Olen aina pyrkinyt seuraamaan päivän politiikkaa melko aktiivisesti, ja pyrkinyt pitämään itseni ajan tasalla Suomen poliittisella kentällä tapahtuvasta keskustelusta. Uskontotieteenopiskelijana, huomioni tietysti kiinnittyy useimmiten uskonnon ja politiikan yhteenkietoutumista ilmentäviin seikkoihin, sekä uskontoa koskevaan poliittiseen keskusteluun. Ehkäpä juuri tästä syystä pohtiessani tulevaa graduaihettani koin, että Suomen Kristillisdemokraattisen puolueen tutkiminen voisi olla hyvinkin varteenotettava graduaihe. Minua erityisesti kiinnosti se, millaisia vaikutuksia Suomessakin tapahtuvalla yhteiskunnan sekularisoitumisella sekä moniarvoistumisella on Suomen Kristillisdemokraattisiin arvoihin. Näistä lähtökohdista käsin ryhdyin rakentamaan tulevaa graduani ja sen näkökulmaa.

SKL, KD ja KD- Nuoret

Vastalauseena vallitsevalle sotien jälkeiselle kulttuurinmuutokselle kirkon kulttuurisen valta-aseman heikentyessä perustettiin 6.5.1958 Suomen Kristillinen Liitto (SKL). Omien jäsentensä mukaan SKL perustettiin puolustamaan niin kutsuttuja perinteisiä arvoja, kun Suomen muu poliittinen kenttä alkoi irtautua kristillisten arvojen perustalta. Vuonna 2001 Jyväskylän puoluekokouksessa puolueen nimi vaihdettiin Suomen Kristillisdemokraateiksi (KD).

Samoihin aikoihin Suomen Kristillisen Liiton kanssa myös innostus nuorisopolitiikkaa kohtaan kasvoi SKL:n nuorempien kannattajien keskuudessa. Vuonna 1971 SKL saikin oman nuorisojärjestönsä, joka kantoi nimeä Suomen Kristillisen Liiton Nuoret. Myöhemmin järjestö vaihtoi Jyväskylän vuoden 2001 puoluekokouksen jälkeen nimensä Suomen Kristillisdemokraattisiksi Nuoriksi (KD Nuoret). KD Nuoret on nuorisojärjestö, johon voivat liittyä kaikki alle 33-vuotiaat kristillisdemokraattisista arvoista kiinnostuneet nuoret. Jäseniä järjestöllä on yli 1500 ja järjestön nuorisopiirit toimivat ympäri Suomea.

Mikä ihmeen sekularisaatio ja moniarvoistuminen?

Vuoden 2018 lopussa Kirkon tutkimuskeskus raportoi Suomen tekevän historiaa. Ensimmäistä kertaa Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvien osuus putosi alle 70 prosentin kirkkoon kuuluvien määrän ollessa enää vain 69,7 prosenttia koko Suomen väestöstä. Tämän kirkon tutkimuskeskuksen teettämän tutkimuksen mukaan, evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärä on ollut tasaisessa laskussa jo 70-luvun puolivälistä lähtien, mutta viimeisen kymmenen vuoden aikana kirkosta eronneiden määrä on selkeästi kasvanut. Tämä on yksi esimerkki Suomessakin tapahtuvasta sekularisaatiosta, jossa uskonto menettää asemaansa yhteiskunnassa.

Samalla, kun evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärä on laskussa, Suomen uskonnollinen kenttä monimuotoistuu muun muassa maahanmuuton seurauksena. Tämä uskonnollisen kirjon kasvaminen vaikuttaa kasvattavasti myös yhteiskunnan arvopohjaan, jolloin voidaan puhua moniarvoistumisesta. Nämä edellä mainitut muutokset tuovatkin automaattisesti omat haasteensa Suomen Kristillisdemokraattiselle puolueelle, joka perustaa arvomaailmansa ennen kaikkea länsimaiselle kristinuskolle.

Miten ja miksi tutkia KD:n arvojen mahdollista muutosta?

Pohtiessani sitä, miten tutkisin Suomen Kristillisdemokraattien määrittämien arvojen muutosta, päätin lähestyä aihetta KD Nuorten näkökulmasta. Tulevan graduni aiheena onkin tutkia Suomen Kristillisdemokraattisten (KD) Nuorten käsityksiä heille tärkeistä arvoista verraten niitä Suomen Kristillisdemokraattisen puolueen julkilausuttuihin arvoihin. Mielestäni on ajankohtaista tutkia, onko yhteiskunnallinen muutos vaikuttanut KD Nuorten arvomaailmaan ja sitä kautta pohtia myös Kristillisdemokraattisen puolueen arvojen suuntaa tulevaisuudessa. Tutkimukseni rajaus kohdistuu nimenomaan KD Nuoriin, sillä katson heidän edustavan puolueensa tulevaisuutta ja tuoreempia näkökulmia KD:n merkityksestä ja pyrkimyksistä suomalaisessa yhteiskunnassa.

Eläimen ja ihmisen suhde on hyvin kiehtova. Suhteen taustalla vaikuttaa tuhansien vuosien historia, kulttuurit, uskomukset ja asenteet. Siihen liittyy paljon kerroksellisuutta, vastakkainasettelua, samaistamista, erottelua, lajittelua, kumppanuutta, kilpailua, rakkautta ja vihaa. Suhteemme on alati muuttuva, ja olemme tälläkin hetkellä elämässä länsimaissa uutta eläinkuvan murrosta, missä heitä ei enää tarkastella puhtaasti biologisina kokonaisuuksina vaan tuntevina yksilöinä. Kyllä, aion käyttää tässä blogitekstissä eläimistä termiä ”hän” ja ”he”.

Ajattelemme suhteemme eläimiin usein myös varsin yksipuoliseksi. Ihminen on tarkkailija ja vaikuttaja, subjekti, ja eläin tarkkailun ja vaikutuksen kohde, objekti. Emme kuitenkaan ole immuuneja toisen osapuolen vaikutuksille. Monet ovat jo varmasti kuulleet kuinka eläimen, yleensä koiran tai kissan, silittäminen laskee tutkitusti ihmisen pulssia ja stressitasoa. Vaikutus ei kuitenkaan jää pelkästään biologiselle tasolle.

Hans-nimisen hevosen uskottiin 1900-luvun alussa kykenevän toteuttamaan erilaisia matemaattisia laskutoimituksia. Selvisi kuitenkin, että Hans tarkkaili laskutehtävän antaneen henkilön elekieltä ja koputti kaviotaan niin kauan kunnes oikea vastaus, ja oikea tehtävänantajan reaktio, saavutettiin. Hans siis vaikutti laskutehtävän antaneen henkilön käyttäytymiseen saadakseen haluamansa lopputuloksen, tarkoituksenaan todennäköisesti saada herkkuja palkinnoksi. Roolit kääntyivät tilanteessa päälaelleen, missä Hans oli vaikuttaja sekä tarkkailija, ja ihminen vaikutuksen kohde. Suosittelen lukaisemaan Vinciane Despretin mielenkiintoisia artikkeleita Hansista ja muista vaikuttaneista eläimistä tarkemmin.

Perehdyin kandia kirjoittaessani myös kolmannenlaiseen vaikutuksen muotoon. Otherkin-nimiseen ryhmään kuuluvat henkilöt uskovat olevansa jollakin tapaa eläimiä tai muunlaisia ei-ihmisiä. Ryhmän jäsen saattaisi esimerkiksi uskoa, että hänellä on suden sielu. Hän kokisi omaavansa suden ominaisuuksia, psyykeen ja tarpeita, sekä kokisi näkevänsä maailman kyseisen eläimen tavoin. Hän olisi susi ihmisen ruumiissa.

Vaikka liike saikin alkunsa 1960-luvun lopussa, niin ajatuksena tämänkaltainen joustava identiteettikäsitys ei ole uusi. Monet vanhat animistiset, totemismiset ja shamanistiset perinteet ovat nähneet ihmisyyden ja sen rajat häilyvinä, missä varomaton metsämies saattoi muuttua luontoon eksyessään eläimeksi. Eläimet saattoivat myös olla kunnioitettuja kantavanhempia ja luojajumalia, jotka omasivat hyvinkin ihmisen kaltaisia ominaisuuksia. He saattoivat olla viisaita, ovelia, kostonhimoisia tai rakastavia kuten ihmisetkin. Ihminen oli vain yksi olento muiden joukossa eikä kovinkaan ainutlaatuinen taikka poikkeava.

Länsimaissa kristinuskon vakiintuminen vakiinnutti myös rajanvedon ihmisen ja eläimen välillä sekä loi hierarkkisen järjestyksen. Tätä voimisti entisestään valistuksesta seurannut luonnontieteiden nousu, missä ihminen nähtiin älyn ja sivistyksen huippuna ja eläin biologisena koneena. Vaikka ihmisen ja eläimen biologisia samankaltaisuuksia todettiinkin, niin vasta nykyaikainen post-moderni identiteettikäsitys on lähtenyt purkamaan kangistunutta ihmisen ja eläimen erontekoa. Eläimiä ei ainoastaan nähdä ihmisten kaltaisina, vaan ihminen myös eläimen kaltaisina. Tämä selittää osaltaan kenties myös sitä miksi eläinoikeusjärjestöjen vaikutus on voimistunut merkittävästi 2000-luvulla. Keskinäinen samankaltaisuutemme nähdään arvokkaana ja suojelun arvoisena, minkä takia myös muiden lajien olemassaoloa tulee kunnioittaa. 

Gradua tehdessäni ongelmakseni aikoo todennäköisesti muuttua aiheen rajaaminen. Kuten lyhyessä kirjoituksessani käy ilmi, ihmisen ja eläimen suhde on hyvin monipuolinen, laaja ja niin mielenkiintoinen, että väkisinkin mieleni tekisi kattaa kaikki sen monipuoliset osa-alueet yksien kansien väliin. Kirjoittaminen, kuten koko graduprosessi yleensä, aikoo olla kiinnostava ja opettavainen kokemus. Enkä ole edes maininnut Euroopan ulkopuolisten kulttuurien eläinsuhteita ja -käsityksiä… 

Tämä blogi on Turun yliopiston uskontotieteen graduvaiheen opiskelijoiden blogi, jossa graduntekijät kirjoittavat omasta aiheestaan, kirjoittamisesta ja uskontotieteestä ylipäätään.