uskonnonopetus – Uskontotieteen graduntekijät

Aino Turunen

Kävelen tarjottimen kanssa liikuntasaliin. Kyydissä minulla on päivitetty läppärini, jääkaapista kosteutta keränneet viinirypäleet ja kulmasta kuivunut juustovoileipä. Kaiken kruunaa takaisin tuijottava itseni vaaleanpunaisen ajokorttini pinnassa. Saavun paikalleni ja käynnistän Abitti-ohjelman, joka tilanteeseen sopimattomalla innolla toivottaa minut tervetulleeksi sähköiseen evankelis-luterilaisen uskonnon ylioppilaskokeeseen vuosimallia 2018. Kello lyö yhdeksän ja avaan kokeen. Moniulotteiset kysymykset sotilaspapeista ja ortodoksiluostareista piirtyvät verkkokalvoilleni. Selaan koetta päättäväisemmin ja sitten löydän sen monivalintehtävien joukosta: ”Mikä on islamin pyhä kirja a) Raamattu b) Koraani c) Veda-kirjat.” Tässäkö kaikki?

Kuva: iStock

Islamin opetus evankelis-luterilaisessa uskonnossa

Kyseinen tarina on hieman muunneltuna tosi. Muistan opiskelleeni lukiossa kolme vuotta monipuolisesti erilaisia uskontoja, mutta viimein päästessäni näyttämään taitoni ylioppilaskirjoituksissa, kysymykset painottuivat pääasiassa kristinuskoon. Kyseinen ilmiö on perusteltavissa lukion opetussuunnitelman mukaan, sillä lukioissa opiskellaan edelleen opiskelijan oman uskontokunnan mukaisesti uskontoa, joka Suomessa on usein evankelis-luterilainen uskonto eli kristinusko. Ilmiö on kuitenkin herättänyt minussa kysymyksen liittyen muihin merkittäviin uskontoihin, joita lukiossa opiskellaan kristinuskon ohella. Kaikilla maailman merkittävillä uskonnoilla on kristinuskon tavoin erilaisia ulottuvuuksia, mutta jotkin uskonnot ja ulottuvuudet ovat päätyneet opetussuunnitelmien ja ylioppilaskokeiden rajattujen sivumäärien sisälle korostetummin kuin toiset. Mitä esimerkiksi maailman toiseksi suurimmasta uskonnosta eli islamista opetetaan ja mitä siitä lopulta halutaan osattavan?

Islamin merkitys on kasvanut jatkuvasti koko maailmassa eikä Suomi ole poikkeus. Maahanmuuton sekä uskonnollisen kääntymisen seurauksena Suomeen on muodostunut merkittävä muslimien vähemmistö, joka jatkaa kasvamistaan tulevaisuudessa. Sen vuoksi ymmärrystä islamista erityisesti koulun kautta tarvitaan yhä enemmän. Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen islamin käsittelyä lukiossa ylioppilaskokeiden näkökulmasta. Tarkoituksenani on selvittää, kuinka monipuolisesti erilaisia ulottuvuuksia islamista nostetaan esiin islamia käsittelevissä tehtävissä evankelis-luterilaisen uskonnon ylioppilaskokeessa ja kuinka paljon islamiin liittyviä tehtäviä on ilmennyt viimeisen reilun vuosikymmenen sisällä. Lukion opetussuunnitelma määrittää sen, miten islamia tulisi käsitellä lukiossa. Opetussuunnitelma ohjaa opettamaan esimerkiksi islamin synnystä, kulttuuritaustasta ja opista, mutta myös islamin sisäisestä moninaisuudesta. Ylioppilaskokeet paljastavat kuitenkin konkreettisesti sen, mitä lukiossa islamista halutaan opittavan. Ylettyykö islamin monipuolinen ymmärrys todellisuudessa ylioppilaskokeiden kysymyksiin, vai jääkö se vain kauniiksi lauseeksi opetussuunnitelman sivulle?

Tietoa vai ymmärrystä testaamassa

Ylioppilaskoe on yksi tunnetuimpia suomalaisen koulujärjestelmän summatiivisen eli kokoavan arvioinnin muotoja. Summatiivisen arvioinnin avulla tarkastellaan sitä, miten hyvin opiskelija on kokonaisuudessaan saavuttanut asetetut tavoitteet opintojakson päätteeksi. Tavoitteet usein ovat tiedollisia, mutta myös taidollisia. Tiedollisia tavoitteita ovat opintojaksoilla käsitellyt aihesisällöt, kun taas taidollisia tavoitteita voivat olla esimerkiksi kyky soveltaa tai arvioida kriittisesti opittua. Taidolliset tavoitteet ovat usein edellytys tiedon syventämiselle eli todelliselle ymmärrykselle. Pro gradu -tutkielmassani islamin monipuolisen ymmärtämisen lisäksi tarkastelen taitoja eli niin sanottuja ajattelun tasoja, joita vaaditaan islamia käsittelevien tehtävien suorittamiseen. Tehtävien vaatimuksia on oleellista tarkastella, koska vaatimukset paljastavat sen, minkä tasoista ymmärrystä opiskelijoilta todellisuudessa vaaditaan. Islamia käsittelevä monivalintakysymys voi vaatia tietoa islamista, mutta ei taitoa soveltaa eli osoittaa syvempää ymmärrystä kysytystä. Jos kaikki islamia käsiteltävät kysymykset olisivat tällaisia, opiskelijoilta ei todellisuudessa vaadita syvällisempää ymmärrystä islamista laisinkaan. Kokonaisvaltainen ymmärrys islamiin liittyvistä ylioppilaskoetehtävistä voi lopulta paljastaa vakiintuneen ja jopa puutteellisen tavan käsitellä islamia lukiossa, jonka tiedostaminen ja muuttaminen tulevaisuuden yhteiskunnan ymmärtämisen kannalta on erittäin tärkeää.

Teksti: Anniina Kivineva

Vaikka suomalaisessa yhteiskunnassa evankelis-luterilaisesta kirkosta eroaminen on ollut viime vuodet voimakasta, yksi ikäluokka osallistuu kirkon toimintaan väestön keskitasoa aktiivisemmin. Tämä on 15-vuotta täyttävät rippikoululaiset. Evankelis-luterilaisen kirkon mukaan reilusti yli 70 % koko ikäluokan nuorista käy rippikoulun. Samaan aikaan 65 % koko väestöstä kuuluu kirkkoon ja vain noin puolet syntyvistä lapsista kastetaan. Rippikoulu on siis säilyttänyt suosionsa suhteellisen hyvin. Näistä rippikoulun käyneistä nuorista miltei kaikki osallistuvat koulussa evankelis-luterilaisen uskonnon opetukseen.

Toisin sanoen suurin osa suomalaisista yläkouluikäisistä nuorista elää todellisuudessa, jossa he oppivat uskonnosta sekä koulussa että rippikoulussa. Näkökulma näiden kahden opetuksen välillä eroaa kuitenkin merkittävästi: Rippikoulu on luonteeltaan tunnustuksellista, eli se pyrkii sitouttamaan uskontoon, kun taas uskonnonopetus on tunnustuksetonta, eli se ei sitouta tiettyyn uskontoon vaan käsittelee kaikkia katsomuksia neutraalisti. Siitä huolimatta niissä käsitellään osittain samoja aiheita. Kysymys kuuluukin, miten nuoret näkevät tämän kokonaisuuden, jossa opetusta tulee kahdesta eri suunnasta ja kahdesta eri näkökulmasta.

Nuoren tieto ja käsitykset uskonnosta muodostuu kerroksittain uskonnontunnilla ja rippikoulussa.
Kuva: congerdesign https://pixabay.com/fi/photos/kirjat-opiskella-kirjallisuus-oppia-2158737/.

Kirkon ja koulun yhteiset juuret

Kirkko alkoi 1600-luvulla opettaa kansalaisia. Se järjesti lukkarikoulua, jossa lukkarit opettivat kansaa lukemaan, ja lukukinkereitä, jossa kirkko valvoi kansan oppimista. Tavoitteena oli katekismuksen opettaminen. 1700-luvun puolivälissä kirkko ryhtyi pitämään rippikoulua, jolloin lukutaidosta tuli välttämättömyys, mikäli halusi naimisiin. Pitkälle 1800-luvulle kansanopetus olikin lähinnä kirkon vastuulla.

1860-luvulta lähtien alkoi tapahtua merkittäviä muutoksia. Koululaitos siirtyi kirkolta yhteiskunnalle, ja kansakoulu kehittyi. Tämä ei kuitenkaan poistanut kokonaan kirkon asemaa kansan opettajana, sillä läheskään kaikki eivät käyneet kansakoulua. Vasta vuoden 1921 oppivelvollisuuslain myötä kansakoulu tuli pakolliseksi kaikille. Uskonnonopetus säilyi kansakoulussa pitkään hyvin samanlaisena kuin kirkon opetus, vaikka keskustelua uskonnonopetuksen luonteesta ja oikeutuksesta ollaan käyty 1900-luvun alusta alkaen. Kirkon vaikutuksesta uskonnonopetukseen kertoo muun muassa se, että kirkko tarkisti kaikki uskonnon oppikirjat aina vuoteen 1992 asti.

Uskonnonopetus muuttui hiljalleen kohti nykyistä muotoaan, ja vasta vuonna 2003 se määriteltiin kouluissa tunnustuksettomaksi. Vaikka uskonnonopetus ei nykyään pyri sitouttamaan oppilasta uskontoon, opetus on järjestetty siten, että oppilas osallistuu oman uskonnon opetukseen tai vaihtoehtoisesti elämänkatsomustietoon. Samaan aikaan rippikoulu kirkon toimintamuotona on säilynyt aina 1700-luvun puolivälistä näihin päiviin saakka. Vaikka rippikoulu ja uskonnonopetus ovat vuosikymmenten aikana erkaantuneet toisistaan, niiden opetettavissa sisällöissä on edelleen useita yhtäläisyyksiä.

Miksi tutkia rippikoulua ja uskonnonopetusta?

Päädyin aiheen pariin aidon ihmettelyn pohjalta. Opiskelen uskonnon, elämänkatsomustiedon ja yhteiskuntaopin opettajaksi. Olen opetusharjoitteluiden ja töiden parissa saanut maistiaisia sekä uskonnonopetuksesta että rippikoulusta ja päätynyt pohtimaan, minkälaisessa tiedon ympäröimässä todellisuudessa nuoret yläkouluikäisenä elävät. Miten he näkevät uskonnonopetuksen ja rippikoulun muodostaman kokonaisuuden, jossa koulussa opitun tiedon päälle muodostuu uutta tietoa rippikoulussa ja toisin päin? Näyttäytyykö uskonnonopetuksen ja rippikouluopetuksen ero jollain tavalla nuorille vai onko se vain opettajien ja seurakunnan työntekijöiden ajatuksissa?

Ihmettelyn seurauksena päädyin kirjoittamaan aineenopettajan opintoihin kuuluvan loppututkielman rippikoulun ja uskonnonopetuksen opetettavista sisällöistä. Pro gradu -tutkielmassa jatkan samasta aiheesta, ja tarkastelenkin tutkielmassani uskonnonopetuksen opetussuunnitelmaa ja rippikoulusuunnitelmaa sekä nuorten näkemyksiä aiheesta. Nuorten näkemysten äärelle pääsen kyselylomakkeen avulla. Olen kiinnostunut erityisesti siitä, mitä yhtäläisyyksiä ja eroja uskonnonopetuksen ja rippikoulun opetettavissa sisällöissä on sekä miten nämä yhtäläisyydet ja erot näyttäytyvät nuorille.

Jos katseen kohdistaa tulevaisuuteen, saatamme huomata olevamme mielenkiintoisessa murroskohdassa. Mikäli paljon puhuttu yhteinen katsomusaine tulee kouluissa uskonnonopetuksen tilalle, tulevaisuudessa myös rippikoulun ja koulun opetuksen suhde muuttuu merkittävästi. Tällöin tutkielmani saattaa luoda kiinnostavan vertailukohdan uuteen tilanteeseen.

Avainsana: uskonnonopetus

Islam ylioppilaskokeessa – Todellista ymmärrystä vai ulkoa opeteltua?

Nuoret oppivat uskonnosta rippikoulussa ja uskonnontunnilla