemmän ympäristökatastrofien värjäämässä maailmassa. Samalla monet kokevat, että päättäjät eivät tee tarpeeksi kovia päätöksiä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Ilmastoahdistus on herättänyt nuorissa myös ilmastoaktivismia, josta näkyvin muoto on ilmastolakot. Syksyllä 2019 järjestetyssä suuressa kansainvälisessä ilmastolakossa marssi Helsingissä yli 16 000 ja Turussa yli 2000 mielenosoittajaa. Nuorten tarkoitus ilmastolakoissa on kysyä päättäjiltä, mitä he tekevät koulutuksella, jos päättäjät eivät edes anna nuorille tulevaisuutta. Ilmastolakot ovatkin selkeä esimerkki siitä, miten ympäristökysymysten äärellä yhteiskunnalliset kysymykset ja koulu kohtaavat.

Ympäristöherätys maailmalla ja koulussa

Ympäristöongelmat eivät ole mikään uusi ja tuore ilmiö, vaan ongelmista on tiedetty jo pitkään. 1960-luvulla ongelmat alkoivat näkyä konkreettisemmin ja vakavammin niin tiedeyhteisölle kuin kansallekin. Tänä aikana julkaistiin useampia kirjoituksia, joilla on ollut merkittävä vaikutus ympäristöliikkeiden synnylle. Myös uskonnot ovat mukana aktiivisesti ympäristötoiminnassa, kuten kestävän kehityksen tavoitteiden (Agenda 2030) laatimis- ja edistämistyössä. Uskonnot ovat laatineet keskenään myös erilaisia kestävän kehityksen teemoihin liittyviä organisaatioita ja ohjelmia niin maailmanlaajuisella kuin paikallisellakin tasolla. Voisikin sanoa, että maailmassa ei ole ainuttakaan – ainakaan merkittävää – uskontoa tai uskonnollista järjestelmää, jossa ei pohdittaisi ajankohtaisia ympäristökysymyksiä.

Suomessa ympäristöliikehdintää alkoi esiintyä 1980-luvulla. Ympäristökysymysten käsittelyä koulutuksen ja kasvatuksen kontekstissa kutsutaan ympäristökasvatukseksi. Ympäristökasvatus on herännyt käsitteenä samoihin aikoihin muun ympäristöherätyksen kanssa. 80-luvulla ympäristökasvatus tuli terminä Suomessa opetussuunnitelmiin ja 80- ja 90-luvun vaihteesta laadittiin ympäristökasvatusstrategia ja perustettiin Suomen Ympäristökasvatuksen Seura (nykyisin Ympäristökasvatusjärjestö FEE Suomi).

Nykyisen perusopetuksen opetussuunnitelman arvopohjaan on kirjattu ympäristön arvostaminen osaksi sivistystä. Arvoperustassa on myös oma alalukunsa kestävän elämäntavan välttämättömyydestä. Perusopetuksen tehtäviin ja yleisiin tavoitteisiin on nimetty myös kestävä kehitys, ympäristön suojeleminen ja oman luontosuhteen muodostuminen. Nopeasti katsottuna voisi helposti kuvitella, että kestävään kehitykseen ja ympäristöön liittyvät kysymykset kuuluvat vain luonnontieteiden alaan. Toki luonnontieteissä keskitytään näihin kysymyksiin erityisesti, mutta ympäristökysymykset ovat kaikessa laajuudessaan koko opetussuunnitelman kattava ja ainerajat ylittävä alue. Näinpä ympäristökysymyksiä ainakin tulisi käsitellä myös katsomusaineiden opetuksessa – mutta missä määrin?

Katsomusaineet ja ympäristökysymykset

Tutkin gradussani ympäristökysymyksiä evankelis-luterilaisen uskonnon ja elämänkatsomustiedon yläkoulun oppikirjoissa. Päädyin tutkimaan nimenomaan oppikirjoja, sillä suomalainen opetus on edelleen hyvin oppikirjapainotteista ja oppikirjat perustuvat tulkintoihin opetussuunnitelmasta.

Opetussuunnitelman perusteissa niin uskonnon kuin elämänkatsomustiedon opetuksessa keskeisiä tavoitteita ja sisältöjä on nuoren eettisen ajattelun ja arvojen kehittäminen ja käsitteleminen sekä kannustaminen kestävään elämäntapaan ja ekososiaaliseen sivistykseen. Yhteisinä sisältöinä aineille on myös määritetty ”globaaliin vastuuseen sekä ympäristöön ja eläimiin” liittyvät eettiset kysymykset. Ympäristöetiikka onkin siis yksi selkeä sisältö oppikirjoissa. On kuitenkin mielenkiintoista nähdä, onko oppikirjoissa mainittu mitenkään eri uskontojen ympäristösuhteita ja ympäristöetiikkaa, sillä eri uskonnot ovat kehittäneet itselleen omat ympäristöön liittyvät oppinsa. Olen myös kiinnostunut siitä, millaisia asioita oppikirjojen tekijät ovat painottaneet kirjoissaan.

Miten tämä aihe sitten liittyy uskontotieteeseen? Graduni ja sen tausta on hyvin monitieteinen. Uskontotieteessä on tehty paljon tutkimusta uskontojen ja ympäristötieteen suhteesta. Halusin tutkia gradussani, miten tämä näkyy katsomusaineiden oppikirjoissa. Aiheeseen johdatti myös omat kokemukseni ilmastoahdistuksesta, kiinnostus kestävästä kehityksestä ja haluni toimia katsomusaineiden opettajana tulevaisuudessa.

Lähteet:

Cantell, Hannele, Essi Aarnio-Linnanvuori & Sirpa Tani 2020. Ympäristökasvatus. Kestävän tulevaisuuden käsikirja. PS-kustannus, Jyväskylä.

Opetushallitus 2014. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Opetushallitus, Helsinki. Saatavilla: https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/perusopetuksen-opetussuunnitelman-perusteet#dcc63790

Vaikutusvaltaa Euroopan laidalla. Nuorisobarometri 2018. Valtion nuorisoverkoston julkaisuja. Saatavilla: https://tietoanuorista.fi/wp-content/uploads/2019/03/NB_2018_web.pdf

Yle Uutiset. Kansainvälinen ilmastolakko näkyi kymmenillä paikkakunnilla Suomessa – Tuhansia nuoria kokoontui kaupunkien keskustoihin ja Mannerheimintie tukkeutui. Saatavilla: https://yle.fi/uutiset/3-10991519 luettu 7.2.2021

Feministinen noituus – yhteiskunnallinen ilmiö, uskonto vai keino ilmaista itseään?

2 helmikuun, 2021 / naotan / 0 Comments

Noidat ovat useimmille meistä lähinnä tuttuja joko keskiajalla alkaneiden noitavainojen tai populaarikulttuurin kuvastojen kautta. Satukirjan stereotyyppinen noita on luudalla lentävä vanha akka, mikä ei kovin hyvin kuvaa sitä, millaisia oikeat noidat ovat. Noidaksi identifioituvia ihmisiä nimittäin löytyy ympäri maailmaa, myös Suomesta. Moni julkisuuden henkilö on kertonut olevansa noita, ja noidat ovat pyrkineet loitsuillaan torjumaan esimerkiksi Yhdysvaltojen entistä presidenttiä Donald Trumpia, jota on syytetty lukuisten naisten seksuaalisesta ahdistelusta. Noituuden suosio vaikuttaa kasvaneen viime vuosina tasaisesti – mutta miksi?

Beware, fellow feminist witches, conservative columnists are on to us! | Feminism | The Guardian — Kuvassa naisia pukeutuneina ”hulluiksi noidiksi” osana mielenosoitusta, joka järjestettiin Melbournessa tammikuussa 2016. The Guardian, Van Badham.

Monimuotoinen nykynoituus

Nykyaikainen noituus, joka on kehittynyt paljolti wiccalaisuuden pohjalta, liittyy moniin teemoihin, kuten feminismiin, huoleen ilmastonmuutoksesta ja ympäristön tilasta sekä ihmisoikeuksien puolustamiseen. Noituus on ilmiönä jatkuvasti kehittyvä, jolloin se on onnistunut pysymään ajankohtaisena ja keräämään kannattajia. Isossa-Britanniassa syntynyt wiccalaisuus levisi Yhdysvaltoihin 1960-luvulla eli samaan aikaan, kun siellä alkoi kehittyä feminismin toinen aalto. Monelle feministille wiccalaisuus edusti tuolloin vapautta patriarkaalisesta uskonnosta. Nykyhetkenä niin noituus kuin feminismi ovat pirstaloituja liikkeitä, jotka sisältävät eri muotoja. Vain verrattain pieni joukko feministejä identifioituu noidaksi, eikä noituutta harjoittava henkilö välttämättä koe feminismiä millään lailla keskeisenä. Joillekin feminismi ja noituus ovat kuitenkin erottamaton parivaljakko, jolloin voidaan puhua termistä feministinen noituus

Aion gradussani keskittyä erityisesti feministisen noituuden tutkimiseen, jonka voisi siis tulkita olevan yksi noituuden monista muodoista. Feminismin ja noituuden yhdistäminen ei ole uusi ilmiö, mutta se tuntuu olevan parhaillaan erityisen ajankohtaista ja siksi mielenkiintoista. Kiinnostuin aiheesta, kun luin siihen liittyvän artikkelin (Nyt.fi) ja aloin kiinnittää huomiota noitien näkyvyyteen sosiaalisessa mediassa. Aihetunnisteella witch löytyy valtava määrä kuvia ja videoita noituudesta niin Instagramista, Twitteristä kuin nuorten suosimasta TikTokista. Vielä 2000-luvun alussa saattoi olla yleisempää, että noituutta harjoitettiin noitapiirien fyysisissä tapaamisissa, mutta sosiaalinen media on mahdollistanut ihmisten kohtaamisen eri puolilta maailmaa.

This Halloween, witches are casting spells to defeat Trump and #WitchTheVote in the U.S. election — Kuvituskuva. Shutterstock

Määrittelyn vaikeus

Kuten sanottua, noituutta on hankala määritellä yksiselitteisesti. Siksi haluan gradussani haastatella noidiksi identifioituvia ja kysyä heiltä itseltään, mitä noituus heille tarkoittaa. Määritelmät siis nousevat ainakin toivon mukaan aineistosta. Olen kiinnostunut erityisesti noituuden ja feminismin suhteesta, mutta pysyn avoimena myös sille ajatukselle, että haastattelujen kautta esiin nousee muitakin tärkeitä teemoja. Noituus ei ole perinteistä uskonnollisuutta, vaan se sijoittuu ennemmin uushenkisyyden kentälle. Monia noituuden elementtejä, kuten jumalattareen uskomista, rituaalien suorittamista tai yhteisöllisyyttä, voidaan kuitenkin tarkastella uskontotieteen käsitteistön avulla.

Tutkimusta noituudesta ja myös feminismin ja noituuden yhdistämisestä on olemassa, mutta tutkimus on tietyllä tapaa aina hieman jäljessä yhteiskunnallisista ilmiöistä, sillä juuri nyt ajankohtaisia teemoja käsittelevät tutkimukset ovat vasta tekeillä. Haluan takoa, kun rauta on kuumaa, ja selvittää, mitä feministinen noituus oikeastaan on – yhteiskunnallinen ilmiö, uskonto vai keino ilmaista itseään? Ehkä kaikkia näitä ja enemmänkin. Olen aina ollut uskontotieteilijänä kiinnostunut ilmiöistä, jotka eivät istu perinteiseen institutionaaliseen uskontoon. Toivon, että tutkimukseni onnistuu avaamaan sitä, mistä feministisessä noituudessa pohjimmiltaan on kyse ja tarjoamaan ainakin pienen kurkistuksen noitien kompleksiseen maailmaan.

Lähteet:

Helsingin Sanomat 2019. Noidat keskellämme: Feministi toisensa jälkeen julistautuu noidaksi. Miksi noidat ovat nyt naisten asioiden ytimessä? [https://www.hs.fi/nyt/art-2000006309110.html]

Terroristia kasvattamassa?

27 tammikuun, 2021 / ijjhar / 0 Comments

Lokakuu 2020. Ranskassa kuohuu. Tammikuussa 2015 Charlie Hebdon toimitukseen tehdyn väkivaltaisen terrori-iskun jälkeen se ei ollut mitään uutta, mutta tällä kertaa luen uutisotsikoita epäuskoisena. Ranskan presidentti Emmanuel Macron on rajoittamassa kotiopetusoikeutta maassa, jossa kotiopetuksessa on noin 50 000 lasta. Samalla Ranskassa lakkautetaan kotikielten ja -kulttuurien opetusohjelma eikä ulkomailta tulleita imaameja enää sallita.

Suomessa ei ole koulupakkoa, minkä vuoksi kotiopetus on täysin laillinen tapa suorittaa lakisääteinen oppivelvollisuus. Vanhemmat vastaavat opetuksesta, oppimateriaalivalinnoista, kustannuksista ja siitä, että lapsi saavuttaa perusopetuksen valtakunnallisen opetussuunnitelman perusteissa määritellyt tavoitteet oppivelvollisuusaikana. Vain harva perhe päättää opettaa lapsensa kotona; vuoden 2019 lopulla kotioppijoita oli Tilastokeskuksen mukaan 437. Kotiopetusperheitä on huomattavasti vähemmän. Mutta miten kotiopetus liittyy uskontotieteeseen?

Presidentti Macronin epätosi yhtälö

Suomessa kotiopetus on huonosti tunnettu tapa suorittaa oppivelvollisuus, minkä vuoksi se kohtaa paljon ennakkoluuloja. Useimmat niistä liittyvät kotiopetuksessa olevien lasten sosiaalisiin taitoihin, vaikka useat kansainväliset tutkimukset ovat osoittaneet kotiopetuksessa olevien lasten sosiaaliset taidot erinomaisiksi. Media puolestaan ruokkii kotiopetukseen liittyviä ennakkoluuloja uutisoimalla näkyvästi ulkomailla ilmi tulleista yksittäisistä tapauksista, joissa kotiopetuksessa oleva lapsi on eristetty yhteiskunnasta täydellisesti.

Vastaavat, median nostattamat ja ylläpitämät ennakkoluulot, ovat tuttuja myös monelle muslimille. Miten yläkoulua käyvän tytön käyttämä huivi liittyy isisin julmiin rikoksiin? Mitä yhteyttä median sensaationhakuisilla, islamia leimaavilla otsikoilla on naapurissa asuvan ystävällisen muslimiperheen kanssa? Ei kerrassaan mitään.

Kotiopetuskentällä olen toiminut aktiivisesti lähes 20 vuotta, mutta tunnustan, että islamista en tiedä juuri mitään. Kotiopetusta tuntevana olen kuitenkin oppinut suhtautumaan erityisen kriittisesti mediaan, sen viljelemiin sensaatiohakuisiin otsikoihin ja juttuihin, joissa nostetaan tarkoituksellisesti esille yleisön pulssia eniten nostattava näkökulma.

Le problème, ce n’est pas la laïcité. – – – La République c’est à la fois un ordre et une promesse.
Emmanuel macron 2.10.2020

Ranskassa mitään uskonnollisia symboleja tai tapoja ei sallita julkisuudessa – kouluissa, työpaikoilla tai julkisissa tiloissa. Ranskan päätös rajoittaa kotiopetusta on jatkoa Presidentti Macronin separatismin vastaiseen linjaan, jonka mukaan kaikki, mikä on sekularismin ja tasa-arvon periaatteiden vastaista, on kielletty.

Väkivallan käyttö on aina tuomittavaa, mutta presidentti Macronin lokakuinen julistus yhdisti islamin terrorismiin ja terrorismin kotiopetukseen täysin perusteettomalla tavalla. Rajoituspäätöksen myötä Marcon osoitti tietämättömyytensä ja ennakkoluulonsa syyllistämällä koko muslimiyhteisön lisäksi myös kaikki kotiopetusperheet kyseenalaistaen vanhempien kyvyn kasvattaa lapsistaan vastuuntuntoisia yhteiskunnan jäseniä. Kotiopetan lapsiani, olenko minä siis terroristi? En. Eikä omista lapsistanikaan ole toistaiseksi kasvanut aseita heiluttavia, väkivaltaa ihannoivia huligaaneja.

Tiedon lisääminen vähentää ennakkoluuloja

Gradussani tarkastelen muslimiperheiden kotiopetusta Suomessa. Haluan nostaa esille erityisesti kotiopetuksen valinneiden muslimivanhempien omat näkemykset kotiopetukseen johtaneista syistä ja kotiopetuksen tavoitteista. Samalla selvitän yleisemmin Suomessa asuvien vanhempien syitä valita kotiopetus ja tavoitteita, joita he kotiopetukselle asettavat. Poikkeavatko uskonnottoman, ateistiperheen tai syvästi uskonnollisen perheen kotiopetusvalinnan taustalla vaikuttavat tekijät millään tavalla toisistaan?

Kotiopetusta ei Suomessa ole tutkittu lainkaan muutamaa opinnäytettä lukuun ottamatta, ja muslimiperheiden kotiopetusta on kansainvälisestikin tutkittu hyvin vähän. Opinnäytetyöni tavoitteena on lisätä tietoa ja vähentää mahdollisia kotiopetukseen ja islamiin kohdistuvia ennakkoasenteita. Ennakkoluulot ja stereotypiat ovat usein seurausta tiedon puutteesta ja tuntemattoman pelosta. Ne ovat usein myös itseään toteuttavia ennusteita ja itseään ruokkivia kierteitä, joita on äärimmäisen vaikea katkaista. Oikeaa tietoa lisäämällä voidaan vähitellen purkaa tietämättömyydestä ja virheellisestä tiedosta kumpuavia ennakkoluuloja. Parhaimmillaan oikean tiedon esille nostaminen hälventää sumua, joka estää todellisten ongelmien havaitsemisen ja niiden ratkaisemisen.

Syvennyn jälleen tutkimusaineistooni tyytyväisenä valitsemaani aiheeseen. Mitään suurempia ongelmia graduni ei ehkä kykene ratkaisemaan, mutta toivon sen silti olevan askel oikeaan suuntaan.

Lähteet:

Presidentti Emmanuel Marconin pitämä lehdistötiedote 2.10.2020. https://www.elysee.fr/emmanuel-macron/2020/10/02/la-republique-en-actes-discours-du-president-de-la-republique-sur-le-theme-de-la-lutte-contre-les-separatismes

Tilastokeskus. https://www.stat.fi/til/pop/2019/pop_2019_2019-11-14_tie_001_fi.html

Mielen rajoja kartoittamassa

15 tammikuun, 2020 / ripeai / 0 Comments

Olen ahdistuksissani monesti kysynyt itseltäni: olenko tullut hulluksi? Ovatko nämä normaaleja ajatuksia vai jonkun mielenterveyshäiriön oireita? Psykiatrini mukaan en myöskään ole ainut opiskelija, joka työskentelee tällaisten kokemusten kanssa. Mielenterveys ja sen häiriöt ovatkin nykyään usein julkisessa keskustelussa. Toisinaan siihen liittyvät käsitykset ovat kritiikin kohteena, mutta yleensä kaikkia kehotetaan sopeutumaan tämän keskustelun asettamiin raameihin.

Mielen ja ajattelun hahmottaminen sen häiriöiden ja virheiden kautta onkin yleistynyt jatkuvan medikalisaation myötä. Samalla yksilökeskeinen uusliberaalinen ajattelu korostaa yksilön vastuuta omasta elämästään ja kokemuksistaan. Näin psyykkinen kärsimys, jota ihmiset kokevat, asetetaan heidän omalle vastuulleen. Kysymykset siitä, miten yhteiskunta ja yksilön elämäntilanne vaikuttavat mielen toimintaan, jäävät taka-alalle.

Erilaiset uskonnot ovat myös määritelleet sitä, mikä on toivotunlaista ajattelua ja minkälaista ajattelua ja toimintaa tulisi välttää. Tähän on liittynyt myös jakaminen minän sisäpuolelta ja ulkopuolelta tuleviin vaikutuksiin (henget, enkelit jne.), jotka saavat ihmisen ajattelemaan ja toimimaan tietyillä tavoilla. Kun länsimaissa yksilön mieli on pyritty hahmottamaan valistuksen filosofian mukaisesti autonomisena saarekkeena, muissa ajatusperinteissä mieli saatetaan ajatella huokoisempana. Näin erilaiset toimijat saattavat vaikuttaa yksilön mieleen ja yksilö voi toisaalta pelkällä intentiollaan vaikuttaa maailmaan.

Gradussani aion tutkia miten nämä toisistaan eroavat tavat hahmottaa mieli ja sen toiminta näyttäytyvät osana keskustelua henkipossessiosta. Koska olen kiinnostunut siitä miten tieteen auktoriteettiasema vaikuttaa siihen, minkälaista ajattelua pidetään mahdollisena, virheellisenä tai jopa harhaisena keskityn spykologiseen ja psykiatriseen keskusteluun aiheesta. Pyrin näin hahmottamaan, minkälaisia rajoja psykotieteissä vedetään mielen toiminnalle ja miten näissä rajanvedoissa näkyy erilaiset stereotyyppiset oletukset ihmisyydestä.

Henkipossessiosta tulee varmaankin useimmille ensimmäisenä mieleen Hollywoodin elokuvista tutut kammottavat kohtaukset, missä viaton (tyttö)lapsi leijuu sängyn yllä tai vääntelehtii hallitsemattomasti, samalla kun hengellinen hahmo manaa raamattua lainaten. Vaikka possessio saattaa aiheuttaa sen kokevalle suurta ahdinkoa tämä ei aina pidä paikkaansa. Henkipossessio on ympäri maailmaa ja erilaisissa kulttuureissa tunnettu ilmiö, joka kutenkin näyttäytyy hyvin erilaisena eri konteksteissa. Näitä uskomuksia ja kokemuksia on tutkittu laajasti monien antropologien toimesta. Näiden tutkimusten perusteella possessio näyttäytyy hyvin monimuotoisena ilmiönä.

Kun toisaalla possessio näyttäytyy merkkinä sosiaalisesta rikkeestä ja se hoidetaan ottamalla kollektiivisesti yhteisön ristiriidat puheenaiheeksi, toisaalla se on tuotosta yksilön tavoitteesta tavoittaa ja kanavoida ylimaallisia voimia. Tavoitteenani onkin peilata tätä monimuotoisuutta ja vaihtoehtoisia ajattelutapoja korostavaa tutkimusta, medikalisoivaan, tarkkaan lajitteluun ja rajanvetoon keskittyvään psykologiseen ja psykiatriseen tutkimukseen.

Päädyin tähän aiheeseen kun törmäsin YouTubessa dissosiatiivista identiteettihäiriötä (dissociative identity disorder, DID) käsitteleviin kanaviin, Näissä tämän mielenterveyden häiriön omaavat ihmiset kertoivat omista kokemuksistaan siitä, miltä tuntuu kun yhdessä ruumiissa on enemmän kun yksi identiteetti. Koska nämä ”vaihtoehtoiset identiteetit” eli altterit, ovat usein ei-ihmisiä: eläimiä, objekteja tai yliluonnollisia olentoja, kuten enkeleitä, hirviöitä, keijuja tai lohikäärmeitä, ajattelin että saisin tästä oivallisen aiheen gradulleni.

Perehtyessäni tieteelliseen kirjallisuuteen aiheesta, matkaani tuli kuitenkin nopeasti monia mutkia. Ensinnäkin aihetta (erityisesti yliluonnollisia alttereita) koskevaa tutkimusta oli tehty häviävän vähän, enkä toisekseen saanut mieleeni kuvaa siitä, miten aihetta tutkisin. Samalla kuitenkin kohtasin monia mielenkiintoisia artikkeleita, joissa pyrittiin osoittamaan DID:n olemassaolo. Näissä artikkeleissa puhuttiin usein henkipossessiosta tämän häiriön ilmentymänä eri kulttuureissa, ja viitattiin tutkimuksiin, joissa possession oireet hahmotettiin yhteneväisinä DID:n oireiden kanssa. Samalla tuli myös vastaan artikkeleja, jotka pyrkivät perustelemaan DID:n hoitoa manauksella, vedoten tähän samaan väitteeseen: henkipossessio = DID.

Ottaakseni kantaa tähän vähintääkin mielenkiintoiseen keskusteluun psykiatrisen ja psykologisen tutkimuksen sisällä, päätinkin tehdä sen mihin kulttuurintutkimuksessa usein pyritään: ottamaan selvää minkälaisena tämä keskustelu näyttää osana kulttuurista kontekstia.

Millainen on äärimmäisyysihminen?

12 joulukuun, 2019 / tituma / 0 Comments

Mitä eroa on radikaalilla ja radikalismilla? Voiko kasvissyönti olla radikaalia tai voiko se olla radikalismia?

Mikä on radikaalia?

Iltapäivälehtiä lukiessaan saattaa usein törmätä radikaali-sanan monikäyttöisyyteen. Esimerkiksi suomalainen iskelmälaulaja on vähentänyt juomistaan radikaalisti, vegaaniksi ryhtyminen on radikaalia, samoin kuin kasvisruokapäivien lisäämisen kannattaminen on radikaalia. Kielitoimiston sanakirjan mukaan radikaali tarkoittaa yleiskielessä ”perinpohjaisia muutoksia vaativaa, äärimmäisyyshenkistä, jyrkkää ja kumouksellista. Radikaali kannattaa radikalismia ja on äärimmäisyysihminen.” Kuka sitten on äärimmäisyysihminen, ja kuka saa päättää mikä on äärimmäistä, jyrkkää tai kumouksellista?

Radikaalius ei ole mitään käsin kosketeltavaa ja konkreettista. Sitä ei voi nähdä, koskettaa tai syödä. Se on näkymätön konsepti, joka määrittyy sitä käsittelevän puheen ja tarinoiden kautta. Jollekin toiselle kasvissyönti voi olla äärimmäistä, kun taas jollekin toiselle se on arkista. Onko joku vastakkaista mielipidettä, eri kulttuuria tai tapoja edustava henkilö automaattisesti radikaali? Entä onko jokin vieras helpommin radikaalia kuin jokin tuttu, mutta äärimmäinen? Yleiskielessä radikaali-sanaa voi käyttää vapaasti, sillä voi viitata jonkin asian jyrkkään vähenemiseen tai suurenemiseen sekä oman arjen tai ajatusten vastakkaisuuteen, äärimmäisyyteen. Se mikä on radikaalia, johtuu silloin paljon ilmaisun käyttäjästä. Lukija yleensä ymmärtää mistä on kyse.

Kuvituskuva: Unsplash, Daniel von Appen.

Mikä on radikalismia?

Radikalismista tai radikalisoitumisesta puhuttaessa sävy muuttuu vakavammaksi. Silloin pyritään usein jo määrittelemään, mikä on ”mielipiteiden jyrkkyyttä, äärimmäisyyskantaa tai olojen jyrkkään muuttamiseen pyrkivä suunta.” Enää kyse ei ole pelkästään yksittäisen ihmisen mielipiteistä tai teoista, jotka eivät saavuta jonkun toisen hyväksyntää. Katse on siirtynyt ryhmiin, samalla keveys ja huolettomuus jäävät pois kyydistä.

Tutkijana tarkoitan radikalisoitumisella prosessia, jonka läpi käytyään ihminen on omaksunut jonkin ideologian, liittynyt kyseistä ideologiaa kannattavaan ryhmään, ja on valmis tekemään väkivaltaa saavuttaakseen ryhmänsä päämäärän. Kasvisruokavalio voi siis olla jonkun mielestä radikaalia, mutta radikalismin tai radikalisoitumisen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

Puheen merkitys

Radikalisoituminen ja radikalismi ovat yhtä näkymättömiä, puheen ja tarinoiden muovaamia, kuin radikaaliuskin. Siinä, missä radikaalius voi olla puhdas mielipide jostakin, on radikalismi jotain vakavampaa. Väkivaltaisen ideologian omaavista ryhmistä tai henkilöistä puhuttaessa, puhutaan usein myös vaarasta. Ei ole yhdentekevää määritellä mitä radikalismi on. Samalla määritellään myös sitä, mitä tarvitsee pelätä, miltä täytyy suojautua tai mihin varautua. Vaaran elementti saattaa tuoda myös omia ulottuvuuksiaan tähän keskusteluun. Arjen mielekkyyden kannalta, on kivempaa, jos jonkin pelottavan, väkivaltaisen uhan, voisi ennalta tunnistaa. Arkielämän uhka olisi ideaalitilanteessa jotakin vierasta ja tunnistettavan näköistä. Näin ei kuitenkaan useinkaan ole.

Radikalismikeskustelussa puhutaan myös turvasta. Ei olekaan yhdentekevää, mikä mielletään radikalismiksi. Samalla määritellään mahdollisia uhkakuvia ja vaikutetaan yhteiskunnan toimintaan: Mihin varaudutaan ja miten? Miten radikalismiin voidaan puuttua? Millainen toiminta nähdään kuuluvan radikalismiin? Miten radikalisoitumassa oleva ihminen käyttäytyy? Mistä täytyy olla huolissaan, ja mihin täytyy puuttua? Kun radikalismi saa yhteiskunnassa sopivan napakan, mutta kattavan määritelmän, on se myös helpompi tunnistaa.

Median valta määrittelijänä

Pro gradussani tutkin, miten Suomen kaksi suurinta mediaa, Ilta-Sanomat ja Yle Uutiset käsittelevät radikalismia ja ääriliikkeitä vuonna 2019. Medialla on suuri valta sekä määrittelijänä että huomion kiinnittäjänä. Tutkimiani medioita lukee kuukausittain noin 80 % suomalaisista Internetin käyttäjistä. Ilta-Sanomien paperiversiot ja Yle Uutisten tuottama sisältö tavoittaa kuitenkin vielä suuremman osan suomalaisista joka kuukausi. Nämä artikkelit vaikuttavat siis huomattavan monen suomalaisen arkeen, kahvipöytäkeskusteluihin sekä käsitykseen siitä, millainen on äärimmäisyysihminen.

Kuvituskuva: Unsplash, Elijah O’Donnell.

Paholainen ihmisten keskellä

4 joulukuun, 2019 / iaematutufi / 0 Comments

Kristinuskon Paholainen, Raamatullinen pääpiru, Helvetin valtias, joka tunnetaan myös nimillä Lucifer, Belzebub, Diabolus, Asmodeus, Belial tai Satan, on kiehtonut ihmisiä monien vuosisatojen ajan. Ajatellessamme tätä synkeää hahmoa liitämme siihen Helvetin lieskat ja viekkaan pukinpartaisen ihmisten kiusaajan. Näin ei kuitenkaan aina ollut! Myöhäiskeskiajalla, tarkemmin 1300 -luvulla käsitys kyseisestä hahmosta kasvoi aggressiiviseksi pahuuden voimaksi, jonka tavoitteena oli piinata mahdollisimman montaa ihmistä maanpäällä.

Devil in middle ages, Michael Pacher (PD)

Kolme demonologista kirjaa

Tuleva gradu – tutkielmani tulee käsittelemään IV Lateraanikonsiilin kaanonin (1215), Dialogus miraculorumin (1219-1223) ja Malleus Maleficarumin (1486) sisältämiä demonologisia paholaiskäsitysiä ja niiden mahdollista suhdetta myöhäiskeskiajan noitavainoihin Keski-Euroopassa. Demonoligialla tarkoitetaan teologian dogmaattista suuntaa, joka tutkii paholaista, demoneita ja pahoja henkiä.

Tutkimukseni aineistoksi olen valinnut vuonna 1215 pidetyn neljännen Lateraanikonsiilin kaanonin, jossa muun muassa määriteltiin ensimmäistä kertaa Paholaisen ja demonien asema kristinuskossa . Toiseksi aikalaislähteekseni valitsin Dialogus miraculorumin (1219-1223), sillä sitä pidetään yhtenä merkittävimmistä lähteistä keskiajan kansankäsityksiin ja oppineiden viralliseen määritelmään uskosta ja paholaisen roolista. Kolmanneksi valitsin vuonna 1486 laaditun Malleus Maleficarumin, jonka demonologinen kuva Paholaisesta ja hänen kätyreistään noidista, sai äärimmäisen muodon, joka jäi voimaan kolmeksi vuosisadaksi Euroopassa.

Witches gifting wax dolls to the devil, (PD)

Paholaiskäsityksen muutos

Paholaisen rooli muuttui myöhäiskeskiajalla merkittävästi. Varhaiskeskiajalla Paholaisen rooli muistutti enemminkin hänen kuvaustansa Vanhassa testamentissa, joka oli Jumalan vastustajan rooli, muttei kuitenkaan aktiivinen vihollinen. Keskiajan edetessä Paholaisen rooli muuttui vähitellen aggressiiviseksi pahuuden voimaksi, jonka tavoitteena oli piinata mahdollisimman montaa ihmistä maanpäällä.

Myöhäiskeskiajalla kirkon virallinen dogmi opetti, että Paholainen ja demonit oikeasti olivat olemassa, eivätkä ne olleet ainoastaan kansanuskon taikauskoisia näkemyksiä, vaan kirkon teologien virallisesti määrittämiä ilmiötä. Paholainen ja pahuus olivat todellinen sekä olennainen osa keskiaikaista järjestystä sekä maailmankuvaa. Virallinen uskomus määritteli Paholaisen päässeen ”elävien maailmaan”, josta hän onnistui houkuttelemaan mahdollisimman monta sielua mukaansa helvettiin.

”Euroopan noitavainot kuvataan kauheana tapahtumasarjana, jossa paholainen – olkoon sitten todellinen tai kuviteltu – sai poikkeuksellisen sijan ihmisen toimissa ja siis myös historiassa. Nähtävästi koskaan aikaisemmin tai myöhemmin paholaisen ei ole uskottu puuttuneen samalla voimalla ja kiihkeydellä ihmisten elämään kuin noitavainojen aikana. Monet uskoivat, että noitien liittokuntansa avulla paholainen oli aloittanut viimeisen ja pahimman hyökkäyksen kristikuntaa vastaan.” (Olli 2004, 244)

Lähteet:

Olli, Soili-Maria: ”Paholainen on minun veljeni”- Kirkon ja kansan Paholaiskuva uuden ajan alussa. Katajala-Peltomaa, Sari; Toivo, Raisa Maria (Toim.) Paholainen, noituus ja magia – kristinuskon kääntöpuoli: pahuuden kuvasto vanhassa maailmassa. (2015) Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Helsinki.

Tutkimusaukon nielaisemana

2 joulukuun, 2019 / jokrkuj / 0 Comments

Varoituksen sana ja johdannoksi: Vaikka voisi luulla tämän selonteon kuuluvan avaruustieteen alaan, on se tarkemmin ottaen kuitenkin lyhyt kuvaus yhdestä uskontotieteen gradun työstöprosessin kohdasta.

Tutkimusaukko on yksittäisen tutkimuksen paikka laajemmassa tutkimuskentässä. Se on tutkijan asettamien kysymysten ja menetelmien myötä saatujen uusien näkökulmien paikantuminen aikaisempaan tutkimukseen, tai kokonaan uusi tai vähän tunnettu tutkimuskohde, joka perustellusti ansaitsee tulla tutkituksi.

Tutkimusaukon käsitettä maiskutellessani mielikuva lennättää minut ylös läpi ohenevan ilmakehän aina avaruuteen saakka. Leijun siellä kyydissäni Bnei Baruchin kabbalan oppeihin kohdistuva tutkimukseni. Leijailen liepeillen mustan aukon ammottavaa vetovoimaa. Esoterisista ja posthumanistisista teorioista rakentamani alus on vielä hauras ja huokoinen, ei tiivis ollenkaan, joka suuntaan liian hajallaan ollakseen vankka. Se ei ole vielä valmis.

Alukseni kyljistä singahtelee hylättyinä käsitteinä kaikenlaisia komponentteja, ruuveja johtolankoina (joita ei pidä seurata) ja muita rakennusosasia epäoleellisina sivujuonteina. Haluaisin pitää niistä kiinni, ja yritänkin. Pienellä toppuuttelulla ja opastuksella saavutan kuitenkin jokseenkin stabiilin ja selkeän hetkisen, ja käännän alukseni kohti tutkimusaukkoa.

Musta aukko

Kun musta aukko on sulkenut alukseni lohduttavaan pimeyteensä, fokusoidun, priorisoin, syvennyn, syvennyn ja taas syvennyn aukkoon, jossa tehtäväni on pimeydestä huolimatta selkeä. Tutustu aineistoon!

Tätä mahdollisimman autenttisesti simuloidakseni hankin silmälaput – kiitos ohjaajalle viimeisimmästä ohjauksesta – etten muuta näkisi. Jätin taakseni raskaat taakkani ja onnistuin välttämään valheellisen kiintoisat galaksit ja vilpillisesti kiehtovat linnunradat, jotka viekoittelivat muka-tärkeillä, oikein muka-sopivilla ja muka-oleellisilla näkökulmillaan ja koukeroillaan.

Joskus joku epäilevä ajatus sinkoutuu avaruusromuna kolisten kojeeni kylkeen: ”Katsoitko varmasti kaikki tärkeät tietokannat?”, ”Entä ne Academian vihjaavat tuhat paperia, joihin et päässyt käsiksi?, ”Yrititkö tarpeeksi?”, ja mehevimpänä tömpsähdyksenä: ”Luuletko että tästä tulee ikinä mitään?”.

Kuvaus eräästä sivupolusta

Aina ei selkeys seuraa itseään ja stabiilius on vain ohimenevä olotila. Seuraavana käyn toimeni läpi aidossa tapahtumajärjestyksessä kun tässä juuri paljastin itseni tekemästä jotain, mitä ei nyt pitäisi: Kaikkihan lähti siis etenemään tämän blogitekstin hahmottelusta. Päädyin epätoivoisena huomaamaan täyden rakennettomuuden, joten tartuin toiveikkaana Kimmo Svinhufvudin Gradutakuuseen – josko sieltä jotain tarttuisi.

kuva: https://torange.biz/fx/open-dictionary-book-deep-blue-futuristic-177710

Gradutakuun innoittamana huomaan raapustavani muistikirjaani sivukaupalla gradun tutkimussuunnitelmaa. Pääsin siinä hyvään vauhtiin ja tuotosta tulikin useampi sivu. Tapauksessani on kyse toisesta, hiotummasta ja harkitummasta tutkimussuunnitelmasta, sillä ensimmäinen versio on jo jokin aika sitten siirretty tukikohtaan reilulla kädellä karsittavaksi ja paranneltavaksi.

Sain aikaiseksi ainakin omasta mielestäni siistimmän ja ehomman, mahdollisesti käyttökelpoisen tutkimussuunitelman hahmotelman, jota olin heti aikeissa lähteä lähettelemään ja esittelemään – kunnes viime hetkellä taas muistin velvoitteeni tutkimusaukossa.

Ja tämän blogitekstin.

Ennen olennaiseen palaamista syvennyin kuitenkin vielä tutkielmanteko-oppaisiin, piirsin tutkimusavaruudesta havainnollistavia kuvia aukkoineen, aluksineen ja käsitteineen, ja laadin tutkimusaikataulua varten päivyrin huhtikuulle saakka. Vaikka sivupolkuja on syytä fokusoinnin ja tehokkuuden nimissä välttää, saattaa niistä toisinaan olla jotain hyötyäkin.

Intressin keskiössä kaunokirjallisuus, esoteerisuus, taide ja kulttuuri

2 joulukuun, 2019 / tituma / 0 Comments

Kun keväällä 2019 ilmoittauduin graduseminaariin, olivat ajatukseni graduni aihetta koskien vielä hyvin hajanaisia. Suunta oli kuitenkin jo selvä: halusin tutkia jotain, jota pystyisin tarkastelemaan länsimaisen esoterian näkökulmasta, ja kaikkein mieluiten tutkisin myös jotain kirjallista aineistoa. Olen aina ollut kiinnostunut tekstintutkimuksesta, ja Helsingin yliopistossa opiskellessani perehdyinkin melko laajasti eksegeettiseen tutkimusperinteeseen.

Akateemisesta perspektiivistä tutustuin esoteriaan ja okkultismiin ensimmäistä kertaa osallistuessani Länsimainen esoteria– nimiselle kurssille keväällä 2017. Kurssi oli hyvin monipuolinen, ja ennen kaikkea sain huomata, että monet minua kiinnostavat ilmiöt ja asiat, kuten esimerkiksi gnostilaisuus, magia, alkemia ja yleisesti usein valtavirrasta marginaalissa kulkevat ilmiöt, voitiin niputtaa yhteisen akateemisen käsitteen alle: Länsimaisen esoteerisuuden tutkimus.

*Opaslehtinen Turun Esoteeriselle kävelykierrokselle. Kuva: Katriina Marjamäki*

Gradun varsinainen fokus alkaa hahmottua

Toinen varsinainen askel esoterian suuntaan tapahtui, kun järjestimme opiskelijaporukalla Esoteric and Occult Turku -nimistä kävelykierrosta kesäkuussa 2019 järjestetylle Approaching Esotericism and Mysticism -symposiumille. Tällöin esoteerisuuden historiallinen merkitys sekä suosio populaarikulttuurissa konkretisoituivat minulle aivan erityisellä tavalla.Viimeistään nyt alkoi vahvistumaan se ajatus, että tämä on se ”minun juttuni”. Gradua varten tulisi vain vielä löytää aineisto, jonka parissa jaksaisin pakertaa ja josta löytäisin inspiraatiota silloinkin, kun kirjoittamismotivaatio tuntuu olevan hukassa.

Kesäisin minulla on aina tavoitteena lukea mahdollisimman paljon kaunokirjallisuutta. Yliopiston lukuvuoden aikana minulla onkin tapana kerätä listaan kiinnostavia kirjoja, joihin en opiskelukiireiden vuoksi pysty juuri sillä hetkellä syventymään, mutta joihin mukava palata keväisin, kun opiskelukiireet viimein hellittävät ja aikaa alkaa jäämään vähän vapaammalle lukemiselle. Kevät 2019 ei ollut tässä poikkeus, ja marssin ostamaan kirjakaupasta Heikki Kännönkirjoittaman Sömnö romaanin. Kyseinen kirja oli ilmestynyt lukulistalleni, kun kirjailija oli syksyllä 2018 vierailijana kurssilla nimeltä Moderni Esoteerisuus taiteessa, tieteessä ja populaarikulttuurissa. Luento sai minut kiinnostuman siitä, miten kaunokirjallisuudessa hyödynnetään esoteerista tematiikkaa ja jätti minulle sellaisen käsityksen, että kaunokirjallisuutta on esoteerisuuden näkökulmasta tutkittu vähemmän kuin muita populaarikulttuurin tuotoksia. Lukiessani kirjaa aloin tekemään siihen lähes vaistonomaisesti alleviivauksia huomatessani yhtäläisyyksiä esimerkiksi G.I. Gurdjieffin ajatuksiin. Lisäksi aloin kirjoittamaan sivujen laitaan mieleeni nousseita kysymyksiä: ”mihin kirjailija mahdollisesti viittaa tällä?”, ”Tällainen ajattelu tuntuu tutulta, kenties kirjailija viittaa tällä teosofiseen perinteeseen? ”

Elokuussa 2019 graduni aihe lopulta fokusoitui Turun taiteiden yö-tapahtumassa, ollessani Sammakon kirjakaupassa kuuntelemassa Heikki Kännön haastattelua. Samassa tilaisuudessa käsiteltiin myös Nina Kokkisen Totuuden Etsijät (2019) -teosta, josta erityisesti etsijän (seeker) ja okkulttuuri -käsitteet jäivät kiinnostamaan minua vielä tilaisuuden jälkeenkin. Kyseinen tilaisuus opetti myös sen, että kaunokirjallisuus on eräänlainen väline, jonka avulla on mahdollista välittää ja tuoda tutuksi esoteerista käsitteistöä laajalle lukijakunnalle, ja parhaimmillaan se voi myös avata uudenlaisia näkemyksiä okkultismin ja modernismin moninaisista vuorovaikutuksista. Lisäksi omasta mielestäni kaunokirjallisuus muun taiteen ohella heijastaa ja peilaa sitä, miten esoteerisuus on tällä hetkellä hyvinkin pinnalla populaarikulttuurissa. Graduni tarkoituksena on siis tarkastella ja analysoida sitä, miten kirjailija käyttää Sömnö romaanissa esoteerista tematiikkaa. Lähden rakentamaan analyysiani erityisesti etsijyydestä käsin, ja sidon tutkimukseni uskontososiologian kenttään okkulttuuri -käsitteen kautta. Olen siis ensisijaisesti kiinnostunut siitä, miten kirjailija rakentaa etsijyyden teemaa Sömnö -teoksessa. Näin tulen gradussani yhdistämään kaikki minua erityisesti kiinnostavat tekijät, eli kirjallisen aineiston, esoteerisuuden, taiteen sekä kulttuurintutkimuksen.