Avainsana: gradun teko

Jumalolentoja, temppeleitä ja siili – uskonto Sonic Unleashed -videopelissä

9 maaliskuun, 2024 / Paju Jaakkonen / 1 Comment

Videopelit ovat monelle tärkeä paitsi viihteen, myös taiteen muoto. Vaikka ne nähdään usein erityisesti nuorten huvina, peleillä voi olla myös syvällisempi puoli. Moni kiintyy hahmoihin ja heidän tarinaansa, ja saattavat pelata pelejä useitakin kertoja uudelleen. Näen itse videopelit vapaa-ajan harrastuksena, mutta olen vielä enemmän kiinnostunut niiden tarinallisesta puolesta – mitä ne haluavat kertoa meille?

Olen itse pelejä pelatessani huomannut paljon erilaisia viittauksia uskontoihin, mikä on herättänyt kiinnostukseni tutkia aihetta tarkemmin. Miten uskonto tulee peleissä ilmi, mikä niiden rooli on ja mitä niistä halutaan kertoa? Haluan pro gradu -tutkielmassani tarkastella näitä kysymyksiä itselleni tärkeän pelisarjan, Sonic the Hedgehogin, kautta.

Sonic the Hedgehog – tunnettu, silti tuntematon

Japanilaisen Sega-peliyhtiön sarja Sonic the Hedgehog on vuosien saatossa kerännyt paljon suosiota. Olen kuitenkin huomannut, että harva tuntee sarjaa tai sen tarinaa pintapuolta syvemmin. Siten sen uskontoon viittaavat piirteet ovat myös saattaneet jäädä huomaamatta. Sarjassa on useita erilaisia jumalolentoja, maagisia esineitä ja hahmoilla on erityisiä voimia.

Rajasin tutkimukseni yhteen peliin, Sonic Unleashediin (2008). Päädyin valintaani, sillä kyseisessä pelissä uskontoon viittaavat piirteet ovat vahvimmin läsnä erityisesti tarinallisessa puolessa: Sonic ystävystyy muistinsa menettäneen jumalan kanssa, ja yhdessä he korjaavat maailman takaisin ennalleen toisen jumalolennon yrittäessä tuhota sen. Lisäksi pelissä uskonto ilmenee paljon myös materiaalisesti, kuten esimerkiksi temppelien, seinämaalausten ja esineiden kautta.

Aiheessa minua kiehtoo erityisesti se, millainen uskonto pelin sisälle on rakennettu. Uskonto ilmenee pelissä hyvinkin suoraan, kuten tarinan kahden jumalhahmon, Light Gaian ja Dark Gaian muodossa, sekä heidän välisensä elämän ja kuoleman kiertokulun kuvauksessa. Epäsuoremmin se näkyy esimerkiksi tarinan hahmojen kautta – miten he suhtautuvat näihin jumaliin, ja heidän aiheuttamiinsa tapahtumiin. Tämän lisäksi tutkin sitä, miten uskontoa hyödynnetään pelissä, ja millaisia merkityksiä sille annetaan. Miksi uskontoa on pelissä ylipäätään?

Nuori tutkimuskenttä – paljon jatkotutkimusmahdollisuuksia

Akateemisessa maailmassa videopeleistä tutkimuksen kohteina on kiinnostuttu vasta viime vuosina. Osasyynä vähäiselle tutkimuksen määrälle on todennäköisesti yleinen suhtautuminen videopeleihin: ne mielletään usein epäarvokkaiksi sekä nuorille suunnatuksi viihdykkeeksi.

Maineestaan huolimatta videopelit tarjoavat paljon tutkittavaa eri aloille, myös uskontotieteelle. Uskonnot ovat yllättävän yleinen teema videopeleissä: esimerkiksi sarja Final Fantasy (1987–2024) lainaa erilaisista uskonnollisista perinteistä hahmoja, kun taas sarja Dragon Age (2009–2014) käsittelee uskontoa alistavana instituutiona.

Videopelit ovat kuitenkin myös taiteen muoto – ne kertovat tarinoita ja niillä on oma sanomansa, joka ilmenee juonen ja visuaalisen puolen kautta. Ne heijastelevat omaa aikaansa, ja siten ne voivat myös ilmaista nykyuskontoa, sekä muovata ihmisten suhtautumista ja käsityksiä. Uskonnon esittäminen peleissä alistavana on yksi tapa käsitellä oman uskonnon historiaa.

Sonic Unleashedin kuvaus puolestaan heijastelee uskonnon tyypillisiä piirteitä Japanissa: pelin uskonto on yhdistelmä erilaisia perinteitä, jotka ovat yhtä arvokkaita keskenään. Se ei ole erillinen yhteiskunnan osa-alue, vaan mukana kaikessa – rakennuksissa, taiteessa ja hahmojen puheessa. Pelin tarina ei toimisi ilman uskontoa.

Videopelit tarjoavat paljon tutkimusmahdollisuuksia, ja kiinnostus niiden tutkimiseen kasvaa varmasti tulevaisuudessa. Itse koen ne tärkeäksi tutkimuskohteeksi: videopelejä pelataan paljon, enkä usko pelaamisen suosion vähenevän lähivuosina. Peleillä on mahdollisuus vaikuttaa ihmisten näkemyksiin, ja siksi on mielestäni tärkeää nähdä pelit hyödyllisinä tutkimuskohteina myös akateemisessa maailmassa.

Vettä keuhkoissa ja tiiliskiviä vatsassa – sukellus graduprosessiini

9 helmikuun, 2021 / tituma / 0 Comments

Se sattui ihan sattumalta. Sinä keväisenä päivänä etsin jotain, ihan mitä tahansa, mikä auttaisi minua löytämään graduni aiheen. Tapaamiseen oli jäljellä enää vain tunteja. Inhottava tunne kasvoi vatsassa. Se oli stressin ja hiljaisen pakokauhun piinaava yhtälö. Olo oli kuin tiiliskiven nielleellä, mutta tästä tunteesta huolimatta eteenpäin oli mentävä. Selasin aikaisemmin tehtyjä tutkimuksia kiinnostavasta aihealueesta. Hätääntyvät ajatukset poukkoilivat mielessä: mitä jos en pysty tähän? Työnsin ahdistavan ajatuksen sivuun, ja jatkoin matkaa syvemmälle tutkimusten hämmentävään maailmaan. Paras olisi olla ajattelematta turhia, ja puskea eteenpäin. En muista mitä tutkimuksia kahlasin läpi. En edes muista kuinka monta tutkimusta silmäilin, ennen kuin lamppu syttyi. Siinä se oli, se odotettu hetki. Se oli jotain, ihan mitä tahansa, eli juuri sitä mitä etsinkin: ristiriita.

Ristiriita on mielenkiintoinen tutkimuksen lähtökohta. Näin olen ainakin kuullut. Jos kuitenkin ollaan rehellisiä, niin minua ei erityisesti innostanut löydökseni mielenkiintoisuus. Tärkeintä oli, että minulla oli jotain. Jotain, mihin tarttua, ja mistä aloittaa. Tuo jotain sai painavan tiiliskiven putoamaan, ja matkan alkamaan.

Matkani alkoi sattuman kaupalla, mutta sattuma ei tulisi kantamaan matkaa päätökseen asti. Haparoiden, suurella epävarmuudella mutta varovaisen toiveikkaana, aloitin työstämään graduani eteenpäin. Ehkäpä tästäkin selvitään.

Nyt istun koneeni äärellä kahdeksan kuukautta myöhemmin. Tuo päivä on enää pelkkä kulahtanut muisto. Sen voitokkuus on hautautunut monien uusien sekä paljon suurempien ongelmien alle. Mukaan on mahtunut monia epätoivoisia hetkiä ja raskaita askelia. Lampun valo on himmentynyt…

Ei ole kuitenkaan syytä huolestua. Jos jotain olen oppinut näiden kahdeksan kuukauden aikana, niin sen, että graduprosessi on epätasainen matka. Mielialat muuttuvat, ja uudet tuulet puhaltavat alati. Vielä ei olla perillä.

Graduprosessi on osoittautunut olevan kuin voimakkaasti virtaava joki. Sen pauhu ja voima vie eteenpäin, vaikka et olisi vielä valmis antautumaan sen vietäväksi. Se saa haukkomaan henkeäsi. Kun luulet oppineesi uimaan ja iloitset pinnalla pysymisestä, tuleekin mutkan takaa vielä voimakkaampi virtaus, joka imaisee sinut veden alle. Hetken aikaa pyörit vimmatusti vailla mitään kontrollia, mutta pian saat otteen jostain tukevasta. Nyt voi hetken hengähtää.

Tätä on tapahtunut kerta toisensa jälkeen, mutta tässä ollaan: keuhkot täynnä vettä, mutta silti hengittäen. Onneksi olen oppinut, että tämä räpiköinti on täysin asiaan kuuluvaa. Sitä ei tarvitse pelätä.

Haluaisin sanoa, ettei tuo jo alun metreiltä tuttu stressin ja hiljaisen pakokauhun tunne olisi minulle enää tuttu. Se on edelleen uskollinen vierailija, joka käy silloin tällöin ovella. Se on kuitenkin saanut nimen, gradustressi, eikä näin ollen enää pääse ottamaan minua haltuunsa, ja tiiliskivien lailla painamaan pohjamutiin asti. Gradustressi on osa tätä matkaa. Sen ymmärtäminen on tuonut vapauden olla ajoittain veden pinnan alla. Pitää muistaa vain rauhoittua ja hengähtää.

Matkan loppu kuitenkin jo häämöttää edessä, ja virta vie sinne vaikka väkisin – toivottavasti ennemmin kuin myöhemmin. Tulen päättämään matkan viisaampana, mutta en oppimieni tietojeni vuoksi, vaan ennen kaikkea oppimieni elämäntaitojen takia. Olen oppinut uimaan epävarmoissa vesissä ja samalla antamaan virran viedä.

Tutkimusaukon nielaisemana

2 joulukuun, 2019 / jokrkuj / 0 Comments

Varoituksen sana ja johdannoksi: Vaikka voisi luulla tämän selonteon kuuluvan avaruustieteen alaan, on se tarkemmin ottaen kuitenkin lyhyt kuvaus yhdestä uskontotieteen gradun työstöprosessin kohdasta.

Tutkimusaukko on yksittäisen tutkimuksen paikka laajemmassa tutkimuskentässä. Se on tutkijan asettamien kysymysten ja menetelmien myötä saatujen uusien näkökulmien paikantuminen aikaisempaan tutkimukseen, tai kokonaan uusi tai vähän tunnettu tutkimuskohde, joka perustellusti ansaitsee tulla tutkituksi.

Tutkimusaukon käsitettä maiskutellessani mielikuva lennättää minut ylös läpi ohenevan ilmakehän aina avaruuteen saakka. Leijun siellä kyydissäni Bnei Baruchin kabbalan oppeihin kohdistuva tutkimukseni. Leijailen liepeillen mustan aukon ammottavaa vetovoimaa. Esoterisista ja posthumanistisista teorioista rakentamani alus on vielä hauras ja huokoinen, ei tiivis ollenkaan, joka suuntaan liian hajallaan ollakseen vankka. Se ei ole vielä valmis.

Alukseni kyljistä singahtelee hylättyinä käsitteinä kaikenlaisia komponentteja, ruuveja johtolankoina (joita ei pidä seurata) ja muita rakennusosasia epäoleellisina sivujuonteina. Haluaisin pitää niistä kiinni, ja yritänkin. Pienellä toppuuttelulla ja opastuksella saavutan kuitenkin jokseenkin stabiilin ja selkeän hetkisen, ja käännän alukseni kohti tutkimusaukkoa.

Musta aukko

Kun musta aukko on sulkenut alukseni lohduttavaan pimeyteensä, fokusoidun, priorisoin, syvennyn, syvennyn ja taas syvennyn aukkoon, jossa tehtäväni on pimeydestä huolimatta selkeä. Tutustu aineistoon!

Tätä mahdollisimman autenttisesti simuloidakseni hankin silmälaput – kiitos ohjaajalle viimeisimmästä ohjauksesta – etten muuta näkisi. Jätin taakseni raskaat taakkani ja onnistuin välttämään valheellisen kiintoisat galaksit ja vilpillisesti kiehtovat linnunradat, jotka viekoittelivat muka-tärkeillä, oikein muka-sopivilla ja muka-oleellisilla näkökulmillaan ja koukeroillaan.

Joskus joku epäilevä ajatus sinkoutuu avaruusromuna kolisten kojeeni kylkeen: ”Katsoitko varmasti kaikki tärkeät tietokannat?”, ”Entä ne Academian vihjaavat tuhat paperia, joihin et päässyt käsiksi?, ”Yrititkö tarpeeksi?”, ja mehevimpänä tömpsähdyksenä: ”Luuletko että tästä tulee ikinä mitään?”.

Kuvaus eräästä sivupolusta

Aina ei selkeys seuraa itseään ja stabiilius on vain ohimenevä olotila. Seuraavana käyn toimeni läpi aidossa tapahtumajärjestyksessä kun tässä juuri paljastin itseni tekemästä jotain, mitä ei nyt pitäisi: Kaikkihan lähti siis etenemään tämän blogitekstin hahmottelusta. Päädyin epätoivoisena huomaamaan täyden rakennettomuuden, joten tartuin toiveikkaana Kimmo Svinhufvudin Gradutakuuseen – josko sieltä jotain tarttuisi.

kuva: https://torange.biz/fx/open-dictionary-book-deep-blue-futuristic-177710

Gradutakuun innoittamana huomaan raapustavani muistikirjaani sivukaupalla gradun tutkimussuunnitelmaa. Pääsin siinä hyvään vauhtiin ja tuotosta tulikin useampi sivu. Tapauksessani on kyse toisesta, hiotummasta ja harkitummasta tutkimussuunnitelmasta, sillä ensimmäinen versio on jo jokin aika sitten siirretty tukikohtaan reilulla kädellä karsittavaksi ja paranneltavaksi.

Sain aikaiseksi ainakin omasta mielestäni siistimmän ja ehomman, mahdollisesti käyttökelpoisen tutkimussuunitelman hahmotelman, jota olin heti aikeissa lähteä lähettelemään ja esittelemään – kunnes viime hetkellä taas muistin velvoitteeni tutkimusaukossa.

Ja tämän blogitekstin.

Ennen olennaiseen palaamista syvennyin kuitenkin vielä tutkielmanteko-oppaisiin, piirsin tutkimusavaruudesta havainnollistavia kuvia aukkoineen, aluksineen ja käsitteineen, ja laadin tutkimusaikataulua varten päivyrin huhtikuulle saakka. Vaikka sivupolkuja on syytä fokusoinnin ja tehokkuuden nimissä välttää, saattaa niistä toisinaan olla jotain hyötyäkin.