Kirjoittanut Elina Saari
Ruotsin valtakunnassa säädettiin 1700-luvun aikana useita ylellisyysasetuksia. Ylellisyysasetukset olivat osa Ruotsin merkantilistista talouspolitiikkaa. Ulkomaista tuontia haluttiin rajoittaa ja kotimaista tuotantoa lisätä. Talouden lisäksi asetuksilla haluttiin vahvistaa pukeutumisen säätyrajoja. Taustalla tässä oli uskonnollis-moraalinen ajatus sääty-yhteiskunnasta, jossa jokaisen tuli tietää paikkansa ja ilmentää sitä käytöksellään. Ylellisyysasetuksia oli säädetty Ruotsissa jo keskiajalla, mutta vasta 1700-luvulla ne alkoivat koskea koko kansaa, myös säätyläistön ulkopuolisia. Rahvaan kulutuksen kasvaessa asetuksia kohdistettiin myös heihin, jotta säätyrajat pukeutumisessa eivät katoaisi.
Ylellisyysasetukset vaikuttivat erityisesti pukeutumiseen. Asetukset purettiin osittain vuonna 1770, mutta vielä silloinkin voimaan jäivät juuri kankaita ja asusteita koskevat asetukset. Säätyrajat pukeutumisessa poistuivat virallisesti vuonna 1794, mutta tämä ei kumonnut kaikkia maahantuontia ja kankaita koskevia asetuksia. Lopullisesti kaikki ylellisyysasetukset Ruotsissa kumottiin vasta vuonna 1815. Ylellisyysasetukset ovat esimerkki talouspolitiikasta, mutta niistä voi myös lukea siitä, millaisia vaatteita ihmiset kuluttivat ja miten yleiseurooppalaiset muoti-ilmiöt rantautuivat myös Ruotsiin ja Suomeen.
Ruotsalaisia ja ranskalaisia lainasanoja ylellisyysasetuksissa
Ruotsin valtakunta oli 1700-luvun alussa kriisissä. Suuressa Pohjan sodassa Ruotsi kärsi niin suuret aluemenetykset, että se menetti suurvalta-asemansa, jota se oli noin vuosisadan ajan rakentanut. Suurvalta-aseman menetys oli valtakunnalle taloudellinen katastrofi. Taloudenhoidosta tuli poliittista valtaa tärkeämpää, ja taloutta alettiin säätelemään erilaisin keinoin. Yksi tällainen keino olivat ylellisyysasetukset. Vuonna 1722 suomeksi painettu asetus oli annettu ruotsiksi Tukholmassa jo vuonna 1720. Suomennoksen julkaisemisen myöhäiseen ajankohtaan on syynä varmaankin isoviha, joka päättyi vasta vuonna 1721. Siksi oli tarpeetonta – ja kenties mahdotonta – jakaa asetusta valtakunnan itäosaan, kun se oli asetuksen antohetkellä vihollisen miehittämä. Myös asetustekstissä viitataan sotaan, sillä sen aiheuttama kuormitus esitetään perusteluksi pukeutumisen kielloille ja rajoituksille.
Tekstiileihin viittaavassa sanastossa on nähtävissä enimmäkseen ruotsin mutta myös ranskan kielen vaikutusta. Röijy on kirjoitettu ruotsalaisittain tröijy, ja suorahko laina on myös hienoa nokkos-, pellava tai puuvillakangasta tarkoittava nättelduuki (ruots. nättelduk). Vastaavasti silkkikankaasta puhutaan sanalla sidentygi (ruots. sidentyg). Kirjailtuun silkkiin taas viitataan sanoin silki broderiet (ransk. broderie). Ranskalaisvaikutus näytti lisääntyvän, sillä vuonna 1770 annetussa asetuksessa näkyy vielä suurempi ranskan vaikutus muotisanastoon: asetustekstissä esiintyy muun muassa sanat plymi ’hattusulka’, gardini ’verho’ja möbeli ’huonekalu’ sekä entoilage-manchetti ’poimutettu koristeellinen kalvosin’.
Suurin osa eri tekstiilien sanastosta on ruotsalaisia sanoja, joita on mukautettu vain loppuvokaalin osalta suomeen. Ranskalaisperäiset sanat ovat puolestaan usein saaneet ruotsalaisen muodon ennen kuin ne on lainattu suomeen. Kun muoti-ilmiöt ovat liikkuneet maasta toiseen, myös sanat ovat kulkeneet mukana. Näyttää siltä, että ylellisiä tuotteita tarkoittavia sanoja ei kuitenkaan ole kovin paljon yritetty suomalaistaa.
Lähteet
- Asetustekstejä 1700-luvulta. [Vanhan kirjasuomen korpus Kotimaisten kielten keskuksen aineistopalvelussa.]
- Kuokkanen, Tiina – Mutka, Katja – Ylimaunu, Timo 2015. Nappeja, solkia ja asetuksia. Lainsäädännön vaikutus pukeutumiseen varhaismodernissa Oulussa. Artefactum 5.
- Vainio-Korhonen, Kirsi 1998. Käsin tehty – miehelle ammatti, naiselle ansioiden lähde. Käsityötuotannon rakenteet ja strategiat esiteollisessa Turussa Ruotsin ajan lopulla.
- Vanhan kirjasuomen sanakirja.
- Wirilander, Kaarlo 1974. Herrasväkeä. Suomen säätyläistö 1721–1870.