Avainsana: pro gradu -tutkielma (Page 1 of 2)

Kansalaisuskonto presidentinvaaleissa

10 maaliskuun, 2024 / Senja Honkonen / 1 Comment

Itäraja, Venäjän uhka, Nato ja ydinaseet. Vuoden 2024 presidentinvaaleja käytiin kireissä tunnelmissa. Vaalitenteissä toistuivat uhkaskenaariot ja niihin varautuminen. Euroopassa oli syttynyt sota Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Lähi-idässä Israel pommitti Gazaa reaktiona terroristijärjestö Hamasin tekemään hyökkäykseen. Väkivalta täytti ulkomaan uutisten otsikot. Samaan aikaan Suomessa äänestettiin uudesta armeijan ylipäälliköstä ja yhdessä valtioneuvoston kanssa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa johtavasta valtionjohtajasta, toisin sanoen tasavallan presidentistä. Vaaleja käytiin tilanteessa, jossa ulkopolitiikka ja puolustusvoimat olivat nousseet huomion keskipisteeseen. Ehdokkaiden tuli ottaa kantaa polttaviin puheenaiheisiin kuten, miten tulisi suhtautua Venäjän itärajalle tuomiin turvapaikanhakijoihin tai voitaisiinko Suomeen sijoittaa Naton ydinaseita. Turvallisuus ja kansallinen yhtenäisyys nousivat puheenvuoroissa toistuvasti esiin.

Kansakunnan pyhittäminen

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani presidenttiehdokkaiden kampanjanaloituspuheita sekä puheita vaalitenteissä. Tarkoituksenani on selvittää, miten ehdokkaat puhuvat kansakunnasta ja miten Suomen Nato-jäsenyys ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan heijastuvat kansakunnan määrittelemiseen. Kiinnitän mahdollisesti huomiota myös siihen, keitä kansallisen määrittelyn ulkopuolelle suljetaan. Näkökulmana aiheeseen käytän kansalaisuskonnon käsitettä.

Kansalaisuskonnolla tarkoitetaan yksinkertaistetusti kansakunnan pyhittämistä. Laajemmin käsite kuvaa arvojärjestelmää, joka luo sitoutumista kansakuntaan. Pyhittäminen kohdistuu käsityksiin kansakunnan päämääristä ja arvoista, jotka ilmenevät erilaisissa jaetuissa myyteissä, symboleissa sekä rituaaleissa. (Mahlamäki 2005, 212.) Presidentin kirjoittamattomiin tehtäviin luetaan arvojohtaminen. Ehdokkaiden puheita arvoista onkin mielenkiintoista tarkastella kansalaisuskonnon näkökulmasta: millaiseen arvomaailmaan vedoten äänestäjiä yritetään houkutella ja miten tällä rakennetaan kuvaa kansakunnasta.

Kansakunta on kansallisen ”meidän” yhtenäisyyttä korostava rakennelma. ”Me”-identiteettiä rakennetaan suhteessa ”toiseen”, tässä tapauksessa esimerkiksi muihin kansakuntiin. Tästä erinomainen esimerkki on suomalaisen kansallistunteen rakentamisen ajoilta elämään jäänyt lause: ”Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme halua tulla, olkaamme siis suomalaisia.” Kansakunnan pyhittämisellä pyritään yhteisön yhtenäisyyteen sitouttamalla yhteisön jäseniä yhteisten arvojen ja kertomusten taakse.

Aiheen valinta ja merkitys

Valitsin pro gradu -tutkielmani aiheeksi kansalaisuskonnon ilmenemisen vuoden 2024 presidentinvaaleissa, sillä olen kiinnostunut tavoista, joilla suomalaisuudesta puhutaan ja miten se määritellään. Minua kiinnostaakin hahmottaa, mistä puhutaan, kun puhutaan suomalaisuudesta tai suomalaisesta kansakunnasta. Tähän kansalaisuskonnon käsite avaa yhden näkökulman. Presidentinvaaleissa on puolestaan kyse henkilövaaleista, joissa valitaan henkilö, joka edustaa pitkälti Suomen valtiota ja tämän jatkeena suomalaisia maailmalla. Suomen etu, suomalainen kansakunta ja suomalaisuus olivatkin vuoden 2024 vaaleissa keskeisiä elementtejä.

Aihe on ajankohtainen. Presidentinvaaleja käytiin muuttuneessa ulko- ja turvallisuuspoliittisessa tilanteessa. Ulkopoliittisen tilanteen jännitteisyys muodosti presidentinvaaleihin erityisen asetelman. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on synnyttänyt epävakaan ulkopoliittisen tilanteen. Suomen jäsenyys puolustusliitto Natossa puolestaan näyttäytyy käännekohtana Suomen valtion historiassa. Onkin mielekästä tarkastella, miten kansakuntaa tässä muuttuneessa kontekstissa Suomessa rakennetaan ja miten nämä tapahtumat heijastuvat kansakunnan pyhittämiseen. Lisäksi työn on tarkoitus olla lisäys suomalaisen kansalaisuskonnon tutkimuksen jatkumoon. Tarkoituksena on selvittää, millaiseksi suomalainen kansakunta johtavaan valtiolliseen virkaan pyrkivien puheessa muotoutuu.

Viite:

Mahlamäki, Tiina 2005: Naisia kansalaisuuden kynnyksellä. Eeva Joenpellon Lohja-sarjan tulkinta. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Kristityt naiset haastamassa sekularisaatiota – Uushenkisyyden hylkääminen maallistuvassa Suomessa

10 maaliskuun, 2024 / Viivi Peltonen / 0 Comments

Joulukuussa 2022 Helsingin Sanomat julkaisi laajan artikkelin otsikolla ”Herran haltuun – Joukko vaikuttajia löysi kovan linjan kristinuskon”, jossa käsitellään suomalaisia sosiaalisen median vaikuttajia, jotka koronapandemian jälkimainingeissa näyttivät kääntyvän sankoin joukoin kristinuskoon. Näitä ihmisiä yhdisti kolme asiaa: naissukupuoli, aikaisempi osallisuus uushenkisyyteen sekä kääntyminen konservatiiviseksi katsottuun kristinuskoon. Noin kuukautta myöhemmin Yle julkaisi henkilökuvan samasta aiheesta.

Artikkelit jäivät mieleeni. Tallensin molemmat tietokoneeni kirjanmerkkeihin ja palasin niiden pariin säännöllisin väliajoin. Olin aikaisemmin kirjoittanut kandini suomalaisesta rokotekriittisyydestä implisiittisen uskonnollisuuden näkökulmasta ja törmännyt silloin teoriakirjallisuutta lukiessani salaliittoteorioiden ja uushenkisyyden kaltevalle pinnalle. Nyt näytti kuitenkin siltä, että uushenkisyyden viehätykseen oli ilmestynyt säröjä ja minä tahdoin selvittää miksi.

Tein sukelluksen sosiaaliseen mediaan ja päädyin nopeasti lukemaan kymmenien naisten kertomuksia uushenkisyyden jättämisestä ja kristityksi kääntymisestä. Suurin osa kertoi matkastaan avoimesti ja omilla nimillään. He kuvasivat kriittisesti vaiheitaan uushenkisissä yhteisöissä korostaen nykyisen kristillisen maailmankuvan tärkeyttä ja uskon henkilökohtaista merkitystä omassa elämässään.

Uushenkisyydestä kristinuskoon maallistuvassa Suomessa

Viimeaikaiset tutkimukset toteavat yhdessä tuumin Suomen olevan sekularisaation eli maallistumisen tiellä. Vuoden 2023 tilastojen mukaan vain vajaat 64 % suomalaisista kuului evankelisluterilaiseen kirkkoon, kun 10 vuotta sitten lukema on ollut yli 75 %. Samanaikaisesti uushenkisyys on kasvattanut tasaisesti suosiotaan erityisesti naisten ja viime aikoina myös miesten keskuudessa. Uushenkisyydellä viittaan tässä eräänlaiseen sateenvarjokäsitteeseen, joka kattaa laajan kirjon erilaisia holistisia uskomuksia ja käytänteitä, joiden keskiössä on usein henkinen kehitys, moninaiset vaihtoehtohoidot sekä niin sanottu oman totuuden etsiminen. Nykyään nähdään, että monet uushenkiset käytänteet ovat myös valtavirtaistuneet ja asettuneet itsestään selväksi osaksi modernia yhteiskuntaa. Tällaisia ovat esimerkiksi jooga, mindfulness sekä meditaatio.

Pro gradu -tutkimuksessani pyrin avaamaan niitä syitä, jotka ovat johtaneet uushenkisyyden hylkäämiseen ja kristinuskoon kääntymiseen. Tarkoituksenani on keskittyä erityisesti kääntymisprosessiin ja haastateltavieni toimijuuden sekä henkisen etsijyyden kokemusten tarkasteluun. Koska uushenkisten käytänteiden julkinen hylkääminen ja sitä seuraava (kristin)uskoontulo on varsin tuore ilmiö, ei aikaisempaa tutkimusta aiheesta ole löydettävissä. Tähän syynä on todennäköisesti se, että myös uushenkisyys on asettunut varsinaiseksi tutkimuksen kohteeksi vasta muutama vuosikymmen sitten. Niinpä oma tarkoitukseni on raivata tilaa kiistanalaiselle ilmiölle, joka ei vielä ole saanut ansaitsemaansa huomiota suomalaisen uskontotieteen kentällä.

Ennen kaikkea pyrkimykseni on osoittaa, että suosittu näkemys vauraiden länsimaalaisten yhteiskuntien maallistumisesta ei ole niin suoraviivainen, kuin mitä yleensä on ymmärretty. Vaikka suomalaiset ennusteet erityisesti evankelisluterilaisen kirkon jäsenmäärien laskusta pitäisivätkin paikkaansa ja vapaa henkisyys kasvattaisi yhä enenevissä määrin suosiotaan, on kuitenkin havaittavissa myös liikettä henkisyydestä kohti instituutiota. Kenties kristinuskoon kääntyminen voitaisiin nähdä eräänlaisena vastaliikkeenä vapaamuotoiselle ja yksilökeskeiselle henkisyydelle -ja laajemmin koko nykyiselle yhteiskuntajärjestelmälle?

Jumalolentoja, temppeleitä ja siili – uskonto Sonic Unleashed -videopelissä

9 maaliskuun, 2024 / Paju Jaakkonen / 1 Comment

Videopelit ovat monelle tärkeä paitsi viihteen, myös taiteen muoto. Vaikka ne nähdään usein erityisesti nuorten huvina, peleillä voi olla myös syvällisempi puoli. Moni kiintyy hahmoihin ja heidän tarinaansa, ja saattavat pelata pelejä useitakin kertoja uudelleen. Näen itse videopelit vapaa-ajan harrastuksena, mutta olen vielä enemmän kiinnostunut niiden tarinallisesta puolesta – mitä ne haluavat kertoa meille?

Olen itse pelejä pelatessani huomannut paljon erilaisia viittauksia uskontoihin, mikä on herättänyt kiinnostukseni tutkia aihetta tarkemmin. Miten uskonto tulee peleissä ilmi, mikä niiden rooli on ja mitä niistä halutaan kertoa? Haluan pro gradu -tutkielmassani tarkastella näitä kysymyksiä itselleni tärkeän pelisarjan, Sonic the Hedgehogin, kautta.

Sonic the Hedgehog – tunnettu, silti tuntematon

Japanilaisen Sega-peliyhtiön sarja Sonic the Hedgehog on vuosien saatossa kerännyt paljon suosiota. Olen kuitenkin huomannut, että harva tuntee sarjaa tai sen tarinaa pintapuolta syvemmin. Siten sen uskontoon viittaavat piirteet ovat myös saattaneet jäädä huomaamatta. Sarjassa on useita erilaisia jumalolentoja, maagisia esineitä ja hahmoilla on erityisiä voimia.

Rajasin tutkimukseni yhteen peliin, Sonic Unleashediin (2008). Päädyin valintaani, sillä kyseisessä pelissä uskontoon viittaavat piirteet ovat vahvimmin läsnä erityisesti tarinallisessa puolessa: Sonic ystävystyy muistinsa menettäneen jumalan kanssa, ja yhdessä he korjaavat maailman takaisin ennalleen toisen jumalolennon yrittäessä tuhota sen. Lisäksi pelissä uskonto ilmenee paljon myös materiaalisesti, kuten esimerkiksi temppelien, seinämaalausten ja esineiden kautta.

Aiheessa minua kiehtoo erityisesti se, millainen uskonto pelin sisälle on rakennettu. Uskonto ilmenee pelissä hyvinkin suoraan, kuten tarinan kahden jumalhahmon, Light Gaian ja Dark Gaian muodossa, sekä heidän välisensä elämän ja kuoleman kiertokulun kuvauksessa. Epäsuoremmin se näkyy esimerkiksi tarinan hahmojen kautta – miten he suhtautuvat näihin jumaliin, ja heidän aiheuttamiinsa tapahtumiin. Tämän lisäksi tutkin sitä, miten uskontoa hyödynnetään pelissä, ja millaisia merkityksiä sille annetaan. Miksi uskontoa on pelissä ylipäätään?

Nuori tutkimuskenttä – paljon jatkotutkimusmahdollisuuksia

Akateemisessa maailmassa videopeleistä tutkimuksen kohteina on kiinnostuttu vasta viime vuosina. Osasyynä vähäiselle tutkimuksen määrälle on todennäköisesti yleinen suhtautuminen videopeleihin: ne mielletään usein epäarvokkaiksi sekä nuorille suunnatuksi viihdykkeeksi.

Maineestaan huolimatta videopelit tarjoavat paljon tutkittavaa eri aloille, myös uskontotieteelle. Uskonnot ovat yllättävän yleinen teema videopeleissä: esimerkiksi sarja Final Fantasy (1987–2024) lainaa erilaisista uskonnollisista perinteistä hahmoja, kun taas sarja Dragon Age (2009–2014) käsittelee uskontoa alistavana instituutiona.

Videopelit ovat kuitenkin myös taiteen muoto – ne kertovat tarinoita ja niillä on oma sanomansa, joka ilmenee juonen ja visuaalisen puolen kautta. Ne heijastelevat omaa aikaansa, ja siten ne voivat myös ilmaista nykyuskontoa, sekä muovata ihmisten suhtautumista ja käsityksiä. Uskonnon esittäminen peleissä alistavana on yksi tapa käsitellä oman uskonnon historiaa.

Sonic Unleashedin kuvaus puolestaan heijastelee uskonnon tyypillisiä piirteitä Japanissa: pelin uskonto on yhdistelmä erilaisia perinteitä, jotka ovat yhtä arvokkaita keskenään. Se ei ole erillinen yhteiskunnan osa-alue, vaan mukana kaikessa – rakennuksissa, taiteessa ja hahmojen puheessa. Pelin tarina ei toimisi ilman uskontoa.

Videopelit tarjoavat paljon tutkimusmahdollisuuksia, ja kiinnostus niiden tutkimiseen kasvaa varmasti tulevaisuudessa. Itse koen ne tärkeäksi tutkimuskohteeksi: videopelejä pelataan paljon, enkä usko pelaamisen suosion vähenevän lähivuosina. Peleillä on mahdollisuus vaikuttaa ihmisten näkemyksiin, ja siksi on mielestäni tärkeää nähdä pelit hyödyllisinä tutkimuskohteina myös akateemisessa maailmassa.

”I Am a Proud Lesbian Muslim”: uskonnon ja queerin navigointia ennakkoluuloisessa maailmassa

19 joulukuun, 2023 / Emilia Ukkonen / 0 Comments

Eheytyshoidot, syrjäytymisriski, pyhät tekstit, vainot, kiellot, kuolemantuomio, luonnottomuus, väkivallan uhka, yhteisöstä erottaminen. Nämä ovat joitakin sanoja, jotka toistuvat yleisessä puheessa ja kirjallisuudessa käsiteltäessä uskontoja ja queeria eli seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä. Mainittaessa sanat kirkko ja queer yhdessä, monille suomalaisille mieleen nousevat ensimmäiseksi esimerkiksi vuoden 2010 Homoilta tai evankelis-luterilaisen kirkon vastahakoisuus vihkiä samaasukupuolta olevia pareja. Kuitenkin tämä näkökulma on rajoittunut: uskonnot eivät ole yksin vain queer-ihmisten vastustajia.

Sininen taivas, jota vasten näkyy etualalla käsi, joka pitelee pientä pride-lippua. Taustalla sinistä taivasta vasten näkyy risti. — Teksti ja kuva: Emilia Ukkonen

Automaattinen konflikti

Yhteiskunnassa vallitsee erilaisia tapoja puhua ja merkityksellistää eri asioita. Näistä käytetään usein käsitettä diskurssi. Esimerkiksi olemassa on monenlaisia uskontodiskursseja, joissa uskontoja merkityksellistetään tietynlaisiksi kokonaisuuksiksi. Tietyt diskurssit ovat selvästi muita enemmän esillä. Muun muassa suomalaisessa mediassa islamin uskoa problematisoidaan huomattavasti enemmän kuin vaikkapa kristinuskoa. Samalla tavoin olemassa on diskursseja, jotka käsittelevät uskonnon ja queerin yhteyttä. Kauan tällaisena vallitsevana diskurssina on ollut näkemys siitä, että uskonnot ja queer ovat konfliktissa toistensa kanssa – ihminen ei siis voi olla sekä uskonnollinen että queer.

Mikä kuitenkin on kiinnostavaa on se, mikä jää tämän konfliktidiskurssin varjoon: tätä automaattista konfliktia moninaisemmat suhteet ja valtarakenteet, jotka liittyvät uskontoihin ja queeriin. LGBTQ+ -myönteisyys, voimaantuminen, hyväksyntä, uudelleenmäärittely, yhteisöllisyys ja tasa-arvo ovat vain joitakin esimerkkejä tämän kolikon toisesta puolesta.

Kohti syvällisempää ymmärrystä

Minua on kauan kiinnostanut tämä suhde uskontojen ja queer-yhteisöjen välillä. Miksi puhe on aina niin negatiivista? Toisaalta minua ovat aina pohdituttaneet myös ne tavat, joilla valtaapitäviä instituutioita ja ääniä vastustetaan. Tämä on johtanutkin minut tämän hetkisen pro gradu -aiheeni äärelle. Työssäni tutkin näitä uskonnon ja queerin diskursseja. Kaiken tämän keskiössä ovat representaatiot eli tavat, joilla tietyistä ihmisryhmistä tai aiheista puhutaan, kuinka niitä kuvataan, tässä tapauksessa mediassa. Tutkielmassa tarkastelen kahta televisiosarjaa ja kaikkia erilaisia tapoja, joilla nämä televisiosarjat käsittelevät uskonnon ja queerin yhteyttä.

Kuitenkin mikä tekee työstäni monin paikoin poikkeavan on se, että olen valinnut tarkasteltavaksi televisiosarjat, joissa esiintyy henkilöhahmoja, jotka ovat sekä uskonnollisia että queer. Tutkimus tältä saraa on melkeinpä olematonta. Nuorille suunnatussa televisiosarjassa Sex Education näemme Ericin, kristityn homon, ja nuorille aikuisille markkinoidussa sarjassa The Bold Type sen sijaan Adenan, lesbomuslimin. Eric kohtaa vaikeuksia kirkkonsa puolelta, joka ei hyväksy hänen seksuaalista suuntautumistaan, ja Adena taas oman kotimaansa suhteen. Kuitenkin mikä heitä hahmoina yhdistää on tietynlainen ylpeys omasta identiteetistään. He eivät halua piiloutua vaan sen sijaan muuttaa asioita parempaan päin: avata keskustelua eri yhteisöjen välillä. Mikä minua erityisesti näissä sarjoissa kiinnostaa, on se, kuinka näitä positiivisia identiteettirepresentaatioita navigoidaan maailmassa, jossa esiintyy paljon negatiivissävytteistä puhetta. Kuinka tällaisia identiteettejä kuvataan? Mistä elementeistä ne rakentuvat? Kuinka ne suhtautuvat muihin diskursseihin, joita sarjoissa esiintyy?

Uskontotiede on pitänyt kauan queerin tutkimusta epäolennaisempana tutkimusalueena moniin muihin alueisiin verrattuna. Tämä on johtanut siihen, että tietämys tästä suhteesta ja sen moninaisuudesta on jäänyt varjoon. Vielä 2020-luvullakin painimme samojen ongelmien kanssa kuin vaikkapa 1990-luvulla. Mikä on merkityksellistä on se, että akateemisella tutkimuksella on valtaa vaikuttaa näihin asioihin. Tarinoilla on valtaa muokata, uudelleenkertoa ja -tulkita maailmaa ja siksi uskonkin, että meidän on tärkeä myös hahmottaa sitä, miten tällaisia tarinoita rakennetaan. Keitä nämä uskonnolliset queer-ihmiset siis ovat ja miksi heidän tarinansa ovat niin tärkeitä tässä maailmassa?

Seurakunnan työntekijöiden toimijuutta turvapaikkatyössä tarkastelemassa

11 maaliskuun, 2023 / tituma / 0 Comments

Julia Jansen

Uskontotieteen opintoja aloittaessani syksyllä 2018 ja siitä seuraavina vuosina koin pienen paniikin siitä, miten mikään ei tuntunut loksahtavat niin sanotusti ’’omaksi jutukseni’’. Ympärilläni pystyin näkemään humanististen alojen hienouden – laajat mahdollisuudet yhdistää mielenkiinnonkohteita ja tutustua todella erikoisiin, myös poikkitieteellisiin ilmiöihin. Ajauduin koronavuosien aikana suorittamaan monikulttuurisuuden opintokokonaisuutta sivuaineena puoliksi vahingossa ja siitä alkoi matka kohti sitä ’’omaa juttuani’’ opinnoissani.

Kanditutkielman aihetta valitessa huomasin nopeasti palaavani aina aiheeseen Suomen evankelisluterilaisen kirkon ja seurakuntien osasta yhteiskunnassamme. Päädyin tekemään hyvin pintapuolisen katsauksen Suomen kristillisten kirkkojen ja seurakuntien osallistumisesta turvapaikkatyöhön. Palasin ajattelemaan aihetta uusiksi 2022 keväällä graduaiheita valitessa. Tiesin, miten paljon tulisin nauttimaan kirjoitusprosessista niin sanotusti omalla kentällä – uskontososiologian käsitteitä pyöritellen, monikulttuurisuuden laaja-alaisuutta tutkien, maahanmuuttotyön teemoissa sekä käsitellen uskonnollisen instituution merkitystä yhteiskunnassa.

Aloitin sillon parhaimmalla vaihtoehdolla minkä näin eli kirjoittamalla alustavaa tutkimussuunnitelmaa kahden eri aiheen väliltä. Kun huomasin kirjoittavani jo liki flow-tilassa monta sivua tekstiä nykyisestä aiheestani toisen aihepiirin pyöriessä edelleen otsikon tasolla, tiesin heti minkä aiheen valitsisin. Aiheeni paikantuu uskontososiologiselle kentälle, minkä esimerkiksi suomalainen sosiologi Erik Allardt tiivistää ytimekkäästi tutkivan yhteiskunnallisten olojen vaikutusta uskontoon sekä uskonnon vaikutusta yhteiskunnallisiin oloihin.

Toimijuuden rakentumista tutkimassa

Tutkimuksessani tarkastelen Salon seurakunnan työntekijöiden toimijuuden rakentumista vastaanottokeskuksissa 2015–2023. Toimijuuden valitseminen ohjaavaksi käsitteeksi oli luonnollinen valinta, koska se käsittää sisällään juurikin yksilön suhdetta ympäristöön, kykyä tehdä (tai olla tekemättä) päätöksiä sekä sosiaalisten verkkojen muodostumisen. Kun kirjoitusprosessia alkaa olla takana jo melkein puolet, voin myös lisätä toimijuuden itsessään olevan äärimmäisen moniulotteinen ja keskusteltu käsite.

Toimijuus käsitteenä vastaavanlaisissa tutkimuksissa on osittain kritisoitu, koska sen on katsottu edistävän länsimaalaista vapauden ja itsenäisyyden romantisointia eikä sen katsota ottavan huomioon yksilön resursseja toimijuuden käsittämiseen tai miten paljon ympäristömme todellisuudessa ohjaa päätöksentekoa. Tämänkaltainen ajattelu on tuonut haasteensa, mutta toisaalta laajentanut omaa käsitystäni siitä, miten tarkastella ihmisen valintojen muodostumista. Haluankin tarkastella rakentumista prosessina, joka ajoittuu aikaan ennen, aikana ja jälkeen toimijuuden.

Olen kotoisin Salosta ja seurannut rutkasti alueella syntyneiden ja toimineiden vastaanottokeskuksien tilanteita vuodesta 2015 alkaen. Tiedän alueen evankelisluterilaisen seurakunnan (tai kuntien, kyseessä on 12 eri seurakunta-alueesta koostuva kokonaisuus) toiminnasta pintapuolisesti esimerkiksi rippikoulun kautta, mutta nykyisin asuinalueeni muututtua Salosta Turkuun en koe enää juurikaan sisäpiiriläisyyttä kyseiseen seurakuntaan tai sen toimintaan.

Haluan gradussani selvittää sen, mistä kaikista pienistä rakennuspalasista muodostuu seurakunnan työntekijän toimijuus turvapaikkatyössä. Ammatillisen identiteetin merkitys, koulutus, sosiaaliset suhteet, osallisuus, toimnan järjestäminen, vapaaehtoisuus, uskonnollinen toimijuus….. lista asioista, joiden näen mahdollistavan koetun toimijuuden on pitkä. Haastatteluaineistot voivat, ja todennäköisesti tulevatkin, tarjoamaan näkökulmia mitä en itse osaisi ajatellakkaan.

Miksi aihe on tärkeä?

Varsinaisesti mielenkiintoni aiheeseen lisääntyi myös helmikuun 2022 jälkeen, kun Venäjä aloitti sotilaallisen hyökkäyksen Ukrainaan. Tämä käynnisti ikään kuin uuden aallon turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten saapumisessa Suomeen, nopealla aikataululla. Seurasin kiinnostuneena mediakeskustelua aiheesta ja aloin miettimään, miten paljon nopeammin toiminta organisoitui nyt kuin 2015 aikana. Voisiko olla mahdollista, että vastaavanlaisissa tilanteissa tulevaisuudessa Suomi pystyisi tarjoamaan apuaan yhä tehokkaammin? Uskon vahvasti, että kaikkien aspektien tutkiminen voi auttaa kehittämään vastaanottokeskuksien toimintaa ja sen malleja, vaikkei juuri evankelisluterilaisen seurakunnan työntekijöiden osuus tulisi ensimmäisenä mieleen. Yksi keskeinen aspekti ovat tekijät eli työntekijät, jotka tulevat toimimaan eri taustoista saapuneiden kanssa nopeastikkin muuttuvissa tilanteissa.

Mediassa on tuotu usein esille vakava tilanne siitä, miten esimerkiksi ilmastonmuutoksen seuraukset tulevat aiheuttamaan vakavia seurauksia alueille, missä resurssit elämiseen ovat muutenkin rajalliset. Ilmastokriisi tulee lisämään niin sanottua ilmastopakolaisuutta, kun tulvat, ääriolosuhteet sekä kuivuus tulevat ajamaan ihmiset liikkeelle asuinalueiltaan. Myös kiristyneet tilanteet sekä Euroopassa että sen ulkopuolella voivat mahdollistaa tulevaisuudessa tilanteita, joissa Suomeen saapuu apua tarvitsevia yli resurssien. Tällöin olisi tärkeää, että pohjamme ja ymmärryksemme nopeassa auttamisessa olisivat jo rakentuneet.

Uskonnollinen yhteisö seksuaalikasvattajana: Tarkastelussa Jehovan todistajat

9 maaliskuun, 2022 / elront / 0 Comments

Kirjoittaja: Emma Röntynen

Kokemuksia seksuaalikasvatuksesta

Millaista seksuaalikasvatusta sinä olet saanut? Muistat ehkä peruskoulusta kiusallisia animaatiovideoita, joita katsottiin biologian tai terveystiedon tunnilla, kondomin rullausta banaanin päälle, tai pelottelua seksitaudeilla ja ei-toivotulla raskaudella. Ehkä olet törmännyt myös kristillisiin kampanjoihin, jotka kehottavat odottamaan seksiä avioliittoon.

Itse muistan koulun terveystiedon tuntien lisäksi evankelisluterilaisesta rippikoulusta parisuhdetta ja seksiä käsitteleviä oppitunteja, joissa toisaalta käsiteltiin seksiin liittyviä asioita avoimesti ja positiivisesti, mutta toisaalta myös muun muassa vähäteltiin samaa sukupuolta olevien välisiä parisuhteita. Yllätyin, kun luin vuosia myöhemmin rippikoulussa jaettua oppikirjaa, jossa muun muassa avoliittoon suhtauduttiin kriittisesti. Pääpiirteittäin voisi kuitenkin sanoa, että tämän päivän suomalainen valtakirkko suhtautuu seksuaalieettisiin kysymyksiin maltillisesti.

Samaa ei ehkä voi sanoa kaikista uskonnollisista yhteisöistä, sillä monet Suomessakin toimivat kristilliset yhteisöt korostavat konservatiivista, vahvasti Raamattuun pohjautuvaa seksuaalietiikkaa ja -kasvatusta, toki jokainen omilla yksilöllisillä painotuksillaan. Yksi tällainen yhteisö on Yhdysvalloista laajalle levinnyt kristillisperäinen yhteisö, Jehovan todistajat.

Jehovan todistajien konventtisali Varkaudessa. Kuva: Veljesseura.org

Kiinnostuin Jehovan todistajien seksuaalietiikasta, kun opintojeni alkupuolella ensimmäisen kerran päädyin surffailemaan yhteisön virallisilla internet-sivuilla. Huomasin hieman yllättäen, että etenkin nuorille suunnatut artikkelit sivustolla käsittelivät suurimmaksi osaksi seksuaalisuutta ja sen oikeaa ja väärää toteuttamista. Seksuaalisuuteen liittyvät säännöt ja odotukset vaikuttivat muodostavan hyvin merkittävän osan yhteisön arkielämään liittyvistä opeista. Kun kandivaiheen opinnoissa tuli ajankohtaiseksi valita aihetta tutkielmalle, halusin tutkia näitä nuorille suunnattuja materiaaleja juuri seksuaalisuuden näkökulmasta.

Seksuaalisuus Jehovan todistajien kirjallisuudessa

Kandissani tutkin siis nuorille suunnattua, Jehovan todistajien julkaisemaa kirjallisuutta. Sain selville, että Jehovan todistajat tuomitsevat ainakin virallisessa opissaan monenlaisen seksuaalisen käyttäytymisen, kuten homoseksuaalisuuden ja itsetyydyttämisen. Kiellettyä seksuaalista käyttäytymistä, eli haureutta, oli tekstien mukaan kaikki miehen ja naisen välisen avioliiton ulkopuolinen seksuaalinen toiminta.

Jehovan todistajien opin mukaan seksuaalisuus kuuluu vain miehen ja naisen väliseen avioliittoon. Kuva: Pixabay

Puhtauden ja epäpuhtauden käsitteet vilahtivat tekstissä usein. Epäpuhtautta saattoi kirjallisuuden mukaan olla vaikkapa vihjailevien viestien lähettäminen, tai toisen vartalon koskettelu vaatteiden päältä. Nämä eivät välttämättä olleet haureutta, mutta saattoivat johtaa siihen. Jos Jehovan todistajien jäsentä epäillään haureudesta, hän saattaa päätyä yhteisön oikeuskomitean eteen vastaamaan epäilyihin. Tämä taas voi johtaa yhteisöstä erottamiseen. Yhteisöstä eroaminen on monelle kova paikka, sillä Jehovan todistajat kehottavat välttämään kaikkea yhteydenpitoa yhteisöstä erotettuun, vaikka kyseessä olisi perheenjäsen.

Jehovan todistajien seksuaalikasvatus käytännössä

Koska tutkin kandissani Jehovan todistajien virallista oppia heidän julkaisemansa kirjallisuuden kautta, jäi minua kiinnostamaan se, miten seksuaalikasvatusta käytännössä toteutetaan, ja miten Jehovan todistajina kasvaneet ovat sen kokeneet. Virallinen oppi ja käytännön elämä eivät välttämättä vastaa toisiaan täydellisesti, ja ennen kaikkea yhteisön julkaiseman kirjallisuuden kautta on mahdoton selvittää sitä, miten yksittäiset jäsenet ovat kokeneet yhteisön opin seksuaalisuutta ja parisuhteita koskien.

Tähän kysymykseen toivon saavani vastauksia gradussani, kun pyydän entisiä Jehovan todistajia kertomaan kokemuksiaan siitä, miten yhteisössä on tuotu ilmi seksuaalisuuteen liittyviä sääntöjä ja odotuksia, ja miten ne ovat mahdollisesti vaikuttaneet vastaajien elämään. Toteutan aineiston keräämisen internetin kautta kirjoituspyynnöllä, jonka avulla vastaajat voivat anonyymisti ja vapaamuotoisesti kertoa kokemuksistaan ja ajatuksistaan.

Erityisesti minua kiinnostaa tietää, millaisia ajatuksia tai tunteita seksuaalisuuteen liittyvät säännöt tai odotukset ovat herättäneet, ja miten ne ovat vaikuttaneet elämään sekä ennen, että jälkeen yhteisöstä eroamisen. Toivon, että graduni avulla voin lisätä tietoa ja ymmärrystä konservatiivisten uskonyhteisöjen parissa kasvaneiden kokemuksista.

Opetusharjoittelu + koronakriisi = mahdoton yhtälö?

23 tammikuun, 2022 / sajara1 / 0 Comments

Teksti: Sanni Rajala

Monen mieliin on varmasti jäänyt maaliskuussa 2020 hallituksen pitämä tiedotustilaisuus, jonka myötä muun muassa koulut siirtyivät etäopetukseen, ihmisiä kehotettiin pysymään kotona ja siirtymään etätöihin, kirjastot ja kuntosalit suljettiin sekä ihmisten kokoontumisia rajoitettiin. Suomesta tai ylipäätään maailmalta on varmasti vaikeaa, ellei mahdotonta, löytää ihmistä, jonka elämään korona-aika ei olisi jotenkin vaikuttanut. Koronaviruksen levitessä pitkin maailmaa monien ajatuksena varmaankin oli, että koronan ja siihen liittyvien rajoitusten kanssa elettäisiin muutama viikko tai korkeintaan muutama kuukausi – todennäköisesti harva osasi olettaa, että edelleen, kaksi vuotta myöhemmin koronavirus aiheuttaa yhä sairastumisia, kuolemia ja rajoituksia.

https://pixabay.com/fi/illustrations/koulutus-verkko--oppiminen-kuvaketta-5600987/ — Kuva: pixabay.com

Keväällä 2020 etäopetukseen siirryttäessä tein itse kandidaatintutkintoani loppuun. Etäopetus ja yliopiston tilojen sulkeminen vaikutti jo silloin opiskeluihini, mutta enemmän koronakriisin vaikutus konkretisoitui tehdessäni opettajan pedagogisia opintoja lukuvuonna 2020–2021. Kyseisenä lukuvuotena kaikki yliopiston antama opetus oli etänä muutamaa alkusyksyn pihalla tapahtunutta tapaamista lukuun ottamatta. Opetusharjoittelut pyrittiin pitämään paikan päällä Turun normaalikoulussa, mutta heikentynyt koronatilanne ajoi meitä edelleen välillä etäopetukseen ja -opiskeluun. Kuvaavaa onkin, että itse pidin lähes puolet harjoitustunneistani etänä Zoomin välityksellä. Omien oppituntien lisäksi harjoitteluun kuuluu muun muassa muiden pitämien oppituntien seuraamista. Yhteensä seurasin harjoittelujeni aikana noin 60 oppituntia, joista paikan päällä normaalikoulussa seurasin vain alle kymmentä. Oliko etäopetukseen siirtyminen vain negatiivinen asia, vai voiko etäopetustaidoista olla hyötyä tulevaisuudessa? Millaisia opettajia meistä valmistuu poikkeuksellisten harjoitteluvuosien myötä? Miten etäopetus vaikuttaa erityisesti katsomusaineiden opettamiseen?

Tutkimusaiheena katsomusaineiden opettaminen opetusharjoittelussa korona-aikana

Nämä omat kokemukseni opetusharjoittelusta korona-aikana ja niistä nousseet kysymykset ohjasivat minua myös graduaiheeni pariin. Jo aikaisemmin minulle oli selvää, että tulevaisuuden opettajan ammattini vuoksi haluaisin, että graduaiheeni liittyisi jotenkin katsomusaineisiin ja/tai opettamiseen, mutta aiheeni rajaus selkeytyi vasta omien kokemusteni myötä. Gradussani aion tutkia katsomusaineiden, tässä tapauksessa evankelisluterilaisen uskonnon ja elämänkatsomustiedon, opettamista opetusharjoittelussa koronakriisin aikana uskonnon opetusharjoittelijoiden näkökulmasta. Tarkastelen sitä, miten opetusharjoittelijat eli ”auskut” kuvaavat ja arvioivat koronan vaikutuksia katsomusaineiden opettamiseen opetusharjoittelussa sekä sitä, millaisiksi opetusharjoittelunsa poikkeusaikana suorittaneet kokevat omat valmiutensa toimia opettajina. Lisäksi minua kiinnostaa, eroavatko eri lukuvuosina harjoittelunsa suorittaneiden opetusharjoittelijoiden kokemukset toisistaan – lukuvuoden 2019–2020 auskuille etäopetustilanne tuli eteen nopeasti ja yllättäen, kun taas lukuvuoden 2020–2021 auskuille etäopiskelu oli jo tutumpaa ja etäopetukseen siirtymisen riski oli tiedossa jo lukuvuoden alussa.

Verkossa, Opettaja, Tietokone, Elearning, Skype — Kuva: pixabay.com

Vaikka katsomusaineiden opetus ja etäopetus ovat olleet suhteellisen suosittuja tutkimusaiheita, ei niitä tietääkseni ole vielä tutkittu yhdessä, varsinkaan opetusharjoittelijoiden näkökulmasta.

Tutkimustani varten kerään kirjoitelmia sekä lukuvuoden 2019–2020 että lukuvuoden 2020–2021 uskonnon opetusharjoittelijoilta Turun yliopistosta. Toki on edelleen mahdollista, että aineistoni laajenisi myös tällä hetkellä opetusharjoittelujaan suorittaviin opetusharjoittelijoihin, mutta peruskoulut ja lukiot ovat ainakin vielä saaneet yleisesti olla lähiopetuksessa. Näiden kirjoitelmien ja tutkimukseni myötä tiedämme toivottavasti enemmän katsomusaineiden (etä)opetuksesta opetusharjoittelussa opetusharjoittelijoiden näkökulmasta ja sekä siitä, miten etäopetus vaikutti opetusharjoitteluun eri lukuvuosina. Graduni tuloksia ei voida yleistää koskemaan kaikkea opetusta tai edes kaikkea katsomusaineiden opetusta korona-aikana, mutta sen myötä saamme kuitenkin pienen katsauksen siihen, miten korona-aika näyttäytyi Turun yliopiston uskonnon auskujen opetusharjoitteluissa.

Ristiretkitarinoita tutkimassa

9 helmikuun, 2021 / tituma / 0 Comments

Kuvitus Antiokian taistelusta (lähde: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Krizaci_neverici.jpg)

Sanni Lilja

Historiallisia ristiretkiä ajatellessa voi mieleen nousta kuva ryhdikkäästä joukosta vaaleaan asuun pukeutuneita kristittyjä vastassaan aseistautunut ja tummanpuhuva vihollisarmeija. Mielikuva on yleinen niin kuvataiteessa, kirjallisissa kertomuksissa, kuin tiettyyn pisteeseen asti virallisessa historiankirjoituksessakin ristiretkiä käsitellessä. Asetelma on kuitenkin enemmän tai vähemmän tarkoituksella tuotettu, ja sen tuottaminen on alkanut jo kyseisenä aikakautena värikkäiden sotatarinoiden muodossa

Ristiretkistä

Ristiretket olivat keskiajan loppupuolella suosittuja Jumalan nimessä tehtyjä sotaretkiä kristinuskon ja kristittyjen vihollisia vastaan. Sotimismuoto syntyi Euroopassa noin 1100-luvun ympärillä, ja tukevoittikin asemansa yhtenä uskonnonharjoituksen muotona seuraavan reilun sadan vuoden aikana. Sodan ollessa kirkon pään, eli Jumalan sijaisen, hyväksymä se todella toimikin kirjaimellisena uskonnonharjoituksena, ja kansalaiset pyhittivät osallistuessaan omia syntejään ja näin varmistivat pääsynsä taivaaseen.

Ristiretkien virallinen aikakausi sai alkunsa ensimmäisestä ristiretkestä, joka oli käynnissä 1095–1099, ja kyseisten vuosien aikana eri puolilta Eurooppaa lähteneet sotajoukot valloittivat itselleen alkuperäisen tavoitteensa, eli arabien vallassa olleen pyhän kaupungin Jerusalemin, sekä muutamia lisäalueita matkalla sinne. Kyseinen retki nähtiinkin tästä syystä suurena menestyksenä, mutta se kätki sisäänsä myös reilusti menetyksiä, vastoinkäymisiä ja kuolemaa niin itse ristiretkeilijöille, heidän vastajoukoilleen kuin sivullisillekin.

Ristiretkikertomuksista

Ensimmäisen ristiretken ajalta on säilynyt kertomuksia, joissa ristiretkelle itse osallistuneet ja siitä toisen käden kautta kuulleet kertovat kokemistaan ja kuulemistaan asioista retkeen liittyen. Kertomukset ovat hyvin latautuneesti ja värikkäästi kirjoitettu, ja niissä pröystäillään väkivallalla, ylistetään oman puolen joukkoja sekä halveksutaan ja väheksytään vastapuolta. Kertomuksien sisällön lisäksi niissä erityisen kiinnostavaa on se, miksi ne on kirjoitettu niin kuin ne on kirjoitettu. Esimerkiksi se, miten ja millaisilla ilmauksilla ja sanoilla asioista ja henkilöistä puhutaan, kertoo paljon niiden takana piilevistä asenteista. Näin on mahdollista päästä käsiksi siihen, millaisia suhtautumisia ja mielikuvia ristiretkeä ja sille osallistuneita kohtaan kyseisellä ajalla oli.

Ristiretkikertomuksista voidaankin siis tutkia niiden retoriikkaa eli sitä, millaisia mielikuvia teksteissä rakentuu ristiretkestä ja sen eri osajoukoista. Yksinkertaisimmillaan kiinnitetään huomiota siihen, millä sanoilla eri asioihin viitataan, sillä esimerkiksi jo vastustajalla ja vihollisella on sanoina erilainen lataus. Lisäksi taustoituksella selvitetään enemmän vaikkapa ajan kirjoitustyylistä, joka itse tapahtumien ja vallitsevien asenteiden lisäksi vaikutti myös paljon siihen, millä tavoin asioita kirjattiin ylös. Keskiajan kirjoituksessa yleistä oli eräänlainen pröystäilevyys ja tarinamaisuus, jolla haluttiin korostaa tarinoiden konkreettisten tapahtumien sijasta niistä saatavia opetuksia tai elämänohjeita. Tämän takia pienet yksityiskohdat kuten päivämäärät tai lukumäärät eivät olleetkaan niin olennaisia tai välttämättä edes oikeita, vaan katse suunnattiin suurempaan kuvaan.

Historia ja nykypäivä

Ristiretket oman aikansa kuplassa toimivat hyveellisenä ja oikeutettuna puhdistuksena, mikä nykyajasta katsottuna saattaa näyttäytyä absurdina. Kärjistetyn ristiretkiaatteenkin taakse piiloutuu tuttuja inhimillisiä tunteita ja tavoitteita omaan kontekstiinsa puettuina. Ilmiö siis kytkeytyy osaksi laajempaa kokonaisuutta, ja tämän takia sen ymmärtäminen vaatii sen ja sitä ympäröivän maailman syvempää tutkimista. Samanlaisia ajatus- ja oikeutusmalleja on myös nähtävissä maailmassa tänäkin päivänä, joten aiheen ymmärtämisestä saamme samalla eväitä myös tulevaan.

Takaisin luontoon

9 helmikuun, 2021 / tituma / 0 Comments

Luontosuhde on ajankohtainen puheenaihe. Ympäristöongelmat osoittavat, että ihmiskunnan luontosuhde on vääristynyt. Ympäristötietoisuus laajenee vuosi vuodelta, mutta muutokset ovat hitaita. Tämä on johtanut monenlaisiin reaktioihin ja ympäristöaktivismin muotoihin. Mielenosoitukset, kulutusvalinnat ja kansainväliset ilmastokokoukset ovat näkyviä ilmiöitä. Yksi ratkaisu on ollut elämäntapamuutos ja paluu luonnonläheisen elämäntavan pariin. Mikä saa ihmisen ylittämään ympäristöystävällisen ajattelun ja teon kuilun? Minkälainen on läheisen luontosuhteen maailmankatsomus?

Hyvä elämä

Esimoderni aikakausi oli maapallon kantokyvyn kannalta ihanteellista aikaa. Ei siis ole yllättävää, että monet hakevat inspiraatiota menneisyydestä elämän merkitystä sekä kestävyyden ja luonnollisuuden ehtoja pohtiessa. Perinteinen maaseudun omavaraistalous pyrkii toimimaan materiaalistisesti kestävällä tavalla, ja nykytiedon valossa voi parhaimmillaan rikastuttaa ympäristönsä biodiversiteettiä. Vastaavanlaiset elämäntavat kutsuvat yhä useampia. Maallemuutto-liike ei ole uusi ilmiö, vaikka tämän moderni ilmentymä onkin merkittävällä tavalla 1960-luvun vastakulttuurillisen liikehdinnän perua. Luonnon kaipuu, henkinen etsijyys ja yleinen tyytymättömyys valtakulttuuria kohtaan onkin monen elämäntapamuutoksen taustalla. Myös koronakevät herätti kiinnostusta omavaraisuutta ja maallemuuttoa kohtaan, mutta muuttovirta kaupunkeihin on edelleen voimakkaampi.

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen luonnonmukaisten omavaraistalouksien luontosuhteita ja elämäntapaa suomalaisessa kontekstissa. Tutkimukseni selvittää, minkälaisia merkityksiä tutkimuksen kohteena olevat henkilöt antavat luonnolle, minkälaisena ihminen koetaan osana luontoa, sekä minkälaisia henkisiä tai uskonnollisia ulottuvuuksia luontosuhteisiin ja elämäntapoihin liittyy. Lähtökohtana tutkimukselle on yleinen ympäristöhuoli ja uskomus siitä, että vastaavanlaiset elämäntavat ja -polut lisääntyvät tulevaisuudessa ympäristöön ja hyvinvointiin liittyvien huolien, asenteiden ja arvojen muuttuessa. Lähtökohta tutkimukselle on myös henkilökohtainen, sillä olen pitkään ollut kiinnostunut kestävistä, vaihtoehtoisista ratkaisuista ja elämäntavoista.

Maallemuutto ei välttämättä itsessään ole ympäristöteko, mikäli se esimerkiksi lisää merkittävällä tavalla yksityisautoilua. Ongelmat ovat syvemmällä yhteiskunnan rakenteissa, maailmankatsomuksissa, ehdollistumisissa. Monenlaisia ratkaisuja tarvitaan, myös kestävää kaupunkikulttuuria. Periaatteet ovat kuitenkin samat. Kestävää luontosuhdetta kunnioittavat periaatteet ovat sovellettavissa kaikkiin ympäristöihin. Kompromissit ovat kuitenkin välttämättömiä.

Ihminen ja luonto

Ympäristöongelmien taustalla vaikuttaa ihmiskeskeinen maailmankuva. Tämän oireita ovat pitkään jatkunut ympäristön tuho ja luonnon välineellistetty arvo. Ihminen ja luonto, luonto ja kulttuuri, nähdään erillisinä kategorioina. Tämä siitä huolimatta, että maapallon ekosysteemi on riippuvuussuhteiden verkosto, olemme samojen luonnonlakien alaisia, ja yhdessä muodostamme maapallon biösfäärin. Luonto on kuitenkin monelle ensijsijaisesti paikka, johon mennään, jota katsotaan, jota käytetään. Vain harvat haluavat elää luonnon ehdoilla.

Suomalaiset tunnetaan luonnonläheisenä kansana. Suomalainen luontosuhde ilmenee varsinkin kesämökkikulttuurin sekä jokamiehenoikeuksien tarjoamien monien mahdollisuuksien kautta. Metsät, kansallispuistot ja erämaat ovat tehneet vaeltamisesta ja retkeilystä suositun harrastuksen. Näin ollen myös luontokokemuksien vaikutukset hyvinvointiin tunnetaan hyvin. Luonto rauhoittaa, antaa voimaa, parantaa vastustuskykyä, ja päiväkotilapsia kehoitetaan möyrimään metsämaassa.

Pyhä luonossa

Toisille luonto on pyhä. Itsessään arvokas. Luonto voi toimia symbolisena keskuksena, jonka kautta lähestytään erilaisia uskomuksia ja maailmankatsomuksia. Metsä voi olla paikka, jossa koetaan yhteenkuuluvuutta johonkin itseään suurempaan, jossa ymmärretään todellinen itsemme. Luontohenkisyys on inhimmillinen ominaisuus, sillä luonnossa ovat juuremme, ja sieltä löytyy vanhimmat uskomusjärjestelmämme. Merkittävää on myös se, että monet maailmanuskonnot, jotka omalta osaltaan ovat vaikuttaneet antroposentrisen maailmankuvan rakentumiseen, ovat ottaneet luontosuhteet ja kestävän kehityksen tavoitteet tarkastelun kohteeksi. Luontohenkisyyttä löytyy monenlaisesta kulttuurillisesta toiminnasta, kuten kirjallisuudesta, luontodokumenteista, populaarikulttuurista, sekä ympäristö- ja new age-liikkeestä. Nämä ilmiöt kertovat uskonnollisten ja luonnontieteellisten maailmankuvien symbioosista. Tämä kaikki puolestaan tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia uskontotieteelliselle tutkimukselle.

Vettä keuhkoissa ja tiiliskiviä vatsassa – sukellus graduprosessiini

9 helmikuun, 2021 / tituma / 0 Comments

Se sattui ihan sattumalta. Sinä keväisenä päivänä etsin jotain, ihan mitä tahansa, mikä auttaisi minua löytämään graduni aiheen. Tapaamiseen oli jäljellä enää vain tunteja. Inhottava tunne kasvoi vatsassa. Se oli stressin ja hiljaisen pakokauhun piinaava yhtälö. Olo oli kuin tiiliskiven nielleellä, mutta tästä tunteesta huolimatta eteenpäin oli mentävä. Selasin aikaisemmin tehtyjä tutkimuksia kiinnostavasta aihealueesta. Hätääntyvät ajatukset poukkoilivat mielessä: mitä jos en pysty tähän? Työnsin ahdistavan ajatuksen sivuun, ja jatkoin matkaa syvemmälle tutkimusten hämmentävään maailmaan. Paras olisi olla ajattelematta turhia, ja puskea eteenpäin. En muista mitä tutkimuksia kahlasin läpi. En edes muista kuinka monta tutkimusta silmäilin, ennen kuin lamppu syttyi. Siinä se oli, se odotettu hetki. Se oli jotain, ihan mitä tahansa, eli juuri sitä mitä etsinkin: ristiriita.

Ristiriita on mielenkiintoinen tutkimuksen lähtökohta. Näin olen ainakin kuullut. Jos kuitenkin ollaan rehellisiä, niin minua ei erityisesti innostanut löydökseni mielenkiintoisuus. Tärkeintä oli, että minulla oli jotain. Jotain, mihin tarttua, ja mistä aloittaa. Tuo jotain sai painavan tiiliskiven putoamaan, ja matkan alkamaan.

Matkani alkoi sattuman kaupalla, mutta sattuma ei tulisi kantamaan matkaa päätökseen asti. Haparoiden, suurella epävarmuudella mutta varovaisen toiveikkaana, aloitin työstämään graduani eteenpäin. Ehkäpä tästäkin selvitään.

Nyt istun koneeni äärellä kahdeksan kuukautta myöhemmin. Tuo päivä on enää pelkkä kulahtanut muisto. Sen voitokkuus on hautautunut monien uusien sekä paljon suurempien ongelmien alle. Mukaan on mahtunut monia epätoivoisia hetkiä ja raskaita askelia. Lampun valo on himmentynyt…

Ei ole kuitenkaan syytä huolestua. Jos jotain olen oppinut näiden kahdeksan kuukauden aikana, niin sen, että graduprosessi on epätasainen matka. Mielialat muuttuvat, ja uudet tuulet puhaltavat alati. Vielä ei olla perillä.

Graduprosessi on osoittautunut olevan kuin voimakkaasti virtaava joki. Sen pauhu ja voima vie eteenpäin, vaikka et olisi vielä valmis antautumaan sen vietäväksi. Se saa haukkomaan henkeäsi. Kun luulet oppineesi uimaan ja iloitset pinnalla pysymisestä, tuleekin mutkan takaa vielä voimakkaampi virtaus, joka imaisee sinut veden alle. Hetken aikaa pyörit vimmatusti vailla mitään kontrollia, mutta pian saat otteen jostain tukevasta. Nyt voi hetken hengähtää.

Tätä on tapahtunut kerta toisensa jälkeen, mutta tässä ollaan: keuhkot täynnä vettä, mutta silti hengittäen. Onneksi olen oppinut, että tämä räpiköinti on täysin asiaan kuuluvaa. Sitä ei tarvitse pelätä.

Haluaisin sanoa, ettei tuo jo alun metreiltä tuttu stressin ja hiljaisen pakokauhun tunne olisi minulle enää tuttu. Se on edelleen uskollinen vierailija, joka käy silloin tällöin ovella. Se on kuitenkin saanut nimen, gradustressi, eikä näin ollen enää pääse ottamaan minua haltuunsa, ja tiiliskivien lailla painamaan pohjamutiin asti. Gradustressi on osa tätä matkaa. Sen ymmärtäminen on tuonut vapauden olla ajoittain veden pinnan alla. Pitää muistaa vain rauhoittua ja hengähtää.

Matkan loppu kuitenkin jo häämöttää edessä, ja virta vie sinne vaikka väkisin – toivottavasti ennemmin kuin myöhemmin. Tulen päättämään matkan viisaampana, mutta en oppimieni tietojeni vuoksi, vaan ennen kaikkea oppimieni elämäntaitojen takia. Olen oppinut uimaan epävarmoissa vesissä ja samalla antamaan virran viedä.