Blogi

Kryydimaalla kyntämässä. 1700-luvun loppupuolen maanviljelysanastoa

Posted by Tanja Toropainen on

Kirjoittanut Tiina Mäkelä

Tätä tekstiä kirjoittaessa huhtikuussa 2024 kesä lähestyy kovaa vauhtia, vaikka takatalvea pukkaa. Vuokrasimme kumppanimme kanssa pienen maapalstan Turusta, jotta voisimme viljellä kasviksia. Aiomme kasvattaa ainakin joitain kukkia mehiläisiä varten ja tietysti ruokakasveja. Olen kotoisin maalta, joten maanviljely on aina ollut läsnä elämässäni. Istutimme koko perheen kanssa usein lanttuja ja kitkimme rikkaruohoja. Näiden seikkojen vuoksi minua kiinnostaa vanha suomalainen maanviljelysanasto ja aion tässä blogitekstissä sukeltaa 1700-luvun lopun ”kryydimaalle”.

Valokuvassa näkyy tämän tekstin kirjoittaja ja lehmiä kesäisellä laitumella.
Kirjoittaja ja lehmiä laitumella. Kuva: Tiina Mäkelä.

Olen tutustunut kahteen 1700-luvulla julkaistuun viljelyoppaaseen. Toinen opas on nimeltään Neuwo Maan Wiljelemisestä Yhteiselle Kansalle (1778). Sen on kirjoittanut ruotsalainen laamanni Fredric Mozelius ja suomentanut kirkkoherra Henric Wegelius. Toisenkin ohjekirjasen, Neuwo ja Johdatus Maan Wiljelemisen ja Huonen Hallituxen Parandamiseen (1793), suomentaja on pappismies Samuel Bohm. Jälkimmäisen oppaan on kirjoittanut suomalaissyntyinen upseeri Johan Fredrik Carpelan.

Tekstien sanasto on todella mielenkiintoista, ja joukossa on paljon nykyisinkin käytössä olevia sanoja mutta nykyisestä poikkeavassa kirjoitusasussa. Maata piti kyndää siementen kylwämiseksi. Kylvää voidaan esimerkiksi pellawaa, hamppua ja potakoita eli perunoita. Ricka-ruohot kannattaa kitkeä, jotta tulee hyvä sato.

Valokuvassa näkyy keltaisia ja oransseja kehäkukkia ja vihreälehtisiä kasvimaan kasveja.
Kehäkukkia ja muita kasvimaan kasveja. Kuva: Tiina Mäkelä.

Itselleni uusia sanoja ovat esimerkiksi kryydimaa, joka tarkoittaa Vanhan kirjasuomen sanakirjan mukaan puu- ja yrttitarhaa. Pelkkä kryydi taas tarkoittaa maustekasvia, ja sana on lainattu ruotsista (krydda). Kuoppa-sanan rinnalla on ollut ruotsalaisperäinen krooppi (ru. grop). Kalkkipitoisen saven sekainen multa on ollut merkelimultaa, tai kuten tekstissä mehevästä savimultamaasta käytetään ilmausta märgeli eli mehu-maa (ru. märgel). Opaskirjasissa mainitaan myös monia kasveja, kuten luserni (ru. lusern), joka on sanakirjan mukaan sinimailanen, nätkin, joka tarkoittaa hernekasveja ja luppo, joka on heinäkasvin kukinto. Lisäksi kaalin lehdistä puhutaan sanalla bladi (ru. blad). Ruotsin kielen vaikutus näkyy monissa sanoissa.

Valokuvassa runsaasti valkoisia kesäkukkia.
Kedon kukkia. Kuva: Tiina Mäkelä.

On tiettyjä eläimiä, joita ei kasvimaalla arvostettu ennen eikä arvosteta vieläkään. Yksi näistä on wihalainen eli muurahainen. Itselleni uusi eläimennimitys oli nykysuomessa itsepäistä kuvaava jäärä, joka tarkoittaa oinasta tai pässiä. Mainitaan myös erilaisia maanviljelyyn tarkoitettuja välineitä, kuten karhi, joka tarkoittaa äestä. Muita viljelyyn tarvittavia välineitä olivat muun muassa kääntöaura ja viiltorauta, joista puhutaan edelleen samoilla nimillä mutta joiden käyttö on harvinaisempaa.

Valokuvassa on heinähanko keskellä heinäkasoja navetan ylisillä.
Heinähanko valmiina työhön. Kuva: Tiina Mäkelä.

Uutta sanastoa on tullut ja vanhaa mennyt, mutta tavat eivät ole muuttuneet kovin paljoa. Olisi kiinnostavaa tutkia aihetta lisääkin.

Lähteet