Kirjoittanut Aino Torni
1700-luku oli suomen kirjakielelle isojen läpimurtojen aikaa, kun alkoi ilmestyä uusia kirjallisuuden lajeja, kuten almanakkoja, sanomalehtiä ja virkatekstejä ja kun tieteellinen kiinnostus kieltä kohtaan alkoi vähitellen viritä. Lisäksi silloisilla tiedemiehillä heräsi kiinnostus ”yhteistä kansaa” kohtaan: syntyi fennofiilinen liike, jonka jäsenet muun muassa rikastuttivat kieltä kansanperinteestä (tarinoista, saduista, sananlaskuista ja mytologisista kertomuksista) kerätyllä uudella kieliaineistolla. Samalla he avasivat laajoille piireille salaperäistä kansankulttuurin maailmaa.
Yksi tunnetuimpia fennofiileja oli Christfrid Ganander – pappi, kansankulttuurin kerääjä sekä sanakirjojen tekijä. Vuonna 1741 Haapajärvellä syntynyt Ganander vietti koko elämänsä Pohjanmaalla, työskenteli siellä ja tuli kuuluisaksi ohjeiden ja muiden valistusjulkaisujen kirjoittajana. Hänen tuotantonsa kytkeytyy vankasti Pohjanmaahan, ja kiinnostus oman kotiseudun kansanperinteeseen ilmeni jo hänen varhaisimmissa teoksissaan.
Gananderin kirjallinen ura alkoi periaatteessa kirjasta Suomalaiset Arwotuxet Wastausten kansa. Siihen sisältyy yli 300 Gananderin itse Pohjanmaalta kokoamaa arvoitusta vastauksineen, joiden joukosta löytyy myös tämän kirjoituksen otsikon kysymys Mingätähden jänis juoxoo yli tien, tietysti paikallismurteella esitettynä.
Lehmä käwelöö mäkiä myöden
Arvoituskokoelman esipuheen mukaan se oli kirjoitettu Frantsilassa (nykynimeltään Rantsila; Gananderin kuolinpaikka), mutta itse arvoituksia oli ilmeisesti koottu eri puolilta Pohjanmaata. Niissä tulee esille aito kansan kieli, jota varmasti ei näkisi missään virallisemmissa ohjeissa tai almanakoissa. Luultavasti Ganander yritti tarkasti säilyttää mahdollisimman paljon siitä murretaustasta, jota hän oli kuullut kerätessään noita viisauksia. Näin ollen arvoitukset sisältävät laajan murrepiirteiden valikoiman.
Koska Ganander itse asui Pohjois-Pohjanmaalla, arvoituksissa on eniten alueella puhuttujen keski- ja pohjoispohjalaisten murteiden piirteitä, esimerkiksi:
- -sa inessiivin päätteenä: Wanhasa Testamentisa, pidoisa ja muisa tiloisa, haudasa (kuitenkin esiintyy myös -ssa-pääte)
- tt ts:n vastineena (Pohjois-Pohjanmaan rantamurteiden piirre): meeppä tyttö kattomaan, Ruottalaisista, tuloo mettän wijsaus, itte, Että se katteloo aina ylöspäin
- tietyissä osissa Keski-Pohjanmaata on havaittavissa ht ts:n vastineena: mehtäsä, nijn hän tarwihtee ruokaa ja juomaa, karihta imöö
- vokaaliyhtymien -ea ja –eä edustus: usiampi, häpiäxi, Kuin walkiata isketään
Toisaalta arvoituksissa voi myös huomata eteläpohjalaisia piirteitä, kuten:
- jälkitavun vokaalien välinen h: kattilahan (saattaa olla myös vanha illatiivin pääte), ollehet (> olleet)
- sananloppuiset konsonantit: kanteles ’kantele’, wenes ’vene’
- pitkä vokaali jälkitavujen i-loppuisen diftongin sijalla: punaanen kuin kruusi
- e-vartaloisten verbien yksikön 3. persoonan päätteen labiaalistuminen (yleisin piirre kaikissa arvoituksissa; kuitenkin esiintyy myös ei-labiaalistuneita muotoja): Wijsi weljestä edellä menöö, Kuin tuuloo ja on paha ilma, Sentähden että hän luuloo, kaxi kuuloo, kaxi näköö
Arvoituksissa esiintyy lisäksi murresanoja, esimerkiksi aakkuna ’ikkuna’. Perinteinen saunomisväline on arvoituksissa usein itämurteiseen tapaan vasta, mutta myös länsimurteinen vastine vihta mainitaan.
Kansanperinne ja paikallismurteet ovat tiiviissä yhteydessä toisiinsa, ja Ganander varmasti pyrki säilyttämään alkuperäistä ääntämisasua juuri sillä tarkoituksella, että paikallisidentiteettikin tulisi huomatuksi. Hänelle on voinut olla henkilökohtaisesti tärkeätä esittää teoksissaan omaa kotiseutua ja sen erikoisuuksia. Arvoituskokoelmallaan Ganander on rakentanut lukijoille tien pohjalaisiin kansanviisauksiin.
No, miksihän sitten jänis juoksee yli tien? Sentähden ettei pääse alatti tieen.
Lähteet
- Ganander, Christfrid 1783. Aenigmata Fennica. Suomalaiset arwotuxet / wastausten kansa.
- Kirjasampo.
- Wikipedia: Etelä-Pohjanmaan murre.
- Wikipedia: Keski- ja pohjoispohjalaiset murteet.