Teksti: Miska Karhu
Vihkijä, kastaja, paimentaja, saarnaaja… Tällaisia ajatuksia pappeus herättää ihmisissä. Harvemmin pappeja ajatellaan tuntevina ja kokevina kanssavertaisina, jotka voisivat ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin. Siksi feminismi ei useinkaan tule ihmisillä ensimmäisenä mieleen, kun puhutaan papeista.
Voivatko papit olla feministejä? Miten he toteuttavat feminismiä työssään? Tällaisia kysymyksiä ryhdyin pohtimaan, kun aloitin gradun tekemisen. Minua kiehtoi se virallisuuden ja jäykkyyden sekä lempeyden ja lämmön vaihtelu pappeudessa ja sen herättämissä mielikuvissa. Toisaalta pappeja on usein ajateltu kovaäänisinä saarnaajina, jotka pelottelevat synnillä, mutta toisaalta yhä useampi pappi yrittää olla lämminhenkinen ja helposti lähestyttävä, kansanihminen.
Feminismi osana kristinuskoa
Harva tietää, että on olemassa kokonainen feministisen teologian haara, joka on keskittynyt naisten ja vähemmistöjen aseman parantamiseen. Feministiteologia toimii kahdessa eri tasossa: toisaalta termillä voidaan tarkoittaa akateemista tutkimusta, toisaalta aktivismia ja ruohonjuuritason toimintaa.
Feministisen teologian ydin on tuoda naisten ja vähemmistöjen sanomaa kirkkoon. Tähän on olemassa useita eri keinoja. Jotkut haluavat nostaa esille Raamatussa olevia naisia, jotka ovat jääneet miesten varjoon vuosisadoiksi. Kuinka moni tietää, että apostoli Paavalin kanssa työskenteli naisia siinä missä miehiäkin?
Toiset luottavat kuvittelun voimaan. He pyrkivät näyttämään sen, miten mieskeskeinen näkökulma on vaikuttanut perustavanlaatuisesti kristinuskon puhetapoihin. Minkälainen kristinusko olisi, jos Jumalaa puhuteltaisiin Äitinä?
Pieni osa feministiteologeista katsoo, että Raamattu on täysin miesten luoma, eikä sitä voida käyttää nykyisessä kristinuskossa. Osa on jopa hylännyt Raamatun ja etsii toisenlaisia tapoja toteuttaa kristinuskoa.
Loppujen lopuksi kukaan ei tiedä, minkälaisia erilaisia tapoja on feminismin toteuttamiseen Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Yllä mainitut esimerkit olen poiminut kansainvälisistä feministiteologian liikkeistä. Kukaan ei siis ole tutkinut sitä, miten juuri Suomessa papit toteuttavat feminismiään – ja tähän minun graduni on tekemässä muutosta.
Kirkon uudelleenbrändäys kohti tavan ihmistä
Haluaisin gradullani olla mukana keskustelussa siitä, missä menevät pappeuden ja kristinuskon rajat. Näitä rajoja on koeteltu aivan hiljattain. Yksi esimerkki tästä on Ylen tuottama sarja Papisto. Se leikittelee juuri tällä konservatiivisuuden ja liberaalisuuden välimaastolla. Dokumenttisarja antaa kameran neljälle erilaiselle papille, jotka kuvaavat omaa elämäänsä ja työtään Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Sen mainostetaan romuttavan mielikuviamme pappeudesta.
Niin feminististen pappien kuin Ylen Papisto-sarjan voi nähdä uudenlaisen, lämpimämmän pappeuden keulakuvina. Evankelis-luterilainen kirkko ei halua enää näyttäytyä jäykkänä saarnaajana, vaan se on ottanut askeleita kohti “tavallista” ihmistä. Tätä kai voisi kutsua jo jonkinlaiseksi uudelleenbrändäykseksi.
Kirjoittaja on uskontotieteen maisterivaiheen opiskelija sekä utelias kirkon maallikkojäsen.
