Kuva: Reea Viitasalo
Uskonnon ja seksuaalisuuden suhde on ajaton teema julkisessa keskustelussa, mutta asetelma on edelleen melko kaksijakoinen, jolloin seksuaalivähemmistöön kuuluminen ja kristillisessä yhteisössä toimiminen nähdään toisensa poissulkevina.
2010-luvulla tarkastelun kohteeksi ovat nousseet seksuaalivähemmistöjen asema uskonnollisissa yhteisöissä, eheytyshoidot, hoitokokoukset, konservatiivinen seksuaalietiikka ja Aito avioliitto -liikehdintä.
Ihmisoikeuksien toteutuminen ja seksuaalieettiset kysymykset sekä uskonnollisen yhteisön luomat olemisen tavat aiheuttavat hankauskohtia yhteisöjen sisällä. Uskonto vaikuttaa kulttuurin tavoin vahvasti seksuaalieettisiin kysymyksiin ja uskonnolliset perinteet ovat kytköksissä sekä sukupuolen että seksuaalisuuden normittamiseen ja valtarakenteisiin.
Helluntailaisuus luo muiden uskonnollisten yhteisöjen tavoin raamit normin mukaiselle ja siitä poikkeavalle seksuaalisuudelle. 12.1.2021 julkaistun Suomen helluntaikirkon seksuaalietiikkaa koskevan kannanoton mukaan avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto, joka on Jumalan säätämä ja luomisessa asetettu. Näin myös seksuaalisuus ja seksi rajautuu miehen ja naisen väliseen avioliittoon ja siitä poikkeaminen yhdistetään kannanotossa ihmisen “turmeltumiseen”.
Kannanotossa tunnustetaan seurakuntaan kuuluvat seksuaalivähemmistöt, mutta samalla homoseksuaalisuuteen viitataan elämäntapana ja seksuaalisuutta lähestytään ratkaisukeskeisesti. Kannanoton mukaan helluntailaisuudessa suhtaudutaan seksuaalivähemmistöön kuuluviin ihmisiin kunnioittavasti, mutta pidetään Raamatun opetuksesta kiinni. Seksuaalinen suuntautuminen hyväksytään näennäisesti, mutta homoseksuaalisen identiteetin mukaista elämää pidetään turmiollisena. Tämä luo jännitteen avoimen homoseksuaalisuuden kohtaamiselle seurakuntien sisällä.
Seksuaalisuuden ympärille punoutuu sisäistetty vaikenemisen kulttuuri, sillä helluntailaisuudessa suhtaudutaan homoseksuaalisuuteen ominaisuutena, jota ei saa käytännössä toteuttaa. Se on pidettävä piilossa, vaikka se onkin kollektiivisen arvioinnin kohteena. Seksuaalisuuden kieltäminen ja sen pitäminen vääränlaisena on hyvin haavoittavaa ja johtaa kohtuuttomiin kompromisseihin yhteisön sisällä sekä tuottaa merkittäviä riskejä hyvinvoinnille.
Seksuaalivähemmistöön kuuluvat ovat raportoineet kohtaamisistaan helluntaiseurakuntien vanhimpien kanssa. Toisia on kehotettu menemään nuorena naimisiin vastakkaista sukupuolta olevan kanssa, sillä sen on katsottu eheyttävän seksuaalisuutta. Toiset ovat raportoineet eronneensa seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi seurakunnasta, sillä ovat pelänneet seksuaalisen suuntautumisen paljastuvan seurakunnalle. Monet elävät kulissiavioliitoissa, käyvät eheytysleireillä ja rukoilevat Jumalaa poistamaan vääränlaisen himon itsestään.
Seksuaalivähemmistöön kuuluvat helluntailaiset nostavat kuitenkin esiin dialogisuuden, empatian, sensitiivisyyden ja avoimen keskustelukulttuurin kaipuun sekä seksuaalisuuteen kytkeytyvän tabuluontoisuuden ja vaikenemisen kulttuurin purkamisen seurakunnissa.
On mahdollista, että suhde homoseksuaalisuuteen on muuttumassa myös länsimaisissa seurakunnissa. Vapautunutta liikehdintää, sosiaalista oikeudenmukaisuutta, radikaalia inklusiivisuutta ja LGBTQ -yhteisön tukemista on ollut havaittavissa helluntaikarismaattisissa liikkeissä, kuten Fellowship of Affirming Ministries, Fellowship of Reconciling Pentecostals International ja Freedom 2be -yhteisöissä.
Vaikka yhteisöt ovat kansainvälisiä, niiden toiminta on keskittynyt pääosin Yhdysvaltoihin. Yksittäiset pastorit ovat korostaneet seksuaalisuuden monimuotoisuutta ja kasvattaneet suvaitsevaisuutta helluntaiyhteisöjen sisällä. Lisäksi moninaiset tavat tarkastella Raamattua, erityisesti feministiset raamatuntulkinnat ovat kasvattaneet ymmärrystä homoseksuaalisuutta kohtaan. On mahdollista, että LGBTQ -asioista keskustelu etenee helluntailaisuudessa samalla tavalla kuin esimerkiksi aiemmin jyrkästi tuomittu avioeroa koskenut keskustelu ja vähitellen tulkinnat pyhistä kirjoituksista muuttuvat sallivimmiksi ja vapaammiksi.
On käytävä yksittäisiä seurakuntia laajempaa dialogia niistä toimintatavoista, jotka mahdollistavat seksuaalisuuteen perustuvan toiseuttamisen, syrjinnän ja hengellisen väkivallan. Seurakunnissa seksuaalivähemmistöön kuuluvat tulee nähdä osana yhteisöä, tasavertaisina ja kokonaisina ihmisinä, ei seurakuntien ulkopuolisina “muina” tai vähemmistöryhmän edustajina.
Voidaankin pohtia, miten helluntaiseurakunnat aikovat huomioida seksuaalivähemmistöön kuuluvat jäsenet seurakunnissaan ja omissa toimintatavoissaan ja miksi seksuaalivähemmistöön kuuluvat seurakuntalaiset tulevat sivuutetuiksi heistä käydyissä keskusteluissa. Sen sijaan, että seksuaaliseen suuntautumiseen keskittynyt puhe olisi ratkaisukeskeistä, voitaisiin kysyä, miten seurakunnassa voitaisiin kohdata eritaustaiset ihmiset.
Helluntaiseurakunnissa on mahdollisuuksia toimia inklusiivisemmin, ilman vaatimusta seksuaalisen suuntautumisen tai omaa identiteettiä vastaavan elämän muuttamisesta.