Itäraja, Venäjän uhka, Nato ja ydinaseet. Vuoden 2024 presidentinvaaleja käytiin kireissä tunnelmissa. Vaalitenteissä toistuivat uhkaskenaariot ja niihin varautuminen. Euroopassa oli syttynyt sota Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Lähi-idässä Israel pommitti Gazaa reaktiona terroristijärjestö Hamasin tekemään hyökkäykseen. Väkivalta täytti ulkomaan uutisten otsikot. Samaan aikaan Suomessa äänestettiin uudesta armeijan ylipäälliköstä ja yhdessä valtioneuvoston kanssa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa johtavasta valtionjohtajasta, toisin sanoen tasavallan presidentistä. Vaaleja käytiin tilanteessa, jossa ulkopolitiikka ja puolustusvoimat olivat nousseet huomion keskipisteeseen. Ehdokkaiden tuli ottaa kantaa polttaviin puheenaiheisiin kuten, miten tulisi suhtautua Venäjän itärajalle tuomiin turvapaikanhakijoihin tai voitaisiinko Suomeen sijoittaa Naton ydinaseita. Turvallisuus ja kansallinen yhtenäisyys nousivat puheenvuoroissa toistuvasti esiin.
Kansakunnan pyhittäminen
Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani presidenttiehdokkaiden kampanjanaloituspuheita sekä puheita vaalitenteissä. Tarkoituksenani on selvittää, miten ehdokkaat puhuvat kansakunnasta ja miten Suomen Nato-jäsenyys ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan heijastuvat kansakunnan määrittelemiseen. Kiinnitän mahdollisesti huomiota myös siihen, keitä kansallisen määrittelyn ulkopuolelle suljetaan. Näkökulmana aiheeseen käytän kansalaisuskonnon käsitettä.
Kansalaisuskonnolla tarkoitetaan yksinkertaistetusti kansakunnan pyhittämistä. Laajemmin käsite kuvaa arvojärjestelmää, joka luo sitoutumista kansakuntaan. Pyhittäminen kohdistuu käsityksiin kansakunnan päämääristä ja arvoista, jotka ilmenevät erilaisissa jaetuissa myyteissä, symboleissa sekä rituaaleissa. (Mahlamäki 2005, 212.) Presidentin kirjoittamattomiin tehtäviin luetaan arvojohtaminen. Ehdokkaiden puheita arvoista onkin mielenkiintoista tarkastella kansalaisuskonnon näkökulmasta: millaiseen arvomaailmaan vedoten äänestäjiä yritetään houkutella ja miten tällä rakennetaan kuvaa kansakunnasta.
Kansakunta on kansallisen ”meidän” yhtenäisyyttä korostava rakennelma. ”Me”-identiteettiä rakennetaan suhteessa ”toiseen”, tässä tapauksessa esimerkiksi muihin kansakuntiin. Tästä erinomainen esimerkki on suomalaisen kansallistunteen rakentamisen ajoilta elämään jäänyt lause: ”Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme halua tulla, olkaamme siis suomalaisia.” Kansakunnan pyhittämisellä pyritään yhteisön yhtenäisyyteen sitouttamalla yhteisön jäseniä yhteisten arvojen ja kertomusten taakse.
Aiheen valinta ja merkitys
Valitsin pro gradu -tutkielmani aiheeksi kansalaisuskonnon ilmenemisen vuoden 2024 presidentinvaaleissa, sillä olen kiinnostunut tavoista, joilla suomalaisuudesta puhutaan ja miten se määritellään. Minua kiinnostaakin hahmottaa, mistä puhutaan, kun puhutaan suomalaisuudesta tai suomalaisesta kansakunnasta. Tähän kansalaisuskonnon käsite avaa yhden näkökulman. Presidentinvaaleissa on puolestaan kyse henkilövaaleista, joissa valitaan henkilö, joka edustaa pitkälti Suomen valtiota ja tämän jatkeena suomalaisia maailmalla. Suomen etu, suomalainen kansakunta ja suomalaisuus olivatkin vuoden 2024 vaaleissa keskeisiä elementtejä.
Aihe on ajankohtainen. Presidentinvaaleja käytiin muuttuneessa ulko- ja turvallisuuspoliittisessa tilanteessa. Ulkopoliittisen tilanteen jännitteisyys muodosti presidentinvaaleihin erityisen asetelman. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on synnyttänyt epävakaan ulkopoliittisen tilanteen. Suomen jäsenyys puolustusliitto Natossa puolestaan näyttäytyy käännekohtana Suomen valtion historiassa. Onkin mielekästä tarkastella, miten kansakuntaa tässä muuttuneessa kontekstissa Suomessa rakennetaan ja miten nämä tapahtumat heijastuvat kansakunnan pyhittämiseen. Lisäksi työn on tarkoitus olla lisäys suomalaisen kansalaisuskonnon tutkimuksen jatkumoon. Tarkoituksena on selvittää, millaiseksi suomalainen kansakunta johtavaan valtiolliseen virkaan pyrkivien puheessa muotoutuu.
Viite:
Mahlamäki, Tiina 2005: Naisia kansalaisuuden kynnyksellä. Eeva Joenpellon Lohja-sarjan tulkinta. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.