Yhteiskuntatieteilijät ajan hermolla

Juha Räikkä
tiedekunnan tutkimusvaradekaani
käytännöllisen filosofian professori

Mediassa disinformaation leviämisestä ollaan huolissaan, varmaankin aiheesta. Yksi suosittu näkemys on, että disinformaatio (eli jonkun tahallaan levittämä epätosien väitteiden joukko) vaikuttaa monien ihmisten käytökseen kielteisesti. Onnistuneen vaikutusoperaation jälkeen ihmiset eivät enää toimi oikean tiedon viitoittamalla tiellä, vaan nojautuvat päätöksissään omaksumaansa disinformaatioon.

Tässä käsityksessä on epäilemättä paljon perää. Toisaalta disinformaation käsite ja sen vaikutukset ovat monimutkaisia asioita. Voitaisiin jopa sanoa, että disinformaatiosta liikkuu paljon disinformaatiota.

On hyvä muistaa, ettei disinformaatioksi kutsuttu informaatio suinkaan aina ole disinformaatiota. Toisinaan informaatiota kutsutaan disinformaatioksi vain siksi, ettei siitä pidetä, koska se haittaa omia poliittisia tai muita tavoitteita. Disinformaatio on halventava termi: siksi sitä käytetään lyömäaseena.

Tiedotusväline tai yksittäinen henkilö saattaa käyttää disinformaation käsitettä leimasimena myös vahingossa. Joku voi katsoa, että tietyn näkemyksen täytyy olla disinformaatiota, koska se on peräisin tietyltä taholta. Tällaisessa päättelyssä on kuitenkin kyse geneettisestä virhepäätelmästä. Tietyn väitteen virheellisyyttä ei tavallisesti voida osoittaa pelkästään hoksaamalla, että sitä sattuu kannattamaan joku epäilyttäväksi mielletty taho.

Kun ihminen uskoo disinformatiiviseen väitteeseen, hän ei itse huomaa asiaa. Yksilön näkökulmasta disinformatiiviset väitteet vaikuttavalta tosilta, jos hän on ne valmis uskomaan.

Tämä herättää kiinnostavan kysymyksen: miksi disinformaatio vaikuttaisi ihmisten käytökseen merkittävästi, kun tiedämme, että perinteinen valistus ja informaatio eivät ole olleet kovin tehokkaita käytöksen muokkaajia, ainakaan kaikissa asiayhteyksissä? Informaatio vaikuttaa käytökseemme usein, muttei suinkaan aina.

Tupakointi ei ole loppunut, vaikka ihmisille on kerrottu tupakoinnin haitoista ja suurin osa tupakoitsijoista epäilemättä tietää tupakoinnin olevan haitallista. Sokeriveroa kannatetaan laajasti, koska ymmärretään, ettei ihmisten sokerin syönti lopu siihen, että sen kerrotaan olevan epäterveellistä. Työhaastatteluun mennään huolitellun näköisenä, sillä tiedetään, ettei rekrytointeja määrää pelkkä informaatio hakijoiden meriiteistä.

Monet käyttäytymistieteilijät ajattelevat, että tehokas tapa vaikuttaa kansalaisten käytökseen on tuuppaaminen, englanniksi nudging. Sen sijaan, että valistuneet valistavat valistumattomia, kansalaisia ohjataan oikeiden päätösten äärelle ilman, että he oikein huomaavatkaan asiaa. Salaatit ja muut kasvikset sijoitetaan lounaslinjaston alkupäähän, ja pian niitä syödään aiempaa enemmän. Tuuppaus sopii mainiosti yhteen sen ajatuksen kanssa, ettei (dis)informaatio aina vaikuta käytökseemme erityisen paljon.

Voisiko olla niin, että disinformaatiota liikkuu verkossa ja muualla osittain vain siksi, että sen jakaminen ja kannattaminen mahdollistaa tietynlaisen poliittisen identiteetin liputtamisen? Kun joku jakaa rokotevastaisia satuja, hän pystyy samalla kertomaan, ettei luota viranomaisiin, poliitikkoihin eikä valtavirran tieteeseen. Samanmieliset huomaavat hänet, ja tämä tuo tyydytyksen tunteita. Samalla joukkoja saadaan koolle, juuri niin kuin pitikin.

Jos tällaiset asiat ovat disinformaation leviämisen ymmärtämisen kannalta olennaisia, silloin tärkein kysymys ei ole, muuttaako verkossa liikkuva hölynpöly valtaväestön uskomuksia tai käytöstä tai molempia. Roskan levittämistä ei ole ehkä edes tarkoitettu aina siihen. Disinformaatiota jaetaan monista eri syistä, ja (usein tuloksettomiksi jäävät) vaikutusyritykset muodostavat vain yhden syyn.

Silti saa toki olla huolissaan. Disinformaation kuluttajat suhtautuvat yhteiskunnan keskeisiin instituutioihin ylimielisesti ja samalla delegitimoivat instituutioiden arvovaltaa. Demokratian kannalta tämä ei ole toivottavaa kehitystä. Kyllä disinformaatio joskus vaikuttaa ihmisten tekemisiin, aivan kuten informaatiokin.

Miksi pohdin näitä asioita Turun yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan blogissa? Siksi, että yllä mainitut teemat kuuluvat tiedekuntamme keskeisiin tutkimusalueisiin ja tiedekunnan laitoksissa toimii useita tutkimushankkeita, jotka keskittyvät joko suoraan tai välillisesti mainittujen kysymysten ratkaisemiseen.

Tiedekuntamme on ajan hermolla ja tutkijamme tekevät yhteiskunnallisesti vaikuttavaa tutkimusta. Iloitkaamme siitä – kaiken disinformaation keskellä!