Reformaation merkkivuoden antia

Reformaation merkkivuosi alkaa kääntymään kohti loppuaan. TUCEMEMSin ohjelmassa on vielä kaksi yleisöluentoa Turun tuomiokirkossa (30.10. ja 20.11., molemmat klo 17.00). Merkkivuoden antia on pyritty kuitenkin myös koostaamaan jollakin tapaa hieman pysyvämpään muotoon.

Ensinnäkin, jos et vielä kyseistä hienoa teosta omista, kannattaa tilata TUCEMEMSin ja Turun Historiallisen Yhdistyksen kustantama Pohjoinen reformaatio -tietokirja. Sitä saa kätevästi Tiedekirjan sivuilta tai esimerkiksi 6.-8.10.2017 Turun Kirjamessuilta oivalla 20 euron messutarjouksella! Kirjamessuilla on tarjolla myös ohjelmaa reformaatioon liittyen, esimerkiksi paneelikeskustelu Kansainväliset suhteet Suomessa reformaatioaikana (7.10. klo 11.30 Tieto-lava, B-halli).

Merkkivuoden antia ja keskeisiä teemoja pohdin myös Ennen ja Nyt -verkkolehteen kirjoittamassani katsausartikkelissa Reformaatio 500 vuotta – katsaus merkkivuoden antiin. Pohdin kirjoituksessa merkkivuotta muutamien keskeisten suurten teemojen tai aihekokonaisuuksien näkökulmasta, joihin olen itse kiinnittänyt huomiota kuluneiden parin vuoden aikana.

Lutherstadt Wittenbergissä esillä ollut roll-up-näyttely Reformation in Finland kiertää Saksassa eri paikoissa, ja on myös luettavissa nettinäyttelynä. Näyttely on englannin- ja saksankielinen, ja kertoo tiivistetysti reformaatiosta Suomessa ja reformaation vaikutuksista kulttuuriimme ja yhteiskuntaamme.

Keväällä 2017 pidetyn Reformaatio kulttuurin ja yhteiskunnan muokkaajana -seminaarin esitelmien videotallenteet ovat katsottavissa netissä. Linkit eri esitelmien tallenteisiin löytyvät tästä blogista: ensimmäinen päivä ja toinen päivä.

Lisäksi lukuisten eri esitelmien, luentojen ja seminaarien sisällöstä on tässä blogissa luettavissa tiivistelmiä. Omasta puolestani kiitän TUCEMEMSia ja kaikkia eri tilanteissa läsnäolleita kuulijoita, puhujia ja järjestäjiä, jotka olette osoittaneet kiinnostusta reformaation monipuolista historiaa kohtaan!

Miika Norro

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *