Tekijä: Suvi Salminen

  • Ohi vilahtanut heinäkuu

    Otsikko saattaa johtaa harhaan – kuukausi oli ohi kuin huomaamatta, mutta tuntui melkeinpä ennemminkin kuukausilta. Yritin lomailla jokaisessa mahdollisessa välissä. Kyykin päiviä mustikassa, lämmitin rantasaunaa ja uin Aurajoessa. Odotin tuoksuherneiden kukintaa, keräsin alkavaa satoa kasvimaalta ja vietin aikaa läheisten kanssa. Mutta lomailun ohessa aloitin myös tutkimukseni aineiston keruun eli kenttätyöt maaseudun yhteisöissä, joissa asuin muutaman viikon eri puolilla Suomea.

    Olen vielä hieman pyörällä päästäni. Sanoja on paljon, samoin tunteita ja ajatuksia, mutta ne eivät vielä ole kypsiä jaettavaksi. Seuraavaksi listaankin joitain osin melko konkreettisia asioista, joita olen yhteisöissä tehtyn ja kokenut.

    Kentällä pääsin oppimaan erilaisten puutarhojen ja kasvien hoidosta, revin uskomattomat määrät vieraslajeja (ja koin voimattomuutta niiden edessä), istuin usein valmiiseen ruokapöytään ja osallistuin talkoisiin. Ole tehnyt sanaristikoita, maannut auringossa, saunonut, tutustunut uusiin kissoihin ja juonut tavallista enemmän kahvia. Valvonut ja kirjoittanut, PALJON. Olen saanut auttaa muita mutta kokenut itsekin huolenpitoa ja välittämistä, jollaista en osannut odottaa. Olen kunnostanut ikkunoita ja rappusia, kitkenyt kasvimaata. Nostanut perunaa ja istuttanut taimia. Tutustunut maaseutuun, hiekkateihin, autiotaloihin ja metsiin. Käynyt monenlaisia keskusteluja. Ennen kaikkea tutustunut ihmisiin, tapoihin elää, jakaa ja ajatella. Olen myös oppinut itsestäni, ihmisenä ja etnografina.

    Olen pohtinut ja keskustellut paljon tutkijuudesta. Mikä roolini on yhteisöissä, millaisia rajoja vedetään ja toisaalta miten rajat hämärtyvät, kun asuu ja elää muiden kanssa. Mietin paljon sitä, miten minä itse vaikutan yhteisöihin, miten perustelen itselleni ja muille erilaisia valintojani. Kerran istuin iltapalapöydässä muutaman muun kanssa ja huoneeseen astui yövieraita. Minut esiteltiin tulijoille suoraan tutkijana, joka ”tutkii meitä”. Jäin miettimään tätä vielä pitkään jälkeenkin päin. Millainen etuoikeus ja luottamuksen osoitus on tulla otetuksi vastaan tällaisessa asetelmassa, ja miten itse voin olla sen luottamuksen arvoinen.

    Elokuussa keskityn rahoituksen hakemiseen ja kirjallisuuden lukemiseen, ennen paluuta kentälle.

    Mikäli sinulla herää ajatuksia tai kysymyksiä, voit olla minuun yhteydessä: suvi.e.salminen@utu.fi.

  • Alkusanat

    ”Talkoot Viipurin työväentalolla?” Kuvaaja Atelier Nyblin, 1929. Työväen Arkiston kokoelma. https://www.finna.fi/Record/ta_ah.ta-1497985

    Ei enää kauaa siihen hetkeen, kun saan alkaa keskittyä kokonaisvaltaisesti väitöskirjatutkimuksen tekemiseen. Ainakin jonkin aikaa. Kesäkuun viimeisenä päivänä päättyvät päivätyöni arkistotutkijana Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossa ja edessä on jotakin aivan uutta (kiitos Samuli Paulaharjun sekä Emil ja Lempi Hietasen rahastot). Näissä alkusanoissa kerron hieman tutkimuksesta ja itsestäni.

    Tarkastelen etnologisessa ja etnografisessa väitöskirjatutkimuksessani yhteisöasumista suomalaisella maaseudulla. Aikamme murrokset ajavat pohtimaan uudenlaisia tapoja järjestää elämää ja arjen puitteita. Lähestynkin tutkimusaihetta etenkin sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden näkökulmista.

    Tavoitteenani on selvittää, mitä yhteisöllisyys käytännössä merkitsee tutkimukseen osallistuvissa yhteisöissä ja miten se näkyy arjen käytänteissä. Kerään suurimman osan tutkimusaineistosta kenttätöissä kahdessa tai kolmessa yhteisöissä, joissa jo toteutetaan tai suunnitellaan yhteisöllistä asumista. Olen kiinnostunut myös erilaisista yhteisöasumiseen liittyvistä ilmiöistä, kuten talkoista, yhteisöviljelystä ja osuuskunnista.

    Uskon tutkimuksen lisäävän ymmärrystä yhteisöasumisesta sekä kestävän ja oikeudenmukaisen siirtymän että maaseudun elinvoiman säilyttämisen näkökulmista. Ilmastokriisin ja luontokadon edessä on edistettävä vaihtoehtoisia tapoja tuottaa ruokaa. Ehkä erilaiset yhteisöllisemmät tilat ovat olennainen osa tulevaisuuden maaseutua. Toivon tutkimuksen auttavan hahmottamaan, minkälaisiin tarpeisiin maaseudun yhteisöasumisesta voidaan hakea vastauksia nyt ja tulevaisuudessa, lisäävän ymmärrystä erilaisista vaihtoehdoista ja mahdollisuuksista asua, omistaa ja rakentaa yhteisöjä.

    Olen etnologi ja vuoden 2026 alusta myös väitöskirjatutkija Turun yliopistossa. Asun Turussa, mutta vietän suuren osan vapaa-ajastani sukutilallamme Liedon asemalla. Lapsena vietimme paljon aikaa isoäitini hoivissa tilalla, jossa silloin vielä viljeltiin viljaa ja pihapiirissä pyöri eläimiä vuohista hanhiin. Varhaislapsuudessani päärakennuksen ”vanhusten puolella” asuivat myös isoisovanhempani. Nykyisin tilalla asuu vakituisesti enää isoisäni, kissa ja muutama kana. Äitini ja tätini kanssa hoidamme osan puutarhan ja talon töistä sekä kasvatamme pienimuotoisesti erilaisia kasviksia. Koen intohimoa maanparannukseen (oma puutarhaplänttini on savisella peltomaalla) ja olen kiinnostunut uusintavasta viljelystä. Mietimme paljon sukutilan tulevaisuutta, enkä haluaisi sen olevan yksi monista hiljentyvistä maatiloista.

    Tässä blogissa kerron tutkimuksen etenemisestä ja pohdinnoistani sen aikana.

    – Suvi