Just another UTU Blogs site

Avainsana: helluntailaisuus

Seksuaalivähemmistöt helluntaiseurakuntien polttopisteessä

Kuva: Reea Viitasalo

Uskonnon ja seksuaalisuuden suhde on ajaton teema julkisessa keskustelussa, mutta asetelma on edelleen melko kaksijakoinen, jolloin seksuaalivähemmistöön kuuluminen ja kristillisessä yhteisössä toimiminen nähdään toisensa poissulkevina.

2010-luvulla tarkastelun kohteeksi ovat nousseet seksuaalivähemmistöjen asema uskonnollisissa yhteisöissä, eheytyshoidot, hoitokokoukset, konservatiivinen seksuaalietiikka ja Aito avioliitto -liikehdintä.

Ihmisoikeuksien toteutuminen ja seksuaalieettiset kysymykset sekä uskonnollisen yhteisön luomat olemisen tavat aiheuttavat hankauskohtia yhteisöjen sisällä. Uskonto vaikuttaa kulttuurin tavoin vahvasti seksuaalieettisiin kysymyksiin ja uskonnolliset perinteet ovat kytköksissä sekä sukupuolen että seksuaalisuuden normittamiseen ja valtarakenteisiin.

Helluntailaisuus luo muiden uskonnollisten yhteisöjen tavoin raamit normin mukaiselle ja siitä poikkeavalle seksuaalisuudelle. 12.1.2021 julkaistun Suomen helluntaikirkon seksuaalietiikkaa koskevan kannanoton mukaan avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto, joka on Jumalan säätämä ja luomisessa asetettu. Näin myös seksuaalisuus ja seksi rajautuu miehen ja naisen väliseen avioliittoon ja siitä poikkeaminen yhdistetään kannanotossa ihmisen “turmeltumiseen”.

Kannanotossa tunnustetaan seurakuntaan kuuluvat seksuaalivähemmistöt, mutta samalla homoseksuaalisuuteen viitataan elämäntapana ja seksuaalisuutta lähestytään ratkaisukeskeisesti. Kannanoton mukaan helluntailaisuudessa suhtaudutaan seksuaalivähemmistöön kuuluviin ihmisiin kunnioittavasti, mutta pidetään Raamatun opetuksesta kiinni. Seksuaalinen suuntautuminen hyväksytään näennäisesti, mutta homoseksuaalisen identiteetin mukaista elämää pidetään turmiollisena. Tämä luo jännitteen avoimen homoseksuaalisuuden kohtaamiselle seurakuntien sisällä.

Seksuaalisuuden ympärille punoutuu sisäistetty vaikenemisen kulttuuri, sillä helluntailaisuudessa suhtaudutaan homoseksuaalisuuteen ominaisuutena, jota ei saa käytännössä toteuttaa. Se on pidettävä piilossa, vaikka se onkin kollektiivisen arvioinnin kohteena. Seksuaalisuuden kieltäminen ja sen pitäminen vääränlaisena on hyvin haavoittavaa ja johtaa kohtuuttomiin kompromisseihin yhteisön sisällä sekä tuottaa merkittäviä riskejä hyvinvoinnille.

Seksuaalivähemmistöön kuuluvat ovat raportoineet kohtaamisistaan helluntaiseurakuntien vanhimpien kanssa. Toisia on kehotettu menemään nuorena naimisiin vastakkaista sukupuolta olevan kanssa, sillä sen on katsottu eheyttävän seksuaalisuutta. Toiset ovat raportoineet eronneensa seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi seurakunnasta, sillä ovat pelänneet seksuaalisen suuntautumisen paljastuvan seurakunnalle. Monet elävät kulissiavioliitoissa, käyvät eheytysleireillä ja rukoilevat Jumalaa poistamaan vääränlaisen himon itsestään.

Seksuaalivähemmistöön kuuluvat helluntailaiset nostavat kuitenkin esiin dialogisuuden, empatian, sensitiivisyyden ja avoimen keskustelukulttuurin kaipuun sekä seksuaalisuuteen kytkeytyvän tabuluontoisuuden ja vaikenemisen kulttuurin purkamisen seurakunnissa.

On mahdollista, että suhde homoseksuaalisuuteen on muuttumassa myös länsimaisissa seurakunnissa. Vapautunutta liikehdintää, sosiaalista oikeudenmukaisuutta, radikaalia inklusiivisuutta ja LGBTQ -yhteisön tukemista on ollut havaittavissa helluntaikarismaattisissa liikkeissä, kuten Fellowship of Affirming Ministries, Fellowship of Reconciling Pentecostals International ja Freedom 2be -yhteisöissä.

Vaikka yhteisöt ovat kansainvälisiä, niiden toiminta on keskittynyt pääosin Yhdysvaltoihin. Yksittäiset pastorit ovat korostaneet seksuaalisuuden monimuotoisuutta ja kasvattaneet suvaitsevaisuutta helluntaiyhteisöjen sisällä. Lisäksi moninaiset tavat tarkastella Raamattua, erityisesti feministiset raamatuntulkinnat ovat kasvattaneet ymmärrystä homoseksuaalisuutta kohtaan. On mahdollista, että LGBTQ -asioista keskustelu etenee helluntailaisuudessa samalla tavalla kuin esimerkiksi aiemmin jyrkästi tuomittu avioeroa koskenut keskustelu ja vähitellen tulkinnat pyhistä kirjoituksista muuttuvat sallivimmiksi ja vapaammiksi.

On käytävä yksittäisiä seurakuntia laajempaa dialogia niistä toimintatavoista, jotka mahdollistavat seksuaalisuuteen perustuvan toiseuttamisen, syrjinnän ja hengellisen väkivallan. Seurakunnissa seksuaalivähemmistöön kuuluvat tulee nähdä osana yhteisöä, tasavertaisina ja kokonaisina ihmisinä, ei seurakuntien ulkopuolisina “muina” tai vähemmistöryhmän edustajina.

Voidaankin pohtia, miten helluntaiseurakunnat aikovat huomioida seksuaalivähemmistöön kuuluvat jäsenet seurakunnissaan ja omissa toimintatavoissaan ja miksi seksuaalivähemmistöön kuuluvat seurakuntalaiset tulevat sivuutetuiksi heistä käydyissä keskusteluissa. Sen sijaan, että seksuaaliseen suuntautumiseen keskittynyt puhe olisi ratkaisukeskeistä, voitaisiin kysyä, miten seurakunnassa voitaisiin kohdata eritaustaiset ihmiset.

Helluntaiseurakunnissa on mahdollisuuksia toimia inklusiivisemmin, ilman vaatimusta seksuaalisen suuntautumisen tai omaa identiteettiä vastaavan elämän muuttamisesta.

Uskosta poiskääntyminen

Uskoon kääntyminen on kaikkien tuntema ja monia kiinnostava ilmiö. Uskoon kääntyneiden kokemuksista on nettisivuja, joissa kääntyneiden kertomukset sivuavat tyypillisesti kiehtovia ja mediaseksikkäitä teemoja, kuten toivoa, kuolemanjälkeisyyttä sekä ikuisen rakkauden löytämistä. Uskosta poiskääntymisestä – eli dekonversiosta – ei kuitenkaan kuule puhuttava yhtä voitokkaaseen sävyyn.

Koen itse läpikäyneeni uskosta poiskääntymisen prosessin, jossa prosessin lähtökohdassa elin elämääni uskoen persoonalliseen luojajumalaan ja prosessin lopputuloksena on nykyinen maailmankatsomukseni, joka on voimakkaan ateistinen ja jopa paikoin uskontokriittinen. Liitän itse poiskääntymisen prosessini vahvasti aikuistumiseen, sillä prosessin lähtökohta sijoittui lapsuuteen. Nykyisen maailmankatsomukseni omaksuminen ei kuitenkaan tapahtunut sormia napsauttamalla. Muistan identifioituneeni ateistiksi vasta 2020 tehtyäni kandidaatin tutkielmani yhdestä uusateismin tunnetuimmista keulahahmoista, Richard Dawkinsista. Dawkinsin teos Jumalharha toimi oivana keskustelukumppanina ja muistan jopa pari kertaa naurahtaneeni ääneen teosta lukiessani joutuessani kasvokkain omien ristiriitaisten näkemysteni kanssa. Maailmankatsomukseni oli kuitenkin uskonnoton jo vuosia ennen tätä.

Raamattu, Ikoni, risti, Ganesha sekä uusateismin lippulaivateos God Delusion (suom. Jumalharha). Kaikki nämä eri uskonnollisia maailmankatsomuksia edustavat elementit voivat löytyä myös ateistin taloudesta.

Maailmankatsomusten ristiriidasta tutkimukseksi

Myöhemmin aikuisuudessa poiskääntyminen jäi kiinnostamaan itseäni erityisesti sosiaalisen siirtymän näkökulmasta, sillä jälkikäteen ajateltuna olen todennut eläneeni hyvin eri maailmankaikkeuksissa: Olenko Jumalan kuvaksi luotu vai kädellinen? Olenko lähtökohtaisesti syntinen vai evoluution tuottama eläin, joka toimii halujensa ja viettiensä mukaisesti? Kuuleeko jokin persoonallinen mutta tavoittamaton Jumala ajatukseni vai olenko mieleni sisällä yksin? On helppo nähdä, miten eri näkemyksiin maailmasta jo nämä muutama edellä mainitut kysymykset perustuvat. Vastaavat ajatukset toimivat kasvualustana pro gradu-tutkielmalleni, jossa tutkin uskosta poiskääntymistä rituaalisena toimintana.

Puhuessamme arjessa rituaaleista mieleemme juolahtavat herkästi ajatukset uskonnollisista toimituksista, vaikka todellisuudessa toimimme arjessa jatkuvasti rituaalien mukaisesti, luomme uusia rituaaleja sekä etäännymme vanhoista. Rituaaleja on historian saatossa määritelty monin eri tavoin, mutta vakiintuneen määritelmän mukaan rituaalit ovat tiettyyn kontekstiin sidottuja tietyllä tavalla suoritettavia tekoja. Kontekstina saattaa toimia esimerkiksi ajankohta, paikka sekä ympäristö. Vaikuttaa siis mielekkäältä väittää, että myös uskosta poiskääntymisen prosessi voidaan nähdä rituaalisena toimintana tunnistamalla, että poiskääntymisen prosessit jakavat hyvin samankaltaisen kontekstin: prosessin läpikäyneet muuttuivat Jumalan kuvaksi luoduista kädellisiksi.

Päädyin rajaamaan tutkimukseni kontekstiksi helluntailaisuuden, sillä Suomessa karismaattiseen kristillisyyteen liittyy yhdenmukaisempi uskonnonharjoittamisen kulttuuri, verrattuna esimerkiksi evankelis-luterilaisuuteen. Havainnollistavana esimerkkinä tästä voidaan pitää tilastotietoja, joiden mukaan vuonna 2011 ainoastaan 27 % suomalaisista uskoi kristinuskon opettamaan Jumalaan, vaikka samana vuonna yli 77 % suomalaisista kuului evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Helluntailainen oppi perustuu vahvasti sekä traditioon että pyhään kirjallisuuteen, eli Raamattuun. Raamatun tulkitaan olevan suoraa Jumalan sanaa, minkä vuoksi sitä pidetään myös itsessään erehtymättömänä. Raamattua pidetään myös korkeimpana opillisena auktoriteettina, jonka tehtävänä on osoittaa oikea väärästä ja hyvä pahasta.

Tutkin poiskääntymisprosesseihin liittyvää rituaalisuutta kartoittamalla tutkittavien maailmankatsomuksissa tapahtuneita muutoksia sekä näiden kytköksiä toimintaan. Filosofi Ilkka Niiniluodon näkemyksen mukaan maailmankatsomus koostuu kolmesta osasta: maailmankuvasta, arvoista sekä tieto-opista. Maailmankuva vastaa kysymykseen millainen maailma on, kun taas perimmäiset arvot vastaavat kysymykseen siitä, millainen maailman tulisi olla. Maailmankatsomuksen tieto-opillinen puoli sisältää käsityksen siitä, mistä tietoa kannattaa hankkia ja minkälainen tieto on luotettavaa. Nähdäkseni soveltamalla Niiniluodon teoriaa maailmankatsomuksista poiskääntymisen prosessiin ja lisäämällä siihen toiminnallisen ulottuvuuden, voin vastata tutkimukseni tavoitteisiin, jotka ovat kartoittaa, minkälaista rituaalista toimintaa uskosta poiskääntyminen on ja mitä rituaaleja siihen mahdollisesti liittyy. Tutkielman kokonaisvaltaisena tavoitteena on lisätä tietoa ja ymmärrystä uskosta poiskääntymisestä prosessina sekä identifioitumiseen liittyvistä rituaaleista